Pystyitkö synnytyksessä keskustelemaan normaalisti vai olitko omissa maailmoissasi?

onhan sitä vähän pyörällä päästään, väsymyksen ja kivun takia.

vaikeampi keskustella mistään. Mutta onneksi on kivunlievitys ja supistukset tulevat sykleinä, joten kyllä siinä tolkuissaan on.

...muuten kyllä:)

Tuntuu kuin olisin koko synnytyksen ajan jonkun pyörremyrskyn silmässä, mulla ei ole mitään käsitystä ulkomaailmasta.



Kerrankin kun katselin jälkeenpäin jotain synnytyksen aikaista kuvaa, en pytstynyt käsittämään, että silloin oli ollutkin valoisaa. Mun maailmani oli aivan musta!

Pyysin kätilöltä jopa nuijanukutusta, kun en muuta kivunlievitystä kerennyt saada... :)

Supistusten välillä ei ollut enää viimeisten tuntien välillä kunnon taukoja, oli vain isompia supistuksia joiden välissä vähän pienempiä supistuksia. Makasin silmät kiinni juurikaan tietämättä mitä ympärillä tapahtui. Ei esim. mitään käsitystä olivatko kätilöt ja lääkärit miehiä vai naisia, ja kuinka paljon niitä oli.

keskustelemaan ihan normaalisti, paitsi supistuksen aikana. Tosin en kauheasti halunnut puhua ja mies luki sitten lehteä aikansa kuluksi. Ponnistusvaiheessa puhuminen oli kuin lenkkeillessä.

Hyvin kuvattu tuo pyörremyrskyn silmässä! Mäkin olin kuin kuplassa, ainoa maailmassa, ei mitään tajua sairaalan tai edes huoneen ulkopuolisesta elämästä. Mies sai kuopuksen synnytyksen aikana tekstiviestejä, jotka luki (oli vappuaatto), mutta en ikäänkuin pystynyt käsittämään että muita on olemassa. Ja synnytyksen jälkeen, kun kipu lakkasi kuin taikaiskusta, kuulin yhtäkkiä radion (joka oli ollut päällä koko ajan) äänen. Ihan kuin olisi silmät ja korvat auenneet taas - uudelleensyntymä ;-)

Tosiaan, katselin valokuvista esikoisen syntymän aikaista synnytyshuonetta: siellä oli isot ikkunat, joista näki ulos, puita ja luontoa. Itse en muista nähneeni kuin seinäkellon koko ajalta!

Hui, puistattavaa mutta samalla niin vaikuttavaa ja aivan ainutlaatuista!

Tuntuu kuin olisin koko synnytyksen ajan jonkun pyörremyrskyn silmässä, mulla ei ole mitään käsitystä ulkomaailmasta. Kerrankin kun katselin jälkeenpäin jotain synnytyksen aikaista kuvaa, en pytstynyt käsittämään, että silloin oli ollutkin valoisaa. Mun maailmani oli aivan musta!

eli siinä mielessä olin omassa maailmassani, mutta tajusin koko ajan mitä tapahtui, olin tolkuissani ja keskustelin ihan normaalisti aina välillä. Suppareiden ajan "omissa maailmoissa", mutten keskustelin :). Synnytyksen kesto tosin oli hyvin lyhyt eli ehkä pidemmässä olisi mennyt enemmän omissa maailmoissa (uupuneena).

kun juteltiin rauhallisesti ja hiljaa kahdestaan. henkilökunnan puheita en "kuullut", kun jännitti ihan tolkuttomasti ja en halunnut ajatella koko toimenpidettä. ihana lääkäri ei edes sanonut, että nyt aloitetaan, vaan huomasin että edetään, kun oma kroppa heilui.. suunniteltu sektio siis kyseessä.

ihana lääkäri ei edes sanonut, että nyt aloitetaan, vaan huomasin että edetään, kun oma kroppa heilui.. suunniteltu sektio siis kyseessä.

Olin just hammaslääkärissä ja mietin jälkikäteen, miksi oli niin ikävä olo toimenpiteen jälkeen (ei kipuja ja en muutenkaan pelkää lääkäreitä tai toimenpiteitä) Hokasin myöhemmin, että lääkäri puhui hoitsulle koko ajan exästään, kesäjuhlista, sukulaisten hiuksista tms. Mun mielesyäni potilaalle pitää aina kertoa mitä tapahtuu etenkin jos potilas ei näe mitä tapahtuu ("nyt aloitan skopian, työnnän tähystimen peräaukkoon", "aloitan nyt tutkimuksen, älä säikähdä, liukaste saattaa olla viileää" nyt poraan vanhan paikka-ainekssen pois") ja toimenpiteen edetessä kertoo tutkimuksen etenemiestä: esim että nyt ollaan ja ohutsuolen puolella, tai otan koepalat nyt tai nyt painellaan uusi paikka-aines hampaaseen ja sitten kovetetaan uv-valolla (?).

Mun mielestä tollanen mainitsemasi aloittaminen on törkeätä ja inhoittavaa. JOs minusta joskus lääkäri tulee - haaveissa olisi;) - en varmasti käyttäydy noin! :)

kuin tyyliin "nyt kaivan tällä pitkällä piikillä hermonjuurta". Eikö parempi edes yrittää saada sen potilaan ajatukset muualle kuin itse toimenpiteeseen.

Loppuvaiheessa oltiin hiljasempia

kuin tyyliin "nyt kaivan tällä pitkällä piikillä hermonjuurta". Eikö parempi edes yrittää saada sen potilaan ajatukset muualle kuin itse toimenpiteeseen.

Mun mielestä on ehdottomasti parempi, tietää mitä tapahtuu, mitä tehdään. Haluaisin hammaslääkäriin peilin, että näkisin suurinpiirtein mitä tapahtuu. Taannoisessa skopiassakin(oli järjestyksessään n.10) halusin ehdottomasti nähdä kuvan ruudulta, joten sitä minulle hieman siirrettiin. Olen löytänyt onnekseni gynen, joka kertoo, mitä tekee. Hammaslääkäriä vielä metsästän.

Ja ei, en missään nimessä halua tietää lääkärin kesäjuhlista, kuka odottaa lasta ja kenelle, Erkin naapurin uudesta, exän vvanhasta prätkästä... Mieluummin ois sitte ihan hiljaa ja antais poran laulaa.

#13