En ymmärrä, jos lähiomaiset hylkäävät huumeiden käyttäjän

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:53"]

Riippuu vähän narkkarista. Jos on ns. suhteellisen kunnollinen, käy töissä/opiskelee, ei varasta tms., niin en ymmärrä hylkäämistä. Loppujen lopuksi aika pieni osa huumeiden käyttäjistä on näitä rappionistejä. Suurin osa viihdekäyttää (toki siitähän se nistin urakin lähtee). Martinan tapausta en halua kommentoida, en tunne.

[/quote]

Jaa, minun läheiset käyttäjät on kaikki lopulta ajautuneet työkyvyttömiksi jotka pummaa, eikä niillä riitä seuraavassa kuussa maksaa takaisin.

Itse sain joskus lääkäriltä ohjeen että minun kuuluu kuitenkin tehdä rajat omassa elämässäni. Hain meinaan saikkua kun aloin palamaan loppuun murehtiessani sukulaisen käyttöä. Ja se on ollut hyvä neuvo!

Kun päihteiden käyttö menee minun ja/tai perheeni ohi, niin välien hoitaminen pitää alkaa toimimaan toisen kautta. En voi tukea toisen aineiden käyttöä ja ehkä koko elämän tuhoamista. Minulla on omatkin velvoitteet.

En minäkään. Varsinkin kun on vielä kyse lievemmistä huumeista eikä tilanne ole päässyt toivottomaksi. Vanhemmalle sitten kuitenkin jää ikävä ja ehkä syyllisyyskin, jos lapsi tekee itsemurhan...

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:41"]

Aina ihmisillä ei vaan riitä oma jaksaminen siihen tukemiseen. Silloin on pakko ottaa etäisyyttä ettei sairastu itsekin.

[/quote] Sitä pitää silloin hankkia sitä jaksamista.

Hylkäämisen luulisi olevan pahinta mahdollista itse käyttäjälle.

ap

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:47"]

Entä jos narkkari varastaa kaiken arvokkaan lähiomaiselta. Pitääkö vieläki ottaa avosylin vastaan.

[/quote] No ei ainakaan henkisesti hylätä, jos ei omaan kotiin pysty ottamaan.

ap

Vuoden verran yritin auttaa poikaani. Maksoin velkoja, pikavippejä, vuokrarästejä. Vuokrarahat annoin, ne oli käytetty johonkin muuhun, kun totuus alkoi valkenemaan. Kävin siivoamassa, vein ruokaa ( rahaa ei voinnut enään antaa). Puhuin, itkin, huusin, surin. Olin enään kuori entisestä. Laihduin kymmenen kiloa ja vietin unettomia öitä. Otin sairaslomaa. Olin loppu. Kun poikani viimeisen kerran lähti ovet paukkuen, ajattelin että kuolemakin olisi helpotus. Muut lapset tarvitsivat minua äitinä ja minulla ei ollut enään voimia.

Jotain hyvää kuitenkin tapahtui. Juuri se hylkääminen oli pelastus. Poikani kävi niin pohjalla, että suostui ottamaan ammattiavun vastaan. Minä mahdollistin osaltani paapomisellani tämän pitkän prosessin. Tänä päivänä nuori on toipumassa ja päässyt eroon lääkityksestä.

En voi enään sanoa, etten koskaan hylkäisi omaa lastani. Tietyissä olosuhteissa sekin on mahdollista. Mitään niin raskasta en ole koskaan kokenut.

Tjaa. Sulla ei sitten ap ole kokemusta päihderiippuvuuksista.Se on helvetti läheisillekin. Elämässä ei ole mitään rauhaa.

Mulla oli alkoholistisetä ja ei se viinaan jäänyt..... 70-luvun hippityyli vei mennessään. Kyllä mun mummoni oli pakko kääntää sille selkänsä 25 v. sitten. Siitä kun ei kansaneläkkeestä päihteitä maksella ja kun kävi vielä omaa äitiänsä nostelemassa kurkusta, että saisi rahaa ja myi ja varasti sukulaistenkin tavaroita. Miten sellaisen kanssa olet tekemississä? On ajateltava omaa (mielen)terveyttäänkin. Mummon pakotti laittamaan nimensä vekseliin. Suku maksoi sen pois......Voisin narkkarin kohdalla ajatella, että kun trippi on loppu ja pitäisi vieroitusoireissa lisää saada, siinä on lähiomaistenkin henki ja terveys kuule halpa. Kun on päällä delirium, siinä ei järki ja tunteet päätä enää pakota.

Mummo haettiin holhoukseen ja mummon toiveesta uusi asunto, osoite, puhelinnumero, kaikki laitettiin salaukseen. Setä kuoli kolme vuotta sitten. Viinaan. Kysyin mummolta, onko paha mieli. Surettaa että pojasta sellainen tuli, mutta ei ollut ikävöinyt sitä aikuista poikaa, ittepä eli kuten eli.

