Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Päiväkodin kehityskeskustelu, tuli kauhea olo
04.05.2011 |
Oltiin tänään päiväkodissa tyttäremme 3v. kehityskeskustelussa. Nyt olen sitten itkeä tihuuttanut koko illan siitä lähtien, kun lapsi meni nukkumaan, ja varasin ajan ensi viikolle neurologille.
Koko keskustelu oli äärimmäisen ongelmakeskeistä ja jotenkin vihjailevaa, että tyttärellämme olisi mahdollisesti jokin neurologinen kehityshäiriö tai-viive. Mm. kuinka tytär "jumittaa" tilanteissa, ei aina ota kontaktia, ei aina katso silmiin, häntä pitää joskus auttaa pukemisessa, hän ei opi auditiivisesti eli häntä ei voi opettaa sanomalla asioita kun hän ei ymmärrä tarpeeksi hyvin. Puheen kehityksessä on meidänkin mielestä viive, ja siksi ollaan käyty nyt puheterapeutilla neuvolan kautta. Mutta minä ja mieheni emme tunnistaneet tytärtämme näistä muista kuvauksista. Tyttäremme oli jopa turhan kiltti, he toivoisivat, että pistäisi enemmän hanttiin, että turhan helposti tottelee. (Meillä kotona kyllä todellakin pistää hanttiin ja uskaltaa protestoida). Samaan hengenvetoon täti näki senkin ongelmana, että tyttäremme on liian herkkä ja reagoi liian voimakkaasti suruun ja itkee pienenkin asian takia kuin se olisi iso asia. Lisäksi täti vihjaili, että on monenmoista aistiyliherkkyyttä, kun tyttäremme säikähtää esim. roska-auton kolinaa tai moottoripyörän ääntä ja on jopa joskus ruvennut itkemään nämä äänet kuullessaan. Ja että haju-yliherkkyyttäkin on, kun kuulemma sanoo usein vessassa että "haisee pahalle", jos joku toinen on käynyt kakalla.
Kaikki oli ihan yhtä suurta ongelmavyyhteä. Se, että tyttäremme joskus haluaa leikkiä yksinään ja tehdä vaikka nuppipalapelejä, oli merkki huonosta vuorovaikutuksesta. Lisäksi täti muisti mainita, miten arka tytär on ennen ollut (ei siis esittänyt asiaa niin, että tytär on hyvin reipastunut ja tullut rohkeaksi, vaaan että oli pienempänä niin kovin arka ja jännitti). Nukkumisasioissakin oli sen verran huomautettavaa, että "ennen häntä oli vaikeaa saada nukkumaan, kun jalat heiluivat, eikä rauhoittunut, nyt menee paremmin". Ruokailussakin oli ongelmaa, kun tytär kerää joskus ruokaa suuhunsa eikä nielaise - kuulemma autisteilla voi olla tällainen piirre. Olimme aivan että täh.
Nyt olen sitten aivan paniikissa näistä puheista ja olen varannut tosiaan neurologille ajan. 3-vuotisneuvolassa ei todettu kuin puheenviivästymä, mistä on jo terapeutille hakeuduttu. Tuon keskustelun jälkeen on olo, että tyttäremme on vähintääkin autisti. Mitään hyvää sanottavaa ei tarhantädillä ollut, luetteli vain näitä ongelmia ja sekaan jotain pedagogista juttua. Ihmettelen, että miten ei neuvolassa ole mitään huomattu, eikä puheterapeutti ole lähettänyt jatkotutkimuksiin, jos epäilisi jotain muutakin kuin puheen viivästymää? Olemme myös allergioiden takia käyneet useampaan kertaan yksityisellä lastenlääkärillä, ja luulisi hänenkin jotain huomanneen, jos jokin olisi vikana.
No, saa neurologi nyt selvittää asian. Onko muilla tällaisia kauhukokemuksia kehityskeskustelusta? 2-vuotis-kehityskeskustelu meni päiväkodissa ihan toisella tavalla, juteltiin mukavia ja täti kehui tytärtämme monesta asiasta, se olikin toinen tarhantäti...
Kommentit (152)
onhan se aina rankkaa jos omalla lapsella epäillään jotain. Meillä on yksi lievästi autistinen (asperger) ja 2 normaalilasta ja kokemusta monista keksuteluista.
Mutta tosi hyvä, että puuttuvat asioihin. Ja hankalahan tuollaisia asioita on jossain päiväkodin pihalla hakutilanteissa puhua. sitä vartenhan on varhaiskasvatuskeksutelut.
