Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko mieletäsi lapsen peruskasvatukseen matkustella ja käydä syömässä ulkona?
Kommentit (149)
opettavaa, vain jos ne vanhemmat osaavat siellä käyttäytyä. Etelänmatka kerran vuodessa ei avara kenenkään mieltä.
Jos käy etelässä kerran vuodessa, oppii espanjaa ja ravintolakäyttäytymistä ja tulemaan toimeen vieraalla kielellä busseissa, leikkikeskuksissa, puistoissa, kahviloissa. Oppii historiaa, yhteiskuntapolitiikkaa (miksi noilla on koulupuvut, miksi vuoren rinteellä lukee tekstejä, miksi asunnot ovat ilmaisia mutta muuta rahaa ei saa, miksi laittomat maahantulijat myyvät koruja, jne). Oppii maantietoa, meren vuoroveden liikkeet, merieläimiä, lintuja, kaloja. Ainakin meidän Las Palmasin reissuilla oppii koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo 3kk ikäisestä alkaen ulkomailla, ruokailleet erinomaisissa ravintoloissa ja olleet aina vanhempien mukana joka paikassa. KOskaan ei ole tarvinnut hävetä (tai no kerran kun 1v8kk kuopus sai raivarin Wieniläisessä kahvilassa). Lapsista on kasvanut kansainvälisiä, suvaitsevia, kaikkien kanssa toimeentulevia, itsenäisiä ja rohkeita. Osa lapsista työskentelee ja opiskelee ulkomailla, kaikki matkustelee edelleenkin nyt aikuisina. Toisaalta - ei nuo mun mielestä ole ainoita yleissivistystä kehittäviä asioita. Vaikka emme kuulu kirkkoon olen halunnut mm että lapset käyvät uskontotunneilla oppiakseen eri maiden uskonnoista, kulttuureista ja tavoista. Monissa maissa kun kulttuuri peilautuu vahvasti uskonnon kautta (vrt Irlanti, Venäjä, Kreikka, Intia, Thaimaa, Kiina jne jne) Tärkein peruskasvatuksellinen oppi on sydämen sivistys. Jos sitä ei ole on muukin vain ulkokuorta.
välttämätön edellytys kansainvälisiksi, suvaitsevaisiksi, kaikkien kanssa toimeentuleviksi, itsenäisiksi ja rohkeiksi tulemiselle.
Minä ja sisarukseni kasvoimme 70-90-luvuilla, jolloin matkailu ei ollut kovin yleistä ja lähes ainoa matkailu suuntautui kotimaahan. Muutaman kerran käytiin Ruotsissa laivalla.
Silti meistä kolmesta kaksi on juuri kuvailemiasi, nuorinkin vähän sinne päin (vaikka hän juuri sai käydä jopa Virossa ja ravintolassakin useammin kuin muutamia kertoja vuodessa).
Ensimmäistä kertaa elämässäni olin lentokoneessa 17-vuotiaana matkalla toiselle puolen maailmaa, mutta takaisin tulinkin vasta vuotta myöhemmin. Olemme kansainvälisiä, opiskelleet ulkomailla, yksi meistä ollut useamman kerran töissäkin. (Ja voi olla, että me muutkin vielä ehdimme.) Itsenäisyyden ja rohkeuden puutteesta meitä ketään ei ole koskaan voinut syyttää, melkein päinvastoin. Yksi matkustelee monta kertaa vuodessa yhä (juuri se, joka taisi olla vasta koululainen ekaa kertaa edes Ruotsiin päästessään). Me muut vaihtelevasti.
Mutta kyllä jonkin verran maailman näkeminen on ihan hyvästä ja sen verran paremmissa ravintoloissa käynti, että ei tarvitse sinne menoa jännittää.
Mutta voi olla aika vaikeaa nykyisin löytää ihmistä, joka ei olisi käynyt koskaan ravintolassa.
Tietenkin jossain paremmassa ravintolassa syöminen kasvattaa ja olen iloinen siitä, että olemme pystyneet viemään lapsia myös tuollaisiin paikkoihin. Valitettavan nirsoja he ovat kaikesta yrityksestämme huolimatta, mutta käyttäytyä he osaavat kyllä.
