Aion tilata lokitiedot koskien omaa potilashistoriaani. Kuinkahan moni kyläläisistä kärähtää?
Kommentit (80)
Jatkossa kun e-resepti tulee ja laajenee niin Kelalta saa tiedot kuka on reseptitietoja selannut.
"18 §
Asiakkaan tiedonsaantioikeus
Asiakkaan oikeudesta tarkastaa asiakasrekisterin tietoja ja oikeuden toteuttamisesta säädetään henkilötietolain 26–28 §:ssä.
Asiakkaalla on oikeus saada asiakastietojensa käsittelyyn liittyvien oikeuksiensa selvittämistä tai toteuttamista varten sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelujen antajalta kirjallisesta pyynnöstä viivytyksettä lokirekisterin perusteella maksutta tieto siitä, kuka on käyttänyt tai kenelle on luovutettu häntä koskevia tietoja sekä mikä on ollut käytön tai luovutuksen peruste. Asiakkaalla ei kuitenkaan ole oikeutta saada lokitietoja henkilötietolain 27 §:n 1 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Asiakas ei saa käyttää tai luovuttaa saamiaan lokitietoja edelleen muuhun tarkoitukseen.
Jos asiakas pyytää toistamiseen saman ajanjakson lokitietoja, palvelujen antaja voi periä lokitietojen antamisesta kohtuullisen korvauksen, joka ei saa ylittää tiedon antamisesta aiheutuvia välittömiä kustannuksia. Pääsystä lokitietoihin 19 §:ssä tarkoitetun katseluyhteyden avulla ei kuitenkaan saa periä erillistä maksua.
Jos asiakas katsoo, että hänen asiakastietojaan on käytetty tai luovutettu ilman riittäviä perusteita, tietoja käyttäneen tai tietoja saaneen palvelujen antajan tulee antaa asiakkaalle pyynnöstä selvitys tietojen käytön tai luovuttamisen perusteista."
http://www.edilex.fi/kela/fi/lainsaadanto/20070159
Mmikäli potilas esim. epäilee henkilötietolain tai potilaslain vastaista rikkomusta tai menettelyä tietojensa käsittelyssä, on hänellä oikeus vaatia selvitys asiasta ja oikeus saada asianosaisena myös lokitiedot. Myös julkisuuslain 12 § (oikeus saada tieto itseään koskevasta asiakirjasta) voi antaa oikeuden lokitietojen saantiin.
Potilaan oikeus lokitietoihin liittyy olennaisesti siihen, että hän voi arvioida onko hänen tietojaan käsitelty laillisesti ja ryhtyä mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin. Koska keskeiset rikostunnusmerkistöt ja vahingonkorvaussäännökset ovat sovellettavissa jo ennen asiakastietolain voimaantuloa, voidaan katsoa, että potilaalla on oikeus saada pyynnöstä lokitiedot omien tietojensa käsittelyn osalta, vaikka asiakastietolain 18 § ei olisi vielä voimassa. Tietosuojavaltuutettu on pitänyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä I. V. FINLAND (NO. 20511/03) merkittävänä seikkana, joka puoltaa rekisteröidyn oikeutta saada tiedot potilasrekisterin käyttölokista.
Potilas ei saa käyttää tai luovuttaa saamiaan lokitietoja edelleen muuhun tarkoitukseen. Jos potilas pyytää toistamiseen saman ajanjakson lokitietoja, HUS voi periä lokitietojen antamisesta pysyväisohjeen 4/2008 mukaisen korvauksen.
Asiakas- ja potilastietojen sähköistä käsittelyä koskevan lain perusteella lokitiedot tulee pyytää kirjallisesti. Mikäli potilas pyytää lokitietoja puhelimitse, ohjataan potilas tekemään kirjallinen pyyntö häntä viimeksi hoitaneeseen tulosalueen tai tulosyksikön hallintoasioista vastaavalle ylilääkärille.
Kun pyyntö saapuu tulosalueen tai tulosyksikön hallinnolliselle ylilääkärille,
asianhallintajärjestelmän potilasasiat-kantaan avataan uusi asia asiaryhmään
8.851 Lokin tarkastuspyyntö ja avauksen perustiedoissa asiatyypiksi kirjataan
lokitietopyynnön käsittely.
