Lue keskustelun säännöt.
Oletko käynyt /menisitkö katsomaan kuollutta?
31.01.2012 |
Läheiseni kuoli, ja minulta kysyttiin haluaisinko vielä nähdä hänet. Toisaalta haluaisin, mutta mietin myös, että kannattaako... Mutta jos jäisinkin katumaan asiaa sitten myöhemmin?
Miten te, jotka olette käyneet, olette asian kokeneet? Onko ollut hyvä juttu, vai onko kaduttanut, että menitte?
Kommentit (85)
Olen nähnyt, appeni oli ensimmäinen, en tiennyt mihin mennään, kun koko saattojoukko lähdettiin oudossa kappelissa johonkin kävelemään. Sit kun hoksasin avonaisen arkun, annoin mieheni mennä isäänsä katsomaan, jäin vauvan kanssa kauemmas. Ei jäänyt traumoja.
Äitini, Isäni ja siskoni ruumiita olen halunnut mennä katsomaan. Äitini ei ollut enää omannäköisensä elämänsä viimeisinä viikkoina, oli todella turvonneen näköinen. Onneksi ei sitten arkussa enää ollut, oli entisensä näköinen päällisin puolin, silitin hänen hiuksiaan. Halusin nähdä, että siinä on vain äidin ruumis, sielu on Taivaassa. Siitä jäi loppuelämäksi todella kaunis muisto.
Isästä ja siskosta jäi myös hyvät muistot, kun kävin katsomassa ja varmistamassa, että siinä on vain heidän ruumiinsa, sielu on Taivaassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen pitää voida itse päättää meneekö katsomaan vai ei. Isäni kuoli syksyllä ja minusta tuntui tosi aavemaiselta mennä katsomaan hoitokodissakin. Itse huoneeseen meno oli vielä aika ok mut sitten kun muu perhe halusi laulaa vielä muutaman virren siinä, itselläni oli vain olo, että juoksen kohta karkuun. Yöllä en meinannut millään saada unta kun joka kerta kun laitoin silmäni kiinni "näin" vain isäni kuolleena.
En myöskään missään nimessä halunnut nähdä isääni avonaisessa arkussa kun taas samat perheenjäsenet kävivät katsomassa. Olin kyllä muuten mukana kellojensoitossa, hautaustoimisossa jne. En tiedä sainko kammon siitä kun näin isovanhempani kuolleena n 10 v. Muistan mielummin elävänä.
omia vanhempia en käynyt katsomassa mutta aikoinaan työn puolesta ruumita tuli nähtyä ja kuskattua ihan riittävästi.
Kyllä olen käynyt katsomassa vainajaa ja kosketinkin. Ei se tuntunut mitenkään pahalta tai pelottavalta enkä nähnyt painajaisia.
Olen käynyt aina katsomassa läheisimmät kuolleet, se on hyvä kokemus, kun näkee kuolleen levolliset kasvot.
Sairaaloissa tai krematorioissa on vainajat laitettu kauniisti. Olen aina vienyt yhden kukan arkkuun jätettäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehtinyt isää elävänä hyvästelemään, kun lähtö tuli verrattain nopeasti ja matka oli pitkä. Oltiin vielä matkalla, kun isä kuoli, tultiin sairaalaan nelisen tuntia kuolemasta. Ensimmäinen ajatus oli, että isä on oudon värinen, kun oli niin keltainen. Leuka/pää oli sidottu harsolla ja ruumis oli muuten peiton alla. Oli kuitenkin hyvä päästä näkemään vielä kerran. Ruumishuoneelle saatto oli muutaman päivän päästä, mies kävi appeaan katsomassa ennen arkun sulkemista, itse en enää kokenut tarpeelliseksi, eikä lapsiakaan viety siihen. En itsekään lapsena isovanhempia nähnyt kuoleman jälkeen, ei ole jotenkin perinnettä siihen.
Haluan muistaa kuolleet sellaisena kuin olivat elävinä. Siksi en koskaan mene katsomaan kuolleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En missään nimessä. Toivottavasti ei tarvitse tunnistaa koskaan ketään.
Mä olen käynyt katsomassa ukkiani. Muuten näytti ihan tutulta mutta häneltä oli otettu tekohampaat pois, joten kasvojen muoto oli outo. Käynnistä jäi kummallinen olo, ei hyvä eikä paha, mutta muistan ihmetelleeni sitä leukaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli auto-onnettomuudessa, kun olin vauva. Äitini oli aivan järkyttynyt eikä pystynyt menemään tunnistamaan häntä. Kaksi lähisukulaismiestä kävivät sitten tunnistamassa vainajan. Äidille he kertoivat, että isäni näytti vain nukkuvan ja ainoastaan pieni punertava ruhje oli alavatsalla. Olen toisinaan miettinyt, oliko tämä totuus vai oliko sitä kaunisteltu äidilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen käynyt katsomassa ukkiani. Muuten näytti ihan tutulta mutta häneltä oli otettu tekohampaat pois, joten kasvojen muoto oli outo. Käynnistä jäi kummallinen olo, ei hyvä eikä paha, mutta muistan ihmetelleeni sitä leukaa.
Yleensä vainajalle laitetaankin tekohampaat suuhun, mikäli ehditään ennen kuin leuka jäykistyy niin ettei se enää onnistu. Juuri tuon ilmeen vuoksi, että vainaja näyttäisi itseltään.
Putinia voisin periaatteessa mennä katsomaan. Varmistamaan, että on vainaa. Ja kusasemaan päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen löytänyt kuolleen ihmisen metsästä. Mies oli tapettu ja siitä olikin lehdissä iso juttu. Syyllinenkin löytyi poliisin mukaan nopeasti.
Näen työssäni kuolleita ja työstäni huolimattakin ihmisiä kuolee. Kuolleita läheisiäni en kuitenkaan ole mennyt katsomaan, usko heidän kuolleen näkemättäkin. Mieluummin vaalin muistoa elävästä.
Kävin katsomassa massa äitiäni. Hän kuoli syöpään. Kun mentiin sairaalaan, niin en jotenkaan tajunnut, että oltiin menossa katsomaan vainajaa, vaan jossain vaiheessa tajusin, että ai niin, sellainenkin tapa on. Olin vähän järkyttynyt siinä tilanteessa, mutta ei siitä sen pahempia traumoja jäänyt.
Olen mennyt katsomaan kuolleita ja ollut paikalla kun sairas vanhus kuoli ja nähnyt esim kuolleen ihmisen ojassa.
Jos läheinen on kuollut, kannattaa mennä katsomaan, se helpottaa surutyön alkamista.
Mulle se on aina ollut se hyvästijättö ja asian konkretisoituminen, nähdä se vainaja arkussa, laittaa ruusu mukaan ja kansi kiinni.
Mummon näin 5-vuotiaana, ei siitäkään mitään traumaa jäänyt. Siellä me oltiin kaikki, mun serkut, sedät ja tädit.
Aikuisena sitten tullut nähtyä useampi. Isääni oltiin katsomassa kahdestaan, mä ja 9v tytär.
Tuon jälkeen en oikeestaan tarvitsisi hautajaisia lainkaan.