Tällainen ilta taas meillä :( Etsin juuri hotellihuonetta itselleni.

Lapsi koitti häntä herättää aamulla, koska mies oli luvannut, löi oikein vetoakin, viedä lapsen hiihtämään aamulla. No, ei herännyt mies ennen päivää ja väitti lapselle, ettei ole vetoa lyönyt.



Laitoin miehen ruokapöydässä tunnustamaan, että toimi lasta kohtaan väärin (itseäni en tuonut keskusteluun mukaan) ja pyytämään anteeksi. Mies vähätteli ensin tekemisiään ja useaa lupauksen pettämistä, mutta myönsi sitten tehneensä väärin. En tiedä, teinkö väärin (yleensähän sitä tietää paremmin, miten toisten pitää käyttäytyä), mutta en voinut jättää lasta siihen käsitykseen, että häntä saa kohdella siten ja että isän tavalla saa halutessaan käyttäytyä.



Kyseessä ei ole enää pieni lapsi vaan jo sen ikäinen, että hän tekee omia päätöksiä ja tietää, miltä hänestä tuntuu. En voi takavarikoida hänen puhelintaan, jotta hän ei voisi soittaa isälleen. Minun tehtäväni on kuunnella, rohkaista ja selittää oikeaa ja väärää. Enää en voi valehdella isän puolesta. Isä päättää itse, millainen isä hän lapsille on ja miten heille esiintyy. Lapsella ei myöskään ollut tietoa siitä, että meillä oli ollut erimielisyyksiä, koska silloin hän ei ollut kotona. Hän koki vain omat kokemuksensa.



En tiedä, miksi monelle itkeminen on niin hirveä asia. Ehkä heitä on kotona lapsina kielletty itkemästä ja halveksittu. Itken myös ilosta ja liikutuksesta. En osaa itkeä tahdonalaisesti, joten minään manipulointikeinona en sitä käytä. Ja miksi käyttäisinkään tuollaisen miehen kanssa, jota se ei liikuta?



Voi olla, että olen huono äiti, kun en osaa muuttaa isän käytöstä enkä suojella lapsia siltä täysin, vain osittain. Hyvinä hetkinä mies itse kertoo, että hänestä on hirveää, miten hän on lapsiakin kohdellut. Hän on myös itkenyt sen vuoksi (nyt joku itkunvihaaja jo oksentaa). Eipä tullut mieleeni häipyä muualle silloin tai alkaa miestä moittia, päinvastoin.



Mietin, olenko minä se riski lasten elämässä, kun mahdollistan tällaiset tapahtumat. Välillä menee hyvin, sitten mies tekee jotain tällaista. Niiden hyvien aikojen varassa elämme.



En usko siihen, että erotaan ensimmäisen erimielisyyden tullen. Uskon sovitteluun, keskusteluun ja ymmärtämiseen. Ymmärtäminen tarkoittaa minulle sitä, että kuunnellaan, miltä toisesta tuntuu ja sitten sovitellaan. Miehelle ymmärtäminen tarkoittaa sitä, että minä annan hänen tehdä, mitä hän haluaa. Hän on itse sanonut niin. Ei se ole yhteiselämää, ei parisuhde eikä edes ihmissuhde. Parisuhde ei ole sitä, että toinen katselee vierestä, mitä toinen tekee. Se on pikemminkin naapurikyttäystä.



Kun mies juo, hänestä tulee itsekeskeinen, kylmä, ilkeä kahjo, joka ei usko mihinkään ja näkee kaiken toivottomana ja tulee välinpitämättömäksi toisia ihmisiä kohtaan. En ole itsekään virheetön. Korotan miehelle joskus ääneni, kun kerron, miltä minusta tuntuu.



Nyt en tiedä, mitä tehdä. Kuinka väärin olisi käskeä mies lähtemään? Kuinka väärin olisi antaa hänen jäädä ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut? Niitä pohdiskelen.

ap

jaskanut lukeakin?

Lapsi koitti häntä herättää aamulla, koska mies oli luvannut, löi oikein vetoakin, viedä lapsen hiihtämään aamulla. No, ei herännyt mies ennen päivää ja väitti lapselle, ettei ole vetoa lyönyt.

Laitoin miehen ruokapöydässä tunnustamaan, että toimi lasta kohtaan väärin (itseäni en tuonut keskusteluun mukaan) ja pyytämään anteeksi. Mies vähätteli ensin tekemisiään ja useaa lupauksen pettämistä, mutta myönsi sitten tehneensä väärin. En tiedä, teinkö väärin (yleensähän sitä tietää paremmin, miten toisten pitää käyttäytyä), mutta en voinut jättää lasta siihen käsitykseen, että häntä saa kohdella siten ja että isän tavalla saa halutessaan käyttäytyä.