Eihän ne neuvolassa voi oikeasti tällaisia juttuja lyhyillä käynneillä havaita.
Meidän autisti ei koskaan jäänyt siellä mistään kiinni kun suorastaan nautti, että sai yhden tädin huomion ja teki kaiken kuten pyydettiin mutta PKssa ryhmässä asia oli toisin.
Pyytäkää Pksta kuvaus lapsesta, kun menette neurologille.
Myös tämä on hyvä pointti. Täytyykin pyytää kuvaus lapsesta ennen neurologille menoa. Jos nämä tädin esittämät asiat ovat vain hänen "omaan piikkinsä" menevää sanailua, niin sitten on aika vaikea kirjoittaa siihen paperille mitään, mutta jos todellakin ovat ihan fakta-havaintoja, niin sekin edesauttaa tilannettamme ja meillä on sekä päiväkodin että kodin näkemys lapsestamme kun sinne neurologille menemme. Kiitos tästäkin kommentista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla lapsella Touretten syndrooma, ja pk:ssa ja eskarissa oli jo selvästi erilaisia oireita, joihin kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota. Jos kysyin asiaa (useammalta henkilöltä pk:ssa ja eskarissa,) vastaus oli aina sama: tuo on ihan normaalia tuonikäisillä.
Myöhemmmin olen miettinyt noita vuosia ja oireita, ja kaikki on nyt diagnoosin saatuamme(8-v:nä) ilmiselvää.
Jos joku olisi kehityskeskustelussa sanonut, että lapsellani on ongelmia, viekää neurologille, olisin vienyt ehdottomasti. Mutta kun kaikki vain vakuuttelivat, että ei mitään huolta, tuo on normaalia. Tosin toistuvasti tyttöä huomautettiin mm. ruokapöydässä, kun oli levoton. Kerran olivat retkellä, ja siellä tyttö oli alkanut pelleilemään toisen (käytöhäiriöisen) kanssa, sain aikamoiset sapikat kun tulin tyttöä hakemaan. Olivat kuulemma hävenneet tyttöni käytöstä. Kaksi käytöshäiriöistä lasta yhdessä oli huono yhdistelmä.. :-/ Enpä silloinkaan tiennyt, että touretteen liittyy muutakin kuin pakkoliikkeet.
Ole kiitollinen, että ovat kiinnittäneet asioihin huomiota. Tosin olisivat voineet aikaisemminkin mainita, eikä kaikkea heittää yhdellä kertaa. Epäammattimaista touhua.
Vie lapsesi varmuuden vuoksi neurologille. Jos jotain selviää, on sen kanssa vain elettävä. Jos taas kaikki ok, voit tehdä valituksen tarhatädistä (jos näet aiheelliseksi)
kyllä kaikilla lapsillahan on kaikenlaisia piirteitä, mutta kyllä ne piirteet erityislapsilla ovat vähän voimakkaampia ja ei niistä ammattilainen ihan huvikseen numeroa tee.
Ja eihän me tiedetä miten nätisti tai rumasti asia on sanottu APsta se kuulostaa joka tapauksessa tosi rumalta kun omasta lapsesta jotain epämiellyttävää sanotaan.
On ihan luonnollista, että kun omassa lapsessa jotain epäillään kohdistuu viha sitä kohtaan, joka siitä ekana mainitsee. Olise sitten terkkari tai PK:n täti.
Tsemppiä APlle tutkimuksiin - ole avoimin mielin
Ensinnäkään, noista suurin osa on ihan "normaaleja" piirteitä, eli niitä voi olla ihan tavallisellakin lapsella, esim. omani on tosi arka, herkkä ja hidas.
Toiseksi, vaikka olisikin syytä epäillä jotain epänormaalia, niin senkin voi sanoa nätisti.
Joka ikinen kasvatusalaa opiskellut tietää, miten annetaan rakentavaa palautetta. Pelkkä arvosteleminen ei KOSKAAN tuota toivottua tulosta, vaan pitäisi myös kertoa, mitkä asiat menevät hienosti.
Tsemppihalaus sinulle ja tytöllesi!
t. kasvatusalan ammattilainen
tiesin, että täällä saa tukea ja järkeviä näkökulmia :) Kiitos!
Ap
jos tämä vaan kertoo epäilynsä jostain. Vai onko parempi olla kertomatta.
Omalla lapsella Touretten syndrooma, ja pk:ssa ja eskarissa oli jo selvästi erilaisia oireita, joihin kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota. Jos kysyin asiaa (useammalta henkilöltä pk:ssa ja eskarissa,) vastaus oli aina sama: tuo on ihan normaalia tuonikäisillä.