Ja vastaajan 21 listassa olevia asioita on todellakin opeteltu vielä paljon enemmän kuin ravintolassa syömistä. Ihan totta, että varmaan aika moni nykylapsi syö sujuvasti Thaimaassa chilikatkarapuja ravintolassa, muttei tunnista suomalaisessa metsässä kantarellia kärpässienestä. Enkä ymmärrä miksi edellämainittu taito olisi millään lailla arvokkaampi...
Itse asumme ulkomailla ja olen toki kiitollinen siitä, että lapset oppivat oman äidinkielensä lisäksi 2 muuta kieltä ja jos eivät vielä olleet oppineet, oppivat ravintolassa syömisen kulttuurin. Ja nirsoina pakosti myös ihan toisenlaisen ruokakulttuurin.
Kaikilla ei varmaan ole tähän mahdollisuutta, mutta ajattelisin olevan lapsillekin hedelmällistä edes joskus istua ravintolapöytään ja oppia miten siellä toimitaan.
opettavaa, vain jos ne vanhemmat osaavat siellä käyttäytyä.
Etelänmatka kerran vuodessa ei avara kenenkään mieltä.
Kaikkihan me opetamme lapsillemme oman elämäntapamme, halusimme tai emme. Jos itse ei uskalla matkustella eikä halua ei ole varaa käydä ravintoloissa, silloin lapset harvemmin myöskään harrastavat näitä asioita. Ja varmasti selviävät hengissä ilmankin.
Toisaalta ravintoloissa syöminen avartaa kyllä makutottumuksia, ellei sitten itse ole mahtava kokki ja todella panosta kotona syömiseen. Palvelutilanne sinänsä on myös hyvää kasvatusta - lapsen on hyvä oppia suhtautumaan siihen fiksusti ja luonnollisesti.
Myös etelänmatka kerran vuodessa avartaa kovastikin. Omat lapseni tykkäävät kovasti etelänmatkoista, koska siellä tapaa uusia ihmisiä ja joutuu juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Ja luksus on aina luksusta. Se, että lapsii tottuu ajoittaiseen ylellisyyteen voi myös motivoida terveeseen materialismiin, mikä ylläpitää kunnianhimoa ja siten suomalaista yhteiskuntaa. Sohvan pohjalla telkkaria tuijottavat arkijuuston ja kotiruuan ystävät eivät varsinaisesti panosta rohkeisiin innovaatioihin ja riskinottoon.
Tai no, olivat tasan kerran olleet perheen kanssa päivän Tukholmassa joskus 9-vuotiaana.
Miehen asenne oli se, että matkustaminen on turhaa rahanhukkaa. Ja isältä opittu asenne, että ei hän mitään vieraita kieliä tarvi kun ei isäkään ole tarvinnut.
Minä sitten totesin, että älä sitten matkusta. Minä osaan matkustaa ihan yksinkin.
Eka ulkomaanmatka tehtiin yhdessä Lontooseen, oltiin kaksi viikkoa. Sen jälkeen mies oli ihan täpinöissään. Ei hän ollut osannut ajatellakaan, kuinka kivaa lentäminen on! Ja kuinka hauskaa siellä Lontoossa oli ja miten siellä oli paljon hienoja juttuja, mitä täällä ei ole - linnat ja puistot ja museot. Hän ei olisi ikinä arvannut viihtyvänsä taidemuseossa! Ja miten upea musikaali! Harmi, kun ei osaa kieltä...
Aloin sitten prepata miehelle englantia. Nyt ollaan käyty useilla matkoilla, pitkiä reissuja mm. auton kanssa ulkomailla. Ja mies jahtaa, että koska taas mennään.
Matkat ovat inspiroineet hänet lukemaan toistakin vierasta kieltä. Saaneet hänet innostumaan kirjoista, lukemisesta, historiasta, taiteesta, näytelmistä. Miestä ei haittaa yhtään mennä teatteriin vaikkei hän ymmärtäisi esiintyjien puhetta. On se silti elämys!