Mikäli potilas toimittaa kirjallisen pyynnön HUS:n keskuskirjaamoon, kirjaamo
avaa asian asianhallintaan ja toimittaa pyynnön tulosalueen tai tulosyksikön
hallintoasioista vastaavalle ylilääkärille. Jos pyynnöstä ei käy ilmi, missä
potilas on ollut hoidossa, kirjaamo toimittaa pyynnön tietosuojavastaavalle,
joka tarkastaa, missä potilas on ollut viimeksi hoidossa ja ohjaa pyynnön
potilasta hoitaneen tulosalueen tai tulosyksikön hallintoasioista vastaavalle
ylilääkärille, mikäli potilas pyytää selvitystä tai lausuntoa tietojen käsittelyn
oikeellisuudesta.
Tietosuovastaava voi ilmoittaa oman näkemyksensä ja
arvionsa tietojenkäsittelyn asianmukaisuudesta ja toisaalta tietosuojavastaava on pyynnöstä velvollinen antamaan lausuntoja tai toimimaan asiantuntijana
tietojenkäsittelyn lainmukaisuutta arvioitaessa.
Tietosuojavastaava voi myös toimittaa lokitiedot potilaalle, mikäli tietopyynnössä ei ole vaatimuksia tietojenkäsittelyn lainmukaisuuden arvioinnista vaan potilas pelkästään pyytää saada tietojenkäsittelytiedot
Potilas voi ilmoittaa esim. hoitoyksikköön, kirjaamoon, tietosuojavastaavalle jne., että hän epäilee väärinkäytöstä tietojensa käsittelyssä.
Jos potilas ilmoittaa asiasta suullisesti, häntä ohjataan tekemään kirjallinen selvityspyyntö. Kirjallisen pyynnön saavuttua asia avataan diaariin potilasasiat-kantaan. Potilaan lisäksi asia voi tulla vireille myös esim. potilaan huoltajan tai holhoojan kautta.
Mutta kun hoitaja on erikoistunut vaivaan jota en pode ja työskentelee eri yksikössä jossa asioin. sama kaupunki ja tietojärjestelmä kyllä.
Käyttöoikeuksia pystytään myös rajaamaan henkilökohtaisten käyttäjätunnuksien laajuuksilla, tehtäväkohtaisesti ja työyksikkökohtaisesti, eli esim. lh:t eivät välttämättä pääse edes näkemään kaikkia samoja tietoja ja välilehtiä kuin sh:t, th:t jne. vaikka samaa potilastietojärjestelmää käyttävätkin.
Soitin iäkkään isäni asioissa hänen omahoitajalleen Järvenpään terveyskeskukseen. Otettuani lokitietoni
ulos, huomasin, että kyseisen hoitajan nimi komeili lokitiedoissani. Hänellä ei ole koskaan ollut hoitosuhdetta minuun. Kellonaika ja päivämäärä täsmäsivät: hän oli siirtynyt katsomaan tietojani heti puhelun jälkeen. Kun kysyin asiasta omalääkäriltäni, hän sanoi, että hoitajat kirjautuvat soittajan potilastietoihin hyvin nopeasti puhelun alettua. Tämä selitys ei kuitenkaan vakuuttanut minua. Jos esittelen puhelun alussa itseni ja kerron soittavani isäni puolesta, miten ihmeessä hoitaja voi käsittää asian niin, että hänen on kirjauduttava minun tietoihini. Ja kirjautuminen oli tapahtunut puhelumme jälkeen. Eli kyseessä oli selvä urkinta.
Toinen tapaukseni koskee erästä seurakuntamme jäsentä, joka on katsellut sekä minun että muiden seurakunnan jäsenten tietoja. Hän on jopa tullut kertomaan joillekin, että kuule kun sinulla on se ja se sairaus, niin saisit sairauteesi apua siitä ja siitä. Voiko ihmisen uteliaisuudella olla rajoja!
Pitäisiköhän skannata kuva omasta "alakerrasta" ja laittaa kehystettynä menemään näille urkkijoille. Ja saatteeksi teksti: Tutki siitä!
Tuskinpa kukaan kärähtää. Alan ammattilaiset kyllä tietää että urkkimisesta jää aina lopulta kiinni. Harva on niin tyhmä ja utelias että vaarantaa työpaikkansa.
