Lue keskustelun säännöt.
Miksi juuri synnyttäneen ei anneta levätä?
22.06.2010 |
Useimmissa sairaaloissa on aika karu meno, kun itse pitää vauva hoitaa synnytyksen jälkeen eikä vauvaa saa viedä ollenkaan tai mielellään kansliaan edes vähäksi aikaa, että äiti saisi nukutuksi.
Oman vauvani syntymää edelsi 36 tunnin valvominen ja olin arvatenkin aivan poikki. Mutta ei, "parasta tottua siihen, että vauva valvottaa". Onneksi mieheni pystyi olemaan paljon sairaalassa ja hoiti vauvaa, jotta sain nukuttua edes tunnin pätkiä...
Kommentit (130)
Älytöntä, että verorahoilla tuetaan vaan sairaalabyrokratiaa eikä välitetä pätkääkään siitä mikä uusille äideille ja vauvoilleen olisi parhaaksi!
joutua heti vastasyntyneenä jo hoitoon pois äidin luota..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun/jos on useampia, voi tulla sellaisia hassuja tilanteita, että vauva nukkuu huonosti, isompi herää aamukuudelta ja keskimmäinen sairastaa. Herätyksiä kuuden tunnin yöunien aikana 6-8 ja kyllä muuten alkaa jo väsyttää. Edessä päivä, jolloin joku nukkuu aina joskus päiväunet, muttei kukaan koskaan samaan aikaan, joten äiti nukkuu seuraavan kerran sitten, kun on taas yö ja joku yskii ja vauva haluaa maitoa ja...
Jotenkin mun mielestä tähän arkitodellisuuteen verrattuna se, että joutuu vaihtamaan ihan koko ajan kuitenkin nukkuvan vastasyntyneen vaipat ennen kuin pääsee taas pötkölleen, ei tosiaan ole niin raskasta.
ja miten niin vauva valvottaa muka automaattisesti? Mun lapsi nukkui kahden tunnin pätkiä heti alusta asti. Sitten vaan ruokaa nassuun ja taas uni maittoi. Ei tuota synnytyksen jälkeistä mieletöntä väsymystä voi mun kohdalla mitenkään verrata siihen, että ruokkii lapsen omassa lämpöisessä sängyssään omassa kodissaan ja nukahtaa itsekin samoin tein. Sitä mä en koskaan kokenut rankaksi, en myöskään lapsen iltaitkuja.
ja vauva nukkui rauhallisesti, niin eikös ne kätilöt tulleet KLO VIISI AAMUMYÖLLÄ kuumemittarin kanssa herättämään minua JOKA IKINEN YÖ kun olin sektion takia sairaalassa. Olin hulluuden partaalla kun vihdoin pääsin kotiin sieltä sairaalasta. Ja lisää lapsia en tehnyt. Yksi suuri syy oli tuo.
Tässähän keskustellaan siitä, että sairaalassa ei annettu äidin levätä, koska "parempi tottua että vauva valvottaa" kuten ap:lle oli sanottu. Helpottaako se muka sitä monen lapsen äidin väsymystä, jos ei sairaalassakaan saa levätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsi tuodaan vain syötöillä rinnalle. Muut hoitavat sitä äidin levätessä lapsivuoteessa.
Näin täällä Suomessa,kaikki pitää alusta asti tehdä ITSE ja apua ei saa pyytää, ja jos uskaltaa valittaa, kommentit ovat tyyliä : nyyh nyyh!
edellyttävä suoritus, että hoitaa vauvaa vierihoidossa. Se nyt vain on sitä vauva-arkea siinä kohtaa.
Tässähän keskustellaan siitä, että sairaalassa ei annettu äidin levätä, koska "parempi tottua että vauva valvottaa" kuten ap:lle oli sanottu. Helpottaako se muka sitä monen lapsen äidin väsymystä, jos ei sairaalassakaan saa levätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsi tuodaan vain syötöillä rinnalle. Muut hoitavat sitä äidin levätessä lapsivuoteessa.
