Lue keskustelun säännöt.
AUTTAKAA MUA!!! olen ihan loppu uhmiksen kanssa ja olen raskaana - PÄÄ HAJOAA JA OLEN PASKA MUTSI
18.01.2013 |
miten meidän elämästä on tullut tällaista??? Rakastan lastani niin paljon, mutta tämä uhmaikä ja oma väsymys ja huonovointisuus ja muut raskausvaivat ja hormonit saavat minut melkein vihaamaan esikoista välilöä. Menetän täysin malttini hänen kanssaan ja huudan ja raivoan myös lapselle. Lapsen uhma ei ole mitään minä itte -touhua, vaan aivan jatkuvaa karkailua, riehumista, maahan heitäytymistä ja siellä kieriskelyä hekottaen, sylkeminen kun tietää että se ärsyttää, tavaroiden viskely, kaiken hajoittaminen, yleinen terrorisointi. Ehkä vartin aamulla on kunnolla ja päikäreiden älkeen, mutta kaikki muu aika on ihan yhtä helvettiä lapsen kanssa. Lapsi ei kinäleiki leluillaankotona, vaan tosiaan kulkee ja uhoaa vaan. Olen AIVAN LOPPU enkä jaksa lasta yhtään. Ja toinen tulossa!!!! olen täysin epätoivoinen ja itken vaan elämääni joka on irvikuva siitä, mitä kuvittelin. Olen töissä osan viikkoa, osan hoitovapaalla lapsen kanssa, ja tekisi mieli muuttaa työviikot 5-päiväkseksi,koska töissä on sata kertaa helpompaa kuin täällä kotihelvetissä. Työkin on yllä raskasta jaolen töistä ihanpoikki itaisin, mutta ne työpäivät itsessään ovat ihan ok. Työn ja kodin yhdistäminen on vaan raskaampaa kuin ikiä lisin uskonut ja esikoisen hankaluus syö minua niin paljon. Sorrun jatkuvastiolemaan niin surkea äiti etten ikinä olisi uskonut. Minä, joka teen aina kaiken kunnolla, ja jonkapiti olla niin ihana ja lempeä. Hyvä että siedän välilä tuota kakaraa silmissäni, vieläkin tärisen raivosta aivan helvetiölise aamupäiän jälkeen. Nyt lapsi onneksi nukkuu. Mten mä selviä tästä? Kadun uutta raskautta hirvittävästi, kun en selviä yhdestäkään. AUTTAKAA MUA IHAN TOTTA!!!
Ps. Pahoittelut kaikki kirjoitusvirheet, kädet tärisee ja kirjoitan padilla.
Kommentit (66)
Älä neuvottele lapsen kanssa tai ryhdy tappelemaan (siis itse hermostu tms) saati neuvottelemaan (sovitaanko että tehdään näin? haluaisitko pukea?). Tee selväksi, että tietyt asiat, kuten tavaroiden heittäminen, huutaminen, sylkeminen tms ovat yhden varoituksen arvoisia. Kolmesta varoituksesta joutuu neljäksi minuutiksi jäähylle vaikka tuulikaappiin. Raivokohtausaallon saapuessa ajattele, että nyt kersalla meni vati nurin, kelkka ei enää käänny ja yritä hengitellä itseäsi pois tilanteesta ja laita vaikka kuulokkeet korville ja musat täysille. Äläkä perustele kieltoja sillä, että sinulle tulee paha mieli (se vain innostaa uhmaikäisiä) vaan jollain muulla, kuten sillä, että kotona pitää olla siistiä ja sylkijä tai tavaroiden heittelijä, eli lapsi itse joutuu siivoamaan.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini teki meille pukeutumisratoja, jossa trikoot, housut, paidat ja sukat olivat jonossa. Niitä sitten möngittiin ihan pienenä jo. Ehtona ulos menemiselle ja muulle kivalle oli, että pukeutui itse kiltisti. Myös muu arkisten ongelmien ratkaisu, kuten pyykin lajittelu väreittäin tai tavaroiden laittaminen paikalleen siten, että kun neljä tavaraa on paikoillaan, saa vaikka keksin on hyvää ja väsyttävää hommaa mukuloille :)
Olen joka päivä onnellinen siitä että olen lapseton!
Hei ap, kyllä sen varmaan mielellään joku adoptoi. Suomalaiset lapset ovat haluttuja.
Olen 100% tosissani näillä kommenteilla.
