Hammaslääkäri uhkaili lastensuojeluviranomaisilla!!
Lapsemme on pelkopotilas ja olemme joutuneet muutamiin kertoihin peruuttamaan varatun ajan ja ottamaan uuden, koska emme ole häntä edes kilon paloina saaneet hammaslääkäriin. Pari kertaa, kun on pitänyt hammaslääkäriin mennä hän on karannut kotoa ja tullut vasta siten, kun on tiennyt, että nyt on myöhäistä sinne enää mennä. Hän o 12v. Hänellä on muutamia reikiä ja ne pitäisi saada hoidettua.
Nyt meille soitettiin, että jos seuraavallakaan kerralla lastamme hammaslääkäriin asti emme saa, he tekevät lastensuojeluilmotuksen! Ihan kuin tässä ei muutenkaan stressiä ja pelkoa olisi lapsemme hampaiden takia. Iltaisin ja aamuisin vahdin, jopa tarkastan, että hampaat on pesty eikä uusia reikiä lisääntyisi. Ja jokaisella kerralla, kun pitää hammaslääkäriin mennä pelkään jo tulevaa tilannetta. Emme ole etukäteen kertoneet koska ajat on, mutta kun sattuu olemaan sellaisena aikana ettei kouluun sinä päivänä tarvi mennä ( yritetty toimenpidettä lääkityksen avulla), hän on arvannut mistä on kyse ja lähtenyt kouluun. Tuon ikäistä ja kokoista (samankokoinen kuin minä) en todellakaan saa kannettua autoon ja sidottua kiinni. Johan siitä jo lastensuojeluun naapurit ottaisivat yhteyttä.
Siis aivan uskomatonta uhkailua! Mites sitten en perheet, jossa lapsia pahoinpidellään ja tapetaan...eipä sinne kukaan sossu mene oikeasti apuun!
Kommentit (277)
Kiitos tuosta suosituksesta, hieno kirjoitus.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:17"]
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:16"]
Vieläkö jehovalaiset saavat estää lapsen verensiirron?
[/quote]
Miä lakia?
Kyllähän lastensuojelulaki pitäisi mennä edellee? Ollaan huolissan käyttämättömistä ajoista ja samalla jotkun hihhulit saavat tehdä lähes mitä haluavat.
Kyllä saavat, tässäkin noudatetaan lakia.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 12:11"]
Lehtitietojen mukaan lastensuojelun resurssit ovat täysin alimitoitetut työmäärään eli lastensuojelun tarpeen selvityksiin ja asiakkuuksiin nähden. Se ei ole ihme, jos lastensuojelun aika menee tällaisten tilanteiden selvittämiseen.
[/quote]
No tätäkin minä ihmettelen. Kyllä koululaiset käy meidän kunnassa suoraan koulusta hammaslääkärissä. Ei siellä vanhemmat ole kädestä pitämässä. Aika tulee koululle ja opettaja antaa sen lapselle ja lapsi tuo kotiin.
Unohduksia on sattunut meillekin, kun lapsi ei ole muistanut repun pohjalta antaa lappua kotiin. Tai ei ole muistanut, monen aikaan ja miltä tunnilta pitää lähteä (tämä helpotti, kun sai luvan opettajalta pitkän tappelun jälkeen laittaa hälyn kännykkään).
Jos vielä hammaslääkärifobiasta pelkäävä lapsi, se voi lähteä ja kääntyä ovella, kun ei uskalla mennä huutavan ja yrmeän hammaslääkärin vastaanotolle. Vanhemmat ei edes tiedä välttämättä, että lapsi on unohtanut käydä tai ei ole uskaltanut mennä.
Ja sitten vaivataan sossujen aikaa tällaisilla tarkistuksilla, kun asian voisi hoitaa järkevämmin. Ilmoittamalla ajat paremmin tai hoitamalla hammaslääkäripelkoa yms.
