Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa, uusperheen kasvatusongelma!
14.01.2013 |
Erosin lasten isästä 6 vuotta sitten ja olen seurustellut uuden miehen kanssa on-off tyyppisesti viisi vuotta. Miehellä ei ole lapsia, minulla kaksi. Ekaluokkalaiden tytön kanssa mies tulee toimeen tosi hyvin, mutta yhdeksänvuotias pojan kanssa on ihan kamalaa. Emme asu virallisesti yhdessä vaan miehellä on oma asuntonsa. Olemme nyt puuhaamaan yhteistä kotia, mutta mies asettaa jatkuvasti ehtoja sille, että suostuu asumaan meidän kanssa. Tälläisiä ehtoja ovat olleet mm.
- hänen "vaimonsa" ei juoruile
- hänen "vaimonsa" ei ole holtiton raha-asioissa
- hänen "vaimonsa" ei ole laiha vaan pehmeä
- hän ei asu perheessä joka ei jatkuvasti pyri eteenpäin
- hän ei asu perheessä jossa lapset määräävät
- hän ei asu perheessä jossa ei välitetä kurista ja säännöistä
Miehellä on hyvä tarkoitus kasvattaa pojasta kunnon kansalainen jolla on hyvä käytös ja joka olisi reipas kaikilla elämän osa-alueilla.
Esimerkki eiliseltä illalta: poika oli ollut ulkona siskonsa ja kaverinsa. Mies oli töissä iltapäivän eikä ollut mukana kuulemassa ja näkemässä mitä kotona tehtiin. Sovin pojan kanssa, että kun tulee kotiin niin pakkaa repun maanantaita varten, käy suihkussa, petaa sängyn ja syö ruuan. Sen jälkeen saa katsoa telkkaria joka on minun huoneessani. Mies on jo takavarikoinut pojan pleikan ja tietokoneen joten meidän ei tarvinnut kinastella siitä saako poika pelata vai ei. Saa koneensa takaisin kun "rangaistus" on kärsitty tämän viikon lopussa.
No niin, istumme siis syömässä. Mies huomauttaa ensin että poika ei istu kunnolla, selkä suoraksi ja ryhtiä. Menee hetki ja alkaa keskustelu siitä miten pojan pitää nousta ylös sängystä välittömästi aamulla, miehen mielestä on ihan ok että herättää laittamalla kattolampun päälle ja poika "saa rauhassa" hengittää kolme kertaa ennen nousua... Sitten mies nousee pöydästä ja käy vessassa. Alkaa vihainen koulutus siitä, että poika ei ole laittanut hammastahnaan korkkia päälle. Eikä kuulemma osa pestä käsiäänkään oikein ja nytkin tekee väärin kun innostuneena juttelee ruoka suussa. Hyväntuulinen poika muuttuu vähitellen keskustelun aikana hiljaiseksi ja vihaiseksi. Mies komentaa pesemään hampaat ja muistuttaa korkista. Käy tsekkaamassa pojan huoneen ja sänky on hänen mielestään väärin pedattu. Tulee sanomista. Poika sanoo takaisin ja äänessä on itkua. Minä puolustaa poikaa sanomalla, että ihan kaikki on tehnyt tänään kuten on pitänytkin. Mies käskee minua olemaan hiljaa ja näyttää kädellään seis-merkkiä jotta tajuaisin olla hiljaa. Pojalle on luvattu vielä 10min telkkaria iltapalan jälkeen. Siskon huoneessa tarvitaan kuitenkin apua sängyn purkamisessa ja mies komentaa pojan avuksi. Sitten viedään vanhaa sänkyä vintille. Painavat osat lipsuvat pojan käsistä ja mies vahtii vieressä sanoen että ei ole koskaan nähnyt ketään niin surkeaa kantajaa. Palaamme sisälle ja pojan huoneessa on kaksi sählypalloa jotka ei ole meidän. Mies kysyy mistä ne ovat ja poika vasaa löytäneensä ne liikuntahallista. Alkaa huuto varastamisesta ja palkkojen palautuksesta. Pleikan ja tietokoneen takavarikointiaika jatkuu parilla päivällä. Mies uhkaa heittävänsä ne mereen seuraavaksi. Tai ei, pojan pitää itse heittää ne menemään. Pojalle luvattu telkkarista on mennyt aikoja sitten ja ohjelma loppunut. Ei armoa, hampaiden pesulle ja sänkyyn. Kello on 21:00. Saa lukea hetken.