Myöhemmmin olen miettinyt noita vuosia ja oireita, ja kaikki on nyt diagnoosin saatuamme(8-v:nä) ilmiselvää.
Jos joku olisi kehityskeskustelussa sanonut, että lapsellani on ongelmia, viekää neurologille, olisin vienyt ehdottomasti. Mutta kun kaikki vain vakuuttelivat, että ei mitään huolta, tuo on normaalia. Tosin toistuvasti tyttöä huomautettiin mm. ruokapöydässä, kun oli levoton. Kerran olivat retkellä, ja siellä tyttö oli alkanut pelleilemään toisen (käytöhäiriöisen) kanssa, sain aikamoiset sapikat kun tulin tyttöä hakemaan. Olivat kuulemma hävenneet tyttöni käytöstä. Kaksi käytöshäiriöistä lasta yhdessä oli huono yhdistelmä.. :-/ Enpä silloinkaan tiennyt, että touretteen liittyy muutakin kuin pakkoliikkeet.
Ole kiitollinen, että ovat kiinnittäneet asioihin huomiota. Tosin olisivat voineet aikaisemminkin mainita, eikä kaikkea heittää yhdellä kertaa. Epäammattimaista touhua.
Vie lapsesi varmuuden vuoksi neurologille. Jos jotain selviää, on sen kanssa vain elettävä. Jos taas kaikki ok, voit tehdä valituksen tarhatädistä (jos näet aiheelliseksi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä kaikilla lapsillahan on kaikenlaisia piirteitä, mutta kyllä ne piirteet erityislapsilla ovat vähän voimakkaampia ja ei niistä ammattilainen ihan huvikseen numeroa tee.
Ja eihän me tiedetä miten nätisti tai rumasti asia on sanottu APsta se kuulostaa joka tapauksessa tosi rumalta kun omasta lapsesta jotain epämiellyttävää sanotaan.On ihan luonnollista, että kun omassa lapsessa jotain epäillään kohdistuu viha sitä kohtaan, joka siitä ekana mainitsee. Olise sitten terkkari tai PK:n täti.
Tsemppiä APlle tutkimuksiin - ole avoimin mielin
Ensinnäkään, noista suurin osa on ihan "normaaleja" piirteitä, eli niitä voi olla ihan tavallisellakin lapsella, esim. omani on tosi arka, herkkä ja hidas.
Toiseksi, vaikka olisikin syytä epäillä jotain epänormaalia, niin senkin voi sanoa nätisti.
Joka ikinen kasvatusalaa opiskellut tietää, miten annetaan rakentavaa palautetta. Pelkkä arvosteleminen ei KOSKAAN tuota toivottua tulosta, vaan pitäisi myös kertoa, mitkä asiat menevät hienosti.
Tsemppihalaus sinulle ja tytöllesi!
t. kasvatusalan ammattilainen
En TODELLAKAAN sanonut, ettei lapsella voisi olla kehityshäiriötä, enkä sitä, että ammattilainen tekisi niistä turhaan numeroa. Mutta päiväkodin täti ei välttämättä ole sen tason ammattilainen, että erottaisi esim. puheen viivästymän aiheuttamat ongelmat todellisesta neurologisesta sairaudesta.
Ok, en tiedä, miten asia on sanottu, mutta jos vastaanottaja kokee sen ahdistavana, se ON sanottu väärin. Ammattilaisen pitää osata kertoa asia niin, ettei toinen koe itseään nurkkaan ajetuksi.
Kiitos, kun arvostelet ammattilaisuuttani. Tunnet minut selvästi hyvin.
Sen saattaa torjua eikä sitä halua uskoa. Vanhempien on todella vaikea ottaa vastaan tieto, että lapsella saattaa olla jotain kehityshäiriötä ja parastahan olisi, että ne tutkittaisiin heti ja mahdollisimman pian.
Oma äitini ei koskaan ottanut vakavasti opettajien antamia kommentteja veljestäni. Äiti sivuutti kaiken eikä koskaan ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin. Veljelläni on myöhemmin todettu ADD, mutta on todennäköistä, että hänellä on muitakin neurologisia sairauksia.
Kehityskeskustelussa toivat asian kenties vähän liian tylysti esille ja esittelivät myös liikaa omia johtopäätöksiään. Todennököisesti tyttäressänne ei ole mitään vikaa, mutta oman mielenrauhan vuoksi, kaikki kannattaa tutkia ettei myöhemmin tarvitse asialla enää vatvoa mieltänsä. Ja saapahan sitten vähän napauttaa hoitajiakin jos ovat täysin perättömiä diagnooseja keksineet.
