70-luvulla moni meni hoitoon 2kk:n iässä. Nyt järkytytään kun 1-vuotiaita viedään hoitoon...

Ryhmässä kotona. Siksi meillä onkin jo 5 lasta ;)

Jos nyt kuitenkin lähdetään nro 26 siitä, että tarhat ei ole sosiaalisuutta, vaan vanhempien työhön palaamista varten!



Sosiaalisuutta voi opettaa ihan puistoon viemällä ja kerhoissa.



Tarhaan on oikeus jokasella jolla loppuu äitiysloma eikä halua/pysty jäämään hoitorahalla kotiin.



Itse vien lapseni ensi kesänä hoitoon ja se paikka JÄRJESTETÄÄN, vaikka eräs ystäväni onkin sanonut ettei kaupunki " tykkää" tai " on vaikeaa" , se on mun oikeus mennä töihin ja kylän velvoite.



Aamen, kun meni paasaamiseksi.

Ainakin mun lapsuudessa kaikkien kavereiden vanhemmat

oli 15-16 aikaan kotona ja jos oli vähänkin " paremmat" työt

vanhemilla, niin kotona oli kotiapulainen. Sitten lomia minä

ja tosi monet mun ystävistä vietti maalla, mummolassa, viikkokaupalla.



Nykyään ainakin mun akateemisesti koulutetut kaverit joutuu

satsaamaan töihinsä ihan eri lailla. Tapellaan siitä, kumpi " joutuu"

lähtemään töistä heti 16 hakeen lapset tarhasta - eli kotona ollaan

vasta 17 kieppeissä - ja monet tekee sitten vielä illalla kotoa

käsin jotain duunijuttuja. Lapset ei saa mitään " ylimääräsiä" lomia

tarhasta, vaan ne vanhempien vuosilomapäivät, koska ainakaan

mun tuttavapiirissä ei paljon semmosia isovanhempia löydy,

jotka viitsis lapsenlapsiaan paria tuntia kauempaa hoitaa.



Tällä kommentilla haluan vaan sanoa, että työelämä ja sen vaatimukset

voi olla eri ihmisillä ja eri aikakausina tosi erilaiset. Jotkut täällä

kertoo, kuinka heidän onnistuu pitää lasten tarhapäivät 7 tunnissa

ja illalla on energiaa ja aikaa puuhailla lasten kanssa.



Kun minä ja mun mies tehdään kokopäivätyötä, niin lasten hoitopäivä

on 9-10 tuntia, vaikka kuinka koettais " liukua" . Meillä on mahdollista

joustaa sillain, että voi joskus lähteä aikaisemmin, jos joku spesiaali-

juttu, mutta ei tosiaan voi tasan 16 lähteä säännöllisesti. Työpäivän

jälkeen ei tosiaan ole " ihanan energinen" olo vaan tekis mieli

vaan olla hiljaa ja lukea jotain. Tietysti koetetaan lapsiin keskittyä

ja viettää sitä " laatuaikaa" , mutta aika ruppasta se on.



Eli meidän työelämän ja perheen yhdistäminen ei kovin loistavasti

suju. Lähinnä se on sitä työelämää ja perhe saa tulla toimeen

jämillä. Siksi olen hyvin tyytyväinen, että olin kahden lapsemme

kanssa yhteensä edes kolme vuotta kotona. Ja joo, vois yrittää

vaihtaa työpaikkaa ja alaa ja ties mitä, mutta kun ei vaan puussa

kasva työpaikat, vaikka olis valmis tinkimään palkasta ja muista

eduista. Jos on liikaa koulutusta ja tietynlaista työkokemusta, tuntuu,

ettei työnantajat halua palkata " vaatimattomimpiin" tehtäviin.

Vierailija:

Ainakin mun lapsuudessa kaikkien kavereiden vanhemmat

oli 15-16 aikaan kotona ja jos oli vähänkin " paremmat" työt

vanhemilla, niin kotona oli kotiapulainen. Sitten lomia minä

ja tosi monet mun ystävistä vietti maalla, mummolassa, viikkokaupalla.