Ja minäkin kovasti toivoisin tämän sinun kommenttisi jälkeen että ÄITISI olisi lapseton, jos tajuat mitä tarkoitan! Kokaan ei kaipaa sun mielipiteitä asiaan!
ei kuulosta enää ihan normaalilta tuon lapsen käytös. Oletko ap varma, että kyseessä ei ole esim. jotakin neurologista taustalla? Vaikka miten olisi uhmaikää, harvoin KOKO AIKA on noin tuhovoimaista ja rasittavaa! Ja sympatiani ovat siis täysin sinun puolellasi, en usko, että kukaan vanhempi jaksaisi tunnista toiseen tuollaista hermostumatta! Sinuna siis tilaisin ajan jonnekin lääkärille tms., joka saisi tsekata, että onko kaikki lapsella kunnossa.
Tsemppiä!
Ensin:Voimia!
Onko teillä jäähypenkkiä käytössä? Jos temppuilee, paras olisi ettet hermostu, yhtään. Kerrot että nyt jos et pue kunnolla, ei lähdetä (jos tiedossa leikkipaikka tms kivaa) ja pysyt siinä.
Menet vaikka toiseen huoneeseen ja huuda tyynyyn, mutta lapsi voittaa jos saa kikkailullaan sinussa reaktion aikaan. Voisiko tuo olla alkavaa mustasukkaisuutta vauvasta? Minusta olisi tärkeä jollain tapaa saada rauha ennen vauvan syntymää, ettei pääse satuttamaan pahasti pientä. Pyydä neuvolasta apua, palkitse hyvästå käytöksestä, anna aikaa jos on nätisti ja tee elämästä tylsää jos kiukuttelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen teho on aika vähäinen, lapsi ei ole oikein moksiskaan siitä. Istuu siinä ja tulee ilosesti pois että olin jäähyllä, anteeks!
Lapselle on jotenkin ihan sama, että peruuntuuko joku kiva meno. Se uhkailu ei riitä vaan lapsi mieluummin jääkin kotiin sotkemaan. Ne lähdöt vaan ovat kamalan vaikeita. Yritän aina varoittaa ennakoilta ja jonkin verran olen sortunut lahjontaan, sillä välitön palkinto, kuten rusinat toimivat paremmin kuin välillinen rangaistus (ei mennäkään puolen tunni päästä kivaan paikkaan).
Parasta olisi tietenkin, etten hermostuisi lainkaan heh. Sehän se ongelma onkin. Kun hermostun. Aina ja uudelleen.
Ap
Ensin:Voimia!
Onko teillä jäähypenkkiä käytössä? Jos temppuilee, paras olisi ettet hermostu, yhtään. Kerrot että nyt jos et pue kunnolla, ei lähdetä (jos tiedossa leikkipaikka tms kivaa) ja pysyt siinä.
Menet vaikka toiseen huoneeseen ja huuda tyynyyn, mutta lapsi voittaa jos saa kikkailullaan sinussa reaktion aikaan. Voisiko tuo olla alkavaa mustasukkaisuutta vauvasta? Minusta olisi tärkeä jollain tapaa saada rauha ennen vauvan syntymää, ettei pääse satuttamaan pahasti pientä. Pyydä neuvolasta apua, palkitse hyvästå käytöksestä, anna aikaa jos on nätisti ja tee elämästä tylsää jos kiukuttelee.
Meillä on 2- ja 4- vuotiaat lapset ja isomman kanssa menee hermot usein. Ja huudan ja kadun samantien. Järjellä ajateltunatiedän, että täysin asiatonta alentua lähes lapsen tasolle, mutta moten sitä osaisi muuttaa omaa käytöstään...Missäpäin asut ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että meillä on ollut tuollainen samanlainen vahvatahtoinen lapsi, joka ei ollut rangaistuksista moksiskaan. Jäähyt ja huudot eivät auttaneet yhtään mitään. Nykyään lapsi on 6-vuotias ja ihan järkevä. Vieläkin on tunteikas ja itkee ja hermostuu herkästi (minkäs ihminen luonteelleen mahtaa...), mutta mitään kauheita raivareita ei saa, ja meillä sujuu hyvin. Lapsella on paljon kavereita ja heidän kanssaan osaa ihan joustavasti neuvotella, ja hänen kanssaan järkipuheella selvitään useimmista tilanteista.
Pikkuveljen syntymän jälkeen oli kyllä pari aika hirmuista vuotta, mutta nyt on selvästi helpompaa. Koita saada apuja vauva-aikaan, se tulee luultavasti olemaan teilläkin raskas, ja muista ottaa molemmat lapset kainaloon päivittäin.