Tsemppiä! Tyttäresi on ihana! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkään, noista suurin osa on ihan "normaaleja" piirteitä, eli niitä voi olla ihan tavallisellakin lapsella, esim. omani on tosi arka, herkkä ja hidas.
Toiseksi, vaikka olisikin syytä epäillä jotain epänormaalia, niin senkin voi sanoa nätisti.
Joka ikinen kasvatusalaa opiskellut tietää, miten annetaan rakentavaa palautetta. Pelkkä arvosteleminen ei KOSKAAN tuota toivottua tulosta, vaan pitäisi myös kertoa, mitkä asiat menevät hienosti.
Tsemppihalaus sinulle ja tytöllesi!
t. kasvatusalan ammattilainen
En TODELLAKAAN sanonut, ettei lapsella voisi olla kehityshäiriötä, enkä sitä, että ammattilainen tekisi niistä turhaan numeroa. Mutta päiväkodin täti ei välttämättä ole sen tason ammattilainen, että erottaisi esim. puheen viivästymän aiheuttamat ongelmat todellisesta neurologisesta sairaudesta.
Ok, en tiedä, miten asia on sanottu, mutta jos vastaanottaja kokee sen ahdistavana, se ON sanottu väärin. Ammattilaisen pitää osata kertoa asia niin, ettei toinen koe itseään nurkkaan ajetuksi.
Kiitos, kun arvostelet ammattilaisuuttani. Tunnet minut selvästi hyvin.
Apua! Eihän kolmivuotiaan tarvitse oikeasti osata juuri mitään. Esim.puhe, vuorovaikutus,rohkeus, nukkumisvaikeudet, itkuherkkyys, leikki toisten kanssa yms.yms. - mielestäni näitä ominaisuuksia voidaan alkaa arvioimaan vasta 4-5 vuotiaana, koska lapset kehittyvät erittäin yksilöllisesti, eikä kolmivuotiaalta voida odottaa vielä mitään varsinaista erityistä oppimista vaan hän kehittyy omaan tahtiinsa niin puheen kuin esim. vuorovaikutustaitojen osalta. Ruokailu-kerää ruokaa suuhunsa- noi voi helevetti-niinhän ne lapset monesti tekevät-turhan kiltti-olisivat onnellisia, ettei hypi silmille-haisee pahalle-no osaahan teidän lapsenne jo puhua (meidänkin 2,5 vuotias hokee nykyään koko ajan, että haisee pahalle kun vaan meneekin vessaan jne. jalkojen heiluminen-pikku lapsethan heiluttelevat jalkojaan ns. hermostuneesti erittäin usein, esim. ruokapöydässä tai missä vaan. nukkumaan menemiseen on voinut liittyä tyttärellänne jokin jännitys, jonka vuoksi hän on heiluttanut jalkoja jne. Jos lapsi on pelokas, eli säikähtelee isoja ääniä, niin so what-päiväkodin pitäisi vaan tukea lasta ja rohkaista, ettei niitä tarvitse pelätä jne. eli OLLA TUKENA VANHEMMILLE lapsen kehityksen tukemisessa. Mielestäni kehityskeskustelun idea pitäisi olla se, miten lapsen kehitystä tuetaan yhteisesti sovituilla säännöillä. Oliko tällaisesta puhetta ? Meillä ainakin kehityskeskusteluissa on puhuttu lapsen vahvuuksista ja sitten niistä ns. heikkouksista ja yhdessä pohdittu miten tuemme lasta näidem asioiden kehittymisessä. Meillä on kolme lasta, joista ensimmäinen supervilkas, nyt 10 v .koululainen. Hänen kohdallaan välillä 3-6 v. ainainen kehityskeskusteluaihe oli lapsen ylivilkkaus ja kykenemättömyys ryhmätyöskentelyyn ym ym sekä olivat loppuvaiheessa sitä mieltä, että pojalla tulee ongelmia koulussa ja kutsuivat psykologinkin keskustelemaan. Uskoivat, että olisi adhd ongelma ja että parempi puuttua nyt kuin liian myöhään. Psykologi sanoi, että selkeä johtajatyyppi ja näitähän nykyään tarvitaan. Poika on ollut nyt koulussa 3 v. ja koulu menee hyvin, kavereita piisaa ja ylivilkkaus puretaan urheiluun. Käytimme myös 7 v. lastenpsykiatrilla, joka oli sitä mieltä, että vilkkautta