Nykyään ainakin mun akateemisesti koulutetut kaverit joutuu

satsaamaan töihinsä ihan eri lailla. Tapellaan siitä, kumpi " joutuu"

lähtemään töistä heti 16 hakeen lapset tarhasta - eli kotona ollaan

vasta 17 kieppeissä - ja monet tekee sitten vielä illalla kotoa

käsin jotain duunijuttuja. Lapset ei saa mitään " ylimääräsiä" lomia

tarhasta, vaan ne vanhempien vuosilomapäivät, koska ainakaan

mun tuttavapiirissä ei paljon semmosia isovanhempia löydy,

jotka viitsis lapsenlapsiaan paria tuntia kauempaa hoitaa.

Tällä kommentilla haluan vaan sanoa, että työelämä ja sen vaatimukset

voi olla eri ihmisillä ja eri aikakausina tosi erilaiset. Jotkut täällä

kertoo, kuinka heidän onnistuu pitää lasten tarhapäivät 7 tunnissa

ja illalla on energiaa ja aikaa puuhailla lasten kanssa.

Kun minä ja mun mies tehdään kokopäivätyötä, niin lasten hoitopäivä

on 9-10 tuntia, vaikka kuinka koettais " liukua" . Meillä on mahdollista

joustaa sillain, että voi joskus lähteä aikaisemmin, jos joku spesiaali-

juttu, mutta ei tosiaan voi tasan 16 lähteä säännöllisesti. Työpäivän

jälkeen ei tosiaan ole " ihanan energinen" olo vaan tekis mieli

vaan olla hiljaa ja lukea jotain. Tietysti koetetaan lapsiin keskittyä

ja viettää sitä " laatuaikaa" , mutta aika ruppasta se on.

Eli meidän työelämän ja perheen yhdistäminen ei kovin loistavasti

suju. Lähinnä se on sitä työelämää ja perhe saa tulla toimeen

jämillä. Siksi olen hyvin tyytyväinen, että olin kahden lapsemme

kanssa yhteensä edes kolme vuotta kotona. Ja joo, vois yrittää

vaihtaa työpaikkaa ja alaa ja ties mitä, mutta kun ei vaan puussa

kasva työpaikat, vaikka olis valmis tinkimään palkasta ja muista

eduista. Jos on liikaa koulutusta ja tietynlaista työkokemusta, tuntuu,

ettei työnantajat halua palkata " vaatimattomimpiin" tehtäviin.

Hyvä kirjoitus! Olisi voinut olla omalta näppikseltäni,mulla on vaan kolme lasta.Tällä hetkellä äitiyslomalla ja aion todellakin nauttia kotona olemisesta :)

Eiköhän 70-luvulla ollut työpaikoilla täysin erilainen mentaliteetti kuin nykyään. Mitä minä olen vanhempien työkavereideni kertomuksia kuunnellut, niin kaikki oli paljon inhimillisempää. Työtahti ei ollut yhtä raju ja esim. kotiin voi jäädä helpostikin jos lapsi sairasteli.



SITÄPAITSI tosi moni 70-luvun lapsi on myös ollut kotihoidossa. Ainakin itse olin ja useimmat koulukavereistani. Ehkä maalla oli sitten erilaista? Jos ei äiti ollut kotona niin sitten mummo hoiti.