Kyseessä ei ole enää pieni lapsi vaan jo sen ikäinen, että hän tekee omia päätöksiä ja tietää, miltä hänestä tuntuu. En voi takavarikoida hänen puhelintaan, jotta hän ei voisi soittaa isälleen. Minun tehtäväni on kuunnella, rohkaista ja selittää oikeaa ja väärää. Enää en voi valehdella isän puolesta. Isä päättää itse, millainen isä hän lapsille on ja miten heille esiintyy. Lapsella ei myöskään ollut tietoa siitä, että meillä oli ollut erimielisyyksiä, koska silloin hän ei ollut kotona. Hän koki vain omat kokemuksensa.

En tiedä, miksi monelle itkeminen on niin hirveä asia. Ehkä heitä on kotona lapsina kielletty itkemästä ja halveksittu. Itken myös ilosta ja liikutuksesta. En osaa itkeä tahdonalaisesti, joten minään manipulointikeinona en sitä käytä. Ja miksi käyttäisinkään tuollaisen miehen kanssa, jota se ei liikuta?

Voi olla, että olen huono äiti, kun en osaa muuttaa isän käytöstä enkä suojella lapsia siltä täysin, vain osittain. Hyvinä hetkinä mies itse kertoo, että hänestä on hirveää, miten hän on lapsiakin kohdellut. Hän on myös itkenyt sen vuoksi (nyt joku itkunvihaaja jo oksentaa). Eipä tullut mieleeni häipyä muualle silloin tai alkaa miestä moittia, päinvastoin.

Mietin, olenko minä se riski lasten elämässä, kun mahdollistan tällaiset tapahtumat. Välillä menee hyvin, sitten mies tekee jotain tällaista. Niiden hyvien aikojen varassa elämme.

En usko siihen, että erotaan ensimmäisen erimielisyyden tullen. Uskon sovitteluun, keskusteluun ja ymmärtämiseen. Ymmärtäminen tarkoittaa minulle sitä, että kuunnellaan, miltä toisesta tuntuu ja sitten sovitellaan. Miehelle ymmärtäminen tarkoittaa sitä, että minä annan hänen tehdä, mitä hän haluaa. Hän on itse sanonut niin. Ei se ole yhteiselämää, ei parisuhde eikä edes ihmissuhde. Parisuhde ei ole sitä, että toinen katselee vierestä, mitä toinen tekee. Se on pikemminkin naapurikyttäystä.

Kun mies juo, hänestä tulee itsekeskeinen, kylmä, ilkeä kahjo, joka ei usko mihinkään ja näkee kaiken toivottomana ja tulee välinpitämättömäksi toisia ihmisiä kohtaan. En ole itsekään virheetön. Korotan miehelle joskus ääneni, kun kerron, miltä minusta tuntuu.

Nyt en tiedä, mitä tehdä. Kuinka väärin olisi käskeä mies lähtemään? Kuinka väärin olisi antaa hänen jäädä ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut? Niitä pohdiskelen.

ap

Itse käskisin miestä lähtemään. Teidän tilanteessanne se ei todellakaan olisi ensimmäisen erimielisyyden tullen eroamista. Minun on tosi vaikea kuvitella, että tuosta paketista enää saisi kasattua onnellista perhettä. Ette miehesi kanssa taida tuoda oikein parhaita puolia esiin toisistanne.

Tee lista kummankin vaihtoehdon plussista ja miinuksista.

Mieti sitäkin, kumpaa on enemmän, hyvää vai huonoa aikaa. Ja antaako hyvä aika enemmän kuin huonot ajat vievät? Jääkö tunnetasapaino miinukselle vai plussalle.

Jos annat miehen jäädä, tee sekin tietoisena, punnittuna päätöksenä. Ei siksi, ettet jaksa tehdä asioille mitään ja että se tuntuu helpoimmalta vaihtoehdolta.

Miehestä me aina puhutaan kun puhutaan, hänen työstään lähinnä.

Ensin totean, mutta valitettavasti joskus provosoidin sanelemaan takaisin, kun mies ryöpyttää vastaväitteensä.

ap

silloin kun vastaus on hyökkäävä. Syytätkö, osoitteletko, toteatko? Ihan varmasti se ärsyttää miestä, jos on herkkä kritiikille. Kehutko koskaan miestä?

pillittää.

Miehestä me aina puhutaan kun puhutaan, hänen työstään lähinnä.

Ensin totean, mutta valitettavasti joskus provosoidin sanelemaan takaisin, kun mies ryöpyttää vastaväitteensä.

ap

et sun ukossa on muutakin häikkää kuin pelkkä siivousinnottomuus. Kuulostaa energiasyöpöltä, jota sun pitää ruokkia ja itse jäät henkisesti tyhjän päälle. Toi voi käydä aika raskaaksi pitkän päälle. Tietty jos teillä on lapset ja talot ja kaikki niin en tiedä, onko mitään tehtävissä.