on, mutta meinasi että moni urheilija tai yritysjohtaja potee samaa ongelmaa, eikä ollut ollenkaan huolissaan. Koulussa kyllä pieniä sassaroita sattunut, mutta vain pieniä. Eli tarhan väen HUOLI oli ylimitoitettu eikä kyse ole mistään epänormaalista lapsesta vaan sellaisesta lapsesta, JOKA POIKKEAA MASSASTA JA sekös tarhan väkeä harmitti/huoletti. Tarhassa tuntuu olevan sellainen trendi että kaikki lapset halutaan samaan putkeen ja kaikkien pitäisi kehittyä samalla tavalla samaan aikaan. Koska teidän lapsi ei aivan täytä näitä kriteerejä,niin hän on tarhan väen mielestä EPÄNORMAALI. En tietenkään voi sanoa että ovat 100 % väärässä, mutta oudolta tuntuu vaatia 3 vuotiaalta sellaisia asioita ja kommentoida niin pienen lapsen osalta moisia juttua. Antakaa lapsenne kehittyä omaan tahtiinsa ja käykää nyt oman mielenrauhanne vuoksi varalta neurologilla, mutta älkää nyt herrajumala ottako noita puheita tosissanne! Lisäksi: antakaa muuten rohkeasti palautetta suoraan tarhan täteille tai vaikka tarhan johtajalle, että pahoititte mielen ko. keskustelusta. Kyse on kehityskeskustelusta eli miten tuetaan lapsen kehitystä hänen omat ominaisuutensa huomioiden. Tarhan tätit on vissiin ymmärtäneet asian väärin ja tehneet siitä arvostelukeskustelun siitä, mikä on heidän näkemyksensä lapsen kehityksessä olevista puutteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei kai kukaan normaaliaivoinen jaksaisikaan vuodesta toiseen vaan hiihtää, hypätä mäkeä tai pelata jääkiekkoa. Ongelmat heillä alkavatkin näkyä, kun ura päättyy eivätkä tiedä mihin yliaktiivisuuttaan purkaa.
Eiväthän ne PKssa 3-vuotiaalta mitään vahemman lapsen käytöstä vaadi. Vaan normaalin kolmevuotiaan. Vaihteluakin saa olla, mutta seuraavat merkkejä, jos vaihtelu on epänormaalin suurta ja saattaa aiheuttaa lapsille ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tietäähän kaikki ne maailman hirveimmät pomotyypit, jotka saavat kyllä firman , mutta ovat todellä ärsyttäviä.
Senpä takia ADHD ihmiset ovat evoluutiosaa säilyneet, koska heikkä on ollut hullua rohekutta ja kykyä kyynärpää taktiikkaan.
pomotyypit, jotka saavat kyllä firman kukoistamaan , mutta ovat todellä ärsyttäviä ihmisinä.
sorry vauva sylissä ei oikein onnistu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, Bill Gates on myös asperger tietäähän kaikki ne maailman hirveimmät pomotyypit, jotka saavat kyllä firman , mutta ovat todellä ärsyttäviä.
Senpä takia ADHD ihmiset ovat evoluutiosaa säilyneet, koska heikkä on ollut hullua rohekutta ja kykyä kyynärpää taktiikkaan.
AS ja ADHD ovat eri asioita, otapa ensin selvää. En oikeen tahdo uskoa, että assi menestyisi johtotehtävässä, kun sosiaaliset taidot ovat usein normaalia heikompia ja organisointikyvyt hukassa eikä näe metsää puilta. Lisäksi monella assilla on pakottava tarve totuuden puhumiseen ja oikeudenmukaisuuteen omalla kustannuksellaankin, joten kyynärpäiden käytöstä tuskin voi puhua.
Ja kuten tuolla aiemmin mainittiin diganoosit ovat veteen piirreettyjä viivoja. Tämän asian esiin nostamisella oli tarkoitus sanoa, että ihmiset, joilla on neurologien häiriö voivat menestyä ja vaikka ihminen menestyisi voi hänellä olla neurologinen häiriö tai piirteitä siitä.
Tuo yksi mamma kun sanoi, että päiväkodin tädit ovat tyhmiä, kun lääkäri oli sanonut, että lapsensa on johtaja-urheilija-tyyppiä.
