Lue keskustelun säännöt.
Kyllä välillä vituttaa tuo vauvan käytös
25.08.2008 |
Ei tekisi muuta kuin luuhaisi sylissä päivät pitkät.
Lattialle kun laittaa, se kääntyy vatsalleen ja alkaa parkua vaan. Eväänsä ei liikuta siitä enää, vaikka kuinka yrittää houkutella ja jutella sille. Ei tavoittele kauempana olevia leluja, vaan huutaa niillekin naama punaisena.
Tuo on kyllä tuomittu olemaan aloillaan koko elämänsä ajaksi. Vituttaa kun sitä pitää jatkuvasti paapoa vaan, kun ei tuo laiskimus halua edes oppia itse mitään. Perkele!
Minua niin kyllästyttää ja väsyttää koko tilanne.
Joojoo, ei voi kauhalla vaatia ja niin edes päin...
Kommentit (68)
Vauva painaa lähemmäs 10 kiloa ja varmasti sitäkin kiukuttaa kun se ei jaksa itseään raahata tuolla lattialla mihinkään.
(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole hyvä vaan ja tule nostelemaan ja kanniskelemaan!
Nytkin itkee, että tervetuloa vaan!
monestikin lasten käytös. Sekä pienen että ison. Ei voi muuta sanoa kuin että koita kestää ja kyllä se siitä. Sitä odotellessa suosittelen minä myöskin sitä että joku muu joskus hoitelee vauvaa ja sinä pääsisit vähän omiin oloihin välillä.
Meidän keskimmäinen oli allergikko, koliikkivauva ja tempperamentilla varustettu sylipakkaus, joka liikkui 10kk(!!!) ikäisenä ensimmäisen kerran. Ilman kantoliinaa olisin ollut helisemässä, kun ikäeroa ekan ja tokan välillä oli 1v7kk.
Kuopus lähti liikkeelle 8kk iässä ja toivoisin hänen olevan hetken paikoillaan!
Äitinä sinulla ON LUPA väsyä ja turhautua! MUTTA äitinä sinulla on velvollisuus järjestää itsellesi vähän aikaa, että jaksat taas kantaa pienokaistasi. Hommaa kantoliina, että saat kävet vapaiksi! Anna vauvan nauttia läheisyydestäsi, samalla kun teet kotihommia.
Tsemppiä ja jaksamista! Tulee vielä se päivä, jolloin toivoisit hänen haluavan edes hetkisen istua sylissäsi!
[Onpa kevyt, tuollaista olisi ilo nostella =)/i]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä tarvitse olla helsinkiläinen.
Ja oppi liikkumaankin nopeasti, ei vastustanut lattialla ähisemistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat olla teiniäippä kun noin vituttaa... ;) Elämä on!
ja kyllä, minuakin vitutti. Niin se vain on, että jos on kaikki päivät kaksin vauvan kanssa, alkaa vauvan normaalikin käytös tuntua välillä rasittavalta. Minulla oli samanlainen syli-ihminen, eihän tuo muualla viihtynyt, ollenkaan.
Yritä ajatella, ettei vauva oikeasti ole hankala, ei se vielä osaa laskelmoida itkullaan. Se vain tarvitsee sinua nyt kovasti. Ja sinä laitat vauvan illalla puhaltelevan isän syliin ja lähdet ihmisten ilmoille, eikös juu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauva, vaikka oli ihan helppo. eli ymmärrän kyllä.
mutta silti sanoisin, että vauva ei KÄYTTÄYDY huonosti tai hyvin, eikä itke ärsyttääkseen sua. ikään kuin että vauvalla ei ole mitään erityisiä tarkoitusperiä siinä itkemisessään. eikä vauvat ryömi käsittääkseni 6 kk:n ikäisinä, vastahan ne silloin oppii kääntymään (tai ainakin meidän hidastelija)
eli kun isä tulee kotiin niin anna vauva sille syliin, niin ei ehdi niin kauheasti puhallella ja mene itse jonkun kaverin luo kylään.
lasten kanssa on omaa aikaa silloin kun ne nukkuu ja katsovat videoita/pikkukakkosta
Itsellä kaksi lasta nyt jo koululaisia. Esikoinen kun enkeli ihan alusta asti viihtyi lattialla ja kaikki oli niin helppoa nyt voisi sanoa, että liiankin helppoa.
Kuopus otti kyllä luulot pois ja tämän takia ymmärrän täysin mitä ap tarkoittaa.
Kun toinen ei tyydy mihinkään ei siis mihinkään 24h niin kyllä jossain vaiheessa alkaa ottaa päähän pelkästään väsymyksen takia.
Kyllä se oikeasti helpottaa jossain vaiheessa usko pois !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli pari vuotta sitten sellanen tilanne, et jo sairaalassa esikoiseni synnytettyäni, huomasin ettei tule olemaan helppo tapaus. Vauvan kanssa oltiin osastolla 5pv, koska se piti saada imemään tissiä, ja se vain huusi ja huusi koko ajan. en saanut sitä kertaakaan itse tissille siellä ollessani. Se karjui yölläkin.
Kotona sitten huomasin helpommaksi tavaksi sen, että pumppaan maidot lapselleni. Sai sitten vauvakin tarpeeksi ruokaa eikä tarvinnut sen takia raivota. No, lapsella oli myös koliikki, tasan 3kk. Koko sen 3kk pidin häntä sylissä. Sitä ei voinut laskea hetkeksikään pois, ei sekunniksikaan. Vauva ei myöskään viihtynyt hetkeäkään kantoliinassa, -repussa, tai -pussissa. Vauva nukkui ihan hyvät päikkärit, jos sen vain sai päikkäreille. Joskus nukutin vauvaa muutamankin tunnin, että sain sen tunniksi nukkumaan. silloin vannoin, että hän jää ainokaiseksemme, eikä mies pistänyt vastaan.
