Lue keskustelun säännöt.
AUTTAKAA MUA!!! olen ihan loppu uhmiksen kanssa ja olen raskaana - PÄÄ HAJOAA JA OLEN PASKA MUTSI
18.01.2013 |
miten meidän elämästä on tullut tällaista??? Rakastan lastani niin paljon, mutta tämä uhmaikä ja oma väsymys ja huonovointisuus ja muut raskausvaivat ja hormonit saavat minut melkein vihaamaan esikoista välilöä. Menetän täysin malttini hänen kanssaan ja huudan ja raivoan myös lapselle. Lapsen uhma ei ole mitään minä itte -touhua, vaan aivan jatkuvaa karkailua, riehumista, maahan heitäytymistä ja siellä kieriskelyä hekottaen, sylkeminen kun tietää että se ärsyttää, tavaroiden viskely, kaiken hajoittaminen, yleinen terrorisointi. Ehkä vartin aamulla on kunnolla ja päikäreiden älkeen, mutta kaikki muu aika on ihan yhtä helvettiä lapsen kanssa. Lapsi ei kinäleiki leluillaankotona, vaan tosiaan kulkee ja uhoaa vaan. Olen AIVAN LOPPU enkä jaksa lasta yhtään. Ja toinen tulossa!!!! olen täysin epätoivoinen ja itken vaan elämääni joka on irvikuva siitä, mitä kuvittelin. Olen töissä osan viikkoa, osan hoitovapaalla lapsen kanssa, ja tekisi mieli muuttaa työviikot 5-päiväkseksi,koska töissä on sata kertaa helpompaa kuin täällä kotihelvetissä. Työkin on yllä raskasta jaolen töistä ihanpoikki itaisin, mutta ne työpäivät itsessään ovat ihan ok. Työn ja kodin yhdistäminen on vaan raskaampaa kuin ikiä lisin uskonut ja esikoisen hankaluus syö minua niin paljon. Sorrun jatkuvastiolemaan niin surkea äiti etten ikinä olisi uskonut. Minä, joka teen aina kaiken kunnolla, ja jonkapiti olla niin ihana ja lempeä. Hyvä että siedän välilä tuota kakaraa silmissäni, vieläkin tärisen raivosta aivan helvetiölise aamupäiän jälkeen. Nyt lapsi onneksi nukkuu. Mten mä selviä tästä? Kadun uutta raskautta hirvittävästi, kun en selviä yhdestäkään. AUTTAKAA MUA IHAN TOTTA!!!
Ps. Pahoittelut kaikki kirjoitusvirheet, kädet tärisee ja kirjoitan padilla.
Kommentit (66)
Kohta 3 vuotta ja edelleen rikkoo, sotkee ja ei halua pukea. Tänään kakalla potalla oli saanut käsiinsä nestemäisen pesuaineen ja levitti kaikki lattialle. Uutena kiusaa pikkusisarusta. Ei usko mitään, yrittää läpsiä.
Meillä ihan tavallinen, välittävä perhe. Jäähyt ja muut käytössä, joka päivä taistelua. Onneksi itse olen pitkäpinnainen, välillä silti tulee huudettua. Helpottaako tämä koskaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja Supernanny.
Katso ja etsi punainen lanka (
Sivuhuomautuksena, että sehän on hienoa, jos lapsi uskaltaa sinulle uhmata, vaikka hoitopaikassa ei niin tee. Lapsi luottaa, ette hylkää, vaikka hakee rajojaan. Ja jäähy ehdottomasti käyttöön. Meillä munakello soimassa jäähyn loppumisen merkiksi, sitten halataan ja jutellaan jäähyn syystä.
Kohta 3 vuotta ja edelleen rikkoo, sotkee ja ei halua pukea. Tänään kakalla potalla oli saanut käsiinsä nestemäisen pesuaineen ja levitti kaikki lattialle. Uutena kiusaa pikkusisarusta. Ei usko mitään, yrittää läpsiä.
Meillä ihan tavallinen, välittävä perhe. Jäähyt ja muut käytössä, joka päivä taistelua. Onneksi itse olen pitkäpinnainen, välillä silti tulee huudettua. Helpottaako tämä koskaan?