Minusta tärkeintä on, ettei niitä piirteitä ja niiden mahdollista merkitystä ihmisen elämään unohdeta. Esim noiden urheilijoiden kohdalla, joiden elämä on ollut surullista alamäkeä urheilu-uran päätyttyä, olis ehkä mennyt paremmin jos jo nuorempana olisi aloitettu kuntoutus, tai ainakin lopettamisvaiheessa olisi osattu tehdä homma jonkin sortin elämäntaidon coachin ohjauksessa. Sama asia kannattaa pitää mielessä omien lapsien kohdalla, kun murrosiässä tai myöhemmin elämä tulee ongelmia - ennenkuin on liian myöhäistä.
Jep, Bill Gates on myös asperger tietäähän kaikki ne maailman hirveimmät pomotyypit, jotka saavat kyllä firman , mutta ovat todellä ärsyttäviä.
Senpä takia ADHD ihmiset ovat evoluutiosaa säilyneet, koska heikkä on ollut hullua rohekutta ja kykyä kyynärpää taktiikkaan.
AS ja ADHD ovat eri asioita, otapa ensin selvää. En oikeen tahdo uskoa, että assi menestyisi johtotehtävässä, kun sosiaaliset taidot ovat usein normaalia heikompia ja organisointikyvyt hukassa eikä näe metsää puilta. Lisäksi monella assilla on pakottava tarve totuuden puhumiseen ja oikeudenmukaisuuteen omalla kustannuksellaankin, joten kyynärpäiden käytöstä tuskin voi puhua.
[iNeuvolan "seula" on yhtä tyhjän kanssa
[/quote]
Terveydenhoitaja on nimenomaan terveyden edistämisen ammattilainen; ja koulutettu huomaamaan terveen ja sairaan lähtökohtainen ero - karrikoidusti sanottuna.
Kasvatustiedettä ja pedagogiikkaa opiskellut ihminen ei näe muuta kuin sen oman alansa, jos ei sitten henkilökohtaisesti osaa ajatella asioita laajemmin, ja opiskella alansa ulkopuolelta muutakin.
Wikipedia:
"Pedagogiikka tarkoittaa tapaa, jolla opetus järjestetään, sekä sen näkemyksellisiä kasvatuksellisia periaatteita.[1] Pedagogiikka-sanalla on historiallisesti ollut useita merkityksiä. Se on tarkoittanut 1) koko kasvatustieteen tieteenalaa, 2) kasvatus- ja opetusoppia, 3) kasvatus- tai opetusoppia, 4) opetus- tai kasvatustaitoa, 5) kasvatuksellisia suuntauksia (kuten Steiner-pedagogiikka) sekä 6) tietyn kohdealueen kasvatustieteellistä opetusta ja tutkimusta (kuten erityispedagogiikka tai korkeakoulupedagogiikka).[2] Pedagogiikan kreikan kieliset kantasanat ovat paidia (??????) ja ág? (???, "johtaa"); tässä "paidia" viittaa lapsiin, minkä vuoksi aikuisopetusta ei aina lasketa pedagogiikan osaksi (katso andragogiikka). Suomessa pedagogiikkaa opiskellaan yliopistojen kasvatustieteen laitoksilla.
Teoksessa Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset Pauli Siljander luonnehtii käsitteiden pedagogiikka ja kasvatustiede eroa siten, että pedagogiikkaa käytetään yleensä laajempana käsitteenä sisältäen sekä kasvatuksen teoreettisen puolen että kasvatuskäytännön.[3]
Makrotasolla pedagogiikka tarkoittaa valtion ja kuntien tasolla koulutusjärjestelmäratkaisuja ja niiden koulutuspoliittisia ratkaisuja. Mesotasolla sana tarkoittaa koulun tapaa järjestää opetus ja sen perustelut opetussuunnitelmassa. Mikrotasolla pedagogiikka tarkoittaa opettajan tapaa järjestää opetuksena sekä ratkaisujen takana olevaa opetusnäkemystä"
Tämäkö antaa sinulle valmiudet määrittää sitä, onko lapsi terve vai sairas, kun (kuten jo sanottua) se on monesti hankalaa lastenneurologillekin?
Kasvatustieteiden perusidea on tehostaa oppimista ja varhaiskasvatusta, mutta pakko on jossain vaiheessa kysyä ihan perustavaa laatua oleva kysymys siitä, miten pitkälle ihmisyyttä tai yksilöllistä kehitystä on mahdollista tällä tavalla tehostaa? Onko se mielekästä 2- tai 3-vuotiaan lapsen kohdalla, jolla kehitys on vasta hyvin pitkälle kesken ja monia viivästymiä tai muita poikkeavia piirteitä aika korjaa? Ihmiset ovat yksilöitä, ei ihmisyyttä voi loputtomasti tehostaa.