Kun se 3kk oli kulunut, vauva rupesi saamaan perunaa, ja koliikki hellitti. No, itkuisuus ei kuitenkaan kadonnut kokonaan, eikä hän viihtynyt vieläkään muualla kuin sylissä, eikä oikein sylissäkään. Kyllä se sylissäkin huusi melkein aina. Vauva rupesi sitten tosi varhain myös vierastamaan, eikä ollut kenekään muun sylissä, kuin mun tai miehen, joskus mun äidin.
Meillä helpotti varmaan kaikista eniten hyppykiikku, johon laitoimme vauvan jo melko aikaisin pieniksi ajoiksi. Siinä se viihtyi todella hienosti. En voinut siis kuvitellakaan lähteväni vauvani kanssa ulos, ja silloin asuimme TIETYSTI lapsemme vauva-ajan eri kaupungissa, jossa ei ollut kavereita paljoakaan. Vauva huusi joka paikassa, ei yhtään tehnyt mieli lähteä edes lähikauppaan sen kanssa. Ja vauvamme huuto alkoi ulos lähtiessä jo ensimmäisen vaatekappaleen päälle laitosta ja jatkui sitten siihen asti etä nukahti, jos nukahti vaunuihin paaaaljon myöhemmin.
Olen myöhemmin katunut, kun ei tullut ostettua sellaista tärisevää sitteriä. Olen ihan varma, että se olisi ollut juurikin meidän lapselle sopiva laite. :)
No, tosiaan, sitten kun lapsi rupesi ryömimään joskus 7kk:n ikäisenä, ei se enää huutanut ihan niin paljon, mutta luoja että oli kiukkuinen kun jäi johonkin jumiin tai sitä kielsi jostain. Ja sitten alkoi se nukutusrumba. Pienestä asti jo vauvaa piti nukuttaa kauan, ja tietyllä tavalla, joka ei ollut helpoin mahdollinen. Ja se kesti. No, sitä jatkettiin, koska mikään unitassuttelu tms ei tehonnut. "Vauvamme" rupesi kunnolla nukkumaan yönsä vasta ihan hetki ennenkuin kuopuksemme syntyi. Nyt esikoinen on mitä ihanin pikkulapsi. Ikäeroa heillä on 1v6kk. Kuopus on sitten ihan päinvastainen tapaus, oikein kiltti. Onneksi.
Voimia sulle ap! Kyllä se siitä. Mekin teimme toisen lapsen, vaikka eka oli niiiin hankala. =)
mä en nyt pysy kärryillä??
siis mä en tunne kun ehkä yhen lapsen joka on 6kuisena mihkään liikkunutkaan?
Mun tyttökään ei ryöminyt ollenkaan vaan lähti suoraan konttaamaan 8kuisena. (ja käveli 10kk vanhana).
ja silleen ymmärrän että ei se kivaa aikaa ollut kun lapsi ois tahtonut liikkua mutta ei päässyt vielä. mutta eipä tullut mieleenkään vauvaa laiskaksi haukkua tms.. kaikki kehittyvät omassa tahdissa. kaikki eivät lähde ryömimään 3kuisena vaikka serkunkumminkaiman vauva ois lähtenytkin..
(ps. mulla nyt päälle 4kk toinen lapsi ja olen sitä mieltä että saa pysyäkkin paikoillaan oikeen pitkään.. :D niin ne vaan muuttuu ajatukset kun tietää mitä se on sitten kun lähtee liikkumaan-- voin luvata että ei helpotu yhtään)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä oli aika helppo lapsi kaikenkaikkiaan, mutta ei hänkään tuon ikäisenä yksin viihtynyt, eikä vielä paljon myöhemminkään.
Minä ajattelin ja samoin ajatteli mieheni, että äitiysloma/vanhempainavpaa mikälie on nimenomaan sen vauvanhoitoon tarkoitettua aikaa, ei kodinhoitoon.
Minulla ei siis ollut mitään ambitioita saada aikaan mitään kodin hyväksi ollessani vauvan kanssa, usein kuitenkin tein myös kotitöitä, mutta mielestäni se oli ekstraa.
Näin siis ensimmäisen lapsen kanssa, oletan että sinullakin on ensimmäinen
tarkoitin että luin loput viestit vasta tuon vastaukseni jälkeen.. :D
hieman univelkaa liikenteessä täälläkinpäin.. :D
ymmärrän kyllä että on rankkaa,mulla oli esikoinen kans vaativa vauva joka vielä nukkui yöllä ja päivällä tosi huonosti..
Kyllä siinä välillä oli aika väsynyt ja vitutti myös.. mutta koita ymmärtää että vauva ei sitä todella tahallaan tee.
Mutta jaksamista!!
kannattanu harkita lapsen tekoa.oisit ottanu lainaksi vaikka nyt viikoksi joltain kaverilta vauvan niin oisit saanu tietää millasta se lapsen kanssa eläminen on.sitä nyt on enää vaikea palauttaa
laaja-alainen kehitysvamma. Minä kantelen häntä vieläkin, vaikka on 5-v, toki pari kuukautta sitten otti ensi askeleensa.
Toivotaan ap että et joudu kantelemaan montaa vuotta!