En ymmärrä, jos lähiomaiset hylkäävät huumeiden käyttäjän

Kukaan muu kun aineittenkäyttäjän omainen ei tiedä totuutta huumemaailmasta. ns. tavallinen ihminen ei tiedä huumemaailmasta mitään vääriä luuloja on paljon. Huumeiippuvuus on sairaus johon tarvitaan hoitoa kun se on päässyt vuosia kestäväksi. Huumemaailma on kova, surullinen ja vain rahalla on merkitystä ihmisarvo on mitätön vain aineet näyttelevät pääosaa. Joku hyötyy aina rahallisesti ja se ei ole tavallinen käyttäjä joka itsekin kärsiin riippuvuudestaan vaan raha menee eteenpäin jollekkin joka siitä tod. hyötyy eli vars.isoille myyjille.

Mä ainakin entisen huumeidenkäyttäjän läheisenä ymmärrän täysin,että "hylätään" ihminen joka tuhoaa oman elämänsä ja siinä samalla tekee läheistensä elämästä helvettiä.Eri asia,jos huumeidenkäyttäjä on oikeasti valmis lopettamaan ja osoittaa sen esimerkiksi hakeutumalla katkaisuhoitoon,silloin tarvitsee tukea.Sen sijaan huumeidenkäyttäjä joka jatkaa huumeidenkäyttöä,ei tosiaan tarvitse mitään hyysäystä vaan kuvainnollisesti perseelle potkimista.

Oli lohduttavaa löytää tämä viestiketju. Itselläni on 17 -vuotias lapsi joka on terrorisoinut omalla käytöksellään perhettämme jo 4 vuoden ajan. Hän on muun muassa varastellut sisaruksiltaan säästöt, myynyt polkupyörämme ja varastanut arvotavaroitamme. Onneksi lastensuojelujärjestelmä on ollut tukenamme, mutta sekään ei auta. Hän käyttää huumeita ja rahoittaa oman käyttönsä välittämällä huumeita ja varastelemalla, hän valehtelee niin paljon ettei pysy itsekkään mukana omissa tarinoissaan. Ei riitä että hän valehtelee perheelleen vaan hän valehtelee myös kavereilleen. Väkivalta on voimakkaasti mukana kuvioissa, mutta ei perheenjäseniä kohtaan. Lastensuojelukaan ei voi enään hänelle mitään, hän karkailee ja on kadoksissa viikkoja... Kovasti puntairoin omaa rooliani tässä tilanteessa. Kovasti olen tukenut lastani, mutta mikään ei auta, häntä kiinnostavat vain päihteet ja "alamaailmassa" tapahtuvat asiat.

Mää käytän koska mulla on niin paha olla. Aina ja jatkuvasti. Silloin pääsen sitä tunnetta hetkeksi karkuun. Olen kasvanut uusperheessä, ja joutunut kantamaan perheen emotionaalista taakkaa mukana koko elämäni. Olin se täydellinen lapsi, joka kyllä selviää. Pitää hymyillä, ei saa olla paha mieli.
Se kävi liian raskaaksi.
Tietysti olen pahoillani siitö tuskasta mitä aiheutan. Se on kuitenkin vain loppupeleissä osa siitä tuskasta mitä minä olen kantanut sisälläni lapsesta lähtien.
Olen täysi epäon istuja, perheeni on hylännyt minut jo ajat sitten.
Voi kun olinkin normaali, eikä aina tarvitsisi surra, itkeä ja kärsiä ahdistuksesta. Elämäni on viimeiset 20v ollut pelkkää itkua ja ahdistusta. Kun yritän hakea apua, ei nähdä muuta kuin se päihdeongelma. Toki pöihteet ovatkin ongelma, mutta taustalta löytyy niin paljon muutakin.
Voi hyvä jumala, en minä muuta haluaisi kuin elää tuskatonta elämää.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 00:10"]Oli lohduttavaa löytää tämä viestiketju. Itselläni on 17 -vuotias lapsi joka on terrorisoinut omalla käytöksellään perhettämme jo 4 vuoden ajan. Hän on muun muassa varastellut sisaruksiltaan säästöt, myynyt polkupyörämme ja varastanut arvotavaroitamme. Onneksi lastensuojelujärjestelmä on ollut tukenamme, mutta sekään ei auta. Hän käyttää huumeita ja rahoittaa oman käyttönsä välittämällä huumeita ja varastelemalla, hän valehtelee niin paljon ettei pysy itsekkään mukana omissa tarinoissaan. Ei riitä että hän valehtelee perheelleen vaan hän valehtelee myös kavereilleen. Väkivalta on voimakkaasti mukana kuvioissa, mutta ei perheenjäseniä kohtaan. Lastensuojelukaan ei voi enään hänelle mitään, hän karkailee ja on kadoksissa viikkoja... Kovasti puntairoin omaa rooliani tässä tilanteessa. Kovasti olen tukenut lastani, mutta mikään ei auta, häntä kiinnostavat vain päihteet ja "alamaailmassa" tapahtuvat asiat.
[/quote]