Näin täällä Suomessa,kaikki pitää alusta asti tehdä ITSE ja apua ei saa pyytää, ja jos uskaltaa valittaa, kommentit ovat tyyliä : nyyh nyyh!
niin tulee nokkaan Av-mammoilta, niin että rytisee.
odotan neljättä lasta ja yksi tosi huono kokemus on..toisen lapsen synnytyksen jälkeen epiduraali romautti verenpaineet ja pyörryin suihkuun enkä pysynyt yhtään jaloillani..ja vauva vaan husi ja huusi ja huusi ja yritin hoitaa ja kantaa lasta vaikka taju menikin koko ajan..kun vierihoitoon vaan vavat eikä apua saanut=(Kuopus syntyi luomuna ja tosi nopeesti ja olin hirveen pirteä,oli ihana vaan makoilla vauva kainalossa ja pitää vauvaa vieressä ja imettää=)Mutta tapaus kohtaisesti pitäisi tilanne arvioida,eikä vaan väkisin vieri hoitoon jos äiti on puolikuollut=(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin loppu ja jo melkein heti vuodeosastolle saapumisesta vauva alkoi huutaa. Lisämaito, ei syli ei mikää auttanut. Huusi sen kuusi päivää, kun olin sairaalassa. (mitään elimellistä ym. syytä itkulle ei löytynyt)
En ole päihdeäiti, en polttanut jne. Itkin vessan nurkassa ja hoitajat ottivat vauvan aina luokseen yöksi. Psykiatrinen sairaanhoitaja tuli melko heti vuodeosastolle...
Kukakohan lähtee bailaamaan juuri synnytettyään? Ihan pienissä asioissa äiti tarvitsee apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukakohan lähtee bailaamaan juuri synnytettyään? Ihan pienissä asioissa äiti tarvitsee apua.
sekä esikoisen että kolmosen kanssa. Mies on saanut hoitaa vauvaa isyysloman ajan öisin ja sitten olen itse ollut jo riittävän virkeä ja hyvässä kunnossa hoitamaan kun mies on mennyt töihin. Sitä vartenhan se isyysloma on!
Kakkonen syntyi illalla ja yöksi vein vauvan kansliaan. Aamulla herätessäni kuulin, että vauva oli viety tarkkailuun. Menin perässä ja siellä minua sitten valistettiin, että VAUVA TARVITSEE RUOKAA, TÄTÄ EI OLE SYÖTETTY ja siksi on huonokuntoinen! En voi imettää eikä hoitajille sitten ollut tullut mieleen syöttää vauvaa nukkuessani. Pikkaisen vihaisena kuuntelin sitä valitussaarnaa siellä tarkkailussa - eivät meinanneet edes uskoa, että vika oli hoitajissa eikä minussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytin poikaani 38 tuntia, poika tuli lopulta maailmaan imukupin avulla. Repesin pahasti ja menetin paljon verta. Haavoja ommelleen kätilön huonon hygienian takia haavat tulehtuivat.
Olin lähes liikuntakyvytön; sängystä nouseminen vei 5 minuuttia ja tein sen vain, koska oli pakko hoitaa vauvaa. Istumaan en pystynyt ja seisominen onnistui noin 5 sekuntia kerrallaan, tuen kanssa.
Vauva huusi 24/7 ja toisena päivänä isä lähti kotiin perhehuoneesta, koska ei jaksanut huutoa. Jäin vauvan kanssa yksin. Hoitajat eivät auttaneet lainkaan, vaikka en pystynyt nousemaan sängystä; kävivät välillä huomauttamassa, että vauvan vaippa pitäisi vaihtaa. Makasin vauva vieressä sängyssä ja kuuntelin huutoa kolme päivää. Vaipanvaihtoa varten konttasin välillä hakemaan vaippoja. Äitini kävi pari kertaa kanniskelemassa vauvaa, jotta sain nukkua muutaman tunnin.
Tulehdus paheni, mutta hoitaja sanoi vaan, että haavan kuuluukin olla kipeä. En pystynyt ulostamaan enkä enää päässyt lainkaan ylös sängystä. Tästä huolimatta minua oltiin lähettämässä kotiin. Onnekseni vauvan kotiinlähtötarkastukseen osallistunut lääkäri totesi järkyttyneenä, että eihän tässä kunnossa olevaa äitiä voi lähettää kotiin. Sain jäädä vielä päiväksi, mutta kukaan ei auttanut minua edelleenkään.
Neljäntenä päivänä minut lähetettiin kotiin. Olin niin heikossa kunnossa, että minut talutettiin autoon. Samana iltana jouduin takaisin sairaalaan tulehduksen takia.