Sen teho on aika vähäinen, lapsi ei ole oikein moksiskaan siitä. Istuu siinä ja tulee ilosesti pois että olin jäähyllä, anteeks!Lapselle on jotenkin ihan sama, että peruuntuuko joku kiva meno.
Siis älä odota, että lapsi olisi kiitollinen sun järkkäämäatä laatuajasta tai kivoista leikkipaikkakeikoista ja osoittaisi sen olemalla yhteistyökykyinen pukemistilanteissa yms. Sulla on rankkaa ja vaikeaa töissä ja raskaana, mut paras äiti olet silti jos annat lapsen käydä läpi uhmaansa, ajoittain raivoten, mutta myös sopivasti rajoitettuna. Lapsi ei tee sitä ilkeyttään tai epäkiitollisuuttaan, se on vaan sen työtä tuossa kehitysvaiheessa ja mitä johdonmukaisemmin aikuinen toimii, sitä nopeammin se menee ohi. Koeta ottaa henkisesti etäisyyttä lapsistasi huonoina hetkinä, älä anna hänen koskettaa silloin ihan sisimpääsi vaan ajattele se koirankakkatenavan kotiin saaminen vaikka vaan työtehtävänä, joka onnistuu, jos kaikki saadaan ehjänä perille + kamppeet vielä joskus pestyä. Hyvinä hetkinä sitten fiilistelet ja halailet lastasi minkä ennätät ja nautit siitä läheisyydestä. Ja jos pinna palaa, puhukaa ja sopikaa asia, ja sitten taas oikea rooli-moodi päälle.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulta vuosi sitten! Väsytti koko ajan, raskaus oli niin vaikea että jouduin suurimman osan ajasta makaamaan sohvalla, ja mieskin joutui vielä tekemään todella pitkää päivää. Usein illalla oli kurkku kipeänä karjumisesta, kerran jopa läpsäisin lasta, mistä oli huono omatunto viikkokausia ja näin asiasta jälkikäteen painajaisia:(
Minä sain neuvolasta keskusteluapua. Jonkinlaisen kodinhoitajankin olisi ilmeisesti pienellä maksulla saanut, mutta en kokenut tarpeelliseksi. Onneksi tilanne rauhoittui heti vauvan synnyttyä, kun en enää ollut niin kuolemanväsynyt ja liikkeellekin pääsi vähän. Esikoinen on edelleenkin ajoittain ihan järjettömän raivostuttava, mutta sitä jaksaa jo vähän paremmin. Pikkusiskoaan onneksi kohtelee enimmäkseen hyvin, äidille sitten uhmataan senkin edestä... Kolmatta lasta meille ei tule, sillä raskaus oli todella vaikea ja toi itsestäni esille noin kamalia puolia.
Et ole ap huono äiti, väsynyt vain, ja aivan varmasti olet lapsellesi se paras ja ihanin äiti koko maailmassa.Yritä levätä mahdollisimman paljon ja ole armollinen itsellesi. Lämmin halaus ja jaksamisia!
Kakkonen teki pahaa sen minkä kerkesi. Tosin sitten paljastui että on erityislapsi eikä ymmärrä jäähyn(mikä oli käytössä) tarkoitusta. Pikku hiljaa tilanne kuitenkin helpottui kun lapset kasvoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen, tosin meillä se "helvetti" räjähti irti vasta silloin kun vauva oli sen ikäinen että liikkui... Esikoinen 2 v. ei kertakaikkiaan voinut antaa sen mennä rauhassa, vaan koko ajan piti tuuppia, viedä lelut, suurinpiirtein mennä päälle makaamaan. :( Olin aivan hermoraunio! En oikeasti saanut edes ruokaa laitettua koska mun piti vahtia kuin haukka vieressä konttaavaa vauvaa ja esikoista aina jos olivat hereillä samaan aikaan. En kyllä kaipaa niitä aikoja yhtään.
Käytä kaikki mahdolliset apukonstit mitä keksit! Nyt ei tarvi yrittää olla mikään vuoden äiti, kunhan selviät päivästä toiseen. Onko sun vanhemmilla mahdollisuus ottaa esikoista hoitoon tai tulla teille? Voisiko hoitoajan muuttaa kokopäiväiseksi? Katsooko yhtään piirrettyjä? Meillä titinalle oli pelastus, esikoinen katsoi niitä ihan luvattoman paljon kun oli ainoa mitä katsoi ja pakko oli saada välillä hengähtää siltä vahtimiselta.
jaksamista, kaikki sympatia on sun puolella!
ja vaikka tuossa mainitsit ipadista, niin onko lapsi katsellut lastenohjelmia, joissa lauletaan paljon? Titinalle, Ella ja Aleksi ja esim. Mimi ja Kuku on sellaisia ja meillä ne oli oikeasti ainoita joita 1-2 v. katsoi täysin keskittyneenä puoli tuntia jopa tunnin putkeen! Pikkukakkonen ja muut piirretyt ei vielä jaksanu kauaa kiinnostaa. Sen sijaan ne laulut sai lapsen istumaan paikoillaan suu auki kuin naulittu. Ja tämä toimi myös toisen lapsen kohdalla myöhemmin. Noita saa DVD:nä perusmarketeista, suosittelen kokeilemaan!