Sulla on mennyt jokin kasvatuksessa pieleen jo ihan alusta alkaen. Lapsesi tarvitsee äitiään, rakkautta. Terapiaa, yhdessä sinun kanssasi.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 12:01"]

En minäkään. Varsinkin kun on vielä kyse lievemmistä huumeista eikä tilanne ole päässyt toivottomaksi. Vanhemmalle sitten kuitenkin jää ikävä ja ehkä syyllisyyskin, jos lapsi tekee itsemurhan...

[/quote]

Voi hellanlettas ja vanhempi se varmaan opetti, että syö humehia? 

Jokaisessa tarinassa on kaksi puolta. Yleensä narkomaaneilla mt-taustaa, jonkinlaista traumaa lapsuudessa. Läheiset, varsinkin vanhemmat, katsokaa peiliin ja kantakaa vastuunne. Ei tarvitse käyttöä rahoittaa, edes ottaa kotiin. Mutta kertoa että rakastaa, tarjota syliä (aikuisellekkin), ja ehdottaa esimerkiksi yhteisterapiaa.
Terveisin alalla työskentelevä.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 00:50"]Jokaisessa tarinassa on kaksi puolta. Yleensä narkomaaneilla mt-taustaa, jonkinlaista traumaa lapsuudessa. Läheiset, varsinkin vanhemmat, katsokaa peiliin ja kantakaa vastuunne. Ei tarvitse käyttöä rahoittaa, edes ottaa kotiin. Mutta kertoa että rakastaa, tarjota syliä (aikuisellekkin), ja ehdottaa esimerkiksi yhteisterapiaa.
Terveisin alalla työskentelevä.
[/quote]

Lisään vielä että turhan usein on narkomaanien läheisillä ulkoistaa omat epäonnistumisensa narkomaaniin. Ollaan oltu ulkoisesti hyvä perhe, mutta lapsena ei olla saatu näyttää tunteita, lapsi on joutunut kantamaan liian ison vastuun.
Eikä vanhempi ymmärrä, miksi lapsella on paha olla.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:40"]Esim. tapaus Martina Aitolehti, hylkäsi narkkarisiskon. Äitinsä ei onneksi hylännyt. Eikö tuollainen tarvitse juuri eniten tukea.

Onneksi Martina oli kuitenkin sanonut, että hän ottaa siskon avosylin vastaan jos lopettaa käytön.
[/quote]

Et tiedä aiheesta mitään; ex-narkkareiden ja ammattilaisten mukaan aikuisen narkkarin kohdalla täytyy jossakin vaiheessa "antaa olla". Toki olla valmiina auttamaan, kun yrittää eroon huumeista, mutta täytyy suojata itseään eikä olla jatkuvasti narkomaanin mahdollistajana. Kova rakkaus on se keino... Ilman narkkarin omaa todellista motivaatiota ei kuitenkaan mitään muutosta tapahdu koskaan - muutos täytyy lähteä itsestä.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 00:50"]

Jokaisessa tarinassa on kaksi puolta. Yleensä narkomaaneilla mt-taustaa, jonkinlaista traumaa lapsuudessa. Läheiset, varsinkin vanhemmat, katsokaa peiliin ja kantakaa vastuunne. Ei tarvitse käyttöä rahoittaa, edes ottaa kotiin. Mutta kertoa että rakastaa, tarjota syliä (aikuisellekkin), ja ehdottaa esimerkiksi yhteisterapiaa. Terveisin alalla työskentelevä.

[/quote]

Tämä varmasti totta, mutta on myös niin, että ehkei sitä apua kannata odottaa sylttytehtaalta, ainakaan aina. Jos vanhempi ei ole osannut auttaa lastaan kuten pitää lapsena, vaikka on mielestään tehnyt kaiken, minkä osaa, niin miksi hänen toimintansa auttaisi lasta aikuisena narkkarina? Eivät he useinkaan opi tukemaan lastaan sen enempää, joten ihan hyvä vaihtoehto on antaa olla, ainakin ennemmin kuin turha jäkätys, mustamaalaus, huutaminen ja paheksunta, joista nyt ei ainakaan luulisi olevan mitään apua. 