Tää on taas niitä ketjuja, jotka saavat mut kiittämään sinkkuuttani.



Mä en todellakaan halua omassa kodissani joutua punnitsemaan jokaista sanomistani siinä pelossa et mies kilahtaa ja alkaa huutaa. Tai pantata sisälläni pahaa mieltä, joka aiheutuu miehen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Kerran semmoisessa suhteessa oon ollut, missä mies mm. saattoi kilahtaa järkyttäviin raivareihin siitäkin et pyysin sulkemaan pakastimen oven, kun otti sieltä jotain, lähti toiseen huoneseen ja jätti oven ammolleen. En valittanut, en huutanut, sanoin vaan ihan neutraalisti niinkuin olisin voinut sanoa vaikka kylässä olleelle kaverille: "hei sulkisitko sen oven"



Toi mies koki just aivan kaiken kritiikin nalkutuksena, ihan sama miten sitä yritti ilmaista. Vaikka kyse olis ja useimmiten olikin siis ollut asioista, joita oletetaan jokaisen yli 3 v. ihmisen osaavan ja tajuavan tehdä ihan kenenkään pyytämättä (esim. että vessanpöntön vois vetää jälkeensä). Ainoa tapa välttää riidat oli olla puhumatta mistään ja tehdä kiltisti yksin kaikki, kulkea aikuisen miehen perässä sulkemassa niitä jääkaapin ovia ja siivoamassa sen sotkuja. Maksaa yksin vuokrat, ettei saataisi häätöä ja käydä kaupassa, koska muuten meillä ei ikinä olis ollut mitään ruokaa. Nukkua paskaisen miehen vieressä, kun tätä ei kiinnostanut käydä suihkussa ja alistua siihen, et mies sängyssä tekee mulle asioita joista en nauti ja jotka jopa saattavat tuntua pahalle.



Kun mitään muuta ei enää ollut, mies saattoi kilahtaa esim. siitä että mulla on naamalla vääränlainen ilme kun puhun hänelle.



Kumma muuten et kukaan muu kumppanini ei oo pitänyt mua lainkaan nalkuttavana, saati mitenkään muutenkaan hankalana naisena. Päinvastoin. Ylipäänsä olen tuttavapiirissä tunnettu ennemminkin leppoisana ja sopuisana ihmisenä.

jaa nyt ei enää puhutakaan muusta kuin ap:n miehestä kotona.



olisko kuitenkin pientä marttyyri-yritystä pelissä?



ja muutenkin ette ole niiden miestenne äitejä vaan vaimoja.

kaikki hyvä mitä sanot miehelle, kimpoaa takaisin hyvänä sinulle.

jaa nyt ei enää puhutakaan muusta kuin ap:n miehestä kotona.

olisko kuitenkin pientä marttyyri-yritystä pelissä?

ja muutenkin ette ole niiden miestenne äitejä vaan vaimoja.

Musta tuntuu, että ap:n ja miehensä välisessä suhteessakin olisi aika paljon vähemmän ongelmia, jos mies ei kohtelisi ap:tä kuin teinipoika äitiään vaan kuin aikuinen mies vaimoaan.

ja ihmettelee kuin siitä tuli siivouksesta niuhottava itkupilli.

oikea ongelma on jossain muualla.

En taida nyt lähteä mihinkään vaan rauhotan tilanteen sillä, että olen sitten vaikka eri kerroksessa kuin mies.

Joudun miehen kanssa tilanteisiin, joissa toivon, että kunpa en olisi sanonut epäkohtaa ääneen. Ne ovat miehelle niin valtavia asioita. Luulin tokaisevani jotain ohimennen, jota ei tarvitse siinä sen enempää puida. Minun syyni, että sanoin takaisin, kun mies tyrmäsi väitteeni.

En osaa päättää, että minuun ei vaikuta tuollaiset asiat. Ne vaikuttavat. Haluaisin, että ollaan sovussa ja asioista puhutaan (ja kuunnellaan), kun siltä tuntuu, ja sitten ne ovat mennyttä.