Jaksamista ap, sä tarvisit kyllä mahdollisimman paljon apua nyt. 1-2 v. on paha ikä kun keskittymiskykyä ja taitoja ei ole oikein mihinkään yhtään pidemmäksi aikaa... On se meilläkin vaan vielä härdelliä usein (joka päivä), mutta eivät tuhoa enää mitään, onneksi. Lapset nyt 2,5 ja 4,5.
ei kuulosta enää ihan normaalilta tuon lapsen käytös. Oletko ap varma, että kyseessä ei ole esim. jotakin neurologista taustalla? Vaikka miten olisi uhmaikää, harvoin KOKO AIKA on noin tuhovoimaista ja rasittavaa! Ja sympatiani ovat siis täysin sinun puolellasi, en usko, että kukaan vanhempi jaksaisi tunnista toiseen tuollaista hermostumatta! Sinuna siis tilaisin ajan jonnekin lääkärille tms., joka saisi tsekata, että onko kaikki lapsella kunnossa.
Tsemppiä!
Samaa mietin minäkin, että jokin ei täsmää ns. normaalin uhmaiän kanssa. Jos joka päivä, jokaisesta asiasta.
Ja etenkin kun siirtymätilanteet ovat vaikeita, niin aloin miettiä että neurologista autismin kirjoon kuuluvaa, piirteitä aspergeristä ehkä. En tarkoita, että asperger tai adhd, tai mikään varsinainen, vaan piirteitä jostain autismin kirjoon kuuluvasta neurologisperäisestä oireyhtymästä.
Lapsi käyttäytyy eri tavalla, hankalasti, koska äiti on ei-tavallisessa tilassa, eli raskaana, eli muuttunut... ja kun vauva syntyy, ei mikään palaudu ennalleen, soputuminen uuteen olisi taas edessä.
Minun omalleni ei auta, jos olen vihainen. Ei auta, jos sanon että olen vihainen - vihaisella äänellä. Mutta jos otan kuvakortin ja näytän: olen tällä tuulella,hän tajuaa.
Meilläkin siirtymätilanteet ja raivoamiset aivan jokapäiväisistä asioista alkoivat , tosin vanhempana kuin ap.n lapsi, mutta silloin, kun kaikki muuttui. Ja lapsi tajusi jo enemmän, ja odotti että se vauva syntyy, sitten äiti jaksaa. Ja kun vauva syntyi, mikään ei palautunutkaan ennalleen, koska vauva tarvisti oman aikansa ja työnsä. Mm. siirtymätilanteet olivat taistelua, huutoa, vaikka ne olisi miten ennakoinut. Lapsi saa yhä edelleenkin raivareita, mutta jos osaan ennakoida, ja pysyä itse rauhallisena, ei mene raivoksi asti , on vain pahantuulinen.
Minä aloin epäillä, että jotain on vialla, kun oli AINA niin vaikeaa vääntämistä, AINA pahalla tuulella, vaikka kotitilanne oli jo vallan tasainen ja rauhallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu, että sä pidät ap lastasi paljon vamhempana kuin hän onkaan. Niin käy herkästi jos lapsi on hyvä puhuja.
Siis ei 2-vuotiaat tajua noita jäähyjä rangaiatuksena. Se voi toimia rauhoittumisena, kaikilla ei siinäkään. Syytä ja seurausta voi opettaa muillakin keinoilla kuin jäähyllä. Jos temppuilee pukiessa, niin lähdette ilman vaatteita. Lyön vetoa, että 10 s pitempään ei heilu alusvaatteilla lumihangessa. Eikä taatusti tarvitse toistaa.
Siirtmätilanteissa jäähy on muutenkin huono, kun tarkoitus on päästä lähtemään niin on vähän nurinkurista itse sitten pitkittää lähtöä.