Ihme alotus. Pyörrät sanasi kokonaan.
Sama kun sanoisi että inhottavaa kun koiria tapetaan
Onneksi ei kuitenkaan niin paljon

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 00:55"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 00:50"]

Jokaisessa tarinassa on kaksi puolta. Yleensä narkomaaneilla mt-taustaa, jonkinlaista traumaa lapsuudessa. Läheiset, varsinkin vanhemmat, katsokaa peiliin ja kantakaa vastuunne. Ei tarvitse käyttöä rahoittaa, edes ottaa kotiin. Mutta kertoa että rakastaa, tarjota syliä (aikuisellekkin), ja ehdottaa esimerkiksi yhteisterapiaa. Terveisin alalla työskentelevä.

[/quote]

Tämä varmasti totta, mutta on myös niin, että ehkei sitä apua kannata odottaa sylttytehtaalta, ainakaan aina. Jos vanhempi ei ole osannut auttaa lastaan kuten pitää lapsena, vaikka on mielestään tehnyt kaiken, minkä osaa, niin miksi hänen toimintansa auttaisi lasta aikuisena narkkarina? Eivät he useinkaan opi tukemaan lastaan sen enempää, joten ihan hyvä vaihtoehto on antaa olla, ainakin ennemmin kuin turha jäkätys, mustamaalaus, huutaminen ja paheksunta, joista nyt ei ainakaan luulisi olevan mitään apua. 

 
[/quote]

Tässä ketjussahan näitä läheisiä löytyy. Kehotin katsomaan peiliin. Jos aidosti välittää, voi lopettaa sen nalkuttamisen ja antaa sitä mitä tämä ihminen oikeasti tarvitsee: rakkautta. Olen ollut samassa huoneessa jossa kolmilymppinen, koko aikuisikänsä narkannut mies käperty äitinsä syliin ja itki. Pyysi anteeksi. Ja äiti teki jotain mitä ei ollut tehnyt teini-iän jälkeen: silitti ja suukotti lastaan, kertoi rakastavansa.
En tiedä mitä sen jälkeen tapahtui (ei kyllä miestä ainakaan meidän yksikössä ole enää nähty) mutta kaiken nähneenä tuo näky saa minut edelleen herkistymään. En unohda sitä koskaan.
T. Se alalla työskentelevä

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:40"]Esim. tapaus Martina Aitolehti, hylkäsi narkkarisiskon. Äitinsä ei onneksi hylännyt. Eikö tuollainen tarvitse juuri eniten tukea.

Onneksi Martina oli kuitenkin sanonut, että hän ottaa siskon avosylin vastaan jos lopettaa käytön.
[/quote]

Ainoa mitä voin kommentoida on etten itse olisi selvinnyt ilman omia vanhempiani. Jos he olisivat hylänneet, niin en olisi tässä.

Vaikka olisi kuinka hirviöksi muuttunut, niin se ettei äiti vastaakaan puhelimeen.. Pieni lapsi sisällä on lohduton.

Sorry kirjoitusvirheet, naputtelen pädillä. T. Alalla työskentelevä

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 12:10"]Vuoden verran yritin auttaa poikaani. Maksoin velkoja, pikavippejä, vuokrarästejä. Vuokrarahat annoin, ne oli käytetty johonkin muuhun, kun totuus alkoi valkenemaan. Kävin siivoamassa, vein ruokaa ( rahaa ei voinnut enään antaa). Puhuin, itkin, huusin, surin. Olin enään kuori entisestä. Laihduin kymmenen kiloa ja vietin unettomia öitä. Otin sairaslomaa. Olin loppu. Kun poikani viimeisen kerran lähti ovet paukkuen, ajattelin että kuolemakin olisi helpotus. Muut lapset tarvitsivat minua äitinä ja minulla ei ollut enään voimia.

Jotain hyvää kuitenkin tapahtui. Juuri se hylkääminen oli pelastus. Poikani kävi niin pohjalla, että suostui ottamaan ammattiavun vastaan. Minä mahdollistin osaltani paapomisellani tämän pitkän prosessin. Tänä päivänä nuori on toipumassa ja päässyt eroon lääkityksestä.