"Tytti" kirjoitti:
Soitin iäkkään isäni asioissa hänen omahoitajalleen Järvenpään terveyskeskukseen. Otettuani lokitietoni
ulos, huomasin, että kyseisen hoitajan nimi komeili lokitiedoissani. Hänellä ei ole koskaan ollut hoitosuhdetta minuun. Kellonaika ja päivämäärä täsmäsivät: hän oli siirtynyt katsomaan tietojani heti puhelun jälkeen. Kun kysyin asiasta omalääkäriltäni, hän sanoi, että hoitajat kirjautuvat soittajan potilastietoihin hyvin nopeasti puhelun alettua. Tämä selitys ei kuitenkaan vakuuttanut minua. Jos esittelen puhelun alussa itseni ja kerron soittavani isäni puolesta, miten ihmeessä hoitaja voi käsittää asian niin, että hänen on kirjauduttava minun tietoihini. Ja kirjautuminen oli tapahtunut puhelumme jälkeen. Eli kyseessä oli selvä urkinta.Toinen tapaukseni koskee erästä seurakuntamme jäsentä, joka on katsellut sekä minun että muiden seurakunnan jäsenten tietoja. Hän on jopa tullut kertomaan joillekin, että kuule kun sinulla on se ja se sairaus, niin saisit sairauteesi apua siitä ja siitä. Voiko ihmisen uteliaisuudella olla rajoja!
Pitäisiköhän skannata kuva omasta "alakerrasta" ja laittaa kehystettynä menemään näille urkkijoille. Ja saatteeksi teksti: Tutki siitä!
Taidatpa puhua paskaa. Miten seurakunnasta olisi muka pääsy potilastietoihin?
Huvittavaa miten hysteerisiä ihmiset ovat näistä potilastietojärjestelmistä. Nyt katseluista jää sentään merkintä ja urkkiat jäävät kiinni. Ennenvanhaan niitä potilaskansioita lueskeltiin huvikseen eikä kukaan jäänyt kiinni.
13.11.2016 Yle Uutiset uutisoi:
"Lääkäri: Potilastietoja voi urkkia järjestelmästä vailla jäljen häivää."
http://yle.fi/uutiset/3-9270836
Asia on siis edelleen täysin retuperällä!
mahtaa vituttaa kun logeista selviää että ketään ei kiinnosta sairautesi :)
Vierailija kirjoitti:
"Tytti" kirjoitti:
Soitin iäkkään isäni asioissa hänen omahoitajalleen Järvenpään terveyskeskukseen. Otettuani lokitietoni
ulos, huomasin, että kyseisen hoitajan nimi komeili lokitiedoissani. Hänellä ei ole koskaan ollut hoitosuhdetta minuun. Kellonaika ja päivämäärä täsmäsivät: hän oli siirtynyt katsomaan tietojani heti puhelun jälkeen. Kun kysyin asiasta omalääkäriltäni, hän sanoi, että hoitajat kirjautuvat soittajan potilastietoihin hyvin nopeasti puhelun alettua. Tämä selitys ei kuitenkaan vakuuttanut minua. Jos esittelen puhelun alussa itseni ja kerron soittavani isäni puolesta, miten ihmeessä hoitaja voi käsittää asian niin, että hänen on kirjauduttava minun tietoihini. Ja kirjautuminen oli tapahtunut puhelumme jälkeen. Eli kyseessä oli selvä urkinta.Toinen tapaukseni koskee erästä seurakuntamme jäsentä, joka on katsellut sekä minun että muiden seurakunnan jäsenten tietoja. Hän on jopa tullut kertomaan joillekin, että kuule kun sinulla on se ja se sairaus, niin saisit sairauteesi apua siitä ja siitä. Voiko ihmisen uteliaisuudella olla rajoja!
Pitäisiköhän skannata kuva omasta "alakerrasta" ja laittaa kehystettynä menemään näille urkkijoille. Ja saatteeksi teksti: Tutki siitä!
Taidatpa puhua paskaa. Miten seurakunnasta olisi muka pääsy potilastietoihin?
Kyse oli seurakunnan jäsenestä.. Ilmeisesti hoitoalalla töissä..
Vierailija kirjoitti:
sillä naapurin hoitajallakin on oikeus lukea jos on hoitanut sinua...