Meillä oli juuri tuollaista vielä reilu vuosi sitten. Lapsi oli ihan hirveä tai ainakin siltä tuntui. Lähinnä vain heitteli tavaroita ja löi pikkusiskoa. Poika ei juuri leikkinyt, ei kyllä vieläkään, leluilla vaan yleensä juoksi ja hyppi ja touhusi jotain outoa. Suuttuessaan repi kaiken mitä irti lähti hyllyistä ja kaapeista alas. Hirveän sotkun teki aina muutaman kerran päivässä.
Jäähyt tosiaan alkoi tepsimään ja nyt meillä on todella ihana, huomaavainen, empaattinen ja viisas 4-vuotias poika. Kovan työn takana se oli, mutta jäähylle ei enää tarvitse laittaa kuin max 1krt/viikko. Edelleen melko vilkas, kekseliäs ja ilkikurinen, mutta siis käytös on parantunut todella. Sinnikäs ja johdonmukainen kasvattaminen siis tosiaan kannattaa vaikka saattaakin välillä tuntua toivottomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sanoisin kanssa, että enemmän positiivista huomiota, vähemmän tekemistä ja äiti opettelee takataskuun nipun lauluja, joilla rauhoittaa itsensä. Laulaminen rauhoittaa, siksi kaikissa suomifilmeissä naiset laulaa koko ajan, vaikka mies on rintamalla, kymmenen nälkäistä mukulaa ja pelto kyntämättä.
Kotona vesileikit: suihkun lattialle pesuvati, kannu ja pikkukippoja. Sitten vaan lotraamaan. Mä makasin mahan kanssa vieraspatjalla kylppärissä ja mukula lotrasi.
Telkkari: opeta se katsomaan telkkaria. Poikkeustilanteissa voi katsoa vaikka koko päivän, nyt on se poikkeus. Kun vauva on syntynyt, niin sitten lopetatte. Tai annat sen padin 2 v:lle. Telkkari on pienempi paha kuin jatkuva huutaminen.
Äitikaverit: löytyykö naapurustosta kotona oleva äiti, jolla olisi saman ikäinen lapsi. Jos tulee tiukka paikka, niin se toinen äiti vahtii 2 v vaikka 0.5 h kun menet kävelylle yksin. Usein 2 v jo leikkii kivasti rinnakkain vaikkei yhteisleikkiä olekaan.
Älä demonisoi esikoistasi ja lue vaikka joku pätkä uhmaiästä. Lapsi tarvitsee tiukat rutiinit ja johdonmukaisuutta, minä en ainakaan lähtenyt mihinkään "kivaan" tuon ikäisen kanssa. Samaa kotipihassa ulkoilua päivästä toiseen ja jos lapsi löi liinat kiinni, minä kaivoin kirjan laukusta ja istuin maahan ja sanoin että jäädään sitten tähän. Jos mukula ei halunnut tehdä sitä tai tätä, sanoin että sitten et SAA syödä, pukea, nukkua, lukea jne. Toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja anna oikeanlaisesta toiminnasta hyvää palautetta. Jos tuntuu ettei mitään hyvää näe niin kehu vaikka sitä kun lapsi pukee päälleen sukan tms. Jos lapsi hakee huomiota osoita että hyvälläkin käytöksellä voi huomiota saada enemmän.
Ja jos itsellesi tulee raivotila koita ottaa hetki itsellesi ja rauhoitu, laske hiljaa mielessäsi rauhallisesti hengitellen kymmeneen ja toimi vasta sitten päättäväisen järkevästi.
Raskasta on. Koita nukkua riittävästi. Ja muista hyvä äiti olet kun pystyt omaa käytöstäsi pohtimaan.
vaikuttaa siltä että sinulla on vahva temperamentti. Rakastat hurjasti, huudat kovasti, räjähtelet, kadut syvästi, halaat...
Ei mikään ihme että uhmiksesi on myös vahvasti tuntevaa ja tunteitaan ilmaisevaa sorttia.
