"Yritin tappaa vaimoni"

Niin, ilmeisesti valtaosalta naisista puuttuu se tasavertainen kumppani. Nimim. lapset gynekologikäynnillä mukana, kun mies ei "jaksanut" hoitaa

Jos ei jaksa kakaroitaan hoitaa, niin ei jaksa pannakaan. Ei todellakaan seksiä tuollaisella luuserille.

Mun ex-mies jäi vanhempainvapaalle hoitamaan 7 kk ikäistä lastamme. Sitä ennen oli ollut selvää, että se, joka on kotona, hoitaa yöheräilyt (aina, myös viikonloppuisin), koska työssäkäyvän pitää saada levätä. Tämä siis työssäkäyvän miehen vaatimus. No joo, ylläri sitten kun minä kävin töissä ja mies oli kotona, niin tämä ajatus jotenkin kokonaan poistui miehen päästä. Hän valitti että on hirveän väsynyt, ja on kohtuutonta, jos hänen pitää hoitaa lasta yöllä, kun hän on muutenkin niin väsynyt raskaasta lapsenhoitopäivästä.

No, ette varmaan ihmettele, miksi ex on ex.

Kun olin kotiäitinä, mies eli kuin hotellissa. Kaikki tehtiin valmiiksi, minä hoidin lapset oli arki tai pyhä ja jos joskus pyysi apua johonkin, sain kauhistuneen ilmeen kera kuulla kuin HÄN KÄY TÖISSÄ. Jäi sitten hoitovapaalle vuodeksi ja tämän vuoden aikana teki ehkä kaksi kertaa ruokaa ja yhden viikkosiivouksen. Kaikki muu jäi edelleen minulle, myös yöheräilyt.

Että "kyllä se mies ottaa vastuuta kun sitä antaa". Paskat.

Lähtikö mies juttelemaan mihinkään ongelmista, haitteko mitään apua? Mä jotenkin uskon ja toivon että mieheni on tajunnut kuinka pahasti ja väärin toimi aikoinaan, silloin kun polla meni sekaisin. Niin paljon sitä on puitu että luulisi jotain tajunneen. Mutta kuten sanoin aikaisemmin. En voi yhtään tietää miten meidän lopulta käy. Eikä kenenkään ihmisen pääkoppaan pysty näkemään että mitä sielä tapahtuu!!! Onhan sekin mahdollista että mieheni on ollut jo pidemmän aikaa kyttääjä mutta en vain sitä ole tajunnut, huomannut.

..en ymmärrä itseäni. Kun ns. pimahtaa, niin ihminen kuvailee vaan sitä hetkeä, kun matelijanaivoilla hakkaa päälle. Toki väkivalta voisi olla laskelmoivaa ja kylmää harkintaa.



Mutta useimmilla se on REAKTIIVISTA, tilanteisiin reagoivaa, huono impulssikontrolli, ei ymmärrä itseään. Tästä johtuen jälkikäteen väkivaltaisen selitys ja ymmärrys on, että pimahti, tuli tunnekaappaus, pimeni.



Se on jälkikäteinen todistajanlausunto siitä, että kyseessä on vaarallinen, arvaamaton ja joitakin osin epäkypsä ihminen.





Kypsä ja vastuuntuntoinen ihminen ottaisi omistajuuden myös kauheista teoistaan. Ei jää kiinni siihen apinanraivoon, jolla on yrittänyt vahingoittaa läheistään. Vaan katsoo isoa kuvaa - enkä tässä tarkoita hesarin ulkoistavaa pässiä.

ettei tässä parisuhteessa ollut muka ollut minkäänlaista väkivaltaa aiemmin. Jos itse heräisin jonain yönä siihen, että mieheni olisi kumauttanut minua jollain esineellä päähän, olisin varmasti niin järkyttynyt, etten todellakaan uskaltaisi mennä enää uudelleen nukkumaan enkä ainakaan jättäisi vauvaa yksin valvovan miehen kanssa. Minusta tuo kulissien pitäminen tapahtuneen jälkeenkin kuulosti jotenkin siltä, että kulisseja oli pidetty pystyssä aiemminkin.

ja kokee arjen kotitöineen ja lastenhoitoineen taakaksi?



Luulisin, että sellaiset miehet, jotka eivät tunnista ja osaa käsitelä omia tunteitaan ja jotka eivät osaa olla toisten ihmisten kanssa ja olla siten lähellä ja läheinen. Sellaisen miehen tai naisen on väsyttävää olla lasten kanssa ja olla yhteydessä toisiin tunnetasolla, se kuluttaa omat energiat täysin loppuun.