Sängyssä mies aloittaa puhumaan vihaisen sävyyn minulle siitä, miten ei voi elää perheessä jossa äitiä ei kunnioiteta ja lapsi saa tehdä mitä haluaa. Yritän sanoa, että en ole hän, olen oma persoonani ja samaa mieltä asioista hänen kanssaan, mutta minulla on oma tapani olla äiti ja kasvattaa, paljon pehmeämpi tapa. Hän ei kuulemma hyväksy sitä. Ei halua asua meidän kanssa näin. Hän on mies perheessä ja perheen pää. Hän määrää miten tanssitaan eikä siihen ole muilla sanomista. Hän tekee sen kaiken hyvää hyvyyttään eikä kuulemma olisi pakko, hän voisi vaan tulla kotiin ja vetäytyä sivuun antaen pojan hallita. Yritän sanoa, että mielestäni ei vain voi kaikista asioista jatkuvasti huomauttaa pojalle. Mielestäni mikään tai kukaan ei kelpaa miehelle joka yrittää korjata oman lapsuutensa traumoja nyt toisilla lapsilla ja omalla lasvatusmetodillaan. Suutun ja puolustaa poikaa. Sanon että ei saisi joka ilta mennä nukkumaan riidellen, se ei tee lapselle hyvää. Ei kenellekään. Sanon etten pidä siitä, että minua kielletään sanomasta pojalle mitään jos poika ja mies "riitelevät" jostain. Eihän poika lohta usko mitään mitä sanon jos oppii että mies on se joka määrää kaiken.
On tosi väsynyt olo tähän kinaamiseen. Olemme ihan samaa mieltä siitä miten lapsia tulisi kasvattaa, mutta en halua laittaa kirkasta kattovaloa aamulla pojan huoneeseen jos voin varttia aikaisemmin mennä herättämään pojan ihan nätistikin. Pelkään, että poika on kohta ihan nujerrettu eikä uskalla kertoa mitään ikävää jos on sattunut jotain.
Mitä mietteitä tämä herättää teissä? Olenko ihan väärässä ja olenko se itseasiassa minä jonka pitäisi taipua miehen kasvatusmetodeihin? Miten teidän uusperheenne on selvinnyt arjesta?
Kommentit (154)
Toki allekirjoitan, että kaikki nuo asiat olisi hyvä saada kaaliin..mutta jutusta paistaa hirvittävä negatiivisuus.
Älä ole tuollaisen miehen kanssa, älä tee lapsestasi onnetonta.
Kyllä niitä oikeita toimintatapoja voi ihan rauhassakin opetella eikä koko ajan läksyttämällä.
Hirveä natsi. Eli tähän kohtaa nperus av-lausahdus:JÄTÄ SE SIKA!
Äitinä ensisijainen tehtäväsi on huolehtia lapsiesi mielenterveydestä.
t. Äiti ja äitipuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessäkään viestissäsi et kommentoi todella monen kirjoittajan esittämää huolta siitä, että miehen tapa "kasvattaa" tuhoaa poikasi itsetunnon. Etkö tosiaan huomaa, miten sairas tilanne on? Poikasi on vielä pieni, 9-vuotias. Mieti, millaista on joka aamu herätä siihen, että saa kuulla olevansa onneton luuseri. Pojallasi on nyt jo fyysisiä oireita (ripulia). Se on huolestuttava merkki ja elimistön hätähuuto!
Miehesi on täysin sairas tyranni! Tuollaista ihmispaskaa ei pitäisi päästää lähellekään ketään lasta! Lähde, hyvä ihminen, ennen kuin on liian myöhäistä!!!