Ajattelepa vaihtoehtoja. Haluaisitko olla laimea äiti? Haluaisitko uhmiksesi olvan hiljainen "nojoo, okei"- ihminen? Haluaisitko elää vaaleanharmaata "ihan kiva" elämää?
Tunteikkuus ja vahva temperamentti ovat haastavia asioita käytännön elämässä. Tiskit pitää tiskata vaikka tiskaaja olisikin tunnekuohussa.
Me kaikki olemme erilaisia ihmisiä, meillä on erilainen temperamentti ja rakennamme elämämme eri ihanteiden mukaan.
Se varsinainen haaste normaalikirjoon kuuluvien ihmisten kesken on ehkä löytää tasapaino omassa elämässä, ja realismi vertailukohtia valitessa.
ap, iso, lämmin halaus sinulle minulta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkään poika ei leiki leluilla, paitsi outoja omia leikkejä joskus. Pikkuautot, ihan turha ostos... T.27
Pystyn hyvin samastumaan ap:n tilanteeseen. Raskausaika oli todella kamalaa, en lainkaan ollut oma itseni. Olisin voinut hautautua jonnekin kaus vain itkemään. Pinna oli kireällä koko ajan, tiuskin ja huusin sekä lapselle (kolmannessa raskaudessa lapsille) että miehelle. Synnytyksen jälkeen helpotti, mutta muutuin todella omaksi, iloiseksi ja nauravaiseksi itsekseni, kun lakkasin imettämästä. Ihan oikeasti se oli ihan kamalaa kun tuntui, että minä itse olin kadonnut jonnekin hormoonien taakse. Halusin olla vain rauhassa. Lisäksi toinen raskaus oli fyysisesti kivulias ja itkin vain kaiket illat.
Sanoisin, että yritä vain selviytyä raskauden loppuun. Yleensä vauvan synnyttyä tulee sellainen muutaman kuukauden vaihe, jolloin jaksaa touhuta ja olla hyvä äiti. Siihen asti koita tehdä arki mahdollisimman helpoksi. Käykää ystävillä, vanhemmillasi, kirjastosta, kaupungilla, HopLopissa, puistoissa, ihan missä vain. Usein lapsi käyttäytyy paremmin muualla kuin kotona tai itse ei ainakaan kehtaa niin paljon huutaa lapselle ihmisten ilmoilla. Jätä kotityöt ja ruuanlaitto ihan minimiin ja paljon miehelle. Valmisruuat on parempi vaihtoehto kuin huutava äiti. Lastenohjelmat on myös hyvä vaihtoehto. Kylpekää ja saunokaa keskellä päivää. Rakentakaa majoja samalla kun katsot itse telkkaria.
Ota rennosti. Tartu vain olennaiseen. Anna paljon positiivista huomiota.
Vaikutat minusta oikein hyvältä äidiltä, vähän väsyneeltä vain. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se vaan raskasta joo. Kannattaa miettiä ennen kuin persettään levittelee. Ei se ole pelkkää ruusunpunaista se äitinä olo.
Olen joka päivä onnellinen siitä että olen lapseton!
Hei ap, kyllä sen varmaan mielellään joku adoptoi. Suomalaiset lapset ovat haluttuja.
Olen 100% tosissani näillä kommenteilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen, tosin meillä se "helvetti" räjähti irti vasta silloin kun vauva oli sen ikäinen että liikkui... Esikoinen 2 v. ei kertakaikkiaan voinut antaa sen mennä rauhassa, vaan koko ajan piti tuuppia, viedä lelut, suurinpiirtein mennä päälle makaamaan. :( Olin aivan hermoraunio! En oikeasti saanut edes ruokaa laitettua koska mun piti vahtia kuin haukka vieressä konttaavaa vauvaa ja esikoista aina jos olivat hereillä samaan aikaan. En kyllä kaipaa niitä aikoja yhtään.