En usko, että kuka tahansa naksahtaa väkivaltaiseksi. Uskon, että siihen liittyy just se oman psyyken ja tunne-elämän kehittymättömyys ja ristiriitaisuus, ja nimenomaan kriisitilanteisssa, mitä uupumus on, ihminen saattaa käyttäytyä arvaamattomasti. Ihmistä ei silloin enää ohjaa ohimolohkot vaan "liskoaivot", aivorunko ja sen tuottamat "primitiivireaktiot".

kertoo, ettei ollut eka kerta. Minä olen ollut mieheni kanssa melkein 10 vuotta ja, jos heräisin siihen, että mies lyö päähän, niin en varmaan saisi nukuttua uudelleen, vaikka kuinka juteltaisiin asia. Se olisi niin kamala järkytys. Siksi en usko, että tuo oli ensimmäinen kerta siinä parisuhteessa.



Ritva Santavuori käytti joskus hyvää termiä näistä selityksistä... "se kuuluisa naksahdus"

Vaikka tekisi rikosilmoituksen, ei ole mitään takeita, etteikö joutuisi joskus antamaan lapsia miehen hoivaan ilman valvontaa. Kun ei mitään vammaa tullut ja apuakin mies hakenut, niin seuraukset eivät olisi kummoiset.



Sitten sitä joutuisi viemään lapset isälle viikonlopuksi, tietäen, että rutiineista ei pidetä kiinni ja lapset todennäköisesti riehuvat väsymystä/nälkää. Että siinä sitten jännität, koska se mies pulahtaa lapsille.

Jospa joku puisi tuon anteeksianto-osuudenkin.



T. Väkivallan kokenut

Vastaus tälle:



Pimahdin = en osaa kontrolloida vihaani, en tunnista tunteitani,

..en ymmärrä itseäni. Kun ns. pimahtaa, niin ihminen kuvailee vaan sitä hetkeä, kun matelijanaivoilla hakkaa päälle. Toki väkivalta voisi olla laskelmoivaa ja kylmää harkintaa.



Mutta useimmilla se on REAKTIIVISTA, tilanteisiin reagoivaa, huono impulssikontrolli, ei ymmärrä itseään. Tästä johtuen jälkikäteen väkivaltaisen selitys ja ymmärrys on, että pimahti, tuli tunnekaappaus, pimeni.



Se on jälkikäteinen todistajanlausunto siitä, että kyseessä on vaarallinen, arvaamaton ja joitakin osin epäkypsä ihminen.



Kypsä ja vastuuntuntoinen ihminen ottaisi omistajuuden myös kauheista teoistaan. Ei jää kiinni siihen apinanraivoon, jolla on yrittänyt vahingoittaa läheistään. Vaan katsoo isoa kuvaa - enkä tässä tarkoita hesarin ulkoistavaa pässiä.

________________



KIITOS TÄSTÄ VIESTISTÄ. JOSPA JOKU VIELÄ SELVITTÄISI SITÄ ANTEEKSIANTAMISOSUUTTA, joka on aika mahdoton. Sitä ei ehkä kannata ajatella edes, mutta sanokaas jotakin siitäkin.



T. Väkivallan kokenut

tämä oli tarpeellinen artikkeli koska tässä avoimesti kerrotaan mikä meni pieleen sen henkilön näkökulmasta jolla napsahti päässä. Aika hyvin rivien välistä kävi mielestäni ilmi myös tapahtumaan johtanut ketju. Usein ihmetellään että mikä meni pieleen ja miten sellasita saattaa tapahtua ja tässä nyt on yksi näkemys asiaan.

Niin, mikä se pieleen mennyt asia siis on? Artikkeli herättää keskustelua (syystä!) juuri siksi, että sen perusteella olisi helppo ymmärtää tuollainen kesken yötä kuristelu johtuvaksi hankalasta lapsiperheajasta, kontrolloivasta vaimosta yms. Eikös tämä ole se vinksahtanut ajatteluketju, jossa teon syy löytyy uhrista?

