Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten auttaa kuolemaa pelkäävää 4-vuotiasta?
14.01.2013 |
Meidän kuopus on 2-vuotiaasta asti pohtinut kuolemaa ja pelännyt sitä. Ollessaan juuri 3 täyttänyt vanha isomummimme kuoli, ja asiaa pikkusen itkettiin, mutta asiasta puhuttiin mielestäni lämpimään sävyyn, eikä asialla mitenkään mässäilty.
Tuon lapsen mieleen asia on kuitenkin jäänyt kummittelemaan, ja hän ottaa sitä vähän väliä esille ja esim. tänä iltana taas itki pitkät tovit, kun ei haluaisi kuolla eikä haluaisi että äiti kuolee jne.
En ole erityisen uskonnollinen ihminen, joten puheet jumalasta ja taivaasta on vähän vieraita mulle. Nyt olen kuitenkin miettinyt pitäisikö lapselle puhua ihan faktana taivaasta ja jumalasta, jotta saisi turvallisuudentunnetta?
Nyt olen sanonut, että kukaan ei oikeastaan tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, että se on vähän kuin uusi seikkailu tämän elämän jälkeen. Ja että monet uskoo, että silloin pääsee taivaaseen ja siellä on kaikki asiat hyvin ja ihanasti ja silloin näkee kaikki sellaiset ihmiset jotka on olleet rakkaita ja kuolleet aiemmin.
Ja sanonut, että ei tässä ole kukaan nyt juuri kuolemassa, ja että sitten kun on elänyt pitkän elämän, se kuolema on jo ihan tervetullut. Kun kukaan ei voisi syntyä, jos kukaan ei koskaan kuolisi... Ja vaikka mitä muuta ja vaikka kuinka paljon...
Auttakaas vähän??
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Jopas meni hurjaksi tämä keskustelu. En minä ainakaan arjessa pelottele lapsiani kuolemalla. Sanomalla että "jos syöt myrkkysieniä, KUOLET". Eihän sellainen pienelle lapselle edes sano mitään. Paljon paremmin menee perille, kun asian esittää niin, että myrkkysienistä tulee todella kipeäksi. Ja PIM! Lapseni ovat oppineet pelkän pelkäämisen sijaan käyttämään omia aivojaan!
Kuolema-asiaa on kyllä meilläkin jouduttu käsittelemään. Sitä on pelännyt erityisesti nyt eskari-ikäinen tyttö. Enkä tunne minkäänlaista epäröintiä, kun lohdutan häntä sillä, että äiti ja isä eivät kuole vielä pitkään aikaan, eikä myöskään hän itse. Kaikki on hyvin ja hänestä pitää hyvää huolta koko suku.
Samanlaista pelkoa olen itse tuntenut jo pienestä pitäen ja edelleen murehdin jo etukäteen esim. omien vanhempieni ikääntymistä ja väistämättä lähestyvää kuolemaa. En voi kuvitellakaan, miten traumatisoivaa olisi ollut, jos pelkooni olisi lapsuudessa suhtauduttu asenteella, että "no, koskaan ei voi tietää, kaikkihan me kuollaan ja se voi tapahtua koska vain". Rehellisyys kannattaa melkein aina, mutta ei tällaisessa asiassa.