Käytä kaikki mahdolliset apukonstit mitä keksit! Nyt ei tarvi yrittää olla mikään vuoden äiti, kunhan selviät päivästä toiseen. Onko sun vanhemmilla mahdollisuus ottaa esikoista hoitoon tai tulla teille? Voisiko hoitoajan muuttaa kokopäiväiseksi? Katsooko yhtään piirrettyjä? Meillä titinalle oli pelastus, esikoinen katsoi niitä ihan luvattoman paljon kun oli ainoa mitä katsoi ja pakko oli saada välillä hengähtää siltä vahtimiselta.
jaksamista, kaikki sympatia on sun puolella!
Jos keskityn itsekin vain näihin käytännön juttuihin koska muusta tsempistä on puhuttu paljon. Mulla kans uhmis ja olen raskaana toista.
Amme ja kauhea kasa leluja siellä on tosi hyvä ajanviete ja meillä ainakin hirveän mieluinen. Lapsi haluaa ammeeseen päivittäin. Saan laitettua esim. helposti ruokaa kun hän ammeessa tai vastaavasti jos tappelee vastaa vaikka pukemista eikä päästä ulos, ammeeseen menee kyllä.
Joistakin menemisistä on pakko luovuttaa vaikka aikoi tehdä kivaa lapsen kanssa, kun hän ei vain lähde. Antaa sitten leikkiä sisällä vaikka itseä ärsyttäisi ettei päästykään ulos. Näin käy joskus - ei hätää.. ota hyvä lehti ja lueskele vaikka.
Meillä uidaan myös paljon - on liikuntaa ja itsekin pystyn raskaana ison mahan kanssa olemaan altaassa ongelmitta. Se on mielestäni keveintä ulkoilua lapsen kanssa.
Raivokohtauksissa joissa ei enää auta puhe, ja kun lapsi vaikka vastustaa vastustamisen ilosta hyviäkin juttuja, on vain pakko toimia, eli lapsi pois koiranpaskasta kainaloon eikä ole kuulevinaan huutoa. Meillä jaksaa suhteellisen vähän aikaa karjua kurkku suorana, jos huomaa että alan toimimaan äänettä.
Tilanteet joissa olen korottanut ääntä nyt raskaana ihan liikaa on keskittynyt huonon nukkumisen jaksoihin kun esikoisella vielä päällä tällaista hankalaa yökautta tässä. Yhtenä päivänä huusin miehelleni lapsen kuullen niin kovaa, että tuli ekaa kertaa kurkku kipeäksi. Sain kamalan morkkiksen ja lapsikin laittoi sormet korviin ja mies oli koko illan hiljaa. Tajuttiin kyllä että olen univelassa ja kilahti. Aina elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja lapsikin varmasti näki, että kun itse karjuu niin osaa se äitikin. En ole ylpeä tuosta hetkestä kun lapsi sen näki, mutta hormooneissa noita voi tulla. Anna itsellesi anteeksi. Lapsi joka huutaa koko ajan ei kyllä rikkoudu jos äitikin vähän vastaan joskus huutaa!
Mene sieltä mistä aita on matalin nyt raskaudessa kun olet väsynyt. Anna katsoa tv:tä ja ipadia jne.
Tiedän niin hyvin kuvaamasi tunteet. Jos lapsella on haastava luonne ja itsekään ei ole mikään pitkäpinnainen, niin se on erittäin huono yhdistelmä.
Ja lapsella on varmaan menossa nyt paha uhma, jossain vaiheessa se helpottaa. Olen itsekin monta kertaa itkenyt ja pukenut kiukuttelevaa lasta, kantanut käsivarresta 15 -kiloista, kun ei suostu kävelemään. Olen huutanut, karjunut, tukistanutkin. Mitä tekee lapsi? Nauraa ja juoksee karkuun. Tiedän sen raivon tunteen omaa lasta kohtaan. Mutta onneksi uhma ihan varmasti myös helpottaa.
Olet asennoitunut niin, että sinulla on haastava uhmaikäinen lapsi. Leimaat lapsen jo valmiiksi. Oma suhtautumisesi on niin kielteinen, että lapsella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea huomioita negatiivisesti.