Ja ekan ulkomaanmatkansa mies siis teki yli 30-vuotiaana. Ja kyllä, olen sitä mieltä, että miehen elämä olisi ollut rikkaampaa, jos vanhemmat olisivat jo lapsena vieneet häntä ulkomaille, teatteriin ja taidemuseoihin. Vanhemmat tekivät hänelle karhunpalveluksen.
Esim. siellä Lontoossa mies meni sinne taidemuseoon ihan yksin. Oltiin kumpikin puoli päivää tahoillamme, hän aikoi vaan mennä National Galleryn vessaan - ja tulikin sitten lounaalle ihan intoa puhkuen, että etpä arvaa, missä olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska ne on osa meidän elämää mutta mielestäni on ihan OK jos joku ei semmoisista välitä.
No myönnän kyllä vähän ihmetteleväni jos joku kouluikäinen ei ole koskaan käynyt ravintolassa...
Tai no, olivat tasan kerran olleet perheen kanssa päivän Tukholmassa joskus 9-vuotiaana.
Miehen asenne oli se, että matkustaminen on turhaa rahanhukkaa. Ja isältä opittu asenne, että ei hän mitään vieraita kieliä tarvi kun ei isäkään ole tarvinnut.
Minä sitten totesin, että älä sitten matkusta. Minä osaan matkustaa ihan yksinkin.
Eka ulkomaanmatka tehtiin yhdessä Lontooseen, oltiin kaksi viikkoa. Sen jälkeen mies oli ihan täpinöissään. Ei hän ollut osannut ajatellakaan, kuinka kivaa lentäminen on! Ja kuinka hauskaa siellä Lontoossa oli ja miten siellä oli paljon hienoja juttuja, mitä täällä ei ole - linnat ja puistot ja museot. Hän ei olisi ikinä arvannut viihtyvänsä taidemuseossa! Ja miten upea musikaali! Harmi, kun ei osaa kieltä...
Aloin sitten prepata miehelle englantia. Nyt ollaan käyty useilla matkoilla, pitkiä reissuja mm. auton kanssa ulkomailla. Ja mies jahtaa, että koska taas mennään.
Matkat ovat inspiroineet hänet lukemaan toistakin vierasta kieltä. Saaneet hänet innostumaan kirjoista, lukemisesta, historiasta, taiteesta, näytelmistä. Miestä ei haittaa yhtään mennä teatteriin vaikkei hän ymmärtäisi esiintyjien puhetta. On se silti elämys!
Ja ekan ulkomaanmatkansa mies siis teki yli 30-vuotiaana. Ja kyllä, olen sitä mieltä, että miehen elämä olisi ollut rikkaampaa, jos vanhemmat olisivat jo lapsena vieneet häntä ulkomaille, teatteriin ja taidemuseoihin. Vanhemmat tekivät hänelle karhunpalveluksen.
Esim. siellä Lontoossa mies meni sinne taidemuseoon ihan yksin. Oltiin kumpikin puoli päivää tahoillamme, hän aikoi vaan mennä National Galleryn vessaan - ja tulikin sitten lounaalle ihan intoa puhkuen, että etpä arvaa, missä olin.
Aika kunnioitettavaa, että yli 30-vuotiaana vielä innostuu opiskelemaan kieliä ja harrastamaan taidetta! Nostan hattua sekä sinulle että miehellesi.
Ja olen samaa mieltä, että esim. kielet ja kulttuuri (teatteri, musiikki, ja vaikka stand-up-komiikka) kannattaa ottaa 'opetusohjelmaan' jo nuorella iällä, koska niistä on iloa koko elämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kulttuurisina asioina sellaisia, mitä itse haluan tarjota. Me olemme ihmisiä tässä yhteiskunnassa, tässä ajassa, muiden kaltaistemme kanssa.
Tai no, olivat tasan kerran olleet perheen kanssa päivän Tukholmassa joskus 9-vuotiaana.
Miehen asenne oli se, että matkustaminen on turhaa rahanhukkaa. Ja isältä opittu asenne, että ei hän mitään vieraita kieliä tarvi kun ei isäkään ole tarvinnut.
Minä sitten totesin, että älä sitten matkusta. Minä osaan matkustaa ihan yksinkin.