En tiedä tästä artikkelin perheestä mitään muuta kuin artikkelin verran mutta näkisin artikkelin, av:n ja eletyn elämän perusteella että jokin saattaa mennä pieleen jos tarina on tämän tyyppinen:

? Mennään yksiin aika äkkiä tapaamisen jälkeen, ei voida hirveän hyvin tuntea toista

? Hankitaan lapsi pian yhteen menon jälkeen, ei edelleenkään tunnettu sitä toista hirveän hyvin tai oltu keskusteltu siitä mitä vanhemmuus tuo tullessaan

? Mies 'heikko' ennestään, ei siis mikään näkyvästi 'hullu' mutta jo lapsena ongelmia impulssikontrollin kanssa, elellyt aika pitkään ilman perhettä ja sen tyyppisiä arkirealiteetteja tms, arki pysyy kasassa jos rasitus on kohtuullista tällä ihmiselle

? Kaikki pitää olla, omakotitalo Helsingistä ja tarve pitää yllä jonkinlaista kulissia

? Vaimolla on 'projekti' käynnissä, tärkeää on että asiat menee 'oikein'

? Mies alkaa oireilla, pyytää vähän hellittämään (oli se sitten hellittämistä ihan normaalista vauva-arjesta tai överikontrollivauva-arjesta) ei osaa käsitellä tunteitaan, ei osaa puhua tuntemuksistaan, ajautuu yhä syvemmälle suorittamaan arkeaan kun ei osaa muuta, ei edes hengähtää viittä minuuttia työn ja kodin välillä

? Uusi raskaus tulee kehiin raskaushormooneineen päivineen, ihan hirveästi ei varmaan olla keskusteluja käyty asioiden tilasta jos mies on hajalla ja toinen lapsi suunnitelmissa silti

Kuulun myös niihin ihmisiin jotka ajattelevat ettei tuollainen voi tulla täysin yllätyksenä. Aika silmät kiinni siinä parisuhteessa saa kulkea ja olla toista huomioimatta jos ei huomaa että toinen alkaa olla tuossa kuosissa.

Mutta elävää elämää katsellessa ja av:ta lueskellessa on kyllä huomannut että toisille se kulissien pitäminen ja älyttömän hienot joulupaardit ja muu näyttää tulevan jostain niin selkärangasta että ei tosiaan huomata että heikompaa (miestä) jo hirvittää ja tulee tosiaan yllätyksenä sitten se että mies lähtee sinne joulukuusimetsään ja riipasee kännit siellä tai jotain pahempaa.

Olen nähnyt monia perheitä joissa vaimo haluaa lapsia vaikka mies ei selkeästi mikään unelmaisiä ole. Silloin se näyttää toimivan kun vaimo hyväksyy miehensä sellaisena (vätyksenä) kuin mies on ja vaimo on jossain määrin tiedostanut mihin on ryhtymässä eli pystyy hoitamaan lapset yksin ja antaa miehen kuljeskella omia menojaan. Hankausta ja ahdistusta näyttää taas syntyvän jos mieheltä odotetaan asioihin joihin he eivät kykene, mitä se sitten kenellekin on.

Kun katsoo noita korpikansan miehiä jotka ovat edelleen sitä mieltä että ennemmin vieraiden naisten kuuluu kaitsea heidän lapsiaan kun heidän itsensä jos paikalla on tämä isä ja vain joku nainen niin kyllähän se ajatuksia herättää. Ennen olin itsekin noita miehiä tuomitsemassa mutta nyt todella tajuan että ei heiltä voi kummempia odottaa.

Itse siis näen syyllisen ennenkaikkea toimimattomassa yhtälössä kuin sen osasissa.

Voi vittu, alkoi ahdistaa kun luin tätä ketjua. Mun mies saa välillä raivareita ja on myös käynyt käsiksi, hyvin lievästi kylläkin (ei ole aiheuttanut vammoja, paitsi henkisiä ehkä). On just mainituilla tavoilla tehnyt mut riippuvaiseksi itsestään (elättäjä, asunto miehen, auto miehen, muu omaisuus, mulla ei mitään omaisuutta), vieraannuttanut mut kavereistani kun hän ei kuulemma heitä jaksa kun ovat niin rasittavia (siinä ensirakkauden huumassa sitten menin lankaan ja vietin aikaa enemmän miehen kanssa, tuloksena mulla ei enää ole kavereita). Sukulaisia sentään "saan" nähdä mutta harvoin. Hekin kuulemma ovat rasittavia. Nyt sitten tässä mietin että miten helvetissä näin pääsi käymään, lapsiakin kuvioissa, tietenkin. Enkä uskalla erota, koska pelkään että mies pimahtaa ja vahingoittaa lapsia. Suomessa kun ei mikään lähestymiskielto auta, varsinkaan jos mitään konkreettista ei ole tapahtunut ja muutenkaan mistään ei saa rangaistuksia. Mitenköhän saisin rohkeutta ottaa ja lähteä?