Itse ainakin haluan vielä perheen ja yhteisen kodin, en tälläistä kahden asunnon välillä ravaamista ja sitä, että aina kun olen tavalla tai toisella saanut riidan aikaiseksi miehen kanssa, hän voi vain kävellä tilanteesta pois omaan kotiinsa?! En halua sellaista. Haluan oikean perheen jossa voi riidellä ja puhua ikävistäkin asioista rauhassa, sopia ja jatkaa taas elämää ilman että käsittelemättä jätetyt asiat jäävät kalvamaan mieltä. Mutta kyllä, olen ihan todella vihdoin tajunnut ettei tästä ehkä koskaan tule toivomaani perhettä jos olen yksin ratkomisessa ongelmia. Eilinen miehen kommentti "mies on perheen pää ja määrää mitä, missä ja miten tanssitaan" pysäytti aika tehokkaasti. En koe olevani tasavertainen tässä suhteessa ja se on tosi kurja tunne.
tuhoat poikasi, jos niin teet. Tajuat itsekin, että ensinnäkään tuollainen "kasvatus" ei ole millään lailla hyödyllistä ja toiseksi, ei lapsi pysty eikä hänen tarvitse ottaa tuollaista vastaan vieraalta ihmiseltä, jolta ei koskaan saa mitään positiivista huomiota. Kolmanneksi mies vaikuttaa muutenkin epätasapainoiselta, kuka asettaa tuollaisia sääntöjä vaimolleen?
Tiedän mistä puhun. Äitini meni naimisiin vastaavan tyyppisen miehen kanssa, tulos: meistä kolmesta lapsipuolesta yksi käytti huumeita,lopetti peruskoulun kesken, huostaanotettiin, ei ole pystynyt käymään mitään koulua loppuun, masentunut, ahdistunut, eristäytynyt, elämänhallinta surkea.
Toisella toistuvia masennusvaiheita, elämänhallinnassa myös vaikeuksia, parisuhteet epäonnistuvat toistuvasti.
Minä olen pärjäillyt, todennäköisesti siksi, että vanhimpana "altistuin" tuon miehen käytökselle vähimmän aikaa. Masennustaipumusta minullakin.
Ja huom. olemme kaikki tyttöjä. Pojalle tuollainen on vielä tuhoavampaa.
JOS tämä on totta (toivon ettei ole, kuulostaa niin kamalalta), niin ap vielä kerran: ÄLÄ muuta yhteen tuon miehen kanssa. Mitä ihmettä siitä itse saisit? Perhe-elämän täynnä ristiriitoja ja onnettoman lapsen, joka pahimmassa tapauksessa kantaa sinulle kaunaa loppuikänsä (siskoni ei esim. tule koskaan antamaan anteeksi äidillemme).
Voitte seurustella lapsettomalla ajalla, jos välttämättä haluat. Mutta olen varma, että löydät paremmankin miehen. Ei sun tarvitse ottaa ketä vain sadistia, joka sattuu tulemaan vastaan!
soittamalla lastenneuvolaan, he voivat sieltä laittaa asiasi eteenpäin vaikka tk-psykologille. Toimi nyt ap heti!
Kaikki, siis aivan kaikki kertomasi viittaa narsistiseen persoonallisuushäiriöön: pilkuntarkat järjettömät säännöt, pojan selkeä alistaminen ja lyttääminen, sinulle laaditut säännöt millainen sinun tulee olla, tyttären palvominen, joka nostaa kyllä niskakarvat pystyyn, jne.
Pojallasi ei todellakaan ole mitään, ei mitään mahdollisuuksia olla miehen silmissä kunnollinen! Pelikonettaan hän tuskin näkee koskaan jos se on miehestäsi kiinni, aina löytyy joku pienikin syy jonka avulla rankaista.
Ajattele ap nyt omalle kohdallesi samaa: Et olisi imuroinut miehesi mielestä tarpeeksi hyvin, seuraisi vaikka kielto katsoa lempiohjelmaasi, päiväpeitto ei olisi aivan ojennuksessa, menettäisit vaikka autosi viikoksi, vessassa et saisi istua liian kauan, sinut herätettäisiin joka aamu valot päälle räpäyttämällä jne, kuinka kauan alistuisit? Aikuinenkaan ei kykene elämään millään noin tarkasti laadittujen järjettömien sääntöjen kanssa ja säilyttämään mielenterveytensä, saati sitten 9 v. lapsi!!!