Raskaus tosiaan saattaa hävittää normaalit tunnesäätelyn rajat. Mä sinuna keskittyisin miettimään miten saat pidettyä itsesi rauhallisena. Se rauhoittaa lastakin. Teette vähemmän, ihan perusarkea. Mihinkään ei lähdetä jos jompikumpi on väsynyt tai nälkäinen.
Kotona musiikki ja vesi rauhoittavat tunnelmaa. Soitat rauhallista musiikkia. Joka päivään vesileikki, se voi olla myös hyödyllinen. Meillä on pesty suihkun lattialla leluja, syöttötuolia. Villavaatteita käsin vadissa jne.
Leipominen rauhoittaa myös. Taikinan käsittelyssä on jotain ikiaikaista. Usein levottomatkin lapset jaksavat muovata pullataikinaa vaikka sen 5-10 minuuttia. Teet vain tarpeeksi pienen taikinan, niin et rasitu itse. Leipominen on hyvä ja konkreettinen keino syyn ja seurauksena opettamiseen, käden jälki näkyy hyvin. Opettaa kärsivällisyyttä.
Sä vaadit nyt siltä 2 v aika paljon. Sekin jo lisää uhmaa kun lapsi huomaa ettei kykene täyttämään äidin odotuksia.
ei se apu tämmösistä paöstoista löydy, kukin kirjoittaa mitä tykkää.
Ei ole ihan hyvä huutaa sille pikkuselle joka jo on, tekee pahaa. Kerro neuvolassa, sekin helpottaa.
Jos menee hermo yhden kanssa, miten jaksat kahden, kolmen vai montako olet ajatellut hankkia? Sulla on kuule vielä monta hermovuotta edessä joten ole realisti ja hae apua.
Meillä ei siis todellakaan toiminut jäähy, kun eri luonteisella kakkosella se toimii juuri niin kuin supernannyllä. Positiiviset asiat toimi, nopeat palkinnot kannustus, mielekäs tekeminen. Mutta minulle sellaisen suunniteöman toteuttaminen koko ajan oli mahdotonta.
Meillä ei siis todellakaan toiminut jäähy, kun eri luonteisella kakkosella se toimii juuri niin kuin supernannyllä. Positiiviset asiat toimi, nopeat palkinnot kannustus, mielekäs tekeminen. Mutta minulle sellaisen suunniteöman toteuttaminen koko ajan oli mahdotonta.
Pyydä apua. Tarvitset lepoa. Oisko vapaa vklp esimerkiksi miehesi kanssa kahdelleen mahdollista?
Minkä ikänen lapsi on?
Tsemppejä paljon.
että emme ole ainoita! Mulla ja lapsella, 3v, molemmilla tosi lyhyt pinna. Jäähylle voi kantaa vaikka koko päivän ja aloittaa aamulla uudestaan, ei kertakaikkiaan toimi! Huuto joskus. Isäänsä uskoi aiemmin hyvin, mutta nyt vetää show'ta sillekin.
Tänään vedet ollu lattialla pariin otteeseen, ruokaa "ei osaa syödä", pitäisi syöttää. Karkasi harrastuksesta pois tulossa, piisasi itsensä ja mun päälle kun "ei ehtinyt aikasemmin vessaan". Kaikkeen vastaus on ei!! Pisteenä iin päällä, kaatoi hellan, istui luukulle, ja hella romahti!toisaalta taas tykkää sille päälle sattuessaan selitellä ja suukotella kovasti.
Kirjoituksestasi tuli mieleen esikoiseni 2-3-vuotiaana uhmiksena. Korjaan tahtoikäisenä. JOKA kerta kun viimein päästin ulos, olin purskahtaa itkuun turhautumisesta. Jäähypenkki, lelujen takavarikointi jne rankaisut eivät tyttöön tehonneet. Menetin hermoni monta huusin, raivosin, riuhdoin vaatteita päälle...
Nyt tyttö on ihana eskarilainen, huomaavainen, fiksu, ystävällinen ja reipas. Lapsi joka ei koskaan leikkinyt yksin leluilla askartelee kärsivällisesti ja rakentaa yhteisiä leikkejä tahtoikäisen pikkuveljen mieltymysten mukaan.
Jonain päivänä sinunkin pikkuisesta tulee esiin se ihanan ihminen, joka on nyt piilossa vahvan tahdon, äidin kaipuun ja hämmennyksen takana. Jaksa rakastaa ja pitää lähellä. Minua auttoi vaikeimpina itsesyytösten hetkinä, kun luettelin asioita,jotka ovat lapsella hyvin. Hän saa ruokaa ja lämpimän kodin, järkevät vaatteet ja niin edelleen.
Ole armollinen itsellesi ja lapselle.