Terveydenhoitaja
Lähinnä kyse on siitä, että terveydenhoitaja näkee lasta niin harvoin ja niin vähän, ettei voi siinä ajassa havainnoida kaikkea - varsinkaan lapsen vuorovaikutustaitoja ryhmässä. Ja senhän takia neuvolaankin pyydetään viemään PKn lausunto lapsesta.
Ei varmaan tarkoitettu, etteivätkö terveydenhoitajat olisi ammattitaitoisia.
Luulisi että ammattitaitoinen terveydenhoitaja tiedostaa tämän. Harva lapsi on oma itsensä neuvolassa. Monet ujostelevat siellä, eivätkä näytä taitojaan. Joku lievästi autistinen taas pärjää hyvin yhden tädin kanssa ja tsemppaa visiitin hyvin.
Joten molemmilla tahoilla (PK, neuvola) on roolinsa. Avainsana on yhteistyö eikä toisen roolin ja ammattitaidon vähättely.
ps. en kuulu kumpaankaan
Tyttömme on ihan terve, pärjää koulussa ja kavereiden kanssa loistavasti. Mutta kaikki muumit ei kyllä ole kanootissa, jos nyt näin ikävästi voi omasta lapsestaan sanoa. Hän esimerkiksi unohtaa annetut ohjeet usein hetkessä (10 sek), ei kuule kun häntä puhutellaan jne. Toisaalta hän pystyy vaivatta omaksumaan kokonaisen kirjallisen tietoa muurahaisista, koska sattuu olemaan äärimmäisen kiinnostunut ötököistä. Tytärelläni voisi nähdäkseni olla lievä asperger. Tätä ei siis koskaan ole todettu ja tuskin tullaankaan toteamaan, koska siihen kukaan ei ymmärtänyt puuttua lapsen ollessa pieni. En tiedä vielä (tyttö nyt 10-v) onko tämä tutkimattomuus hyvä vai huono asia. Se lienee selvinnee aikanaan. Lievästä omalaatuisuudestaan huolimatta lapseni pärjää kaikilla elämänaloilla ikäisellään tasolla tai jopa sen yli. Äidillä vain tuppaa menemään hermot, kun tavarat hukkuvat jatkuvasti, eikä mikään tylsä ohje oikeasti mene perille millään. Se mitä yritän sinulle sanoa, on kai seuraava: Vaikka lapsenne tutkimuksissa löytyisikin jotain, ei se ole mikään maailmanloppu. Autismin kirjo on laaja.
Kuulostaa äärettömän tutulle. Itselläni on todettu aikuisiällä lievä aspergerin syndrooma ja näin jälkikäteen toivoisin, että se olisi osattu huomioida jo lapsena. Äitini sanoi, että minua ei ole lähetetty minkäänlaisiin tutkimuksiin, koska minähän olen fiksu tyttö ja pärjäsin koulussa. Koulussa pärjääminen ei kuitenkaan kerro arjessa pärjäämisestä juuri mitään. Itse totesin viimeistään yläasteella, ettei kaikki ole kunnossa, toki erilaisuuteni huomasin jo paljon aiemmin. Elämäni voisi olla huomattavasti helpompaa, jos ongelmakohtiin olisi paneuduttu ja olisin saanut tukea ja opastusta arkeen. Aikuisille asseille ei ole edelleenkään tarjolla minkäänlaista arjen valmentautumista, ainoastaan kehitysvammaiset on huomioitu. Kotiapuunkaan ei ole mahdollisuutta, kun ei ole ns. mitään syytä kykenemättömyyteen. Olen koko ikäni saanut kuulla olevani laiska, saamaton... En osaa itsekään selittää, miksi Mensa-tason älykkyydelläkään en saa millään pidettyä kotia siistinä. Jumitan jatkuvasti yksityiskohtiin (esim. DVD-hyllyn aakkostamiseen) eikä koko päivän siivoamisen jälkeen ole havaittavissa mitään eroa aiempaan. Muutoinkin huomaan välillä toimivani kuin hidastetussa filmissä: järki kyllä juoksee, mutta kroppa ei tee mitään. Myös suuntavaistoni on todella heikko ja eksyn helposti. Kaikki uuden aloittaminen tai jonkin asian valmiiksi saattaminen on välillä jopa ylivoimaista ja opintoni ovat hyvistä arvosanoista huolimatta vielä 3-kymppisenäkin kesken. Olen tehnyt itseni kanssa hirveät määrät töitä, jotta olen saanut piilotettua omituisuuteni. Olen erikseen opetellut käyttämään ilmeitä ja eleitä, olemaan tuijottamatta, hallitsemaan lieviä pakko-oireita yms. Väsyneenä ne kuitenkin puskevat yhä pintaan, kun en enää jaksa esittää olevani ns. normaali. Jatkuva itsensä kehittäminen syö hirveästi voimia ja vastoinkäymiset ovat johtaneet masennukseen. Alkuperäiselle haluaisin sanoa, että tarhantädit ovat varmaankin tutkailleet lastasi tarkkaan jo pidemmän aikaa, eivätkä ole halunneet huolestuttaa ennen kuin ovat varmoja, ettei sattuneet "erikoisuudet" ole yksittäistapauksia. Tuskin ne tädit ilkeyttään teille noita asioita ovat listanneet. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tarjottu apu kannattaa ottaa vastaan ja tutkituttaa lapsesi. Aistien (ali- tai) yliherkkyys sekä paikalleen jumittuminen ovat tyypillisiä aspergerin oireita. Uskon aidosti, että lapsesi voisi hyötyä diagnoosin suomista tukitoimista.
