Lastensuojeluilmo pihoista, joissa on 3-4 vuotiaiden lasten laumoja ilman valvontaa!
Ehkä vanhemmat uskoisivat paremmin, että tuon ikäiset vaativat valvontaa, kun lastensuojelutyöntekijä kävisi heitä opastamassa.
Kommentit (165)
Täti kysyi, ulkoileeko lapsemme yksin. Ei ulkoile. Mutta kuulemma voisi ihan hyvin jo ulkoilla, täti valisti.
Ei tainnut ajatella, että asumme Helsingin keskustassa! Mutta neuvolan ohje siis koko maahan on, että 4-v:t voivat ulkoilla keskenään. Täti vielä sanoi, että voittehan te katsoa välillä ikkunasta...
Uskon, että Suomessa on tosi monta paikkaa ja pihaa, jossa 4 v voi ulkoilla yksin.
kun on kyseessä lapsen kuolema, on yleensä kyse myös vanhempien heitteillejätöstä.
Hassua, kuina palstamamman mielestä on ylisuojelua, jos menee ulos 4 vuotiaan seuraksi pihalle tai puistoon.
Muissa maissa olisi ls-viranomaiset huostaanottamassa lapsianne. Mutta täällä sitä pidetään hysterisointina.
No, ensi kesänä korjataan taas sanoa lukuisina hukkumisina ja tulitikkuleikeissä palaneina taloina.
Sekin äiti, kenen lapsi vammatui kun jäi auton alle, on vain lapselleen vastuussa siitä, ettei viitsinyt mennä vahtimaan kun pisti lapsen yksin ulos.
Ette te ole meille muille vastuullisia. Vain lapsellenne hänen hengestään. Ja siitähän te ette tunnu välittävän.
Entäs se äiti, joka kulki 24/7 tyttärensä perässä ja vahti ja huolehti, ja kun tyttö ensimmäisen kerran elämässään pääsi vähäksi aikaa yksinään pois äidin talutusnuorahta, joi itselleen aivovamman?
että onko käynyt mielessä, että olisi ehkä sittenkin kannattanut vahtia sitä lasta?
Jos mamma sanoo, että oma aika ja vapaus oli sen arvoista, ett' nyt lasketaan arkkua maan poveen, niin sitten te olette oikeassa.
kun on kyseessä lapsen kuolema, on yleensä kyse myös vanhempien heitteillejätöstä.
kkumisina ja tulitikkuleikeissä palaneina taloina.
että onko käynyt mielessä, että olisi ehkä sittenkin kannattanut vahtia sitä lasta?
Jos mamma sanoo, että oma aika ja vapaus oli sen arvoista, ett' nyt lasketaan arkkua maan poveen, niin sitten te olette oikeassa.
Noi on niin harvassa jotka pystyy sanomaan, että asiaan olisi voinut vaikuttaa. Tiedät sen itsekin. Kunhan meuhkaat oman ylemmyydentuntosi vuoksi =D
ylihysteeristä suhtautumista.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288522724077.html
Maallahan on aina turvallista. Mitä siitä jos yksi silloin tällöin kuolee. Lisää saa.
Ei, ette te tule ymmärtämään. Teille on maailmassa vain kaksi vaihtoehtoa. Heitetään se lapsi 3-4-vuotiaana ihan omilleen tai vahditaan 24/7 aikuiseksi saakka. Kumpaakin vaihtoehtoa harrastavat vain täysin vanhemmiksi kyvyttömät ihmiset.
Se välimuoto on meidän muiden mammojen tapa kasvattaa lasta. Ohjaten, valvoen, kunnes järkeä on päässä tarpeeksi.
ettette ole koskaan tässä tilanteessa.
http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa/home.nsf/PFBD/AA001EB3AE537674C…
Lapsi oli ollut HETKELLISESTI ilman valvontaa pihalla.
autotiellä laskemassa 3-6 vuotiaita porukassa (kolmen rivitaloperheen lapsia), en kehoita heitä enää siirtymään muualle, koska ihan neuvolan oppien mukaan heidän täytyy opetella keskenään ulkoilua ja he eivät tee mitään, mitä vanhemat eivät ole luvanneet.
Enkä puutu enää siihenkään kun erästä pientä rääpälettä (poika) isommat pojat potkii pihalla ja etuilee ja tuuppii. Tilannehan on vanhemmilla hallinnassa ja poikaa saa riepotella ja potkia ihan rauhassa.
Entä se tyttö (ikää taitaa olla 5v), joka asuu tuossa lähellä omakotitalossa ja leikkii yksin noiden rivareiden pihalla. On vähän sellaisen yksinkertaisen oloinen ja olen muutaman kerran nähnyt kun murkkukollit nostelee sen hameenhelmoja ja käskee sen pissiä kun ringissä seisovat ympärillä. Asiahan on vanhemmilla tiedossa ja he tietävät, että heidän tyttö osaa pitää itsestään huolen.