Urpo. Eikö jo käyny selväksi rivien välistä, ettei tod ole hoitanu
Juuri eilen oli tästä uutisissa. Päinvastoin kuin luulemme, potilastietojen katsomisesta ei jää samanlaisia lokitietoja kuin esim. poliisin tietojärjestelmiin jää.
"Tytti" kirjoitti:
13.11.2016 Yle Uutiset uutisoi:
"Lääkäri: Potilastietoja voi urkkia järjestelmästä vailla jäljen häivää."http://yle.fi/uutiset/3-9270836
Asia on siis edelleen täysin retuperällä!
Laittomaan tiedonhankintaan kiihottaa uteliaisuus. Urkkia halutaan vaikkapa julkisuuden henkilöiden tai naapurin arkoja asioita. Lakitupaan saakka joutuneissa on niin poliiseja kuin lääkäreitä, hoitajia ja muuta henkilökuntaa.
Lääkäri Antti Lähteenmäki on havainnut Helsingin jättimäisen potilastietojärjestelmän Pegasoksen tarjoilevan uteliaalle mahdollisuuden tehokkaaseen urkintaan. Urkinta-aukkoja hän on havainnut työssään Helsingissä lääkärinä sekä tietojärjestelmäkouluttajana. Lähteenmäki kertoo pyytäneensä korjauksia urkintamahdollisuuksia tarjoavaan potilastietojärjestelmään muun muassa Valviralta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Turhaan.
Lääkäri: Urkintamahdollisuus jopa ilman hoitokontaktia
Lähteenmäki kertoo, että Helsingin Pegasos-järjestelmästä on mahdollista kurkistella tietoja niin, ettei siitä jää merkintää uteliaan käynnistä.
– Helsingin potilastietojärjestelmässä jää näkyviin potilaalle arkaluontoisia tietoja. Varsin suuri joukko pystyy selaamaan niitä ns. selailunäytöltä ilman lokitietoja. Siis niin, ettei kurkistelusta jää jälkiä. Kun pyydetään lääkitystä uusittavaksi, reseptilistat nimineen ja sotuineen ovat näkyvillä. Vaikkei haluaisikaan tietoja tonkia, tarjoaa järjestelmä vaikkapa julkisuuden henkilöiden tai naapureiden lääkityksen nähtäväksi.
Sama pätee diagnoositietoihin, sanoo Lähteenmäki. Hän kertoo myös, että potilastietojärjestelmän työkalulla voi hakea nopeasti esimerkiksi tietyltä aikaväliltä potilaalle kirjatut diagnoosit.
– Sillä on hyvä käyttötarkoitus, mutta se on suunniteltu huonoksi tietosuojan kannalta. Voi olla mahdollista tonkia esiin sellaisenkin potilaan tiedot, johon ei ole mitään hoitokontaktia – lokittomasti. Sellaisen ei pitäisi olla mahdollista kenellekään.
Antti Lähteenmäki antaa esimerkin siitä, ketkä arkaluontoisia tietoja Pegasos-tietojärjestelmässä näkevät.
– Toimistohenkilökunnalla on laajin on näkyvyys lääkitystietoihin. Diagnoosin selausmahdollisuuteen näkyvyys on hiukan rajatumpi. Mutta olipa lääkäri, hoitaja, ylilääkäri tai pomo, niin ei voi olla luvallista, että tietyn ihmisen diagnoositiedot voi katsoa hyvin tehokkaasti ilman, että jää lokia eli jälkiä katselusta.
Soitin iäkkään isäni asioissa hänen omahoitajalleen Järvenpään terveyskeskukseen. Otettuani lokitietoni
ulos, huomasin, että kyseisen hoitajan nimi komeili lokitiedoissani. Hänellä ei ole koskaan ollut hoitosuhdetta minuun. Kellonaika ja päivämäärä täsmäsivät: hän oli siirtynyt katsomaan tietojani heti puhelun jälkeen. Kun kysyin asiasta omalääkäriltäni, hän sanoi, että hoitajat kirjautuvat soittajan potilastietoihin hyvin nopeasti puhelun alettua. Tämä selitys ei kuitenkaan vakuuttanut minua. Jos esittelen puhelun alussa itseni ja kerron soittavani isäni puolesta, miten ihmeessä hoitaja voi käsittää asian niin, että hänen on kirjauduttava minun tietoihini. Ja kirjautuminen oli tapahtunut puhelumme jälkeen. Eli kyseessä oli selvä urkinta.Toinen tapaukseni koskee erästä seurakuntamme jäsentä, joka on katsellut sekä minun että muiden seurakunnan jäsenten tietoja. Hän on jopa tullut kertomaan joillekin, että kuule kun sinulla on se ja se sairaus, niin saisit sairauteesi apua siitä ja siitä. Voiko ihmisen uteliaisuudella olla rajoja!
