Mun mies ei kasvata eikä aseta rajoja lapsille!

Mitä ajatuksia porukalle tänään herää? Tämä ahdistaa itseäni niin.

päivinä, kun mies on reissussa. Mä en ole edes keksinyt, että missä kohtaa meidän kasvatus tai suhtautuminen on ristiriidassa keskenään, että lapset alkavat riehua. Mutta näin kuitenkin olen ajatellut, että kun vain minä olen kotona, niin lapsille se on selkeämpää.



No me pärjätään kuitenkin, mieskin kasvattaa. Ja mä laadin aina sääntö kerrallaan meille kodin sääntöjä. Eli kun edelliset hommat sujuu, niin lisään säännön, että nyt kaikki alkaa laittamaan sukkansa pyykkikoriin oikein päin käännettynä eikä missä tahansa mytyssä. Parin kuukauden päästä tulee taas uusi sääntö, että kengät jätetään oven viereen eikä potkita pitkin eteistä. Ja nää säännöt koskee koko perhettä, niitä ei anneta vain lapsille vaan miehelle myös. Ei toki mies itsensä takia tarvi näitä kaikkia sääntöjä, ei se potki kenkiä pitkin eteistä. Mutta kun sääntö tulee kaikille, niin se lisää perheen yhteenkuuluvuutta. Ja sitten ihan käytännössäkin mieskin on perillä siitä mitä lapsiltakin vaaditaan.

että tuollaista varmaan on monessa perheessä. Isä ei laita rajoja tai äiti ei laita rajoja.



Olen opettaja, ja koulussa se näkyy sitten niin, että lapset kuvittelevat olevansa kuninkaita tai prinsessoja. Sopivassa määrin se olisikin ookoo. Mutta kun se kuninkuus menee yli, niin silloin minä joudun puuttumaan asiaan.



Sitten tuntuu hullulta, että minä joudun laittamaan lapsille rajoja vanhempienkin edestä. Ja välillä tuntuu myös, että olisi ihan kiva, jos vanhemmatkin vähän jeesaisi...



Mutta sitten ajattelen myös, että jos minäkään en niitä rajoja laittaisi, niin kukaan ei niitä laittaisi ja lapsi olisi aivan hukassa. Ei koulu pysty vanhempien tekemättömyyksiä kokonaan paikkaamaan. Mutta on todella hyvä juttu, että koulu on siellä viimeisenä takavahtina.

No meillä kaikki tietävät, että pöydässä keskitytään syömään eikä saa puhua pissakakkajuttuja ja sotkea ruualla, juosta pitkin poikin jne. MUTTA kun mies on paikalla, hän keskittyy vain omaan syömiseen, hitaasti tuijottelee lautastaan ja syö, ei näe mitä lapset ympärillä touhuavat ja tuntuu että lapset käyttävät sen heti hyväkseen. Kun mies paikalla, alkaa hirveä ruokashow. Mies jossain vaiheessa sanoo että "hei syökääs kunnolla" muttei välitä kun ne juoksevat pöydästä tai mitä vaan. Se olen minä yksin, joka siinä ohjaa, käskee, komentaa. Mies alkaa hohhottelemaan jossain vaiheessa "hohhoijaa ei tästä sirkuksesta mitään tule" ja tuo tyyli vaan lisää lasten riekkumista.

Eli periaatteessa mies samaa mieltä, muttei osallistu jämäkästi käytännön ohjaukseen, ja lapsethan riehuvat.

Sulle opettaja: mä olen niin sitä mieltä, että rajat ja oppi lähtee kotoa, koulussa vain vahvistetaan. MUTTA miten saada se toimimaan yhteistyössä miehen kanssa? Mies on asenteeltaan juuri sellainen mielestäni surkean asenteen tyyppi, että kaikki muut vastuussa paitsi itse.. Sitten marmatetaan kun töissä huonosti, koulussa ei ole kunnon menoa ja mitä milloinkin. Mitä neuvoja sulla opettaja olisi meille kotiin? Rauhallista puhumista ja selittämistä olen tehnyt paljon miehelle, mies on sitten periaatteessa samaa mieltä että joo, lapsiin pitää panostaa ja opettaa, mutta käytännössä taas ei vaan jaksa välittää. Aina vaan sanoo että ei jaksa, kuhan nyt taas saa illan menemään, ei tässä jaksa kiihkoilla (eli olla jämäkkä)...