Mun ex-mies jäi vanhempainvapaalle hoitamaan 7 kk ikäistä lastamme. Sitä ennen oli ollut selvää, että se, joka on kotona, hoitaa yöheräilyt (aina, myös viikonloppuisin), koska työssäkäyvän pitää saada levätä. Tämä siis työssäkäyvän miehen vaatimus. No joo, ylläri sitten kun minä kävin töissä ja mies oli kotona, niin tämä ajatus jotenkin kokonaan poistui miehen päästä. Hän valitti että on hirveän väsynyt, ja on kohtuutonta, jos hänen pitää hoitaa lasta yöllä, kun hän on muutenkin niin väsynyt raskaasta lapsenhoitopäivästä.

No, ette varmaan ihmettele, miksi ex on ex.

Kun olin kotiäitinä, mies eli kuin hotellissa. Kaikki tehtiin valmiiksi, minä hoidin lapset oli arki tai pyhä ja jos joskus pyysi apua johonkin, sain kauhistuneen ilmeen kera kuulla kuin HÄN KÄY TÖISSÄ. Jäi sitten hoitovapaalle vuodeksi ja tämän vuoden aikana teki ehkä kaksi kertaa ruokaa ja yhden viikkosiivouksen. Kaikki muu jäi edelleen minulle, myös yöheräilyt.

Että "kyllä se mies ottaa vastuuta kun sitä antaa". Paskat.

Täällä kolmas ilmoittautuu, jonka mies ihan samanlainen. Miksi sen pitää aina olla äiti, jonka on pakko jaksaa vaikkei jaksaiskaan?

jonka mies ei kuulemma uskalla jäädä vahtimaan niiden kolmivuotiasta lasta illalla muutamaksi tunniksi. Ystävä pääsee kaupungille shoppailemaan vaan, jos sen oma äiti ottaa lapsen siksi aikaa hoiviinsa.



Ihan ovat liki 30-v. pari, mies töissä eikä näytä ulospäin jälkeenjääneeltä. Se lapsi ainakin on ihan normaali.

maisemaan, mistä osa (huom! vain osa) perheväkivallasta kumpuaa. Itse en pystyisi enää luottamaan kerran pimahtaneeseen ihmiseen, enkä siksi pystyisi ottamaan takaisin.



Minä näen selvästi miten artikkelissa kuvatun kaltainen tilanne kasaantuu. Olen ollut sellaisessa itsekin. Vastaavassa tilanteessa en kuitenkaan pimahtanut (olen mies) vaan otin eron. Hyvin harva mies tekee niin, ja toivoisin että useampi tekisi. Miehet pyrkivät pitämään perheensä kasassa liian pitkään. Heidän tulisi puurtamisen ja pinnistämisen sijasta itsekkäästi luovuttaa jo aiemmin, ja todeta että tästä ei tule mitään.



Joidenkin tilastojen mukaan 80% eron aktiivisista osapuolista on miehiä.



Kun minulta kysyttiin miksi eron otin vastasin valituille kysyjille, että en tahtonut päätyä uutiseksi iltapäivälehtiin. Toisille en luonnollisesti vastannut mitään. Lapset hoidin silloin ja hoidan nytkin, vuoroviikkoperiaatteella.



En suostunut kulissiin ja pompotettavaksi, vaan repäisin irti, ja elän omaa elämääni lasten kanssa sillä tavalla, joka minulle sopii. Valitettavasti siihen tapaan ei mahdu lasteni äiti.



Joku totesi jo tässäkin ketjussa aiemmin, että miestenkin näkökulmaa olisi syytä kuunnella. Olen samaa mieltä. Tässäkin ketjussa ymmärtävää ja analysoivaa kuuntelemista on melko vähän, tuomitsemista hyvin paljon. Artikkelin esimerkki on sen verran äärimmäinen, että tämä on tietysti ymmärrettävää.



On pelottavaa, kun joku pimahtaa väkivaltaisesti, ja en itse pystyisi enää todennäköisesti luottamaan pimahtaneeseen - samala tavalla kuin pettäminen veisi luottamuksen parisuhteen pohjalta.