Eka ulkomaanmatka tehtiin yhdessä Lontooseen, oltiin kaksi viikkoa. Sen jälkeen mies oli ihan täpinöissään. Ei hän ollut osannut ajatellakaan, kuinka kivaa lentäminen on! Ja kuinka hauskaa siellä Lontoossa oli ja miten siellä oli paljon hienoja juttuja, mitä täällä ei ole - linnat ja puistot ja museot. Hän ei olisi ikinä arvannut viihtyvänsä taidemuseossa! Ja miten upea musikaali! Harmi, kun ei osaa kieltä...
Aloin sitten prepata miehelle englantia. Nyt ollaan käyty useilla matkoilla, pitkiä reissuja mm. auton kanssa ulkomailla. Ja mies jahtaa, että koska taas mennään.
Matkat ovat inspiroineet hänet lukemaan toistakin vierasta kieltä. Saaneet hänet innostumaan kirjoista, lukemisesta, historiasta, taiteesta, näytelmistä. Miestä ei haittaa yhtään mennä teatteriin vaikkei hän ymmärtäisi esiintyjien puhetta. On se silti elämys!
Ja ekan ulkomaanmatkansa mies siis teki yli 30-vuotiaana. Ja kyllä, olen sitä mieltä, että miehen elämä olisi ollut rikkaampaa, jos vanhemmat olisivat jo lapsena vieneet häntä ulkomaille, teatteriin ja taidemuseoihin. Vanhemmat tekivät hänelle karhunpalveluksen.
Esim. siellä Lontoossa mies meni sinne taidemuseoon ihan yksin. Oltiin kumpikin puoli päivää tahoillamme, hän aikoi vaan mennä National Galleryn vessaan - ja tulikin sitten lounaalle ihan intoa puhkuen, että etpä arvaa, missä olin.
Aika kunnioitettavaa, että yli 30-vuotiaana vielä innostuu opiskelemaan kieliä ja harrastamaan taidetta! Nostan hattua sekä sinulle että miehellesi.
Ja olen samaa mieltä, että esim. kielet ja kulttuuri (teatteri, musiikki, ja vaikka stand-up-komiikka) kannattaa ottaa 'opetusohjelmaan' jo nuorella iällä, koska niistä on iloa koko elämäksi.
En nyt pitäisi päälle 30-vuotiasta vielä siinä iässä, että uusien asioiden oppiminen olisi jotenkin kunnioitettavaa..:DD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tietenkään mitenkään välttämätöntä reissata ja syödä ravintoloissa, mutta kivaa vaihteluahan se on ja antaa uusia elämyksiä.
Kuuluivat myös lapsuudenkodissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt pitäisi päälle 30-vuotiasta vielä siinä iässä, että uusien asioiden oppiminen olisi jotenkin kunnioitettavaa..:DD
Lycka till vaan jos meinaa opetella englannin niin hyvin yli 30-vuotiaana että pystyy sujuvasti seuraamaan teatteriesityksiä.
Itse olen käytännössä kaksikielinen ja saan kyllä keskittyä ihan täysillä jos meinaan pysyä esim. Shakespearen näytelmissä juonessa mukana.
Toki voihan sitä vähän huijata ja lukea klassikot suomeksi ennen kuin menee sinne teatteriin - ei tarvitse niin paljon pinnistellä kielen kanssa.
Matkustella voi ihan kotimaassakin, ja saahan noita lentoja tai laivamatkoja halvallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
opettavaa, vain jos ne vanhemmat osaavat siellä käyttäytyä. Etelänmatka kerran vuodessa ei avara kenenkään mieltä.
Jos käy etelässä kerran vuodessa, oppii espanjaa ja ravintolakäyttäytymistä ja tulemaan toimeen vieraalla kielellä busseissa, leikkikeskuksissa, puistoissa, kahviloissa. Oppii historiaa, yhteiskuntapolitiikkaa (miksi noilla on koulupuvut, miksi vuoren rinteellä lukee tekstejä, miksi asunnot ovat ilmaisia mutta muuta rahaa ei saa, miksi laittomat maahantulijat myyvät koruja, jne). Oppii maantietoa, meren vuoroveden liikkeet, merieläimiä, lintuja, kaloja. Ainakin meidän Las Palmasin reissuilla oppii koko ajan.