Haudattiin. Kävin kesäkuussa mummolapitäjässä. Käytiin sukuhaudalla, 92-v. mummu istui pyörätuolissa. Kukkasen laittoi ja kyyneleen tirautti. "Että piti siitä sellainen tulla, särki äitinsä sydämen" "Laitetaanko nimi?" "Ei laiteta" Ja sen voin vakuuttaa, että mummo on hyvä ihminen, kaikkensa 7 lapsen eteen antoi. Yh:ksi jäi 39-vuotiaana kun mies kuoli.

Eniten mummoa suomeksi sanottuna vituttaa se, että ukin kuolinpesä on vielä jakamaton. Ja koska setä oli tiettävästi lapseton, mutta naimisissa kuollessaan, niin se leski on ukin kuolinpesän osakas. Sillekö siis pitää antaa rahaa, kun tilukset joskus myydään. Leski on kylän puliporukoissa. Ilmoitti kyllä kuolemasta isälleni, mutta rahattomana ei siis järkännyt hautajaisia eikä edes tullut niihin, kun vissiin jäi ryyppy pitkäksi. Melkein toivon, että löytyisi lehtolapsi jostain....

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 12:01"][quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:53"]

Riippuu vähän narkkarista. Jos on ns. suhteellisen kunnollinen, käy töissä/opiskelee, ei varasta tms., niin en ymmärrä hylkäämistä. Loppujen lopuksi aika pieni osa huumeiden käyttäjistä on näitä rappionistejä. Suurin osa viihdekäyttää (toki siitähän se nistin urakin lähtee). Martinan tapausta en halua kommentoida, en tunne.

[/quote]

Jaa, minun läheiset käyttäjät on kaikki lopulta ajautuneet työkyvyttömiksi jotka pummaa, eikä niillä riitä seuraavassa kuussa maksaa takaisin.
[/quote]

Sitä ajoinkin takaa lauseella "toki siitähän se nistin urakin lähtee". Itse käytin nuoruusaikoinani n. vuoden ajan huumeita viikonloppuisin, sitten kyllästyin. Sinä aikana tajusin, miten iso osa näistä huumeiden käyttäjistä on niitä, jotka käyttävät viikonloppuisin alkoholin sijaan ja salaavat käyttönsä. Myös tilastot kertovat samaa. Osa näistä ajautuu sinne rappiolle ja osa lopettaa jossain vaiheessa, ajoissa. Monilla tavallisilla ihmisillä on hyvin mustavalkoinen kuva huumeiden käyttäjistä. Harmaata aluetta (viihdekäyttöä) kun ei huomaa ihmisistä päälle päin, eivätkä päädy katkaisuhoitoon avautumaan päihdetyöntekijöille...

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 12:16"]

Tjaa. Sulla ei sitten ap ole kokemusta päihderiippuvuuksista.Se on helvetti läheisillekin. Elämässä ei ole mitään rauhaa.

[/quote]

Kuule, on ja ihan läheltä ja ihan kuolemaankin johtaneesta. Kuinka voit sanoa noin kun et tunne minua?

ap

Minä olen täysin hyvännyt pikkusiskoni huumeiden takia. Mutta ennekuin tähän tultiin , siskoni hylkäsi täysin minut ja vaihtoi itseasiassa koko perheensä huumeisiin. sisko pilasi viimeisen 3 vuoden aikana kaikki sukujuhlat, mukaanlukien lasteni syntymäpäivät. Hän valehteli, pilkkasi, riehui ja varasti. Eikä koskaan mielestään ollut tehnyt mitään pahaa.

Ikävöin siskoa kovasti ja jos hän joskus muuttuu taas siksi ihmiseksi joka hän joskus oli, otan hänet iloiten vastaa. Isä kuoli 4 vuotta sitten ja äiti on yksinäinen ja masentunut, tuen äitiäni ja teen kaikkeni tällähetkellä että sisko pysyy meistä kaukana.

Mielestäni ihminen ei saa minkään tekosyyn varjolla käyttäytyä rajattoman huonosti. Vanhemman ei ole pakko kestää jatkuvaa solvaamista, varastamista, valehtelua, pummaamista jne. Addiktit ovat mestareita uhriutumaan, mikään ei ole koskaan oma vika, vaan aina syy on muissa. Aikuisen tulisi kuitenkin osata ottaa vastuu itsestään, eikä sysätä vastuuta itsestään muille. Olen lukenut raastavia kokemuksia perheistä, joissa lapsi käyttää aineita. Vanhemmat yrittävät vuosia tukea ja auttaa, mutta mikään ei tepsi. Joskus hylkääminen on viimeinen kortti, joka voi kääntää kelkan. Se voi herättää narkkarin haluamaan apua tai sitten ei. Usein se tosiaan on se viimeinen oljenkorsi, jonka käyttäminen sattuu hylkääjään taatusti yhtä paljon kuin hylättäväänkin, jollei enemmänkin.