Pitäisiköhän skannata kuva omasta "alakerrasta" ja laittaa kehystettynä menemään näille urkkijoille. Ja saatteeksi teksti: Tutki siitä!
Miten seurakunnan jäsentiedoista löytyy sairauskertomuksia?
Lääkäri Antti Lähteenmäki on ottanut yhteyttä THL:ään ja Valviraan, jotta asiat saataisiin tolalleen. Myös Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto lupasi viime kesänä asian tultua ilmi pohtia, onko diagnoositietojen näkyminen perusterveydenhuollon selailunäytöllä välttämätöntä.
Lähteenmäkeä huolettaa myös se, että kukaan ei tunnu kantavan kokonaisvastuuta. Hän ei ole havainnut tietosuojauhkan korjaantuneen millään lailla. Lääke- ja diagnoositietoja voi hänen mukaansa yhä katsella jopa ilman hoitosuhdetta potilaaseen.
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston osastopäällikkö Helena Ylisipola taas sanoo, että Helsinki noudattaa lakia. Henkilökuntaa sitoo vaitiolovelvollisuus. Hänen mukaansa kaikilla ei ole pääsyä kaikkiin tietoihin. Hän myöntää kuitenkin, että perusterveydenhuollon ns. tietojen selailunäyttö ei jätä jälkiä selailijasta.
– Selailunäytöltä ei jää asiakaskohtaista lokia. Mutta kun selailunäytöltä edetään yksittäisen potilaan tarkempiin tietoihin, asiasta jää sitten lokitiedot, osastopäällikkö Ylisipola selittää.
Kun Ylisipolalta kysyy, onko ongelman esiintuonnin jälkeen järjestelmiin tehty muutoksia, hän kertoo, että terveyskeskuslääkäreiden oikeuksia on rajattu.
– Meillä on tarkoitus käydä läpi eri ammattilaisten pääsy lokittomalle selailunäytölle. Jos tarpeen on, aiomme rajata oikeuksia nykyistä tiukemmin. Pyrimme kaikin keinoin siihen, ettei vahingossa tai joskus jopa tarkoituksella pääse käsiksi tietoihin, joihin ei kuulukaan päästä.
Lokiton on laiton
Tietojen lokittoman katselun mahdollistavat rekisterit eivät ole pelkästään Helsingin vitsaus. Näin kertovat sekä Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen että lääkäri Antti Lähteenmäki.
– Rekisteritieto-ongelma on yleinen ongelma koko maassa. Mutta Helsingissä ongelmat korostuvat, koska rekisteri on poikkeavan suuri, tietää Lähteenmäki.
Terveydenhuollon tietojärjestelmiin perehtynyt julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen vahvistaa myös, että koko maassa kipuillaan kirjavien potilastietojärjestelmien ja urkinnan kera. Osassa järjestelmistä lokitieto-ominaisuuksia on jouduttu parantamaan, kun on liitytty ns. Kanta-arkistopalveluun. Mutta on myös Kannasta irrallaan olevia järjestelmiä sekä röntgen- ja laboratoriosysteemeitä, joita riivaavat lokipuutteet.
– Potilastietojärjestelmiä voi olla kymmeniä yhdessä terveydenhuollon toimintayksikössä. Kaikissa ei välttämättä kerätä lokitietoja, joten vierailu jälkiä jättämättä on mahdollista, sanoo professori Tomi Voutilainen.
– Laki terveydenhuollon osalta on kuitenkin selkeä: vuodesta 2014 lähtien jokaisessa potilastietojärjestelmässä on pitänyt olla ominaisuudet, jolla lokitiedot kerätään. Jos järjestelmät eivät ole lainmukaisia, on Terveydenhuollon valvontaviraston eli Valviran ryhdyttävä toimiin vaikka uhkasakoin. Lokittomuus vaarantaa tietosuojan, jyrähtää Voutilainen.