Mutta niin suomalaista, jos et kulje säntillisesti sääntöjen mukaan, mikään puolutus ei kelpaa, heti vain ilmoitus viranomaisille. Ja verot nousee.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:16"]
Vieläkö jehovalaiset saavat estää lapsen verensiirron?
[/quote]
Kyllä, mutta sen jälkeen lapsi otetaan kiireellisesti huostaan ja verensiirto annetaan. Huostaanotto puretaan heti kun tarvetta verensiirroille ei enää ole. Tosiasiassa tämä käytäntö on jt-vanhempienkin mieleen, he saavat pitää sekä puhtaan omatuntonsa että lapsensa elossa.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:17"]
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:16"]
Vieläkö jehovalaiset saavat estää lapsen verensiirron?
[/quote]
Miä lakia?
Kyllähän lastensuojelulaki pitäisi mennä edellee? Ollaan huolissan käyttämättömistä ajoista ja samalla jotkun hihhulit saavat tehdä lähes mitä haluavat.
Kyllä saavat, tässäkin noudatetaan lakia.
[/quote]
[/quote]
niin ls-viranomaisethan ovat varmaankin päässeet tuohon verensiirtolakiin vaikuttamaan.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:22"]
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:16"]
Vieläkö jehovalaiset saavat estää lapsen verensiirron?
[/quote]
No hyvä, että on näin.
Kyllä, mutta sen jälkeen lapsi otetaan kiireellisesti huostaan ja verensiirto annetaan. Huostaanotto puretaan heti kun tarvetta verensiirroille ei enää ole. Tosiasiassa tämä käytäntö on jt-vanhempienkin mieleen, he saavat pitää sekä puhtaan omatuntonsa että lapsensa elossa.
[/quote]
Mä vaan tässä mietin tuota juttua niin että jos olisikin kyseessä joku toinen perhe jossa jatkuvat peruutukset ja lapsen hoitamattomat hampaat johtuisivat nimenomaan siitä että vanhemmat juo tai narkkaa mutta hammaslääkäristä ei ohjeistuksesta huolimatta tehtäis ls-ilmoitusta niinkuin ei varmaan useimmissa tapauksissa tehdä..sitten myöhemmin lehdet huutais taas karmeaa lasten heitteillejättötapausta johon kukaan ei puuttunut. Olisiko siinä vaiheessa syyttävä sormi taas ls-viranomaisissa tai jopa lääkäreissä kun oishan se pitäny jotenki reagoida tai edes tarkistaa miten asiat on?Vai pitääkö hoitohenkilökunnan olla selvänäkijöitä jotka tietävät automaattisesti esim.puhelinkeskustelun perusteella onko tarvetta jatkotoimenpiteisiin?
Teki ne lääkärit ja sossut miten päin vaan niin aina se näköjään väärässä on.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 11:59"][quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 08:52"]
Voi jestas mikä ketju. Täällä on taas näitä tahallaan väärinymmärtäjiä. Aikaisemminkin on jo sanottu, miksi se ls-ilmoitus tehdään. Toki kukaan ei väitä, että sossut tai perhetyöntekijät olisivat jotain jumalia, jotka saavat asiat hoitumaan sormia napsauuttamalla. Pointti on että: 1) lastensuojeluun otetaan yhteyttä peruuntuneiden aikojen, ei pelon takia. 2) ls-työntekijät tarkistavat, että perheellä (lapsella) on kaikki hyvin. Usein (ei aina!) lastensuojeluasiakasperheet eivät kykyne huolehtimaan perus jutuista, kuten lääkärikäynneistä ym. Silloin elämänhallintataitoja täytyy harjoitella lisää. 3) jos ls-työntekijä toteaa, että perheessä kaikki on hyvin ja esim. AP:n tapauksessa kyseessä on lapsen pelko hammasslääkäriä kohtaan, ls-asiakkuus tuskin alkaa ja ls-työntekijä esim. ohjeistaa vahempia miten toimia jatkossa. Tämä voisi olla ap:n tapauksessa vaikka jo täällä annettuja ohjeita eli yhteys hammashoitolaan, käynti tutustumassa ilman hoitotoimenpiteitä ym. Summasummarum: peruuntuneiden aikojen taustalla voi oikeasti olla perhe, jossa monessa muussakin asiassa on huolta. Tällöin on vain hyvä, että lastensuojeluun otetaan yhteyttä, jotta asiat voidaan tarkistaa. T. Lastensuojelun sosiaaliohjaaja
[/quote]
Elämänhallintataitoja pitää harjoitella...kaikkea p....kaa tuo sosiaaliohjaaja suoltaa, ihan kuin kakaroista olisi kysymys.