Tämä oli nyt varmaan sitä vauva-arkea, johon pitää tottua. Vai?
kyllä pitäisi saada levätä! Ennen oli mummot ja muuta sukua auttamassa synnytyksen jälkeen ja äiti sai levätä edes synnytysväsymyksen pois. Nykyään tyrkätään vain heti omilleen tyylillä "itsepähän synnytit, niin hoida nyt sitten kans heti oli vointi mikä tahansa". Aivan älyttömäksi menee tämä yhteiskunnan "kaikkien on pärjättävä omillaan ja ilman apua" -mentaliteetti. Ihan vihaksi pistää.
Onneksi minulta ainakin viimeksi vuonna 2006 vietiin kaksoset toimistolle ekaksi yöksi, kun olin rankan synnytyksen ja kaavinnan jälkeen huonossa kunnossa. Kyllä siihen tulevaan arkeen ehti tutustua seuraavanakin yönä, kun kaksoset eivät nukkuneet kuin pieniä pätkiä ja huusivat lopun aikaa. Juu. Ihan tarpeeksi sai tutustua, kun sama meno jatkui koko seuraavan vuoden.
Pidätte vaan päänne ja viette sen vauvan sinne vauvalaan tai kansliaan ja sanotte päättäväisesti, että tarvitte sitä lepoa, piste. Ei pidä mamoilla.
että sulle valkeni arjesta heti sairaalassa sen verran, että miehestäsi ei juuri ole apua tässä lastenhoitojutussa ja että muukin turvaverkko auttaa vain minimin.
Jos minä olisin ollut synnytettyäni tuossa kunnossa ja hoitohenkilökunta ei olisi hoitanut hommaansa, minun mieheni ei tasan olisi lähtenyt sairaalasta, ennen kuin sen puljun johtaja olisi seissyt tarkastelemassa onko alapäässä tulehdusta vai ei. Hoitovirhesyytteen olisi saanut jokainen, joka olisi vain kävellyt vuoteeni ohitse.
Useimmilla äideillä ei käy noin huono tuuri, heihin on vain sattunut, sattuu jonkin verran edelleen ja väsyttää melkoisesti. Se on arkea, johon lasten kanssa saattaa joutua tottumaan.
Synnytin poikaani 38 tuntia, poika tuli lopulta maailmaan imukupin avulla. Repesin pahasti ja menetin paljon verta. Haavoja ommelleen kätilön huonon hygienian takia haavat tulehtuivat.
Olin lähes liikuntakyvytön; sängystä nouseminen vei 5 minuuttia ja tein sen vain, koska oli pakko hoitaa vauvaa. Istumaan en pystynyt ja seisominen onnistui noin 5 sekuntia kerrallaan, tuen kanssa.
Vauva huusi 24/7 ja toisena päivänä isä lähti kotiin perhehuoneesta, koska ei jaksanut huutoa. Jäin vauvan kanssa yksin. Hoitajat eivät auttaneet lainkaan, vaikka en pystynyt nousemaan sängystä; kävivät välillä huomauttamassa, että vauvan vaippa pitäisi vaihtaa. Makasin vauva vieressä sängyssä ja kuuntelin huutoa kolme päivää. Vaipanvaihtoa varten konttasin välillä hakemaan vaippoja. Äitini kävi pari kertaa kanniskelemassa vauvaa, jotta sain nukkua muutaman tunnin.
Tulehdus paheni, mutta hoitaja sanoi vaan, että haavan kuuluukin olla kipeä. En pystynyt ulostamaan enkä enää päässyt lainkaan ylös sängystä. Tästä huolimatta minua oltiin lähettämässä kotiin. Onnekseni vauvan kotiinlähtötarkastukseen osallistunut lääkäri totesi järkyttyneenä, että eihän tässä kunnossa olevaa äitiä voi lähettää kotiin. Sain jäädä vielä päiväksi, mutta kukaan ei auttanut minua edelleenkään.
Neljäntenä päivänä minut lähetettiin kotiin. Olin niin heikossa kunnossa, että minut talutettiin autoon. Samana iltana jouduin takaisin sairaalaan tulehduksen takia.