En tiedä, miksi tuohon perussiivous-sanaan tartuttiin. Tarkoitan sillä sitä, mikä tehdään, kun tavarat on kerätty paikoilleen ja omat sotkut on siivottu, kun sotku on tehty, esim. kahvi kaadettu lattialle. Se on imurointia, pintojen pyyhkimistä jne. Meillä sotkija odottaa, että minä kuljen perässä ja siivoan. Siitä olisin halunnut jutella koko perheen kanssa, mutta se ei käynyt miehelle. Hän raivostui täysin, kun hänen nimensä mainittiin.

ap

-lopeta siivoaminen

-pidätte yhdessä palaverin jossa sovitaan milloin siivotaan ja kuka minäkin viikkona mitä

-lasten suhteen pitää olla yhtenäinen linja

-miehen suhteen...ala elää omaa elämääsi, nyt elät sitä miehen kautta

kuulostat huomionkipeältä ja siivousfanaatikolta. mikä perussiivous? rauhoitu ja anna miehesi levätä kun on tulluttöistä. annasille kylmä olut mieluummin kun kitinää jostain sotkuista.

mulla menee hermot joka kerta kun mun mies huomauttaa mulle jostain siivousasioista ja huudan sille. mutta ei mies ala sen takia itkeä, enkä tajua miksi ap itkee ja on varaamassa hotellihuonetta.

onneksi olen nainen ja aika hetero, tulisin hulluksi jos olisin naisen kanssa naimisissa ja elämä olisi yhtä perussiivousta ja pillitystä.

Niinpä!

Mies ja bisse kuuluu yhteen=tosimies

ja mitä, meilläkään ei kukaan pillitä, ei tässä mitään ämmiä sentään olla! Haloo! Mähän oon ite kova jätkä, jeah, äijä itekin!

että mikä on tuo "yksi juttu" jonka mies joka päivä sotkee siivottomaksi? Ja vielä kauheet herneet vetäs nenään kun asiasta mainittiin. Tuskin kyse oli sentään aamupalapöydästä. Ruiskiiko miehes virtsansa seinille vai onko ainainen varpusparvi? Pitäiskö sen takia käydä lääkärissä tai hommata lasit niin osuis pönttöön :O

jos vaimo ei arvosta itseään, ei sitä tee kukaan muukaan ja viestintä on sitten tuollaista.

jaa nyt ei enää puhutakaan muusta kuin ap:n miehestä kotona.

olisko kuitenkin pientä marttyyri-yritystä pelissä?

ja muutenkin ette ole niiden miestenne äitejä vaan vaimoja.

Musta tuntuu, että ap:n ja miehensä välisessä suhteessakin olisi aika paljon vähemmän ongelmia, jos mies ei kohtelisi ap:tä kuin teinipoika äitiään vaan kuin aikuinen mies vaimoaan.

Mun on vaikea kuvitella, että ap:n herkkyys olisi tullut miehelle yllätyksenä. Varmasti hän on itkenyt helposti jo seurusteluaikana. Jos ei, niin eiköhän se johdu ihan siitä, että mies ei ollut silloin niin ilkeä hänelle että siihen olisi ollut syytä.



Jos toisen sotkeminen on sillä tasolla, että se estää käyttämästä osaa asunnosta (?) normaalisti, niin siitä huomauttaminen ei ole enää minusta "niuhottamista" vaan ihan normaalia asiasta sanomista. Eka miehet valittaa että naiset ei puhu asioista suoraan, mut sitten kun puhutaan suoraan, alkaakin valitus että ei saisi sanoa suoraan vaan pitäisi jotenkin kierrellä ja kaarrella ja vähän kehua välissä ja vihjailla jollain siivoojan palkkaamisella. Siivoaisi jälkensä siinä missä muutkin perheenjäsenet, niin loppuisi tuokin "nalkutus". Outoa musta, jos mieheltä ei voi vaatia saman siisteystason noudattamista kuin lapsilta perheessä ilman että tämä saa raivarit siitä. Jos ei pää kestä työssäkäynnin päälle sellaista normaalia lapsiperhearkea, jossa jokainen siivoaa itse omat sotkunsa, hakekoon saikkua tai jotkut mielialalääkkeet.

että siivoavat jälkensä. Niin minä aina teen ja kun aikansa nalkuttaa, niin tottuvat jo siihen, että äiti nalkuttaa ja kyllä he aina siivoavatkin kun aikansa sanoo ja lopulta ei tarvitse kuin vähän sanoa, niin jo tapahtuu. Joo kyllä, perheenäidin pitää osata nalkuttaa eikä pantata sisäänsä asioita.

että mikä on tuo "yksi juttu" jonka mies joka päivä sotkee siivottomaksi? Ja vielä kauheet herneet vetäs nenään kun asiasta mainittiin. Tuskin kyse oli sentään aamupalapöydästä. Ruiskiiko miehes virtsansa seinille vai onko ainainen varpusparvi? Pitäiskö sen takia käydä lääkärissä tai hommata lasit niin osuis pönttöön :O

Vessanko sotkee, jos sotkee vessan, niin sitten ymmärrän miehen reaktion. Ei ehkä ole niin ajatellut asiaa kun käy siellä pytyllä lorottelemassa, miehet on semmoisia.