Mitä ajatuksia porukalle tänään herää? Tämä ahdistaa itseäni niin.

Onko tämä mies molempien lastesi isä?

Jos on, niin miten on mahdollista, että teit vielä toisenkin lapsen, ja tämä ongelma ilmaantui ikään kuin yllätyksenä vasta nyt, kun vanhempi on jo 5 v?

No, sinun on vaan ymmärrettävä, että sinulla on itse asiassa kolme lasta kasvatettavana, ja yksi niistä jo ikänsä puolesta aikuinen.

Mies oli huomattavasti reippaampi kun lapset olivat ihan pieniä, vaihtoi ahkeraan vaippaa, vei ulos ja teki asioita. Nyt jotenkin mies veltostunut hirveästi, varmaan tyytymättömyys työhönsäkin vaivaa, mutta tämä kasvatuspuoli jotenkin niin ylivoimaista. Kun ei enää tarvitse niin sitä pakollista perushoitoa, on noista kasvatusjutuista helpompi luistaa. Aikanaan kun pienempi syntyi, mies esimerkiksi vei joka ilta isomman ulos leikkimään jne.

No meillä kaikki tietävät, että pöydässä keskitytään syömään eikä saa puhua pissakakkajuttuja ja sotkea ruualla, juosta pitkin poikin jne. MUTTA kun mies on paikalla, hän keskittyy vain omaan syömiseen, hitaasti tuijottelee lautastaan ja syö, ei näe mitä lapset ympärillä touhuavat

Sanot, että kaikki tietävät, mutta kuvauksen perusteella mies ei kuulu niihin kaikkiin.

Mies kyllä keskittyy syömiseensä, mutta ehkä teidän sääntö pitäisi muotoilla jollain toisella tavalla, ettei mies luule, että on oikein, että hän keskittyy omaan syömiseensä. Ruokapöydässähän on tarkoitus, että se on syömisen lisäksi myös mukava yhdessäolon hetki, jossa kaikilla on ruokarauha. Tuo yhdessäolo on myös olennaista. Miehen tehtävä on osallistua myös siihen yhdessäoloon. Hän voi syömisen lomassa kysellä lapsilta heidän päivästään, jolloin lapsilla riittää aivotyötä syömisen lisäksi eivätkä he "ehdi" alkaa riekkumaan.

Sulle opettaja: mä olen niin sitä mieltä, että rajat ja oppi lähtee kotoa, koulussa vain vahvistetaan. MUTTA miten saada se toimimaan yhteistyössä miehen kanssa?

että kasvatus lähtee kotoa. Niistä muutamista poikkeuksista otetaan sitten koulussa enemmän vastuuta. Mutta jos kaikki olisivat niitä poikkeuksia, niin ei enää ehdittäisi tunnilla paljon opiskella.

Tuohon en osaa vastata, että miten yhteistyön miehen kanssa saisi toimimaan. Mutta lohduksi olen ymmärtänyt niin, että kun lapsella on yksikin vastuun kantava, välittävä aikuinen, niin lapsella ei ole hätää. Siksi kai luoja on luonut homman toimimaan niin, että lapsella on kaksi vanhempaa, jolloin niistä "on varaa" toisen olla vaikkapa vähemmän vastuuta kantava, kun kuitenkin jäljelle jää vielä se toinen, joka hoitaa homman kotiin.

Ei se sinun tilanteessa tietenkään mitenkään reilua ole, ja on raskasta sinulle. Mutta toivon mukaan saat täältä hyviä vinkkejä ja toivon mukaan asia ajan kanssa korjaantuu.

On mies periaatteessa kiinnostunut lapsista, halailee, sylittelee, sanoo että rakastaa. Se on sellaista olemista, mutta kun pitäisi oike asti vaivautua ja olla kasvatuksessa huomioiva ja pitkäjänteinen niin sellainen puuttuu. Pesee kyllä lapsen hampaita, mutta kun lapsi karkaa siitä niin unohtaa palauttaa takaisin vessaan. Kun lapsi riehuu pöydässä, tuijottaa omaa lautastaan tai alkaa katsella ulos että hohhaijaa vaan..

ettei ne kersatu tule kohdusta käyttövalmiina paketteina. Hassua, mutta kyllä se joillekin näyttää olevan suurikin yllätys, että lapset pitää ihan itse kasvattaa. Näitä löytyy naisissakin vaikka kuinka. Ja ap:n mies kuulunee samaan sarjaan. Tuo huokailu viittaa siihen.