[/quote]
Niin, kyllä. Monessa perheessä täytyy harjoitella mm . elämänhallintataitoja. Tähän voi liittyä paljon erilaisia asioita; tähän ketjuun liittyen esim juuri sovituista asioita kiinni pitämistä (lue: asiat, jotka pitää hoitaa, hoidetaan). Aika paljon näen erilaisia perheitä työssäni eikä kaikilla vanhemmilla todellakaan ole "pallo hallussa". Silloin lastensuojelu auttaa ja neuvoo.
.
En tiedä, miksi täällä keskustelussa on taas nostettu esiin tämä huostaanotto. Joo ei lasta tietenkään oteta huostaan peruuntuneiden lääkäriaikojen vuoksi. Nyt jotain järjen juoksua kehiin, kiitos.
.
Ja niin, tässä keskustelussa eräs hammaslääkäri kertoi, että heitä on ohjeistettu tekemään ls-ilmoitu 3 peruuttomattoman ajan jälkeen. Ehkä tässä saa lääkäri itsekin käyttää maalaisjärkeä. Jos kontakti perheeseen on ja kaikki vaikuttaa normaalilta, ei ilmoitus ole välttämätön. Jos taas on tiedossa, että lapsen hampaat ovat huonossa kunnossa, eikä vanhemmista kuulu mitään ja ajat vain jää käyttämättä, hammaslääkäri tekee lain velvoittamana ilmoituksen. Ilmoituksen saatuaan lastensuojelu tsekkaa tilanteen, yleensä perhe pyydetään käymään toimistolla. Joissain tapauksissa saattaa riittää pelkkä soitto huoltajille.
.
Ei tämä sen kummempaa ole. Tosi asia vain on, että keskuudessamme elää myös perheitä, joissa lapsien asiat eivät ole hyvin. Mm. näillä keinoilla nämä perheet yritetään löytää.
T. Se lastensuojelun sosiaaliohjaaja
1. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on hammaslääkärin velvollisuus, jos hän epäilee, ettei lapsella ole kaikki kunnossa.
2. Lastensuojeilmoitus ei tarkoita, että lapset otettaisiin huostaan!
3. Lapsella on oikeus terveisiin hampaisiin ja on vanhempien velvollisuus huolehtia lapsen hampaiden hoidosta ja siitä, että lapsi tulee hammaslääkäriin.
4. Lapsen hamapiden hoidon laiminlyöminen voi ihan oikeasti johtaa vakavaan yleissairauteen ja kuolemaan.
5. On ohjeita siitä, milloin lastensuojeluilmoitus tulee tehdä. Hammaslääkäreille on seuraavia ohjeita: Lasta ei toistuvasti tuoda vastaanotolle. Lapsen perustarpeita laiminlyöty (ravinto, puhtaat kelin mukaiset vaatteet, suuhygienia). Epäily, että lasta on pahoinpidelty (lapsella vammoja, eikä suostu kertomaan, mitä tapahtunut). Kyllä 90% tapauksista, joissa lapsen hampaat ihan tohjona, perheellä on muitakin ongelmia, joihin syytä puuttua. Lapsen hyvinvointi on kyllä paljon tärkeämpää kuin perheen "oikeus" pitää huolta "omista asioistaan". Vanhemmilla on myös paljon velvollisuuksia lasta kohtaan ja jos niitä ei täytä, voi menettää sen oikeuden lapseen. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä?
