Epätodellinen, sumea olo, kuin olisi puoliksi "jossain muualla".

Kaikki dissosioi jonkin verran, ja se on juurikin tuon tyylistä. Toiset dissosioi enemmän, toiset vähemmän, ja esimerkiksi lapset erityisen paljon. Googleta aiheesta vaikka, jos kiinnostaa.



Joillakin on sitten ihan dissosiaatiohäiriöirä, jotka usein liittyvät lapsuuden traumoihin. Sitä en osaa lainkaan sanoa että onko esim sulla häiriö, vai ihan normaalin puitteissa tapahtuvaa dissosiaatioita.

Ap:lle vielä sellaista, että kannattaa sitten olla terveellä tavalla kriittinen näiden (sinänsä hyvää tarkoittavien) av-psykodiagnoosien suhteen. Siinä missä moni keskivertokansalainen pystyy kuvailtujen fyysisten oireiden perusteella tunnistamaan oikein esim. migreenin tai vaikkapa diabeteksenkin, varsinaiset psykiatriset diagnoosit ovat eri asia, ja niiden tekeminen kuuluu alan ammattilaisille.

Esimerkiksi tuollainen "traumaperäinen dissosiaatiohäiriö" on tosielämässä kovin karu diagnoosi ja edellyttäisi aika lailla kovemman tason oireilua kuin mitä ap kuvaa; kuvatut ohimenevät oireet ovat täysin eri asia, ja voivat periaatteessa johtua noin sadasta muustakin syystä. Itse tiedän vain yhden varsinaisen "oikean" tapauksen, ja taustalla oli ollut mm. rankkaa seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa.

Lopuksi: se ainoa toimiva yleisohje on, että jos oireet jatkuvat, eikä helpotusta löydy, on mentävä lääkäriin.

Mutta halusin vielä lisätä että dissosiaatio on aivan normaalia, ja sitä tekee jollain tasolla kaikki meistä. Sinä ja minäkin. Siitä miten häiriödiagnoosi tehdään en tiedä oikeastaan mitään, kun en psykiatri ole. Tuskin ap:n tilanteessa sellaisesta on kyse, mutta silti tuo mitä hän selittää juurikin kuulostaa dissosioinnilta, siksi varmaan monet tähän sen kirjoittivatkin. Mun käsityksen mukaan dissosiaatiohäiriöt liittyvät usein seksuaali- tai väkivaltaperäisiin tarumoihin, liittyy kai siihen, kun on joutunut irtaannuttamaan persoonallisuutensa todellisuudesta niin usein, ettei enää osaa olla tekemättä niin. Tai joillakin menee homma niin että jakaa persoonallisuutensa osiin, jotta ei tavallaan itse koe sitä tuskaa, vaan joku muu.

Mutta tosiaan dissosiaatioita voi kokea ihan ilman mitään traumoja tai mielenterveydellisiä ongelmia. Se on meille kaikille luontainen kyky.

En koe olevani ahdistunut. Paniikkihäiriötä se voisikin olla, koska muistan tämän ongelman alkaneen samoihin aikoihin kuin paniikkihäiriökin, en ole vaan vuosiin saanut paniikkikohtauksia enää. Minulla on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko, mutta luulin päässeeni siitä jo yli. Voihan olla, että oireileekin nykyään vain eri tavalla.



En usko syyn olevan verensokerissa, koska syöminen ei auta siihen oloon. Ellei kyse sitten olisi liian korkeasta verensokerista, voisiko se olla mahdollista?



Kiitos tuosta dissosiaatio-linkistä.



AP

Tuli tuosta "yhtäkkiä tulee outo olo" -ketjusta mieleen, että voisin aloittaa omani vähän erilaisesta oudosta olosta. Sellaisesta, että on ikäänkuin poissaoleva, pää on "sumussa", ympäristö tuntuu kaukaiselta tai epätodelliselta. Tulee sellainen olo, että ei ole oikeasti paikalla, vaan näkisi unta. Toivottavasti ymmärrätte mitä yritän selittää. Juuri nyt se sama olo on päällä ja se on hyvin usein. En myöskään muista tapahtumia kovin hyvin. Onko muut kokeneet vastaavaa ja mitä tämä voisi olla?

