Ei voi mitään, mutta järkyttävää, että joku jättää 1.v lapsensa viikoksi!

Samaa mieltä, miksi edes tehdä lapsia jo ne eivät voi olla mukana matkoilla vaan tarvitaan lapsista "lomaa"....

Samaa mieltä, miksi edes tehdä lapsia jo ne eivät voi olla mukana matkoilla vaan tarvitaan lapsista "lomaa"....

Yhdestä yksittäisestä tapauksesta varhaislapsuudessa ei kukaan saa elämän läpi kestäviä traumoja, kun on tutun hoitajan seurassa tutussa paikassa. Elämän aikana ehtii toisaalta kokea niin paljon traumatisoivia kokemuksia, että ei varmasti voida sormella osoittaa, että joo tämä johtuu nimen omaan tästä. Paitsi että kaikkihan johtuu aina äidistä ja siitä mitä hän on joko tehnyt tai jättänyt tekemättä.

[quote author="Vierailija" time="30.01.2013 klo 08:55"]

2v6kk jäi isänsä kanssa viikoksi kotiin, kun olin itse synnärillä kuopuksen kanssa. Esikoinen oli influenssassa eikä voinut käydä sairaalassa koko viikon aikana. Kun tulin viikon jälkeen kotiin oli pikkuinen niin surullinen. Ennen tätä eroa lapsi oli nukahtanut itsekseen ja nukkui yöt läpi heräilemättä. Eron jälkeen kesti vuoden verran saada luottamus takaisin. Vuoden ajan lapsi heräili äitiä itkemään öisin. Istuin vieressä ja nukuttiin yms. Jokainen kauppaan lähtöni oli lapselle järkytys, istui eteisessä odottamassa koko poissaoloni ajan jne.

[/quote]

Minä luulen, että tässä oli suurempi järkytys se pikkusisaruksen syntymä, ei niinkään viikon poissaolosi. Meillä ainakin esikoinen oireili juuri noin kun pikkuveli syntyi, vaikken ollut sairaalassa kuin kaksi yötä ja sielläkin kävivät minua katsomassa.

Olen ollut koko kesän mummolla hieman yli vuoden ikäisenä, kun äiti oli sairaalassa. Minkälaisia ongelmia minun pitäisi itsessäni tiedostaa?

Miten traumatisoituneita prinssit ovatkaan kun ovat nannyjen kasvattamia ja vanhemmat huidelleet ties missä :)

Eiköhän sekin riipu lapsesta miten ottaa noin pitkän erojakson vanhemmistaan. Jonkun toisen samanikäinen on arempi ja kaipaa tuttua turvallista äitiään enemmän kuin itsenäisempi ja pelottomampi tapaus. Paljon on kiinni luonteesta ja tempperamentista, geeneistä ja jonkin verran kasvatuksestakin. Ei tarvitse kiintymyssuhteessa olla mitään vikaa, jos lapsi kykenee käsittelemään asian hyvin.

Minä aiankin haluan luottaa siihen, että jokainen meistä tuntee oman lapsemme parhaiten, ja pystyy sen valossa tekemään lapsellekin sopivan ratkaisun. Kukaan ulkopuolinen ei voi eikä tarvitsekkaan sitä ymmärtää.

[quote author="Vierailija" time="30.01.2013 klo 09:10"]

Eikö ole normaali tunne jota kaikki joskus koemme? Pitääkö siitä tehdä paha mörkö? Entäs muut ei niin kivat tunteet, pitääkö nekin estää kaikin keinoin?

[/quote]

Ikävä ei ole sinänsä paha asia, pienellä lapsella ei vain ole keinoja sen ymmärtämiseen eikä siitä selviämiseen. Niitä keinoja ollaan vasta oppimassa. Pienelle lapselle ne vanhemmat ovat yksinkertaisesti kadonneet, eikä tämä käsitä yhtään milloin he palaavat. Lapsi on hylätty, eikä hän käsitä tilannetta lainkaan. Lapsi voi ulkoisesti jopa näyttää olevan ihan ok, mutta sisällä lapsella voi olla hyvin paha olla. Lapsi ei vaan osaa sitä näyttää, eikä edes voi. Miksi vanhemmat oman etunsa takia pistävät lapsen tuollaiseen tilanteeseen? Onko se matka todella sen arvoinen?

[quote author="Vierailija" time="29.01.2013 klo 21:40"]

Paljon pahempi jos laittaa 1v:n päiväkotiin kun viikko tutun ja rakkaan mummin kanssa. Mummin kanssa turvallistaja rauhallista, päiväkodissa ei ja saa varmasti traumoja.

[/quote]

Tuo on totta. Lapsella menee puoli vuotta kiintymyssuhteen luomiseen jonkun henkilökunnan tyypin kanssa. Lomamatkan aikana hän on sentään sellaisen ihmisen seurassa, johon hänellä on jo suhde olemassa. Miettikääpä sitä kauhistelijat.

[quote author="Vierailija" time="30.01.2013 klo 10:10"]

He ovat yksimielisiä siitä, että 1-vuotiasta ei pidä jättää viikoksi ilman vanhempia, vaikka olisi kuinka tuttu hoitaja. Lapselle se on hylkäämiskokemus. Lapsi ei hahmota aikaa samalla tavalla kuin vanhempi eikä ymmärrä sitä, ettei häntä ole hylätty.