Anna hammaslääkärin tehdä ls-ilmoitus, ja pääset tarkkailemaan ihan mielenkiinnosta millaisia keinoja sossut käyttävät jotta saavat lapsen hammalääkäriin. Ehkä voit jotakin oppia.
Kyllä 12v on jo niin iso, että pitäisi uskoa puhetta. Tosi outo tilanne teillä.
Ap, miksi et voi soittaa hammaslääkärille tai ajanvaraukseen ja kertoa tilanteestasi? Voivat ehkä määrätä esilääkkeen, joka annetaan jo kotona lapselta salaa ja lapsi on tämän jälkeen helppo tuoda hoitoon vaikka anestesiaan. Varmasti auttavat mielellään keksikmään, miten lapsi saataisiin hoitoon.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 21:23"]
Vielä yksi kommentti, kun korpeaa niin tämä keskustelu.
On aivan hullua, että vanhempien pitäisi katsoa peiliin, jos lapsi pelkää. Meillä siis tämä yksi pelkotapaus ja muut lapset hammaslääkärin unelmapotilaita, jos niin voi sanoa. Aivan samoin ollaan kaikkia kohdeltu ja tarvittaessa tsempattu hl-käyntejä varten. Meillä tämän pelkäävän lapsen kohdalla hammaslääkäri myös katsoi parhaaksi siirtää hoitamista eteenpäin, kun näki miten lapsi reagoi.
Fobiasta kärsivän on yhtä vaikea päästä siitä eroon kuin masennuksesta kärsivän masennuksestaan tai migreenipotilaan migreenistään. Vanhempi voi tukea lasta pääsemään näiden asioiden yli, mutta niska-perse-otteet tuskin auttavat. Ei voi käsittää, miten moni olisi viemässä 12-vuotiasta lasta edellämainitulla tavalla hammaslääkäriin ja ovi kiinni. Siinä sitä riittäisi hubaa lääkärille ja hoitajallekin sen lisäksi, että lapsi saisi entistä (jos mahdollista) pahemmat traumat. Paniikkihäiriöitä loppuelämäksi ja ikuinen kammo lähteä aikuisena hoidattamaan hampaitaan.
Ai niin mutta kaikkihan olikin niiden vanhempien syytä.
T:99
[/quote]
Tässä keskustelussa nyt puhutaan aika monesta eri asiasta. Ei kukaan lähtökohtaisesti sano, että vanhemmat voisivat poistaa lapsen pelot tuosta vaan, mutta vanhemmat olisivat voineet
a) tarttua asiaan heti kun huomaavat, että lapsi pelkää
b) selvittää asiat asiallisesti hoitavan tahon kanssa.
Kumpaakaan näistä ei ole tehty. Ja se on vanhempien oma valinta ja huonoa vanhemmuutta.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 12:00"]
Ärsyttää nämä idiootit jotka eivät ymmärrä sitä jos joku pelkää jotakin, lääkäreitä, hammaslääkäreitä, hämähäkkejä, ahtaita paikkoja, korkeita paikkoja, koiria yms. Se joka pelkää, on aivan varma kuolevansa siihen paikkaa kun tuollaiseen tilanteeseen joutuu, tai ainakin pelkää sattuvan ihan järjettömästi. Ei siinä ajatella että voi kun tää on mulle hyväksi. Kun pelkää jotain niin se on ihan helvetin kamala kokemus. / Miettikää tilanne jossa itse olette pelänneet henkenne puolesta tai vaikka oman lapsen hengen puolesta. Joku uhkailee vaikka aseella tai puukolla teitä kohti. Siitä hl pelosta kärsivälle se hamaslääkäriin meneminen voi tuntua ihan yhtä pelottavalta vaikka muut tietävät ettei siihen kuolla.
