Oletko käynyt /menisitkö katsomaan kuollutta?

Pakosta viety tai painostettu eikä osannut kieltäytyä, herkkänä sai traumoja eikä ketään kiinnostanut. Ketään kuollutta en aio enää katsoa oli kuinka läheinen tai ei.

Olen. Omalla kohdallani se ei ollut tavallaan tarkoitus, eli olimme menossa vielä näkemään häntä kun hän oli elossa, mutta emme ehtineet ajoissa paikalle sairaalaan. Olisin halunnut hyvästellä, ja tämä muisto nousee todella usein mieleen. Oli kuitenkin arvokasta, että sain nähdä hänet vielä kerran, ja toivon hänen tienneen jotenkin, että olimme paikalla. En kadu asiaa, mutta se oli kyllä rankka kokemus.

Minusta on kyllä outoa, jos läheisen kuolemaa ei tajua näkemättä ruumista. Kyllähän sen huomaa, että tyyppi ei ole enää lähimailla, siitä se sitten pikkuhiljaa kirkastuu.

Mulla kuoli mies kotiin syöpään. Ei ollut ylöskohottavaa nähdä hänen ruumistaan, halusin sen pian kotoa pois. Hyvästelyt ja rakkauden virran suoraan sydämestä sydämeen virtaavana energiana annoin hänelle hänen eläessään, pari päivää ennen kuolemaa.

Sama juttu vanhemmilleni, annoin kaiken rakkauden heidän eläessään heille. En halunnut nähdä sitä kuorta, joka ei enää ole sama ihminen.

Isoäidille ja myöhemmin isälle olen jättänyt viimeisen terveiseni. Samoin puolison isän.  Erikoista. Kyllä ne erinomaisen kuolleilta näyttivät, vähän vierailtakin. En oikein osaa sanoa mitä siitä pitäisi ajatella. 

Olen hoitaja ja nähnyt satoja kuolleita. Olen ollut käynyt katsomassa kuollutta isääni ja kummiani mutta ainoa jota en pystynyt menemään katsomaan oli äitini. Tein sen itseäni suojellakseni vaikka äitini kuolemassa ei ollut mitään ihmeempää ja kuolema oli ollut odotettu. Mutta pelkäsin omaa tunnereaktiotani vaikka ei siinäkään tietysti mitään outoa olisi ollut jos olisin purskahtanut itkuun.

Olen muutamia läheisiä katsonut, sekä heti kuoleman jälkeen että hautaustilaisuuden alussa arkussa. Erästä läheistä menin katsomaan sairaalan huoneeseen ja hän olikin juuri kuollut, hoitohenkilökunta ei ollut vielä havainnut tapahtumaa. Olen myös pukenut kuolleelle läheiselle kuolinpaidan ja kammannut hiukset. Turhaan nuorena arastelin kuolleen katsomista enkä käynyt katsomassa, pelkäsin että olisi muuttunut. Pelko on ollut turhaa, kaikki näkemäni ovat olleet rauhallisen näköisiä, eikä avoimet silmät ja suu ole vaikuttaneet pahalta. Eniten olen yllättynyt levollisista kasvoista ja kuinka rypyt tuntuvat sileneen heti kuoleman jälkeen, ja siitä kuinka kirkkaat silmät ovat kuoleman jälkeenkin, kuin elävät toisin kuin koiralla tai muilla eläimillä näyttävät sameilta, sitä kai pelkäsin odottaa ihmisissä.

Olen nähnyt kuolleena kotipihalla kesällä arkussa mummoni 70-luvulla, myös pappani 90-luvulla ja miehen isän noin 15 vuotta sitten. Kuolleet näyttävät kuolleilta, muistot elävät ikuisesti

Mummia kävin katsomassa kappelissa. Hän näytti levolliselta, mutta oli kuin kuori, ei ollut enää se mummi.

Kyllä mä menin katsomaan isoisääni kun vein hauturille villasukat jotka tein isoisälle taivasmatkalle. Yhdessä hauturin kanssa nostin arkusta kannen pois, hauturi laittoi sukat ja nostettiin kansi takaisin päälle.