En voi enään sanoa, etten koskaan hylkäisi omaa lastani. Tietyissä olosuhteissa sekin on mahdollista. Mitään niin raskasta en ole koskaan kokenut.
[/quote]
Aina kun näen sanan ENÄÄN, tekisi mieli vetää kirjoittajaa NENÄÄN!!!

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:40"]Esim. tapaus Martina Aitolehti, hylkäsi narkkarisiskon. Äitinsä ei onneksi hylännyt. Eikö tuollainen tarvitse juuri eniten tukea.

Onneksi Martina oli kuitenkin sanonut, että hän ottaa siskon avosylin vastaan jos lopettaa käytön.
[/quote] Ei välttämättä ole kyse varsinaisesta hylkäämisestä vaan rajojen asettamisesta.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 18:29"]Mä taas ymmärrän sen, että ei halua olla missään tekemisissä. Narkkarit valehtelevat, varastavat, pummaavat, ruinaavat ja ovat kaikin tavoin epäluotettavia. Käyttävät hyväksi kun tilanne on kusinen, ja häipyvät taas rellestämään.

Jos jää "tukemaan", mahdollistaa samalla käytön. Narkkari huomaa, ettei hänen käytöllään ole mitään seurauksia, ja teot saa anteeksi. Kierre vain pahenee. Narkkari vetää kaikki muutkin omaan paskaansa, kuten juopotkin tekevät. Sen lisäksi persoonallisuus muuttuu, eikä kyse ole enää vähän ajan kuluttua edes samasta henkilöstä, joka on aiemmin ollut.
[/quote] Nimenomaan, on paljon tilanteita missä läheinen mahdollistaa käytön jatkamisen, ja voi huomaamattaan upottaa nuoren vielä syvemmälle. Narkkari tarvitsee rajoja enemmän kuin kukaan, huumemaailma vie koko ajan alaspäin ja hämärryttää nuoren rajoja ja jos perhe ei aseta rajoja ja pidä tiukkaa linjaa => nuori käyttää sitä hyväksi ja selkeä linja auttaa päihdenuorta. On eräs kirja minkä monen vanhemman ja aihepiiristä uteluaan kannattaa lukea nimeltä: Huumeriippuvuus - irti riippuvuuden otteesta, Ulla Korhonen.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:40"]Esim. tapaus Martina Aitolehti, hylkäsi narkkarisiskon. Äitinsä ei onneksi hylännyt. Eikö tuollainen tarvitse juuri eniten tukea.

Onneksi Martina oli kuitenkin sanonut, että hän ottaa siskon avosylin vastaan jos lopettaa käytön.
[/quote] Tarvitsee rakkautta ja rajoja, mutta kaiken maailman rahallinen hyysääminen upottaa entistä syvemmälle koukkuun.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:40"]Esim. tapaus Martina Aitolehti, hylkäsi narkkarisiskon. Äitinsä ei onneksi hylännyt. Eikö tuollainen tarvitse juuri eniten tukea.

Onneksi Martina oli kuitenkin sanonut, että hän ottaa siskon avosylin vastaan jos lopettaa käytön.
[/quote]
Minusta ei ole yleistä tuo vaan pikemmimkin äidit tuntuvat suojelemalla ylläpitämään etekin poikiensa huumeiden käyttöä. Tai siis tuo on yleistä että sisarukset hermostuvat hampunpolttajaan ja äiti mahdollistaa koko touhun. Kannabis huumeen osalla on usein juuri näin. Taitaa olla eniten käytettyä huumetta tämä kannabis.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 15:48"]

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 14:44"]

Tässä ketjussa ei paljoa harmaan sävyjä tunneta. Ja jos itse on koettu joku narkomaani/huumeidenkäyttäjä jollain tavalla niin yleisestetään että aina asia menee niin.

Ylipäätään tarkoitin että on joku normaalistakin elämästä, jos joskus siitä narkomaani ottaisi kiinni. Ja ihan konkreettinen yhteydenpito voisi olla puhelinsoitot/viestit ja tapaamiset vaikka yleisellä paikalla, jos tarve vaatii.

ap

[/quote]

Niin, no kerroppa nyt sitten miten sinä käyttäjänä erosit jostakin toisesta käyttäjästä eduksesi? Kuinka hieno ja mukava ihminen olit aktiivisena käyttäjänä? Vieroksuiko tai laittoiko joku läheinen välit poikki? Syyttä? Ilkeyttään? Turhaan? Ymmärtämättömyyttään? Vai mikä se "vika" tässä välien poikki laittajassa oli? Vai oliko se vika sittenkin sinussa?