Kaksinaamainen kaveri

Mitä ajattelisitte tilanteesta, jossa omaan ystäväänsä ei voi luottaa?

Minulla on ollut kahden vuoden ajan hyvä ystävä, jonka kanssa olen vaihtanut sekä ilot että surut ja avautunut hänelle henkilökohtaisistakin asioista. Tavallaan pidän hänen seurastaan, hänessä on paljon hyviäkin puolia. Mutta- minua on alkanut hyvin syvästi vaivaamaan hänen tapansa puhua häikäilemättömästi paskaa muiden selän takana. Juoruilu ja herkuttelu muiden ihmisten yksityiselämän ongelmilla on hänelle henkireikä ja elämän suola. Olen kuullut niin paljon juttuja kaikista yhteisistä tutuistamme jota en olisi välttämättä halunnut tietää. Samoille paskanpuhumisen kohteille hän on tavattaessa ystävällinen ja on kun ei mitään olisikaan.



Olen aina ollut tietoinen tästä inhottavasta luonteenpiirteestä, mutta nyt se on alkanut todenteolla häiritsemään minua. Joku viisas ihminen kerran sanoi: tarkkaile ystävääsi miten hän puhuu muista ihmisistä kun he eivät ole paikalla. Samalla tavalla hän puhuu sinusta silloin kun sinä et ole paikalla. En siis tiedä mitä juttuja hän minusta puhuu minun selkäni takana.



En haluaisi pistää välejä poikki, mutta en pysty hyväksymään enää tuollaista. Tällaisista asioista ei hänelle voi puhua suoraan- loukkaantuminen ja mököttäminen on varmaa. Kyseessä on erittäin helposti itseensä ottava ja tunne- elämältään hieman epästabiili tapaus.



Mitä itse tekisitte tällaisessa tilanteessa?