mikä on mielestäsi pervointa mitä olet tehnyt.
Kommentit (154)
Kaikennäköisiä on tullut puuhattua, mutta parasta oli ehkä kun sain sisääni kaksi penistä yhtäaikaa (vähän joka reikään ja välillä samaankin). Myös toisen naisen nuoleminen kun mies pani minua takaapäin oli kiihottavaa.
Tähän mennessä rouvan pyllyn sormetus viidellä sormella rystysiä myöden ja pyllypano kullilla ja remmidildolla yhtä aikaa. Haluaisin kokeilla pissaleikkejä molemmin päin sekä saada itsekin hanuriin kättä ja strappia sekä myös saada yhden kerran lisäksi loppuun saakka suihinottoja.
Olen työntänyt penikseeni ohuita puikkoja, niillä dildottamalla saa melkoisen orkun kun antaa puikon olla sisällä jarruttamassa spermaa. Sukkapuikolla sai helposti haavan, pyöreämpi pää on parempi. Tätä haluaisin kokeilla niin että rouva tai joku muu suorittaa dilatoinnin.
M40
Nuollut omat spermat avokin pillusta. Viimeeksi tänään.
Hävettävimmän pervoa oli tämä: kaverin tyttöystävän sisko oli bileissä sammuneena. Kun kukaan muu ei ollut näkemässä, kävin hyväilemässä hänen hiuksiaan ja huuliaan. Kyrpäni seisoi kivikovana mutta en tehnyt mitään muuta kuin poistuin vessaan tyydyttämään itseni. Silloin ei ollut kännyköissä kameroita, olisin varmasti ottanut hänestä kuvan. Olin todellakin neitsyt.
Panin yhtä pariskuntaa (mies ja nainen) vuoron perää prseeseen. Olivat kontallaan vierekkäin sängyn laidalla.
Kävin päivähoidossa +50 v Mamin luona. Hän imetti rintojaan, nuoletti pilluaaan ja pyllyään. Pani peppuani... pissasi päälleni... ja kerran jouduin lähtemään takaisin töihin vaipoissa. Ja sain tekstarilla käskyn pissata vaippaan. Vasta sitten sain mennä ottamaan vaipat pois.
Jatkuu . Meni tunnin verran kun yksi mies tuli eteeni , vieressäni olijat ottivat jaloistani kiinni ja eteen tullut alkoi laittamaan pyllyninliukastetta . Hän työnsi ensin yhden sormen sisääni , sitten oli neljä , hän sanoi että , kyllä pyllysi on venynyt , no onhan siellä ollut mulkkua . Hän laittoi kätensä suppiun ja alkoi työntämään sitä sisääni , sattui aika paljon mutta , hän työnsi kättään sisälle ja kohta se oli pyllyssäni , tunsin kun hän laittoi kätensä nyrkkiin ja alkoi nussimaan minua kädellään , yksi miehistä tuli tyköni ja otti kaluninsuuhunsa , olin varmaankin kiimassa kun tulin hänen suuhunsa , hän nielaisi ja irroitti kalun suustaan . Toinen mies vaan nussimista kädellään ja sitten veti hiljaa pois , katsoin että , kun tuli ulos niin se oli nyrkissä . Isäntä sanoi että , nyt jätetään pylly rauhaan . Lähdimme vähän ajan päästä nukkumaan . Aamulla kysyttiin onko pylly vielä kipeä , sanoin että , kyllä on . Isäntä kysyi , kestääkö se naimista , sanoin en tiiä . No kokeiltiin tai miehet kokeilivat . He nussivat minua vielä kaikki ja kohta oli iltapäivä . Isäntä sanoi että , kohta olisi aika lähteä , tänne tulee muita noin 5 - 6 aikaan . Minä sanoin että , minä soitan hotellihuoneen joksikin päiviksi , katsoin netistä ja soitin vähä halvempaan ja tilasin huoneen 3 vuorokaudeksi . Lähdimme kun saavuttiin hotellin tykö , miehet hyvästelivät ja isäntä sanoi , älä muistele pahalla heitä . Kävelin jalat harjalla hotelliin ja maksoin ja menin huoneeseen , riisuin ja menin kylppäriin katsoin peilistä pyllyäni ( oli sellainen peili mitä sai liikuteltua ylös alas ja käännettyä ) huomasin kyllä että oli pantu pyllyni oli vieläkin hiukan auki ja norui hiljalleen spermaa ja kyllä oli kipeä . Ajattelin ettei koskaan tuommoista ja menin sänkyyn laitoin pyyhkeen alleni ja ajattelin nukkua jonkin aikaa ja tilaan jotain ruokaa sitten . Semmoinen minun kesäloma reissu vuonna 2018 .
3 vuotta vanhemman isosiskon paneminen 18 vuotiaan. Tai oikeastaan hän vietteli minut kullin kipeydessään
Ei varsinaisesti pervoa mutta silti vähän kuitenkin. Olin vielä suhteessa exän kanssa kun aloitin suhteen uuden miehen kanssa niin luonnollisesti monta kertaa tuli eteen tilanne että saatoin harrastaa seksiä toisen kanssa, mennä toisen luo, harrastaa seksiä ja myöhemmin vielä uudestaan ensimmäisen kanssa. Ihmeellistä kyllä, kummallekaan en kiinni jäänyt vaikka kyllä jännitti monesti.
Kerran helteisellä erävaelluksella tapasin vastaa tulleen tytön, kumpikin sillä hetkellä yksin. Juteltiin mutta en voinut olla koskettamatta tyttöä käsivarresta ja hän kosketti minua samalla tavoin ja ennenkuin tajusimmekaan niin suutelimme ja vaatteet lenteli ja pantiin hirveellä huudolla ja kiihkolla. Sillä kertaa paljaalla. Tapasin tämän naisen parikin kertaa ja tajusimme että olemme molemmat aika pidättyväisiä ja asiallisia ihmisiä ja sellaisia kirkossakäyviä, mutta seksi kyllä sujui, huh. Aikamme seurusteltiin mutta pitkä välimatka.