Mä olen hoitoalalla töissä, että olin nähnyt kuolleita jo ennen tuota. Toki oma sukulainen on eri asia.

Olen nähnyt ,oli kuin nukkuisi.

Vierailija wrote:

Vähän hirvitti alkuun, kun en koskaan ennen ollut kuollutta ihmistä nähnyt, mutta lopulta oudosti odotin vain, että veli avaisi silmänsä ja heräisi siitä. (mikä sekin tuntui vähän karmivalta) Oli se aika epätodellinen tilanne, kun ei ollut ihan vielä sisäistänyt koko hommaa. Mutta hyvä mieli jäi, sain hyvästit heitettyä ja mieleeni jäi kaunis kuva veljestä.



Hän kuoli sairauteen, ja tiedän sen olleen veljen toiveen.

Oliko veljesi toive kuolla sairauteen??

Kaikenlaista sitä kuuleekin..

En ole koskaan nähnyt kuollutta ihmistä luonnossa.

Menisin kyllä katsomaan kuollutta, jos vaikka joku pyytäisi mukaan henkiseksi tueksi, eli ei se minulle ongelma olisi. Muistan pois nukkuneita läheisiäni kyllä mieluiten sellaisina kuin he olivat elossa.

Olen käynyt. Ihminen on kuin kuori,liikkumaton. En olisi katunut, vaikken olisi käynyt. Mutta näin viimeisen kerran.  Ei jäänyt mitään traumoja.

Mulla vanhemmat jäi rekan alle ja kävin kurkkaamassa heitä.

Äidillä oli kasvot ihan mössönä ja isä taasen vartaloltaan vähemmän kauniissa kunnossa ja kasvot vääristyneet. En nyt tiedä kannattiko nähdä vai olisiko pitänyt vain säilyttää itsellään toisenlainen muistikuva heistä.

Menisin katsomaan oikeasti läheistä henkilöä jos kuollut sairauteen/ ei tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti. Ihan sen vuoksi, että se auttaa omaa pääkoppaa tajuamaan, että henkilö on oikeasti poissa ja voi hyvästellä.

Isäni näin kappelissa ja kaikki sisarukset lapsineen saivat itse valita haluavatko nähdä vai ei. Yksi sisaruksistani ei halunnut tulla paikalle. Omat lapseni halusivat. Oli hautajaisten itkuisin hetki, mutta ei kenellekään jäänyt asiasta kammoa. Hyvä oli lapsillekin nähdä elämän ainutkertaisuus ja kuoleman lopullisuus.

Jos kehossa olisi onnettomuuden tms. jälkiä, en menisi. Muussa tapauksessa ehdottomasti. Sen jälkeen ei enää ikinä tuota kehoa näe. Ja nimenomaan kehoa, se ihminenhän ei siinä enää ole. 

Näin vanhan isoisäni aivan hetken sen jälkeen kun oli kuollut sairaalassa. Oli täysin rypytön, suu auki ja pää taaksepäin kallellaan. Iho vaaleankeltainen.

oli hyvä, että näin. Ei jäänyt mitään kammoa, vaan tuntui rauhalliselta ja luonnolliselta.

Olen nähnyt anoppini ja isoäitini kappelissa arkussa. Molemmat näyttivät rauhallisilta, mutta oli käsittämätöntä miten kumpikaan ei näyttänyt itseltään. Kasvoilta oli poistunut se jokin, joka teki heistä heidät. Toiselle tehtiin kotona tapahtuneen yllättävän kuoleman jäljiltä oikeustieteellinen avaus, jäljet tästä oli huomattavissa vaikka muut läheiset eivät varmasti osanneet kiinnittää huomiota näihin yksityiskohtiiin. Hyvä niin. 

58 jatkaa, että sain pukea mummolleni neulomani villasukat hänen jalkoihinsa. En ole koskaan koskenut mihinkään niin kylmään, muistan sen tunteen varmaan ikuisesti. Olen silti onnellinen että sain tehdä tämän. Kunniatehtävä.

Up