Ajattele nyt hyvä äiti lapsiasi, säälin todella poikaasi. :( Miltä hänestä mahtaa tuntua kun äiti aikoo ottaa miehen joka ilmeisesti vihaa häntä, asumaan hänen kotiinsa ja äitikin alkaa hiljalleen kääntyä häntä vastaan ja taipua miehen tahtoon. :( Hänellä ei ole enää mitään turvapaikkaa, ei ketään johon voisi luottaa jos miehesi pääsee teille asumaan!
Jos välttämättä haluat miehesi pitää, mitä en todellakaan suosittele, niin ehdottomasti niin että hän asuu omassa kodissaan eikä lapsia enää tapaa.
Luepa omat tekstisi omasta elämästäsi ja siitä, miten mies kohtelee sinua (ja poikaasi).
Eikö edes se, että olet hänelle kynnysmatto ja mitättömyys, saa sinua lopettamaan suhdetta? Mies on luonnevammainen. Ilmeisesti hän sopivasti osaa kehua sinua ennen ja jälkeen tuon totaalimollaamisen ja mitätöinnin.
Kerro meille, mikä on se asia, millaiset asiat ovat niitä kasvatuksessa, joista olet samaa mieltä miehesi kanssa?
Ihan oikeastiko sinä allekirjoitat miehesi kasvatuajatukset?
Ja kaiken lisäksi alat kääntää oman lapsesi syyksi sen, ettei hän pysty miehesi mahdottomiin vaatimuksiin - kun et pysty sinäkään! ja olet idiootti kun odotit jotain etkä ymmärrä kun tulet syrjäyteksi. !?
Ilmeiesti mies tuo mukanaan sinulle sellaista statusta, ja rahaa ja matkoja, mitä olet kaivannut.
Luulen, että ärsyttää se, että minä olen rennompi ja boheemimpi ihminen. Olen tosiaankin ihan samaa mieltä useimmista kasvatukseen liittyvistä asioista, mutta se tapa miten mies haluaisi minun toteuttavan näitä kasvatuskeinoja, ei ole minulle luonnollinen. Työskentelin lentoemäntänä pitkään, mutta tuo ammatti ei sopinut tähän perhekuvioon ja lopetin työt syksyllä miehen toiveesta. Ikävöimään hirveästi matkustelua ja sitä, että sai hetken olla pois kotoa. Tällä hetkellä kuskaan lapsia eri kouluihin ja harrastuksiin ja nyt mieheni mielestä en "pushaa" itseäni ja lapsiani eteenpäin tarpeeksi isolla vaihteella. Mies reissaa itse työnsä puolesta paljon ja on lähdössä Kaliforniaan helmikuussa. Aluksi olin tervetullut mukaan ja odotin "lomaa" tosi paljon. Mutta nyt en reissuun pääsekään, koska hänen kaikki rahansa ja säästönsä kuluvat jo nyt vain minuun ja lapsiin. Suuttui hirveästi kun sanoin ettei hänellä ole mitään asiaa reissuun eksänsä kanssa joka on hänen firmassaan töissä. Olen kuulemma itsekäs kun en salli hänelle mitään hyvää. En ole, mutta olisin mielelläni käyttänyt hänen lomapäiviään siten että lomailisimme yhdessä eikä niin että hän ottaa lomapäiviä työreissun yhteyteen eksänsä kanssa. Eksän poikaystävä on kustannettu mukaan joten pörräävät kolmistaan ja olen kuulemma sairas kun en ymmärrä tätä kuviota. Ja silti, silti minä tunnen meidän kuuluvan yhteen ja että kaikki olisi hyvin jos hän vähän joustaisi näissä perheasioissa yhteisen hyvän eteen :( Ap.
Minä olin muuten myös pitkään, noin 10 v avioliitossa, jossa mies ei todellisuudessa ikinä hyväksynyt lapsiani, ei etenkään tytärtä. Kohteli todella huonosti, mollasi ja mitätöi, mutta ei edes noin pahasti kuin sinun miehesi. Suhteen loppuaikana alkoi se valitus, kun hänen rahat menee minun lapsiin, minun lasten takia on iso asnto ja iso auto, jos hän olisi yksin, asuntoon kuluisi vain tämän verran kuukaudessa ja niin edelleen. En tiedä mistä hän tätä ajatusta alkoi saada, emme jakaneet asumiskuluja, koska meillä oli avioehto. Miksi maksan lainaa, kun aunto on kokonaan hänen ja meillä on hänen itsensä vaatimuksesta avioehto?