[/quote]
Vai aarghh näiden aivokääpiöiden määrää täällä... Kyllä ihmiset ymmärtää pelon ja irrationaalisen pelon tai fobian olemassaolon. Itselläkin on sellainen, joka onneksi kohdistuu asiaan, joka ei invalidisoi elämää.
MUTTA kun kysymys on nyt siitä, että niitä pelkotiloja voi hoitaa, ja niitä PITÄÄ hoitaa erityisesti lapsella, jolla on vielä kaikki mahdollisuudet päästä niistä yli, kun niiden ei anneta kasvaa vielä suurempiin mittasuhteisiin. Kukaan lastaan rakastava vanhempi ei jätä lastaan pelkojensa armoille, varsinkin kun se pelko estää tässä tapauksessa terveyden hoitamisen, joka voi oikeasti lopulta johtaa vaikka kuolemaan.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 22:45"]
Kannattaa suojella lapsen hampaita, jotta ei saa vanhemmiltaan kariesbakteeria. Elämä on tuhannesti paljon helpompaa ja pienellä vaivalla.
[/quote]
Paras keino tuohon on sijoittaa lapsi muualle, tulevaisuuden mätähampaista kertt iso lasku yhteiskunnalle.
tv
lasun sossu
Onpa kiva etten ole tässä nyky-yhteiskunnassa peloista kärsivä lapsi :D
Terveisin pimeäfoobikko, joka opetteli itse nukkumaan pimeässä vasta 29-vuotiaana
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 20:47"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 20:37"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 20:31"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 20:15"]
Ls- on aika rankkaa..mutta...naapurissamme asui perhe, jonka lapset olivat hunnigolla hyvin monella tavalla.
Nuorimmaisen hampaat pääsivät niin huonoon kuntoon, että edessä oli iso remppa. Niin iso remppa, että lapsi piti hammaslääkärissä nukuttaa toimenpiteen ajaksi. Kaikkien yllätykseksi poika olisin anestesia aineille alerginen ja hänen sydämensä pysähtyi. Hammaslääkärikauhuinen poika nukahti tuoliin ja heräsi teho-osatolla palovamma rinnassa. Hoitakaa hampaat. Tätäkään ei olisi tapahtunut jos vanhemmat olisivat määränneeet kaapin paikan.
[/quote]
Toivottavasti nyt sitten aikuisia pelkopotilaita hoidetaan komentelemalla.
Edelleen: Mitä lastensuojeluviranomaiset voisivat tehdä?
[/quote]
Menisitkö jo jankkaamasta? :D Viimeksi tällä sivulla sulle vastattu jo. Ja lupasit olla tyytyväinen kun saat vastauksen...
[/quote]
Vastausta ei ole, tuskinpa lapsi tokeentuu peloista jonkun random perhetyöntekijän avusta. Silloinhan kaikki foobikot voisivat mennä niille hoitoon. Ei pidä suuttua, jos ei itse löydä mitään järkeviä perusteluja. Ainoa ratkaisut löytyy hammaslääkärien keinovalikoimastaja niitä ne ei halua käyttää vaan lakaistaan ongelma siirtämällä se lastensuojelulle.
[/quote]
"ainoa keino löytyy hammaslääkärin keinovalikoimasta" ehkä,mutta pointtina tässä on nyt se että miten yksikään lääkäri pääsee niitä keinojaan käyttämään jos vanhemmat eivät saa lasta sinne hammaslääkärille päinkään?Kuten aloituksessa todetaan,vanhemmat eivät kykene lastansa omin voimin edes viemään hammaslääkärille vaikka on jo useampi reikä.Eli miten hammaslääkäri voi hoitaa potilaan jota ei koskaan edes tuoda vastaanotolle?annetaanko asian sitten olla,reikiintyneet hampaat mätänee suuhun ja toivotaan ettei tule verenmyrkytystä.