Uskon, että moni suomalainen mies pimahtaa vastaavassa tilanteessa töihin, viinaan, vieraaseen petiin jne. Äärimmäinen esimerkki pysäyttää mutta valitettavasti helpottaa myös korvien sulkemista ja tilanteen ulkoistamista miehen hulluudeksi.



Mitäs jos mies olisi pimahtanut puolen vuoden ryyppyputkeen? Vetäissyt burnoutin (jonka artikkelissa mielestäni vetäisikin?) Masentunut vakavasti ja jäänyt jurottamaan vuodeksi peräkammariin? Aloittanut sivusuhteen?



Kun mies reagoi väkivaltaisella psykoosilla, se on paitsi pelottavaa myös liian helppo tuomita.

80% erojen aktiivisista osapuolista on naisia, piti kirjoittaa.

Tuo mies yritti ensin kumauttaa vaimonsa kuoliaaksi, sitten tämän mentyä uudelleen nukkumaan yritti kuristaa, kamppaili vaimon tappaakseen puolen tunnin ajan. Ei ollut kännissä, ei ison riidan jälkeen, ja nyt syö mielialalääkkeitä vain vaimonsa mieliksi oman kertomansa mukaan. Edelleen etsii syitä vaimostaan tapahtuneeseen.



Ryyppyputki ja pettäminen voivat vielä tähän verrattuna olla "normaaleja" tapoja reagoida paineisiin ja masentuneisuuteen. Tuo kahteen kertaan toistettu sinnikäs murhayritys sen sijaan kertoo jo paljon suuremmista henkisistä ongelmista, jotka eivät todellakaan selity pelkillä kotipaineilla. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on kyse ilmeisesti osin sairaudentunnottomasta miehestä, jonka seuraavaa sekoamista ei välttämättä voi estää, vaikka vaimo kuinka siloittelisi perhe-elämän paineita ympäriltä.



Voihan perheiden ongelmista tosiaan keskustella yleiselläkin tasolla, mutta tätä uutisoitua tapausta ei selitetä muulla kuin mielenterveyden vakavalla häiriöllä. Vaikka tuo mies ei ilmeisesti sitä vieläkään ole oikein myöntänyt, kun etsii syitä ulkopuoleltaan, vaimostaan jne. Käsittääkseni psykoosi ja skitsofrenia ovat yhteyksissä, sitäkin kannattaisi tuon miehen tapauksessa tosissaan miettiä.

lapsensa. Niin kauan kuin mies ja nainen eivät ole tasa-arvoisia avioerotilanteessa miehet sinnittelevät liian pitkään.

Ei se nyt kulissia tarkoita että lapsille annetaan ehjä perhe. Mutta kun palstan ämmät jättävät miehensä jo suunnilleen yhden baarireissun takia niin ettehän te voi ymmärtää mitä on sitoutuminen ja anteeksianto.

Minusta nimenomaan tuollaisen yksittäisen väkivallanteon voisin yrittää antaa anteeksi. Tottakai mies menisi hoitoon ja minun mieheni haluaisikin mennä. Samoin haluaisin itse hoitoa ja mieheni anteeksiantoa jos pimahduksissani yrittäisin hänet tappaa.

Kuka tahansa teistäkin voi joskus pimahtaa. Riski on jokaisella.

Äidillä on varmaan pysyvä pelko siitä, että mies saattaa vielä pimahtaa, joten tuo sama pelko saattaa myös äidin välityksellä siirtyä lapsiin.

Esimerkiksi äiti ei uskalla käyttäytyä enää normaalisti ja näyttää negatiivisia tunteitaan. Tuon tavan myös valitettavasti lapset saattavat omaksua. Hyssyttelyilmapiiri on pahaksi lapsen terveelle kehitykselle.

lapsensa. Niin kauan kuin mies ja nainen eivät ole tasa-arvoisia avioerotilanteessa miehet sinnittelevät liian pitkään.

Mieshän nimenomaan koki sen lapsiperheen elämän itseään kuormittavana, lapsen säännölliset syötöt ja nukutukset ja oman yöunen katkonaisuuden. Pitäisikö tällaiselle miehelle sitten antaa vauva eron jälkeen kokonaan hoidettavaksi vaikka viikonlopun ajaksi? Haluaisiko hän sitä edes vai kokisiko tilanteen itselleen liian rasittavana?