Mutta se marmatus minun lasteni takia tulleista kuluista ja siitä, miten huoletonta ja vapaata olisi ellei olisi minun lapsiani, ja hän sentään vasta suhteen loppumetreillä. Sinun miehesi jo suhteen alussa. HALOO herää pahvi!
Olet menossa katastrofiin. Sitä laskua maksat lapsesi mielentervedellä. Se on sinun vastuullasi, koska sinä teet päätöksen. mieti sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että älä nyt herran tähden mene mukaan tuohon järjettömyyteen, että tuollainen kasvatus olisi hyväksi pojalle! Miehesi käytöksellä ei ole MITÄÄN tekemistä pojan hyvinvoinnin tai kasvatuksen kanssa, vain ja ainoastaan hänen omien traumojensa purkamisen kanssa.
PELASTA LAPSESI!
Minä olen se lapsi, jota äidin mies "kasvatti" uusperheessä.
En ole vieläkään antanut kummallekaan anteeksi, mutta levätköön he rauhassa.
Entä miten sinä itse sopeudut siihen, että Mies on se, joka määrää aina kaikesta? Voitko sinä itse olla niin täydellisesti samaa mieltä kaikesta mahdollisesta miehesi kanssa, että viihdyt ja olet onnellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekin että tämä on provo, jollen olisi joutunut seuraamaan vastaavanlaista uusioperhettä valitettavan läheltä voimatta puuttua asioihin mitenkään.
Esikoispoika on nyt vajaa kolmikymppisenä mt-syistä sairaseläkkeellä. Tytär vakavasti syömishäiriöinen. Yhteinen lapsi luonnehäiriöinen narsisti kuten isänsäkin.
Toivottavasti tämä herättää ap:n.
ja ehkä vahvistusta omalle ololle siitä, että miehen metodit kasvattaa eivät ole ihan sitä mikä nykyään on hyväksi havaittu. On hirveän vaikea enää tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kyllä, olen todella väsynyt odottamaan oikean elämän alkamista; "sitten kun olen tai lapset ovat sitä tai tätä".
Pelkään ettei sellaista päivää tulekaan ja olemalla suhteessa ehkä haluan todistaa etten ole ollut tässä viittä vuotta turhaan:(
Ja niitä hyviäkin hetkiä on. Mies ulkoilee paljon lasten kanssa, jaksaa jutella ja selittää asioita. Mutta on pelottavaa miten täydellisen kiva päivä voi hetkessä muuttua riidaksi illalla yhden hammastahnatuubin sulkemista jääneen korkin vuoksi.
Kunnalliseen perheneuvolaan en mene. Ennen eroamisen kävin siellä eksmiehen kanssa juurikin kyseisen pojan takia (luonne ei ole helppo eikä poika kunnioita auktoriteetteja yhtään. Hän ei ole ilkeä, väkivaltainen tai häiriöksi koulussa, mutta unohtelen asioita ja tavaroita, pelaisi mielummin kuin tekisi mitään muuta ja on sika laiska jollei ole kyse urheilusta tai "kivasta" tekemisestä. Koulu menee hyvin)
Yksityiselle ammattikasvattajalle ehkä, mutta psykologi vai mikä?
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat itsekin tietää vastauksen kysymykseesi. Kieltämättä lukiessa tuli mieleen, että kyseessä taitaa olla provo.
Mies vaikuttaa tyrannilta, joka ei ymmärrä/halua ymmärtää lapsia.
Yksi neuvo: tee itsesi ja lastesi parhaaksi ja jätä tuo mies, kun vielä voit!
Noin jyrkästi asioihin suhtautuva mies ei tule koskaan muuttumaan. Olette niin eri linjoilla kasvatuksen suhteen, että tuskin pystytte löytämään kompromissia.
Lapsesi todennäköisesti kärsivät tilanteesta jo nyt.
Olet hyvä äiti ja osaat hienosti toimia ja ajatella lasten parhaaksi.
Varmasti rakastat miestäsi, mutta lastesi tähden, älä ainakaan muuta hänen kanssaan yhteen!