En ole ap, mutta minulla on ollut erittäin vahvatahtoinen ja vilkas, nykysanoilla haastava, lapsi. Hän oli sitä, vaikka asenteeni olisi ollut mikä tahansa. Vaikka joka aamu nollasi itsensä, lapsen kanssa vain oli helvetin rankkaa. Nyt lapsi on jo aikuinen ja on tajunnut itsekin, miten hankala on ollut, se alkoi noin 3 vuotiaana tai alle. Ja jatkui, kunnes sai adhd-lääkityksen aikuisena !
Lapsikatraassani on myös kouluikäinen lapsi, jonka kiukuttelut, raivot ym ovat todella raskaita. Eikä siihen auta minun positiivinen asenne tai napakka suhtautuiminen . Jos koululainen päättää haastaa riitaa, hän tekee sen, vaikka minä istuisin miten tyynenä ja hyväntuulisena . Jossain vaiheessa käämit palaa ja sitä alkaa karjumaan ja hermostuu.
Ap:lle viestiksi että sinulla on käynyt hyvä tsäkä. Minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus, kun vahvatahtoinen (ei kumpikaan edellisistä) lapseni sai klassisen uhmakohtauksen julkisella paikalla. Sinä olet raahannut kainalossasi karjuvaa tenavaa itkien. Minä pysyin rauhallisena ja joku ulkopuolinen keksi, että olen niin uupunut ja yksinäinen, että kotona pahoinpitelen tenavani.
Onneksesi kukaan ei ole sinusta tehnyt ilmoitusta, jonka mukaan pahoinpitelet lapsesi.
Hävettää naapureidenkin takia, asumme rivarissa... Terkkuja vaan naapurit, jos luette tätä. Vähän vaikeaa on nyt.
Joku arveli, että olen vahvasti tuntevaa sorttia, ja se on kyllä totta. Olen äärimmäisen tunneihminen - jossain ammatinvalintapsykologin testissä joskus sain maksimipisteet tunnepuolelle akselilla asiakeskeinen - tunnekeskeinen. Vähän ikä on hionut minusta pahimpia kulmia kyllä, mutta edelleen tunteet vyöryvät ylitseni usein niin hyvässä kuin pahassakin. Toivoisin usein olevani vähän tasapainoisempi tai tasapaksumpi tässä tunnemaailmassani, mutta osaisinko sittenkään olla niin.
Tuosta ulkoilusta - voi olla että yritän puuhata liikaa lapsen kanssa vapaapäivinä ja lähdetään usein johonkin autolla. Ehkä lapsi kaipaisi enemmän vaan oleilua, mutta kun en pysty siihen. Lapsi kun ei tosiaan kotona leiki mitään, vaan säätää ja tuhoaa ja minä kihisen kiukusta. Hyvin harvoin hetken jollain lelulla leikkii, mutta enemmän se on sitä tuhovimmaa, joka on pakko kanavoida johonkin aktiiviseen = ulkoilu, hoplop, puisto jne. Ja usein nämä keikat ovat kuitenkin ihan uskomattoman raivostuttavia ja edellyttävät sitä helkkarin pukemista, mikä on fyysisestikin kauhea ponnistus. Mulla on esimerkiinä kaikki kynnet esim.katkeilleet ja repeilleet pukemisten tuloksena, kun joudun riipimään niitä vaatteita kiemurtelevan ja vastustelevan pikkuriiviön päälle.
Hyviä vinkkejä on kyllä tullut niin hermojen hallintaan kuin armollisuuteen itseäni kohtaan. Ja hyviä konkreettisia vinkkejä, kuten kylvyt vaikka keskellä päivää tai majojen tms.rakennus. Tuollainen kaikki kiva aktiivinen ja kuitenkin jotenkin järjellinen puuha meiltä puuttuu kotona oikeastaan kokonaan. Niitä kokeilen ehdottomasti.
iPad on kyllä liiankin kanssa lapsella käytössä ja sen avulla saan kyllä lepohetkiä... Lapsi on vaan kärsimätön senkin kanssa ja täytyy kytätä, ettei laite lennä seinään, kun joku juttu ei onnistu. Lisäksi vaatii aina esim. uuden pikkukakkosen jakson, kun on katsonut noin minuutin yhtä jaksoa.