Lisäksi ulkopuolinen olo.

Aivan, kuin olisi jossain omassa kuplassa. AP

ja stressissä tulee joskus sellasia kohtauksia joissa kaikki pysähtyy ihan sek. murto-osaksi ja joku esine on korostunu ja muu sen ympärillä on värikästä mutta sumeeta , on ihan hiljasta. Vaikee näitä selitellä... :)



Itse olen itseni diagnosoinut lisämunuaisen uupumisella tai kilpirauhasen vajaatoiminta (jos sulla on muitakin oireita)

katso tuolta: http://www.kilpirauhasenvajaatoiminta.fi/

Se liittyi jotenkin sosiaalisiin tilanteisiin ja joukossa olemiseen. En osaa sitä selittää, mutta nyt vanhemmiten se on väistynyt. Ulkopuolinen olo saattaa olla vieläkin, mutta järkeilen sen pois jotenkin. En osaa selittää, mutta hullu en ole. Tai en ainakaan omasta mielestäni:)

Aivan, kuin olisi jossain omassa kuplassa. AP

filmissä olisi kaiken lisäksi..

Itselleni tuli tuollaisia tuntemuksia, kun jouduin kestämään kestokykyyni nähden hieman liikaa. Ehkä ottaa oman aikansa prosessoida tapahtumia, eli tulee sellainen tämä ei voi olla totta -olo, kunnes sun aivot on ajan tasalla?

tuon tunteen. Nuorena mulle tuli tuollainen muutaman kerran, mutta ei enää aikuisena. Olisipa mielenkiintoista tietää, mistä se johtuu.

Pahimmillaan nämä epätodelliset olot liittyy tosiaan minullakin joukossa/seurassa olemiseen, tai esim. ruuhkaisessa kaupassa se "kohtaus" iskee aivan varmasti.



Minulla oli kuolemantapaus perheessä 4 vuotta sitten, josta olen kyllä omasta mielestäni päässyt yli vaikka välillä tulee edelleen todella paha mieli asiasta. Aikaisemmin olin myös erittäin vaikeassa suhteessa, jossa toinen osapuoli mm. yritti itsemurhaa monia kertoja. Siitäkin on aikaa vuosia kyllä. En tiedä onko nuo erityisen traumaattisia kokemuksia ja koen kyllä päässeeni niistä yli. Tai sitten en ole ja alitajuisesti oireilen?



AP

Minulla on myös noita "kohtauksia" ajoittain. Erityisesti väsyneenä ja stressaantuneena. En ole tietääkseni kuitenkaan hullu. Tuntuu oudolta, jos tuollainen tulee esim. auton ratissa!

itse ajattelen että ne on tavalalan samaa häiriötä kuin paniikkihäiriö, joka oli mulla nuorempana oikein perinteisenä. Nykyisin en saa enää paniikkikohtauksia, mutta noita vierauden tuntu / poissaolokohtauksia kyllä, ja minä ajattelen että ne on jotenkin sukua paniikkikohtaukselle. Ne oikeastaan tuntuu ihan samalta, tai siis tunnistan että ennen minun paniikkikohtaukseni alkoi aina tuollaisesta yhtäkkisestä oudosta tunteesta josta hätäännyin. Nykyään en enää hätäänny siitä joten paniikkia ei tule, vaan se vierauden tunne menee vaan itsestään rauhassa ohi ajallaan.

tuo on dissosiaatiota, tarkemmin derealisaatiota. ihan normaalia, luultavasti liittyy kokemaasi traumaan (läheisen kuolema). Jos kohtauksia tulee usein, ovat häiritseviä, niin keskusteluavusta voi olla hyötyä.

http://www.traumajadissosiaatio.fi/D/dissosiaatio_pahkinankuoressa.html

Pahimmillaan nämä epätodelliset olot liittyy tosiaan minullakin joukossa/seurassa olemiseen, tai esim. ruuhkaisessa kaupassa se "kohtaus" iskee aivan varmasti.

