Kun oma äiti pyrkii hallitsemaan aikuisen elämää. Miten ootte asian ratkaiseet?(ov)

Mulla on siis vaikea äitisuhde. Äitini pyrkii hallitsemaan koko perheemme elämää, arvostelee valintojamme, puuttuu lasten asioihin, ihan kaikkeen mahdolliseen.



Näinhän on ollut kyllä jo lapsuudestani asti. Äitini on ollut yksinhuoltaja jo minun ollessa alle kouluikäinen. Isosiskosta ja meistä äidin kanssa on kasvanut vahva kolmikko mutta nyt äidin puuttuminen elämäämme on alkanut vaivata mua ihan riesaksi asti...



Olen aina ollut ns. kiltti tyttö ja hoitanut kouluni, opiskeluni, työni yms. niin, ettei niistä ole ollut äidille harmia. Sekään ei kuitenkaan ole oikein koskaan riittänyt ja lisäksi olen aina saanut kuulla, miten olen "liian kiltti enkä osaa pitää puoliani". Nyt viimeisten vuosien aikana, olen alkanut kiinnittämään huomiota myös siihen, mitä minä oikeesti haluan. Se ei sitten kelpaakaan äidille, koska ilmeisesti tuo puolien pitäminen koskee kaikkia muita paitsi hänen kanssaan toimiessa. Joka ikisestä asiasta tulee riita ja sanominen. Nykyään en sitten äitini mielestä ole koskaan tyytyväinen mihinkään. Teen tällä hetkellä tutkimustyötä ja välillä sen vuoksi tulee pitkiä päiviä ja jopa stressiä. Äitini ei voi ollenkaan ymmärtää mm. tätä. Pitäisi kuulemma löysätä eikä aina yrittää olevansa paras. Ihan niinkuin tutkimustakin kannattaisi tehdä jotenkin puolivaloilla?! Nuorempana, kun minä olin pullea ja siskoni hoikka, sain kuulla miten sisko on nätti ja kaunis hoikkana ja mun pitäisi vähän laihduttaa. No nyt kun asia on toisinpäin, että sisko on pyöreä ja minä hoikka, niin mähän olen ihan liian laiha ja siskolla paljon kauniimmat pyöreät kasvot... Porkkanan kuorin väärinpäin ja mansikatkin laitan pakastimeen ilman sokeria, keitetty punajuuri kuuluu kuoria vasta kylmänä eikö kuumana niinkuin minä teen... Että tässä näitä tyhmistäkin tyhmempiä esimerkkejä arjesta, joita kuulen koko ajan. Isompia juttuja on mm. se, että äitini painostaa minua eroamaan miehestäni. Hän ei myöskään voinut koskaan hyväksyä, että me halusimme enemmän lapsia kuin kaksi. "Ylimääräiset" lapset onkin sitten tietty vahinkoja...



Tuntuu siis, että joka asiasta tulee äidin kanssa riitaa tai erimielisyyttä. Asia ei varmaan haittaisi, jos emme olisi äitini kanssa niin tiivisti tekemisissä. Hän auttaa meitä arjessa tosi paljon. On ihan itse lupautunut siihen hommaan. Lisäksi hänelle maksetaan siitä ihan kohtuullinen korvaus, muistetaan kiittää, "lahjotaan" merkkipäivinä ja autetaan taloudellisesti muutenkin silloin, kun siihen on tarvetta. Mulla on vaan jatkuvasti paha mieli siitä, että äitini mielestä teen kaiken väärin. En haluaisi myöskään olla kiittämätön paska, joten olen tätä asiaa paljon miettinyt myös peiliin katsomalla. Sieltäkin löytyy varmaan vikaa... Mutta toisaalta taas mulla on mielestäni kohta nelikymppisenä oikeus omiin valintoihin ja oman perheeni asioihin.



Jos jollakin on kokemusta samasta, niin mielelläni kuulisin miten ootte asian ratkaisseet!