Jotainhan noissa 2 kk:n äitiyslomissa on oltava myös pielessä kun haluttiin äitiyslomia pidentää. Eiköhän muuten olisi pidättäydytty niissä?

joilla aina löytyy ratkaisu parisuhde ongelmiin:jätä se ukko, ja lapsille vaan lisää kuria, ei empatiaa, ja toisia aina vaan mollataan, ja sun mielestä sillä ei ole mitään tekemistä hoitoon viennin aloitusiän kanssa, ni mistähän se uusavuttomuus johtuu. Kun teillä ei ole ilmeisesti hääppöstä käsitystä siitä mikä on perheen merkitys ja kuinka sellainen toimii. Miehennekin ilmeisesti hinattu päivähoitoon pieninä vauvoina, kun se isänä oleminen ei suju, lapset kun oppii matkimalla 7 ikävuoteen asti, ni olisko sen isän osa joku muukin elämässä, kun viedä lapsia hoitoon, tai olla pois kokonaan kuvioista.

Vierailija:

joilla aina löytyy ratkaisu parisuhde ongelmiin:jätä se ukko, ja lapsille vaan lisää kuria, ei empatiaa, ja toisia aina vaan mollataan, ja sun mielestä sillä ei ole mitään tekemistä hoitoon viennin aloitusiän kanssa, ni mistähän se uusavuttomuus johtuu. Kun teillä ei ole ilmeisesti hääppöstä käsitystä siitä mikä on perheen merkitys ja kuinka sellainen toimii. Miehennekin ilmeisesti hinattu päivähoitoon pieninä vauvoina, kun se isänä oleminen ei suju, lapset kun oppii matkimalla 7 ikävuoteen asti, ni olisko sen isän osa joku muukin elämässä, kun viedä lapsia hoitoon, tai olla pois kokonaan kuvioista.

Nää on aina niin liikuttavia! Jotkut ihan tosissaan uskoo, että kaikki ne av-mammat, jotka ovat joskus olleet kanssasi eri mieltä, ovat kätevästi niputettavissa yhteen pinoon. Se, joka käskee parisuhdeongelmissa jättämään sen ukon, on todellakin mitä suurimmalla varmuudella sama ihminen kuin se, joka käskee lisäämään lapsille kuria ja joka on itse viety hoitoon 2-kuisena! Kun taas sen, joka oli kanssasi samaa mieltä, että yrittäkääs nyt vielä, täytyy pakostakin edustaa sitö joukkoa, joka myös kannattaa rajatonta sylittelyä, taaperoimetystä ja kotihoitoa. Eikä siinä vielä kaikki, vaan yksittäisen nimettömän ihmisen mielipiteen perusteella pystytään jopa päättelemään, millaisia näiden av-mammojen miehet ovat.

Voi kun elämä olisikin noin helppoa. Mutta oletko hyvä kirjoittaja huomannut, että täällä melkein kaikki kirjoittavat nimettöminä etkä sinä voi ollenkaan tietää, kuka kirjoittaa mitäkin ja kenelle siis räkytät, kun räkytät.

Huvittavaa miten ihmisten on pakko vääntää ongelmaksi tällä palstalla kaikki sellaiset kasvatustieteelliset faktat mitkä maalaisjärkikin tietää toimiviksi. Ja nythän joku kysyy : " mitäs susta yksinhuoltajan tarhalapsesta on tullut ? Äitis kun on vieläpä kasvatusalalla " . No : akateeminen ja onnellinen äiti. joka vie lapsensa hoitoon hyvillä mielin, koska pääsee toteuttamaan itseään muutenkin kuin shoppailemalla tai siivoamalla.

En voi uskoa, että joku ihan vakavissaan kuvittelee omistavansa avaimet lapsensa tasapainoisuuteen vain yhden valinnan perusteella: kotihoito vai päivähoito. Huhhuh! Kyllä se tasapainoinen lapsuus on paljon isommista kysymyksistä kiinni. Jopa tutkimukset vahvistavat yksimielisesti lopulta vain yhden seikan: perusturvallisuus rakentuu varhaislapsuudessa. Mikään tutkimus ei kiistatta voi osoittaa kotihoidon tai päivähoidon olevan ainoa oikea ratkaisu perusturvallisuuden saati kokonaisuuden kannalta (löytyy molempia painottavia tuloksia).