Minulla oli kuolemantapaus perheessä 4 vuotta sitten, josta olen kyllä omasta mielestäni päässyt yli vaikka välillä tulee edelleen todella paha mieli asiasta. Aikaisemmin olin myös erittäin vaikeassa suhteessa, jossa toinen osapuoli mm. yritti itsemurhaa monia kertoja. Siitäkin on aikaa vuosia kyllä. En tiedä onko nuo erityisen traumaattisia kokemuksia ja koen kyllä päässeeni niistä yli. Tai sitten en ole ja alitajuisesti oireilen?

AP

Tuon yleiskuvauksen perusteella on hieman vaikea vielä sanoa mitään. Jos kohtaukset liittyvät järjestään esim. sosiaalisiin tilanteisiin, voi kyseessä olla lievä paniikkihäiriö. Ensisijainen kotikonsti sen hoidossa on kahvin, kaakaon, ja teen juonnin vähentäminen max. 1-2 kuppiin päivässä (monet paniikkihäiriöiset ovat usein tavallista herkempiä kofeiinin haittavaikutuksille).



Itselläni on kuitenkin toisaalta ollut aika lailla vastaavia kokemuksia silloin, kun verensokeri on päässyt tilapäisesti laskemaan liian alas. Nuorempana näin tapahtui pariinkin otteeseen tiukimpien pitkien aerobisten treenien jälkeen.



Viimeisin kerta omalla kohdallani oli pari vuotta sitten, ja johtui siitä, että halusin typeryyttäni kokeilla karppausta. Kolmen viikon dieetin jälkeen oli siinä kunnossa että luulin kirjaimellisesti kuolevani (epätodellinen olo, sekavat ajatukset, rytmihäiriöt). Tilanne koheni välittömästi voileipäpaketilla (!) ja sillä että lopetin karppauksen. Tämän jälkeen kohtauksia ei ole tullut.



Kokeile pitää mukana töissä varmuuden vuoksi esim. eväsleipää tai suklaalevyä. Seuraavan kohtauksen iskiessä kokeile syödä niitä ja katso koheneeko olo. Jos ei kohene, kyse voi olla jostain muusta. Kilpirauhasen toimintahäiriötäkin ehdotettiin, voi olla ihan hyvä tsekata nekin arvot.

Mulla oli tuollaisia hetkiä usein teininä. Tuntui että minun ja maailman välillä olisi ollut lasiseinä. Usein tällainen olo oli esim koulussa välitunnilla kavereiden kanssa hengatessa...



Nyt aikuisiällä noita tunteita tulee todella harvoin, enkä vieläkään oikeen tiedä liittyykö ne stressiin vai mitä.



Elämäni on ollut todella ahdistava ja vaikea, joten varmaan nuo ulkopuolisuuden tunteet/lasiseinä kumpuaa pohjimmiltaan siitä.

Ap:lle vielä sellaista, että kannattaa sitten olla terveellä tavalla kriittinen näiden (sinänsä hyvää tarkoittavien) av-psykodiagnoosien suhteen. Siinä missä moni keskivertokansalainen pystyy kuvailtujen fyysisten oireiden perusteella tunnistamaan oikein esim. migreenin tai vaikkapa diabeteksenkin, varsinaiset psykiatriset diagnoosit ovat eri asia, ja niiden tekeminen kuuluu alan ammattilaisille.



Esimerkiksi tuollainen "traumaperäinen dissosiaatiohäiriö" on tosielämässä kovin karu diagnoosi ja edellyttäisi aika lailla kovemman tason oireilua kuin mitä ap kuvaa; kuvatut ohimenevät oireet ovat täysin eri asia, ja voivat periaatteessa johtua noin sadasta muustakin syystä. Itse tiedän vain yhden varsinaisen "oikean" tapauksen, ja taustalla oli ollut mm. rankkaa seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa.



Lopuksi: se ainoa toimiva yleisohje on, että jos oireet jatkuvat, eikä helpotusta löydy, on mentävä lääkäriin.

mutta googleta epileptinen poissaolokohtaus. Siihen kuuluu mm. aika voi tuntua hidastuvan, voi tuntua hajuharhaa, ei pysty puhua tai toimia kohtauksen aikana, tajunta ei mene, mutta todellisuus tuntuu vääristyvän.

Jos noita on usein niin mene lääkäriin.