Nakkaa se jätkä mäkeen. ÄLÄ missään nimessä muuta yhteen kyseisen lastasi terrorisoivan idiootin kanssa.
Missä sun äidinvaistot on? Onko se munan saaminen tärkeämpää kuin lapsesi turvallisuus ja onni ja oikeus kasvaa asiallisessa ilmapiirissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täysin normaali 9-vuotias! Avuksi hänelle riittää, ettei hänen tarvitse enää koskaan nähdä tuota isäpuolikokelasta.
ja ehkä vahvistusta omalle ololle siitä, että miehen metodit kasvattaa eivät ole ihan sitä mikä nykyään on hyväksi havaittu. On hirveän vaikea enää tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kyllä, olen todella väsynyt odottamaan oikean elämän alkamista; "sitten kun olen tai lapset ovat sitä tai tätä".
Pelkään ettei sellaista päivää tulekaan ja olemalla suhteessa ehkä haluan todistaa etten ole ollut tässä viittä vuotta turhaan:(
Ja niitä hyviäkin hetkiä on. Mies ulkoilee paljon lasten kanssa, jaksaa jutella ja selittää asioita. Mutta on pelottavaa miten täydellisen kiva päivä voi hetkessä muuttua riidaksi illalla yhden hammastahnatuubin sulkemista jääneen korkin vuoksi.
Kunnalliseen perheneuvolaan en mene. Ennen eroamisen kävin siellä eksmiehen kanssa juurikin kyseisen pojan takia (luonne ei ole helppo eikä poika kunnioita auktoriteetteja yhtään. Hän ei ole ilkeä, väkivaltainen tai häiriöksi koulussa, mutta unohtelen asioita ja tavaroita, pelaisi mielummin kuin tekisi mitään muuta ja on sika laiska jollei ole kyse urheilusta tai "kivasta" tekemisestä. Koulu menee hyvin)
Yksityiselle ammattikasvattajalle ehkä, mutta psykologi vai mikä?
Ap.
itsekin että tämä on provo, jollen olisi joutunut seuraamaan vastaavanlaista uusioperhettä valitettavan läheltä voimatta puuttua asioihin mitenkään. Esikoispoika on nyt vajaa kolmikymppisenä mt-syistä sairaseläkkeellä. Tytär vakavasti syömishäiriöinen. Yhteinen lapsi luonnehäiriöinen narsisti kuten isänsäkin. Toivottavasti tämä herättää ap:n.
Jäi mainitsematta, että ko. perheen äiti on itsekin nykyään mt-toimiston asiakas ja pysyvällä lääkityksellä. Saa ajoittain raivokohtauksia ja on välillä masentunut. Diagnoosia en tiedä.
Nro 58
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietääkö hän et sun seurustelukumppani aikoo kouluttaa hänen poikansa?
Viisi vuotta hukkaan. Niinpä.
Joskus sitä tekee virheitä sens uhteen, että elää väärän ihmisen kanssa. Minä olen tuo, joka olin kymmenisen vuotta avioliitossa, erottiin kun mies sitten niin halusi.
Ei hän minua halunnut, vaan jonkun aihion, josta voisi oman rakkautensa avulla muokata mieleisensä. Hän ei koko yhdessäolon aikana ollut tajunnut mitä olen ja mitä en ole. Se selvisi siinä suhteen loppuaikana.
Tuhlasin kymmenen vuotta elämästäni hukkaan. Mitään sellaista "kantavaa" en tuosta ajasta ole saanut. Lapset olivat helpottuneita kun erosimme. Ja hän ei ollut läheskään noin kamala kuin sinun miehesi.
Lähdin elämään tuon liiton jälkeen. Se oli aika huikea tunne.
Sinulla on vasta 5 vuotta.
Ja pienet lapset.
Ja ei, te ette ikinä tule täyttämään miehen vaatimuksia. Ne kasvaa ja muuttuu aina, ne ovat jotain, mihin hän ei itsekän pystyisi, se mitä hän vaatii 9 vuotiaalta.
Sellaista päivää, että olisitte täysin hänen vallassaan, ei tule, koskaan. Hän sättii ja moittii teitä ihan koko ajan jostakin, jo nyt ! Mitä sitten kun olette "kokonaan hänen"?