Myös tietolouhinnan turvatakuut pohdituttavat
Lääkäri Antti Lähteenmäki suhtautuu varovasti myös jatkuvasti lisääntyvään tietojen louhintaan. Esimerkiksi THL:ää varten kerätään valtava määrä tietoja potilaista ja lääkäreiden toimista.
– Tietoja louhitaan ihmisten käynneistä kellonaikoineen ja lääkityksineen. Tieto paloitellaan ja ajatellaan, ettei niitä voida palauttaa yhden ihmisen tiedoiksi.
Lähteenmäki kertoo havahtuneensa, kun työskenteli asiaan liittyvässä kehitysprojektissa.
– Kysyin, että miten on mahdollista, että ihmisen sairaudet ja laboratoriotulokset näkyvät. Eikö tästä pitäisi tulla lokitieto? Vastaus oli kutakuinkin: kyllä, ehkä, joo.
Lähteenmäki antaa esimerkin siitä, miten tiedot olisivat palautettavissa yksittäisen ihmisen tiedoiksi. Lähteenmäki kuitenkin korostaa, ettei missään nimessä väitä, että THL-tietoja käytettäisiin väärin.
– Kun luokseni tulee vaikkapa 24.10.2016 potilas, rekisteriin kirjataan esimerkiksi: keskivaikeaa masennusta sairastava potilas. Tähän ns. Hilmo-rekisteriiin menevään tietoon ei tule henkilötietoja. Mutta potilaan anonyymiteetin voisi murtaa, jos pääsee käsiksi toiseen listaan. Lista kertoo kolmannen potilaan olleen Matti Meikäläinen, sotu se-ja-se.
Soten myötä soppa sakenee – "Täysin levällään"
Sotekaan ei tarjoa apua kirjavien tietojärjestelmien sekamelskaan. Sotessa kuitenkin odotetaan kertyvän säästöjä mm. sähköisten järjestelmien avulla. Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen sanoo, että sote-suunnitelmien lakiviidakko on potilastietojärjestelmien osalta täysin perkaamatta.
– Potilastietojärjestelmien osalta ei tällä hetkellä ota selvää, millainen tulevaisuus meillä on. On näkemyksiä yhdestä potilastietojärjestelmästä, joka turvaa tiedon liikkuvuuden. Mutta meillä on jo Kanta-arkisto ja satoja miljoonia maksava Apotti. Ei ole tiedossa, millaiseen toimintaympäristöön Apotti tulee eikä myöskään se, kuka sitä käyttää. Käyttävätkö yksityisen puolen palveluita tarjovat samaa järjestelmää? Asiat ovat täysin levällään sotessa.
Professori Voutilainen miettii myös sitä, miksi julkisella puolella urkintaa tulee ilmi huomattavasti enemmän kuin yksityisellä.
– Julkisella puolella urkintaan puututaan ja tehdään rikosilmoituksia. Potilaalla on mahdollisuus saada pieni kärsimyskorvaus. Mutta on silmiinpistävää, että yksityisellä sektorilla näitä painetaan villaisella. Käräjäjien henkilörekisteriasioissa vain harva tapaus on sellainen, jossa yksityisen palveluksessa oleva henkilö olisi urkkinut tietoja. En millään usko, että meillä on uteliaita ihmisiä vain julkishallinnossa.
Professori Tomi Voutilainen kertoo, että tietosuojaan on luvassa parannus. EU:n uusi tietosuoja-asetus astuu voimaan vuonna 2018.
– Se edellyttää tietoturvaloukkauksen ilmoittamista valvovalle viranomaiselle. Tällaisessa tilanteessa myös yksityinen sektori joutuu tekemään asiasta ilmoituksen valvontaviranomaiselle.
Ilmitulleista urkkijoista syyteharkintaan saakka päätyy vuosittain jopa kolmesataa. Käräjillä puidaan noin sataa urkintatapausta vuosittain. Uhrien määrä voi olla monikymmenkertainen, sillä urkkija ei useinkaan tyydy kalastelemaan tietoja vain yhdestä ihmisestä.
juuri. Menee ehkä 20 sekunttia kun henkilön lokitiedot on paperilla. Tosin ne kyllä käydään ensin läpi ennen kuin lähtee asiakkaalle.