Huumeidenkäyttäjä varastaa läheisiltään, haukkuu läheisiään, ei pidä itse mitään yhteyttä (saattaa olla kuukausia kadoksissa), on erittäin arvaamaton -> en halua lasteni lähelle! Tämän vuoksi hylkäsin huumeidenkäyttäjä siskoni.

Mutta toisaalta, eikö huumeriippuvuutta voida verrata johonkin sairauteen? Tarkoitan, että itseaiheutettu sairaus kyllä, mutta eihän käyttäjillä olekaan enää järki ja tunteet mukana, kun ovat niin riippuvaisia. Oma äitini on esimerkiksi mielenterveyspotilas ja entinen alkoholisti, ja pari kertaa on tullut mieleen heittää se helvettiin mun elämästä, mutta toisaalta koitan joustaa ja ymmärtää. Saan varmaan 100 alapeukutusta mutta. Toisaalta enpä ole ollut itse narkkari-tilanteessa niin mitäpä tiedän asiasta.

Joskus se läheisten "hylkääminen", niinkuin nimität sitä, on paras herätyskeino. Toisinaan mikään ei herätä todellisuuteen ja huumeet vie mukanaan. Läheisten on joskus pakko tehdä rajanvetoa, ettei omakin elämä valu viemäriin. Se on surullista toki, mutta välttämätöntä usein.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 12:06"]

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:41"]

Aina ihmisillä ei vaan riitä oma jaksaminen siihen tukemiseen. Silloin on pakko ottaa etäisyyttä ettei sairastu itsekin.

[/quote] Sitä pitää silloin hankkia sitä jaksamista.

Hylkäämisen luulisi olevan pahinta mahdollista itse käyttäjälle.

ap

[/quote]

Käyttäjälle pahinta on se , ettei saa enää rahaa käyttöön. Niin kauan kuin narkkari ei pidä omaa käytöstään ongelmana, eikä halua apua, niin apu on turhaa.

^No en tarkoittanut sitä, että hylkäämättömyys olisi yhtä kuin rahan antaminen.

ap

Tietääkä ap millainen addiktio on sairautena?

Jaa että tervetuloa vaan kaiken maailman velkojat meidän ovelle kiristyksienne kanssa? Niissä ympyröissä mikään ei ole pyhää. Siksi on tervettä viisautta pysytellä etäällä huumemaailman puolelle siirtyneestä, niin kipeää kuin se tekisikin.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 12:56"]

Tietääkä ap millainen addiktio on sairautena?

[/quote] Kyllä minä jonkun verran tiedän, kun kaksi lähiomaistani on riippuvaisia,joista toinen on kuollut. Toinen lähiomainen on sellainen, jolla olisi pitänyt olla vastuu minusta, mutta ei hoitanut tehtäväänsä. Joten en ole kamalasti hänen kanssaan tekemisissä. Toista en koskaan hylänyt, vähän aikaa oltiin riidoissa, mutta onneksi ehdittiin sopia.

Haluan muuten lisätä, että aviomiehen hylkäämisen ymmärrän siinä mielessä että kyse on liitosta, joissa molempien pitää ottaa vastuu... tarkoitin lähinnä oman lapsen ja sisaruksen hylkäämistä.

Riippuvuusongelma on myös sosiaalinen ongelma ja sosiaalinen ympäristö (joka hylätyllä on vielä enemmän vai ne narkkikaverit) ylläpitävät riippuvuutta.

Ja sä jolla on mielenterveysongelmainen äiti, todella hienoa että jaksat etkä hylkää! Kyse on tosiaankin sairaudesta, johon ihan kemia ja aivojen välittäjäaineet vaikuttavat. Tälle löytyy siis biologinen peruste. Suomessa nämä mt-ongelmatkin ovat tabu.

ap

[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:40"]

Esim. tapaus Martina Aitolehti, hylkäsi narkkarisiskon. Äitinsä ei onneksi hylännyt. Eikö tuollainen tarvitse juuri eniten tukea.

Onneksi Martina oli kuitenkin sanonut, että hän ottaa siskon avosylin vastaan jos lopettaa käytön.

[/quote]

Mä taas ymmärrän täysin.Näin vuosikausia läheisen huumeidenkäyttöä seuranneena voin sanoa,etten toivo näin raskasta elämää kenellekään.

Kyse on monasti siitä, että antaako narkkarin pilata myös muun perheen elämän. Minun on pitänyt katkaista välini äitiini, koska haluan suojella lapsiani. Jotenkin tuntuu, että ap ei ole elänyt koskaan todella hankalan huumeriippuvaisen ihmisen kanssa. Kun on uupunut ja peloissaan jatkuvasti , ei voi enää ajatella , että sehän on vaan sairaus. Täytyy pelastaa itsensä siitä kuviosta. En edes koe että hyvkäsin äitini, jos äiti tulisi takaisin sellaisena kun hän voisi olla ilman huumeita, hän olisi kyllä tervetullut. Mutta sitä väkivaltaista, valehtelevaa ja räyhäävää eukkoa en halua enää koskaan nähdä.