Aikuiselle kokemusta voisi verrata siihen, että jonain päivänä puoliso jättäisi tulematta kotiin, ettekä tietäisi palaako hän koskaan, mitään selitystä ei olisi, puheluihin ei vastattaisi ym. Saattaisi tuntua ikävältä.

[/quote]

Sama pätee tarhakokemuksiin. Pieni lapsi ehtii unohtaa 8 tunnin aikana, että hänet on hylätty johonkin. Niin kauan on suru puserossa, kun tämä asia muistetaan, sen jälkeen on vaan muuten tyhjä olo. Kun äiti tai isä tulee sitten noutamaan lapsen, alkaa itku uudestaan, "ai niin, mullahan olikin perhe!"

[quote author="Vierailija" time="29.01.2013 klo 21:20"]

Ja painuu itse etelään lapsen isän kanssa!
Ihan järkyttävää :(

[/quote] Vähästäpä sinä järkytyt

- kasvaustieteen tohtori.

[quote author="Vierailija" time="30.01.2013 klo 10:10"]

He ovat yksimielisiä siitä, että 1-vuotiasta ei pidä jättää viikoksi ilman vanhempia, vaikka olisi kuinka tuttu hoitaja. Lapselle se on hylkäämiskokemus. Lapsi ei hahmota aikaa samalla tavalla kuin vanhempi eikä ymmärrä sitä, ettei häntä ole hylätty.

Aikuiselle kokemusta voisi verrata siihen, että jonain päivänä puoliso jättäisi tulematta kotiin, ettekä tietäisi palaako hän koskaan, mitään selitystä ei olisi, puheluihin ei vastattaisi ym. Saattaisi tuntua ikävältä.

[/quote]

Oliko tässä siis sellainen tilanne, ettei lapseen oteta yhteyttä? Puhelimet ja kuvayhteydet on keksitty.

[quote author="Vierailija" time="30.01.2013 klo 10:31"]

Kuvauksesi minusta meni meinaan sen verran metsään, että et kyllä ole minun tuttuni :)

t. 1-vuotiaan kymmeneksi päiväksi yksin jättämisestä kirjoittanut

[/quote]

Lankesit sitten suunsoittajan ansaan :)

karmeeta, mun mies on lasten syntymästä asti ollut monta viikkoa kerrallaan pois kotoa työn vuoksi. On meillä traumatisoituneet lapset.

Pieniä lapsia yritetään itsenäistää aivan liian aikaisin. Lapsen pitää saada olla riippuvainen, jotta hänestä voisi myöhemmin kasvaa itsenäinen.

Päällepäin voi näyttää, että ihan hyvinhän se lapsi pärjää eikä ikävöi vanhempiaan, mutta hylkäämiskokemus on lapselle aina raju ja tulee esille joskus vasta vuosien päästä, esimerkiksi epämääräisenä ahdistuksena ja masennuksena.

Pienen lapsen paikka on vanhempiensa lähellä. Itsenäistymistä harjoitellaan vasta paljon myöhemmin.

Olen itse jo isoäiti-ikäinen, mutta varhaisimmat lapsuudenmuistoni ovat siitä, että äiti oli pois.

Olin 1-2v., kun vanhempani sairastelivat vakavasti molemmat. He olivat myös samanaikaisesti sairaalassa, jolloin minua hoitivat mummot. Mielessäni on jotenkin sellainen autiuden tunne tuolta ajalta, vaikka tarkkoja muistoja ei voikaan olla.

Olen elämäni varrella kyllä ymmärtänyt, miten haitallisesti ainakin minuun on ero vanhemmista vaikuttanut. Sairaalaan oli pitkä matka, joten katsomassa ei voitu käydä.

Omia lapsiani en ole halunnut jättää kovin pieninä yökylään. Samoin lastenlasten kanssa on noudatettu tuota yö/ikävuosi-periaatetta.

[quote author="Vierailija" time="30.01.2013 klo 09:10"]

Eikö ole normaali tunne jota kaikki joskus koemme? Pitääkö siitä tehdä paha mörkö? Entäs muut ei niin kivat tunteet, pitääkö nekin estää kaikin keinoin?

[/quote]

Ikävä EI ole silloin normaali tunne, jos sitä ei osaa käsitellä, eikä ymmärrä aikaa.

mä ainakin otan minun lapseni häämatkalle tai lomamatkalle mukaan :D

73, meinaatko, että se vuoden vanha tajuaa jostain puhelusta tai kuvayhteydestä?..

[quote author="Vierailija" time="29.01.2013 klo 22:16"]

kauhistelijat meinaa siitä, kun meidän sairas lapsi joutuu monta kuukautta olemaan sairaalassa teholla jne ja siellä ei saa olla vanhemmat yötä!

Kyllä varmaan nyt sitten ollaan tosi huonoja vanhempia :(

[/quote]

Ei kukaan sinua tuomitse. Sairaaloissa väärät käytännöt juuri koska vanhempi ei voi jäädä lapsen luokse.