Koska lapsi on näin levoton ja tuhovimmainen, niin ahdistaa tuleva vauva-aika suunnattomasti. En käsitä, miten selviämme.. No, nyt otan tämän raskauden päivä kerrallaan. Kirjoitan varmaan tuskissani sitten uudestaan ;)
Kiitos taas kaikille,
Ap
Tiedän niin hyvin kuvaamasi tunteet. Jos lapsella on haastava luonne ja itsekään ei ole mikään pitkäpinnainen, niin se on erittäin huono yhdistelmä.
Ja lapsella on varmaan menossa nyt paha uhma, jossain vaiheessa se helpottaa. Olen itsekin monta kertaa itkenyt ja pukenut kiukuttelevaa lasta, kantanut käsivarresta 15 -kiloista, kun ei suostu kävelemään. Olen huutanut, karjunut, tukistanutkin. Mitä tekee lapsi? Nauraa ja juoksee karkuun. Tiedän sen raivon tunteen omaa lasta kohtaan. Mutta onneksi uhma ihan varmasti myös helpottaa.
Eilen julkisella paikalla saatu molemminpuoleinen raivari kyllä hävettää. Yleensä en sentään julkisesti itke ja karju. Säästän sen naapureiden iloksi... Toivottavasti heille ei riitä jo ain päivänä. En kyllä näe, että ls-ilmoitus auttaisi meitä mitenkään, päinvastoin kauhea lisästressi.
En usko, että lapseni on diagnoosin tarpeessa, uhmaa tämä on ja vilkas luonne ja vahva tunneilmaisu, kuten äidilläänkin...
Ap
Olet asennoitunut niin, että sinulla on haastava uhmaikäinen lapsi. Leimaat lapsen jo valmiiksi. Oma suhtautumisesi on niin kielteinen, että lapsella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea huomioita negatiivisesti.
En ole ap, mutta minulla on ollut erittäin vahvatahtoinen ja vilkas, nykysanoilla haastava, lapsi. Hän oli sitä, vaikka asenteeni olisi ollut mikä tahansa. Vaikka joka aamu nollasi itsensä, lapsen kanssa vain oli helvetin rankkaa. Nyt lapsi on jo aikuinen ja on tajunnut itsekin, miten hankala on ollut, se alkoi noin 3 vuotiaana tai alle. Ja jatkui, kunnes sai adhd-lääkityksen aikuisena !
Lapsikatraassani on myös kouluikäinen lapsi, jonka kiukuttelut, raivot ym ovat todella raskaita. Eikä siihen auta minun positiivinen asenne tai napakka suhtautuiminen . Jos koululainen päättää haastaa riitaa, hän tekee sen, vaikka minä istuisin miten tyynenä ja hyväntuulisena . Jossain vaiheessa käämit palaa ja sitä alkaa karjumaan ja hermostuu.
Ap:lle viestiksi että sinulla on käynyt hyvä tsäkä. Minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus, kun vahvatahtoinen (ei kumpikaan edellisistä) lapseni sai klassisen uhmakohtauksen julkisella paikalla. Sinä olet raahannut kainalossasi karjuvaa tenavaa itkien. Minä pysyin rauhallisena ja joku ulkopuolinen keksi, että olen niin uupunut ja yksinäinen, että kotona pahoinpitelen tenavani.
Onneksesi kukaan ei ole sinusta tehnyt ilmoitusta, jonka mukaan pahoinpitelet lapsesi.
menin sen sijaan toiseen huoneeseen tyyliin "huusin tyynyyn". Jos joskus raivosin lapselle, niin selitin, kun rauhotuin, että anteeksi, mutta äiti on ihan väsynyt, ja suutuin, kun ....jne. Jos raivosi, niin vein jäähylle, eteiseen odottamaan, että rauhottuu, ja jos kiukutteli lisää, niin aika lähti alusta, eli minuutti per ikävuosi.
Paljon tilannetta raihoitti se, kun jaksoi tehä lapsen kanssa puuhaa ja sai ns. säännöllisen päivärytmin.