Miehesi on alistanut sinut aika hyvin, kun et enää näe, mikä on oikein ja mikä väärin.
MInulla on 9 v poika. Hän on aivan samanlainen kuin sinun poikasi. Ja minä katson, että poikani on ns. normaali ikäisesti toimiva poika: hän unohtaa repun kouluun, avaimet ja puhelimen kotiin, toheltaa leikeissään ja sotkee tai rikkoo housunsa, innostuu ja puhuu ruoka suussa, pyörii penkillä, ei ole kovin innostunut joukkuelajeista, inttää vastaan, uhmaa, riitelee, kiukuttelee, itkee, haluaa syliin ja halauksia, puhuu rumia koska se on hauskaa .. koulu menee hyvin eikä ole väkivaltainen tai häirikkö. Kotitöitä ei sitten millään tekisi, laiska kun on.
Joka päivä väänneetään tavallisista asioista, joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta jos siinä olisi joku "ulkopuolinen" joka tulisi raivoten haukkumaan lapseni koska hammasarja on väärällä tavalla kaapissa, ja antaisi siitä rangaistuksen, nakkaisin tyypin ulos.
Ette te mitään perhenuvolaa pojan takia tarvitse. Sinä tarvitset terapian, ettet alistu tuohon, että pääset irti. Sinä tarvitse vapauden tuosta äijästä. Sen jälkeen pojankin olo helpottuu ja vatsaoireet poistuu.
K
ja ehkä vahvistusta omalle ololle siitä, että miehen metodit kasvattaa eivät ole ihan sitä mikä nykyään on hyväksi havaittu. On hirveän vaikea enää tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kyllä, olen todella väsynyt odottamaan oikean elämän alkamista; "sitten kun olen tai lapset ovat sitä tai tätä". Pelkään ettei sellaista päivää tulekaan ja olemalla suhteessa ehkä haluan todistaa etten ole ollut tässä viittä vuotta turhaan:( Ja niitä hyviäkin hetkiä on. Mies ulkoilee paljon lasten kanssa, jaksaa jutella ja selittää asioita. Mutta on pelottavaa miten täydellisen kiva päivä voi hetkessä muuttua riidaksi illalla yhden hammastahnatuubin sulkemista jääneen korkin vuoksi. Kunnalliseen perheneuvolaan en mene. Ennen eroamisen kävin siellä eksmiehen kanssa juurikin kyseisen pojan takia (luonne ei ole helppo eikä poika kunnioita auktoriteetteja yhtään. Hän ei ole ilkeä, väkivaltainen tai häiriöksi koulussa, mutta unohtelen asioita ja tavaroita, pelaisi mielummin kuin tekisi mitään muuta ja on sika laiska jollei ole kyse urheilusta tai "kivasta" tekemisestä. Koulu menee hyvin) Yksityiselle ammattikasvattajalle ehkä, mutta psykologi vai mikä? Ap.
ja epäilen, että tämäntyyppisiä vastauksia on jo monta.
Mutta älä hyvä ihminen suunnittele tuollaisen äijän kanssa yhteenmuuttoa! Tuollainen simputtaminen pilaa poikasi elämän. Sitäpaitsi epäilen, että tuollainen alkaa ennen pitkää kohdistua sinuunkin.
Tiedätkö millainen suhde miehellä on ollut omaan isäänsä? Veikkaanpa että isä joko puuttunut kokonaan tai ollut tosi ankara, ja jompaakumpaa traumaa tässä nyt heijastetaan sinun poikaasi. Ainakaan itseltä ei onnistuisi yhteiselämä ihmisen kanssa joka ei kykene tukemaan lapsen kehitystä myönteisellä tavalla, saati että tuhoaa sitä. Pahoitteluni, mutta itse en voisi harkita yhteen muuttamista tuollaisessa tilanteessa :/.