Tämä oli nyt varmaan sitä vauva-arkea, johon pitää tottua. Vai?
yhtä painajaista oli aika sairaalassa. joka kerta kun pääsi uneen, joku hullu ryntäsi perhehuoneeseen milloin mitäkin mittausta suorittamaan tai muuten vain KÄYMÄÄN! yölläkin käytiin ihan vain kysymässä että onko kaikki ok, vaikka koko perhe nukkui. aivan tolkutonta menoa. olin ihan hysteerinen koko ajan mitä olin sairaalassa unen puutteesta ja imetyksestä ei tahtonut tulla mitään. kun pääsin kotiin, kaikki onnistui. ei enää ikinä jorviin.
Miehestä ei ole senkään jälkeen ollut suuresti apua. Toista lasta ei hankittu.
Jälkikäteen ajateltuna olisi tosiaan pitänyt vaatia oikeuksiaan, mutta olin niin kuolemanväsynyt etten jaksanut inttää. Ja liian kiltiksi kasvatettu.
Pyysin hoitajilta useaan kertaan apua, mutta he sanoivat vaan, että "reippaasti liikkeelle, siitä se toipuminen lähtee".
että sulle valkeni arjesta heti sairaalassa sen verran, että miehestäsi ei juuri ole apua tässä lastenhoitojutussa ja että muukin turvaverkko auttaa vain minimin.
Jos minä olisin ollut synnytettyäni tuossa kunnossa ja hoitohenkilökunta ei olisi hoitanut hommaansa, minun mieheni ei tasan olisi lähtenyt sairaalasta, ennen kuin sen puljun johtaja olisi seissyt tarkastelemassa onko alapäässä tulehdusta vai ei. Hoitovirhesyytteen olisi saanut jokainen, joka olisi vain kävellyt vuoteeni ohitse.
Useimmilla äideillä ei käy noin huono tuuri, heihin on vain sattunut, sattuu jonkin verran edelleen ja väsyttää melkoisesti. Se on arkea, johon lasten kanssa saattaa joutua tottumaan.
Synnytin poikaani 38 tuntia, poika tuli lopulta maailmaan imukupin avulla. Repesin pahasti ja menetin paljon verta. Haavoja ommelleen kätilön huonon hygienian takia haavat tulehtuivat.
Olin lähes liikuntakyvytön; sängystä nouseminen vei 5 minuuttia ja tein sen vain, koska oli pakko hoitaa vauvaa. Istumaan en pystynyt ja seisominen onnistui noin 5 sekuntia kerrallaan, tuen kanssa.
Vauva huusi 24/7 ja toisena päivänä isä lähti kotiin perhehuoneesta, koska ei jaksanut huutoa. Jäin vauvan kanssa yksin. Hoitajat eivät auttaneet lainkaan, vaikka en pystynyt nousemaan sängystä; kävivät välillä huomauttamassa, että vauvan vaippa pitäisi vaihtaa. Makasin vauva vieressä sängyssä ja kuuntelin huutoa kolme päivää. Vaipanvaihtoa varten konttasin välillä hakemaan vaippoja. Äitini kävi pari kertaa kanniskelemassa vauvaa, jotta sain nukkua muutaman tunnin.
Tulehdus paheni, mutta hoitaja sanoi vaan, että haavan kuuluukin olla kipeä. En pystynyt ulostamaan enkä enää päässyt lainkaan ylös sängystä. Tästä huolimatta minua oltiin lähettämässä kotiin. Onnekseni vauvan kotiinlähtötarkastukseen osallistunut lääkäri totesi järkyttyneenä, että eihän tässä kunnossa olevaa äitiä voi lähettää kotiin. Sain jäädä vielä päiväksi, mutta kukaan ei auttanut minua edelleenkään.
Neljäntenä päivänä minut lähetettiin kotiin. Olin niin heikossa kunnossa, että minut talutettiin autoon. Samana iltana jouduin takaisin sairaalaan tulehduksen takia.
Tämä oli nyt varmaan sitä vauva-arkea, johon pitää tottua. Vai?
Puhumattakaan 36h valvomisesta. Jopa autolla ajaminen on silloin vaarallista, ellei ole kiellettyäkin( taitaa muuten olla). Mutta vauvoja sitä saa vaan hoidella.
Joku logiikka siinä varmaan on, mutta vaikea sitä on käsittää.