Minulla on autismin kirjon diagnoosin omaava lapsi, ja todennäköisesti itsellänikin olisi asperger-diagnoosi, jos sellaisia 70-luvulla olisi annettu...
Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Olisin itse varmasti hyötynyt siitä, että erilaisuuttani olisi ymmärretty. Niin koulutukseni kuin erilaisten testien perusteella olen hyvin älykkääksi "listattu", mutta vasta oman lapseni kohdalla kuulin aspergerista ja mm. kasvojen ilmeiden tulkintavaikeudesta. Silloin narukerä rupesi purkautumaan; esimerkiksi miksi minun on ollut vaikea ymmärtää "ystävien" käytöstä (en osaa tulkita eleitä kovin hyvin) tai miksi minun on ajoittain kovin vaikea keskittyä tai miksi ajoittain jumiudun asioihin.
Tiedän kuinka musertaa on saada omasta lapsesta negatiivista kritiikkiä. Meilläkin se alkoi 2-vuotiaana vasu-keskustelusta, mutta sen lisäksi pari hoitajaa antoi negatiivista palautetta päivittäin. Siitäkin huolimatta, että sanoimme että yritämme hankkia apua, emmekä haluaisi joka päivä kuulla mitä lapsemme ei osaa. Ikävä kyllä avun saamiseen voi mennä kauan, joten on parempi käydä hyvällä lastenneurologilla niin aikaisin kuin mahdollista. Jos huoli on turha, niin voit huokaista helpotuksesta, jos taas jatkotoimenpiteitä vaaditaan niin lapsesi saa apua nopeammin.
Lapsemme on nyt erityisryhmässä ja saa toiminta- sekä puheterapiaa. Hän menee nykyisin päiväkotiin mielellään, ja on osa ryhmää, joka on ihana asia. Eritoten verrattuna aiempaan tilanteeseen jossa hän oli aivan liian suuressa ryhmässä ja jossa häntä ei otettu esim. retkille mukaan.
Miltähän "neurologilta" sinä nyt menit varaamaan ajan? Toivottavasti edes lastenneurologilta, tavallinen neurologi ei noihin asioihin sano mitään.
Jos kuvittelit, että kertakäynti "neurologilla" jotenkin ratkaisee ongelmasi (yksityisvastaanotolla, 20 min ajalla??), olet kyllä jo huomannut olleesi niin väärässä kuin ihminen voi olla. Kehitysviiveiden ja etenkin autismikirjon ongelmien tutkimukset vievät kuukausia, vaativat useita erityistyöntekijöitä ja heidän tutkimuksiaan, ja lastenneurologi vain vetää lopussa johtopäätökset tehtyjen selvittelyjen pohjalta. Että onnea.
Alue: Aihe vapaa
Ei kannata tuosta pelästyä, mutta käykää kuviot läpi.
Minä olen ikuisesti kiitollinen ESPOOSSA tehdystä havainnoista pojastani aikoinaan. Hänellä oli loppujen lopuksi häikkää hahmottamisessa ja keskittymisessä.
Nyt hieno nuorimies, mutta eskarin havainnot herättivät tukemaan ja etsimään apua. Eli saimme apua ensimmäisille kouluvuosille yms.
En usko, että on turha keskustelu ollut, vaikka pelästyttääkin. Lapsen parhaaksi!