Hänellä on uusi vaimo ja uusi lapsi. Vaimo ei ole suostunut edes tapaamaan minua koskaan eikä suhtaudu "vanhoihin" lapsiin kovin lämpimästi. Lapsilla ei ole avaimia isänsä kotiin. Pojalla on oma huone uudessa kodissa, tyttö saa nukkua äitipuolen työhuoneessa. Äitipuoli on sähköpostilla haukkunut minua pahasti koska tein työkseni jotain niinkin typerää kuin alkoholin tarjoilu kännisille turisteille lentokoneessa. En kuulemma Janna vastuutani äitinä vaan yritän sysätä lapset isälleen (ehdoton viikko-viikko systeemiä jotta voisin työskennellä viikon ja olla toisen viikon lasten kanssa).
Että ei, eipä isä varmaan ties tästä meidän hankalassa kuviosta. Kerran olen maininnut, mutta hän ei kuulemma halua tai pysty olemaan yhtään enempää käsien kanssa kuin tällä hetkellä (poika 8 yötä kuussa, tyttö 4 yötä kuussa). Elarit laahaavat ihan perässä ja lasten isä käyttää minua ilmaisena lastenvahtina jos hänen vuorolleen sattuu työmatka jolloin äitipuoli ei halua olla lasten kanssa. Turha varmaan mainita ettei joustoa toiseen suuntaan ole kuin siten, että lapset ovat vähemmän isällään. Isän uusi lapsi on poika ja on surullista seurata miten isällä on tälle uudelle pojalle aikaa, mutta ei ollut ikinä kun olimme yhdessä.
Ap.
Ilmeisesti miestäsi on kohdeltu lapsena samalla tavalla kuin hän kohtelee poikaasi nyt.
Mikään ei riitä, lapsi itsessään ei kelpaa.
Tai sitten pieni poika muistuttaa häntä siitä, etteivät lapset ole hänen vaan kuviossa on mukana toinen mies, eli hän on nro 2.
Omat kuvaelmasi perhe-elämstä ja miehen suhtautumiesta sinuun ja poikaan kertovat vastauksen.
Hän kohtelee todella huonosti poikaasi, sinun lastasi. Miksi annat yhden ihmisen kohdella omaa lastasi noin törkeästi? Entäs jos poika tulisi aina isä-tapaamisilta apeana, koska isä on koko ajan moittinut, haukkunut, mitätöinyt, valittanut jne.
Meno on kuin armeijassa: valot päälle, hengitä 3 kertaa ja sitten ylös ja kaikki on tehtävä kuten isäpuoli perheenpää sanoo. Ja lapsi on 9 vuotias!!!
Ei mikään rikollinen, murhasta tuomittu rikollinen!
Mitä sitten jos homma ei toimi kuten isäpuoli perheenpää sanoo? Missä vaiheessa alkaa nyrkki laulaa?
Jo pelkästään tuo, että sinäkään et kelpaa. Sinun pitää olla sitä ja tätä. Olet jo jättänyt työsi. Ja nyt sitten ette pyri eteenpäin? Miten perhe ja lapset pyrkii koko ajan eteenpäin? Eikö riitä, että tekee koulutyönsä hyvin jne normaalia?
Haluatko tuhota paitsi oma, myös lastesi ja poikasi elämän? Kyseenalaistat miehen käytöksen itsekin, mutta ilmeisesti hän on tehokkaasti polkenut sinut tahdottomaksi koska kyselet täällä, selität ja puolustelet. Sen sijaan että tekisit yksinkertaisen ratkaisun: ette muuta yhteen. Jatkatte elämää näin, seurustellen. Mies voisi olla teillä myös vähän vähemmän.
Enkä näe missään vaiheessa kirjoitustasi, että olet oikeasti samaa mieltä kasvatuksesta miehesi kanssa. Jos olisit, et listaisi niitä kuvioita tänne.
Olen aivan varma, että jos pydähdyt miettimään mitä odotat lapsilta ja millainen kasvattaja haluat olla, ja miehesi tekisi saman listauksen itsenäisesti, ne listat eivät kohtaisi.
Ei sinun miehestä tarvitse luopua, mutta älä hyvä nainen anna sen tulla tuhoamaan lapsiasi! Kirjoitit jo itsekin, miten iloinen, hyväntuulinen poika lannistettiin itkun partaalle yhden iltapalan aikana! Mitä tämä tekee kun siitä tulee jokapäiväistä! Miksi annat yhtään kenenkään kohdella lastasi noin!