No tietysti toinen mikä on vaimon kanssa, hän rakastaa kovia otteita ja minussa on vähän sadistin vikaa. lapsiperhearki rajoittaa.
Nuollut antaumuksella mieheni pyllyä. Myös kieltä sisään.
Kiihotun pissaleikeistä todella paljon, joten useammat pissat olen saanut rinnoilleni/pillulle/pyllylle. Viime kerralla nuolin terskaa samalla kun mies kusi, suussakin kävi nesteet (syljin pois).
Kimppa nuoren naisen ja miehen kanssa. Nuolin naista tämän ottaessa mieheltään suihin, katselin heidän rakasteluaan ja lopulta nainen otti minulta suihin. M52
Mun pervoilut keskittyy samaan perheeseen.
Ollaan hyviä lapsuudenkavereita perheen isän kanssa.
Pervointa, ajauduin seksisuhteeseen hänen 18v tyttärensä kanssa. Tytär tykkää todella rajusta alistus seksistä. Varmaan pervoin suoritus oli nussia tota tyttöä perseeseen ja tulla suuhun. samalla sohvalla missä isänsä makasi sammuneena ( tää kun sammuu ei herää mihinkään).
Seuraavaksi pervointa oli varmaan se että paneskelin myös tän perheen äitiä.
Padel hallin saunassa työnsin Padel mailan varren ja kullin samanaikaisesti pelikaverin peräaukkoon niin kutsuttu köyhänmiehen tuplanaali.
En tiedä kuinka pervoa tämä kenenkin mielestä on ( ja varmaan joillekin ihan jotain normia), minulle kuitenkin extreme kokemus.
Viime kesänä pitkä veneilyreissu pitkin saaristoa ystäväpariskunnan kanssa, seksitouhut jäi kun ahtaasti vähän siellä vaikka tilava vene onkin. He lähtivät Hangosta maita pitkin menoihinsa ja jäimme sitten mieheni kanssa pariksi yöksi sinne, ennen kotiinpaluuta.
Halusimme varata vuokrasaunan Itämerenportista, kun teki löylyttelyä pitkästä aikaa mieli. Kaikki olivat menneet ja joku purjehtija sattui kuulemaan keskustelumme. Aloimme vähän jutuille ja hän kertoi että olivat tuoneet Saksasta asti jonkun isomman purjealuksen, olleet reissussa jo pari viikko ja ylikin. Heillä oli sauna poikkeuksellisesti pariksi tunniksi ja pikku iltapvä viinissä kutsui mietä mukaan, heitä kome miestä.
Tunti tai pari siinä vierähti ja vähän viiniä meilläkin, hän sattui ohimennessään näkemään ja toisti kutsunsa meille. Yllärinä mieheni suostuikin ja kysyi onko ok...voisin tulla mukaan.
Vähän siinä oli sitä ja tätä, mutta tajusin kyllä alkujaankin että miehet haluavat kaikki seksiä. Yhdeltä oltin lauteilla suihin, kaksi naivat minua kun vilvoiteltiin ja mieheni kanssa jatkettiin siitä omassa veneessä. Aamumorkkis oli törkeä, pimppa hellänä ja en kehdannut mennä ihmisten ilmoille
Mun pervoin.. Teininä 17-19v harjoittelin seksiä 66v alkoholisti naisen kanssa. Muutama kalja mukaan ja naisen asunnolle. Muutamalla kaljalla hänestä sai seksiorjan koko illaksi käyttöön.
Festareilla pikkukännissä kusin puolivahingossa naisen suuhun kun hän oli ottamassa suihin. Nainen oli vielä enemmän kännissä kuin minä, ja hän luuli, että laukesin tosi isolla lastilla ja yritti niellä aluksi.
Hyvä ketju. Pistää miettimään omia pervoiluja ihan eri tavalla. Olen itseni paljastaja ja sitä on tullut tehtyä monella eri tavalla, mutta perusajatuksena on se että olen "naamioinut" sen vahingoksi.
Pervoin oli ehkä se kerta kun kiinteistöhuoltomiehenä sanoin että jos tulen hoitamaan jotain hommaa joka ei varsinaisesti kuulu työtehtäviini, niin sitten teen sen alasti. Tämä oli täydellinen CFNM tilanne eikä se johtanut ollenkaan seksiin.
Tiedän tämä ei ollut ollenkaan niin pervoa kuin peppu - kakka pissa jutut, mutta juuri siksi halusin sen kertoa, meidän jokaisen jutut on erilaisia eikä niiden pervoutta ole helppo vertailla.
Rimpiii kirjoitti:
Mun pervoin.. Teininä 17-19v harjoittelin seksiä 66v alkoholisti naisen kanssa. Muutama kalja mukaan ja naisen asunnolle. Muutamalla kaljalla hänestä sai seksiorjan koko illaksi käyttöön.
Pervoilut tulee tässä.
Monesti työntelin kaljapulloa pilluun/ perseeseen kun hän imi mua kuiviin. Pesin hänen pillun/ perseen usein kaljalla koska hygienia oli vähän heikko. Joskus Panin häntä lattialla kun häntä alkoi kusettaa. Painoin kovaa rakosta ja kusihan siitä tuli.. hirvee orgasmi itsellä, kusin itsekkin tän naisen päälle ja sokerina pohjalle nussin vielä lastit suuhun, hänen maatessa kusilätäkös.
Up kuuma ketju .. Varsinkin nuo naisten pervoilut