Voithan tuon kaiken kertoa lapsillesi suomessa tai matkustella vähemmän turistikohteissa.
Lapsemme oppivat nuo asiat paljon ennen ensimmäistä etelänmatkaa.
hauskanpito. Suomessa ei vaan oikeastaan ole mahdollista pitää hauskaa suht selvin päin tervehenkisessä ympäristössä hyvän ruuan ja juoman äärellä. Pakko mennä etelään tai sitten Englantiin jotta lapsetkin voivat pitää hauskaa.
Lapsi pitää opettaa käyttämään eri tyyppisiä busseja, junia ja lentokonetta sekä asioimaan eri tyyppisissä ravintoloissa. Koin todella ahdistavana, kun muutin 18-vuotiaana maalta yliopistokaupunkiin ja ihan kaikki oli opeteltava alusta. Toisia matkimalla se toki sujui, mutta muistan, kuinka noloa oli kysyä kavereilta esim. mistä junalippu ostetaan ja kuinka junassa tietää, millä asemalla jää pois. Minä kun olin tottunut kulkemaan vain bussilla.
Sen verran, että tietää noin suunnilleen miten matkustetaan lentokoneella.
Tätä tietoa en ole koskaan vielä tarvinnut. :)
Meillä lapsuudessani matkusteltiin ulkomailla ja syötiin ravintolassa ja se tapahtui 1960-70 luvulla ->>. Oltiin aina jossakin menossa.
Sama on nyt omassa perheessä. Itseasiassa ei asuta edes Suomessa (20v jo pois eri paikoissa)ja koetetaan täällä ollessa tutustua kaikkeen mahdolliseen kulttuuritarjontaan. Museot, teatterit, kirkot, historialliset kävelykierrokset jne. kaikissa aina lapset mukana.
"Oma" suurkaupunkikin tarjoaa vaikka mitä mielenkiintoista, siellä saa aikansa kulumaan, vaikkei pidemmälle lähde ja lapset ehdottomasti mukana.
Kai se on se mihin on kasvanut ja oppinut, en osaisi olla ilman noita asioita.
Minulle tulee monta autom. sähköpostia, joissa on noita paikallisia tapahtumia ja niistä sitten valikoin mihin osallistutaan. Tarjontaa on joka viikonlopulle, jos niin haluaa.
USA.
omassa lapsuudessani 90-luvulla ei kertaakaan käyty ulkomailla eikä kotimaassakaan matkusteltu(lo.huvipuistoreissuja keran kesässä). Yhden kerran käytiin ulkona syömässä, Rax:ssa.
Kotonakaan ei panostettu syömiseen, ruokailut eivät olleet yhdessäolohetkiä, vaan tankkaushetkiä
eikä ruoan laatuun panostettu ruoka oli sota-ajan jälkeisen ajan maalaisruokaa.
Sanomattakin varmaan selvää että äitini on maalta kotoisin oleva juntti.
Omien lasten kanssa toimin päinvastoin.
Pöytätavat, oman vuoron odottaminen ja siististi syöminen muita häiritsemättä kuuluvat peruskäytöstapoihin, joita lapsi tarvitsee joka päivä. En ole vielä huomannut, miksi lapselle olisi erityisen paljon kasvattavampaa istua ravintolan tuolissa kiltisti kuin kotona tai kylässä.
Itse en ole koskaan kokenut turistikohteissa matkustelua erityisen avartavana. Päin vastoin, niissähän juuri yritetään pitää kulttuurishokki mahdollisimman pienenä. Hauskaahan matkustelu on, mutta ei se anna lapselle sen enempää pääomaa kohdata vieraita ihmisiä, kuin bussimatka tämän alueen maahanmuuttajavaltaiseen lähiöön ja siitä keskustelu, miten erilaiset ihmiset voivat elää yhdessä. Itse asiassa minusta tuntuu, että monissa perheissä, joissa matkustellaan paljon, olisi tuollainen bussimatka tarpeen sekä aikuisille että lapsille. Voi aiheuttaa isomman maailmankuvan avartumisen kuin jätskin syöminen hotellin uima-altaalla.