Hei, lakisääteisesti on tullut ohjeet että kolmesta poisjäännistä vuoden sisällä tulee tehdä lastensuojeluilmoitus. Itsekin näitä useamman siis teen vuodessa. Aina on käynyt niin että samasta lapsesta tai perheestä on ollut jo aikaisempikin ilmoitus. Hamnashoitoa pidetään keinona puuttua aikaisin lasten ongelmiin
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 05:46"]
Hei, lakisääteisesti on tullut ohjeet että kolmesta poisjäännistä vuoden sisällä tulee tehdä lastensuojeluilmoitus. Itsekin näitä useamman siis teen vuodessa. Aina on käynyt niin että samasta lapsesta tai perheestä on ollut jo aikaisempikin ilmoitus. Hamnashoitoa pidetään keinona puuttua aikaisin lasten ongelmiin
[/quote]
Jaa että on oikein lakiin kirjoitettu heh heh, ettei olisi peräti perustuslakiin. no eihän tässä ole muusta kyse kuin että ohjaillaan käyntejä yksityiselle.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 21:43"][quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:58"]
Olen kyllä hammaslääkäri ja olen itseasiassa erikoistunut juuri pelkopotilaisiin ja kyllä, lastensuojeluilmoitus pitäisi tehdä, jos lapsi ei tule hoitoon. Tätä on painotettu kaikissa koulutukissa ja se on kunnallisella puolella myös työnantajan toive. Tietysti harkintakykyä tulee käyttää ja minä ainakin otan ensin yhteyttä vanhempiin. Ehkä sille on myös jokin syy, miksi ne lapset ovat lastenkodissa? Jotta hammaslääkäripelkoa ei syntyisi, tulisi lapsen hampaista oikeasti koettaa pitää mahdollisimman hyvää huolta etenkin ensimmäisinä elinvuosina, ettei joudu liian vaativiin toimenpiteisiin kehitykseen nähden. Monet aikuisetkin kertovat, että heidän hammaslääkäripelkonsa alkoi juuri 2-3v, kun tuli ensimmäinen reikä ja se paikattiin. Noin pienelle lapselle jo pelkkä poran ja imun ääni on pelottava. Puhumattakaan puudutusneulasta...
[/quote]
Mitä jos perhe sanoo kunnallisessa tarkastuksessa ilmenneiden hammasongelmien jälkeen menevänsä hoidattamaan ne yksityiselle hammaslääkärille? Onko silloin hankittava todistus että hampaat oon hoidettu kuntoon vai pitääkö niitä käydä näyttämässä myös kunnallisella puolella? Vai katsotaanko tänä pärstäkertoimen mukaan? Ihan oikeasti kiinnostaa tietää.
[/quote]
Tavallaan pärstäkertoimen mukaan. Jos kyseessä on perhe, joka näyttää varattomalta ja ilmoittaa hoitavansa lapsensa suuhun mätänevät hampaat jatkossa yksityisellä, se on ls-ilmoituksen paikka. On epätodennäköistä, että he koskaan tulevat lasta sinne viemään, joten lastensuojelu saa valvoa saako lapsi asianmukaista hoitoa. Meillä on neuvolassakin näitä välillä: lapsi tarvitsisi kiireesti esim. neurologin tutkimuksia tai toimintaterapiaa, mutta perhe ei halua että heidän "asioihinsa puututaan". Ja sitten paetaan väittämällä, että hoitavat asian yksityisesti, vaikka toinen saattaa olla kotihoidontuella ja toinen pitkäaikaistyötön, perhe pahalta haiseva ja koko poppoo resuisia. Joopajoo.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:17"]
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 13:16"]
Vieläkö jehovalaiset saavat estää lapsen verensiirron?
[/quote]
Miä lakia?
Kyllähän lastensuojelulaki pitäisi mennä edellee? Ollaan huolissan käyttämättömistä ajoista ja samalla jotkun hihhulit saavat tehdä lähes mitä haluavat.
Kyllä saavat, tässäkin noudatetaan lakia.
[/quote]