Ja kun sitä päivähoitoakin on (onneksi!) niin monenlaista. Harva sentään pientä lastaan pitää suuressa päiväkotiryhmässä sitä 10 tuntia, josta täällä aina vouhkataan. On perhepäivähoitoa, ryhmistä, pieniä päiväkoteja, osapäivähoitoa, kolmiperhepäivähoitoa, kotiin tulevia hoitajia, mummoja, vaareja, isiä... Aina äidin töihin palaaminen ei todellakaan siis tarkoita mammuttipäiviä päiväkodissa lapselle. Ja vaikka tarkoittaisikin, eivät ne yksin lasta " pilaa" , jos asiat muuten perheessä ovat hyvin.



Itse olen lapseni hoitanut kotona, koska se on tuntunut kokonaisuutena parhaalta ratkaisulta meille (mies tekee pitkiä työpäiviä, itselläni ei ole vakituista työpaikkaa mihin palata ja neljän lapsen hoitomaksutkin olisivat tosi kalliita...). Toki olisi kiva korottaa itseäni äitinä väittämällä, että tämä on ainoa oikea valinta ;) Mutta kun ei se niin mene. Monet ystävistäni ovat valinneet toisin, ja vähintään yhtä onnellisen oloisia lapsia heilläkin on :D Puhumattakaan aikuisista kavereistani, joista tosi moni on ollut pienestä vauvasta asti päiväkodissa. Tai niistä muualla Euroopan pienistä ihmisistä, joiden vanhemmat palaavat edelleen 2000-luvullakin töihin lasten ollessa vielä vauvoja.



Minusta on hyvä, että Suomessa voi valita. Kunhan vielä vanhempien annettaisiin oikeastikin hyvällä omallatunnolla tosiaan valita...

En tiedä onko Raisa Cacciatore itse eronnut eikä se sinänsä edes kiinnosta. Hän varmaankin Väestöliiton lastenpsykiatrina näkee työssään näitä nupistaan sekaisin olevia lapsia ja perheitä ja hoitaessaan heitä on nähnyt ne taustat joista näitä lapsia tulee. Hän varmaankin ammattilaisena osaa hoitaa työnsä ja esittää mielipiteensä omien työssään näkemiensä ja koulutukseensa perustuvien faktojen pohjalta, ei mutu tuntumalla niin kuin tällä palstalla jotkut ihmiset tekevät.

eivät ollet oikeutettuja kunnalliseen hoitopaikkaan. Siksi hoitajia palkattiin enemmän kotiin. Myös ' naapuriapu' oli käytössä ihan eri volyymilla kuin nykyään.



Ja todellakin työelämä oli hyvin toisenlaista 70-luvulla melkein työssä kuin työssä. Lapset haettiin hoidosta useita tunteja aiemmin kuin nykyään. Tällöin usiemmilla vanhemmilla oli säännöllinen päivätyö, joka loppui tietyllä kellonlyömällä. Nykyään työajat ovat ihan toista ja venyvät ja vanuvat helposti. Myös ilta- ja viikonlopputyötäkin tehdään moninverroin enemmän kuin 70-luvulla. Korkeat asuntojen hinnat kasvukeskuksissa tekevät sen, että perheet kaikkoava pitkien työmatkojen päähän asumaan. Usein sekin tekee lisää pituutta lapsen hoitopäivään.

ruokatunnilla meitä käytiin imettämässä!4v,kun olin perhepvhoidossa,ilmoitin äidille etten sinne enää halua(useita karkaamisia ym eka).Syy:halusin olla kotikulmilla missä oli kavereita enkä hoidossa missä oli vaan vauvoja.Lopputulos:naapurin kotiäiti lupasi katsoa perääni,kun kuitenkin heidän lastensa kanssa leikin.Syömässä kävin kotona isän ruokatunnilla.Kaikki sujui hienosti ilman ongelmia.Onkohan niin,että mitä enemmän yhteiskunta antaa etuja,sitä enemmän me vaaditaan..Nälkä kasvaa syödessä...