Ja nämä kaikki tapaukset ovat ihan totta. Mutta eipä noihin sitten enää kannatakaan puuttua.
kyllä parivuotias voi ulkoilla yksin ja tottelee, mitä vanhemmat sille sanoo.
ettette ole koskaan tässä tilanteessa.
<a href="http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa/home.nsf/PFBD/AA001EB3AE537674C…" alt="http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa/home.nsf/PFBD/AA001EB3AE537674C…">http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa/home.nsf/PFBD/AA001EB3AE537674C…;
Lapsi oli ollut HETKELLISESTI ilman valvontaa pihalla.
Teille on maailmassa vain kaksi vaihtoehtoa. Heitetään se lapsi 3-4-vuotiaana ihan omilleen tai vahditaan 24/7 aikuiseksi saakka. Kumpaakin vaihtoehtoa harrastavat vain täysin vanhemmiksi kyvyttömät ihmiset.
Se välimuoto on meidän muiden mammojen tapa kasvattaa lasta. Ohjaten, valvoen, kunnes järkeä on päässä tarpeeksi.
'
Ohjatusti ja valvotusti pihalla osaksi ilman aikuista.
Mutta jos kerran vanhemmat tietävät... eipä siihen sitten puututa. Mahtaa heillä olla kotonakin ihan vastaavaa, joten kaipa ovat tottuneet siihen.
Enpä minäkään taida hidastaa enää kotikadulla lasten varalta, kun eiväthän ne tiellä leiki. Naapurin kauhukakara kiusatkoon ihan rauhassa kadun pienimpiä. Kun ne vanhemmat tietää.
Siitä vaan. Samanlaista roskajoukkoa noista kasvaa kuin vanhemmistaankin.
kyllä parivuotias voi ulkoilla yksin ja tottelee, mitä vanhemmat sille sanoo.
Lapsia kuolee niin vähän, että prosentuaalisesti se, että sattuisi omalle kohdalle, on tosi pieni. Ei sen takia kyllä kannata hysterisoida ja lähteä jöpöttämään kylmälle pihalle ihan tyhjän takia:DDDDDDDDDDDDD
mukaan valvovat yöllä. Mutta pitävät kynsin hampain kiinni oikeudesta heittää sen ikäiset kakarat pihalle leikkimään parkkipaikalle autojen sekaan.
Hmmmm...
<a href="http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288479620572.html" alt="http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288479620572.html">http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288479620572.html</a>
Mut kun et tiedä, siinäpä se!
Mutta pitävät kynsin hampain kiinni oikeudesta heittää sen ikäiset kakarat pihalle leikkimään parkkipaikalle autojen sekaan.
Hmmmm...
Niin kamalan moni on jäänyt sitä ilman
Pikkupoika hukkui pihalampeen Valkeakoskella
30.04.2011
Alle kaksivuotias pikkupoika löytyi omakotitalon pihapiirissä olevasta koristealtaasta perjantaina 29.4.2011 noin klo 11.00. Poikaa yritettiin elvyttää, mutta hän menehtyi lauantain vastaisena yönä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.
Poliisi tutkii tapahtumien kulkua ja on ottanut pojan vanhemmat kiinni epäiltynä heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. Vanhempien kuulustelut on aloitettu.
Asuttiin rivarin päätyasunnossa kymmenkunta vuotta sitten. Muutaman asunnon päässä asui joku suurperhe. Kesän aikana noukin perheen kuopuksen n. 2-3 vuotiaan vaippapöksyn muutaman kerran etupihalta kun oli kävelemässä autotielle.
Joka kerta kun vein pojan kotiinsa, äiti makasi sohvalla katsomassa televisiota. Ei tuntunut kiinnostavan koko asia.
Onneksi muutettiin syksyllä pois, koska tuntui, että hermot menee kun koko ajan hätäilin sen pojan takia, koska se pääsee karkuun.
Mutta nyt vasta tajusin, että ei minun olisi tarvinnutkaan poikaa noukkia matkaan ja viedä kotiin. Sehän oli äitinsä luvalla ulkona ja asia oli ok. Näihin ei saa sekaantua.
Eräässä toisessa tietämässäni perheessä oli 7 lasta ja yksi oli hukkunut. Oli juuri tällainen tapaus, että oli ollut lapset keskenään rannalla ja poika oli tippunut laiturilta ja hukkunut. Äiti vain totesi, että ei sille voi mitään. Äiti taisi kyllä olla joku asperger tms. Vanhin lapsista kuitenkin oli 14v tyttö ja kulki kiertopalkintona jossain kaupungin vuokratalossa viinapalkasta.
Täti kysyi, ulkoileeko lapsemme yksin. Ei ulkoile. Mutta kuulemma voisi ihan hyvin jo ulkoilla, täti valisti.
Ei tainnut ajatella, että asumme Helsingin keskustassa! Mutta neuvolan ohje siis koko maahan on, että 4-v:t voivat ulkoilla keskenään. Täti vielä sanoi, että voittehan te katsoa välillä ikkunasta...