Olen adoptioäiti, haluatko kysyä jotain

Oletko koskaan sanonut lapsellesi "jos et ole kunnolla, lähetän sinut takaisin Kiinaan" tms.? Ihan siksi kysyn, kun eräs tuttu on myös sieltä adoptoinut ja itse kertoi, että omallensa on näin sanonut. Kovasti vaan särähti korvaan, että voi noin sanoa, ja haluan ajatella, ettei ole tavallista.

Kaikkea hyvää sinulle, kiva lukea tätä ketjua :)

Mikset adoptoinut Suomesta tai esim. Venäjältä?

Aiotteko vielä yrittää biologista lasta hoidoilla? Tai suunnitteletteko toista adoptiota?

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 13:35"]

Anteeksi vaan,mutta itse en jollain tasolla ainakaan hyväksy adoptiota ulkomaille. Mulla on niin huonoa kokemusta lähisukulaisesta joka on adoptoitunut. Mua ärsyttää eniten se että luullaan olevansa sen lapsen biovanhempia. Toisaalta mua myös säälittää perheet jotka ovat joutuneet adoptoimaan koska eivät muuten saa lapsia. Aina kun nään perheen jossa vanhemmat ovat valkoisia ja lapset tummia niin selvä peli. Ei alakerta toimi.

[/quote]

Heh, joku vajakki näkee vaivaa etsiäkseen tällaisen vanhan ja av-ketjuksi asiallisen ketjun, jotta voi pilata sen paskakommenteillaan.

No moni valitsee sen biolapsen, koska sen saa helposti. Toisin kuin adoptiolapsen.

Kyllä se alakerta toimii meillä adoptiovanhemmillakin! On harhaluulo, että kaikilla adoption valitsevilla olisi lapsettomuustausta. Syyt ja motiivit voivat olla ihan muitakin! Terveisin eräs, jolla tummaihoinen lapsi ja kunnossa oleva alapää.

Mistä maasta lapsesi on?

Jos lapsella ei ole esim. erilainen ihonväri kuin sinulla, niin tietääkö lapsesi olevansa adoptoitu?

Oletko koskaan ärsyyntynyt lapseesi niin, että olet ajatellut jotain "et edes ole minun lapseni" tms, siis biologiaan liittyvää?

tarvitse :) Joskus joku on erehtynyt luulemaan, että mieheni on ko. maasta. Silloin olen toki korjannut virheen, mutta muuten en asiaa toitota. En sitä edes muistakaan :)

kuin jos hän olisi sinun biologinen lapsesi?

Kaipaatko koskaan sitä, että löytäisit lapsesta sinun omia piirteitäsi?

Mietin sitä itsekin kun harkitsin adoptiota. Asiasta taidetaan vain puhua aika vähän :(



"Oletko koskaan ärsyyntynyt lapseesi niin, että olet ajatellut jotain "et edes ole minun lapseni" tms, siis biologiaan liittyvää? "



Mutta siis... rehellinen vastaus: en ole ikinä ajatellut tai kokenut noin. Lapsi ei voisi olla enempää oma. Ainoat asiat, joissa biologia on tullut vastaan, ovat vähän toisenlaisia. Esim. hammaslääkärissä on saatettu kysyä, onko suvussa ollut tarvetta oikomishoidolle. Mutta silloinkin olen ensin vahingossa alkanut tarinoida omista hamamsraudoista ja vasta myöhemmin tajunnut, ettei siitä paljon apua ole lapsen suhteen :D

"Koetko, että rakastat lasta yhtä paljon

kuin jos hän olisi sinun biologinen lapsesi?

Kaipaatko koskaan sitä, että löytäisit lapsesta sinun omia piirteitäsi?"



No vertailukohtaa ei ole, kun on vain adoptiolapsi, mutta koen, etten voisi rakastaa ketään enempää kuin häntä.



Ja löydänhän hänessä jatkuvasti myös omia piirteitäni, vaikka ne eivät ulkonäön tai geenien vaikutusta olekaan :) Samanlaisia tapoja reagoida asioihin, samoja mieltymyksiä ja inhokkeja, samanlaisia ilmeitä jne.

Etkö haluaisi kertoa mistä maasta lapsesi on adoptoitu?



Kauanko adoptiota piti odottaa?



Onko lapsi terve?



Kauanko yrititte biologista lasta? Vai onko taustalla lapsettomuutta?

"Etkö haluaisi kertoa mistä maasta lapsesi on adoptoitu?



Kauanko adoptiota piti odottaa?



Onko lapsi terve?



Kauanko yrititte biologista lasta? Vai onko taustalla lapsettomuutta?"



Kai sen voi kertoa, lapsi on Kiinasta. Meillä adoptioprosessiin kului kaikkinensa reilu pari vuotta, mutta nykyään odotusajat ovat pidentyneet todella paljon. Esimerkiksi Kiinan odotusajat taitavat olla yli kuusi vuotta.



Lapsi on terve :) Ja ikätasonsa mukaan kehittynyt.



Pari vuotta olimme lapsettomuushoidoissa ennen kuin päädyimme adoptioon. Kaikkia hoitoja ei koitettu, eli adoptio ei ollut mitenkään pakon edessä viimeinen vaihtoehto, vaan kypsyttelyn tulos.

"Miehesi ammatti???"



Erikoinen kysymys :)

Ollaan molemmat sosiaalialalla, tulot varmaan keskivertoa alhaisemmat. Eli se harhaluulo, että adopio olisi vain rikkaiden hommaa, tuli kumottua nyt.

Oletteko tutustuneet kiinalaiseen kulttuuriin? Vaalitteko sitä jotenkin?



Tuijotetaanko lastanne kaupungilla? Jos näin, niin miltä se tuntuu?



Mukavaa, kun vastailet kysymyksiin kiinnostavasta aiheesta. :)

että olet jäänyt paljosta paitsi, kun et ole ollut raskaana, synnyttänyt ja imettänyt. Vai oletko tyytyväinen, että olet saanut lapsen ilman näitä?



Paljonko adoptio maksoi?



Koitteko adoptioprosessin raskaana?

on vastaanottanut lapsenne?



Onko hänestä tullut yhtä luontevasti osa sukua kuin muistakin (mahdollisista) lapsenlapsista/sisarenlapsista/veljenlapsista? Vai onko hän ehkä ollut tullessaan jotenkin "nähtävyys"?



Onko häntä kohdeltu jotenkin eri lailla kuin suvun muita lapsia? Saanut erikoishuomiota muihin verrattuna tms?

"Oletteko tutustuneet kiinalaiseen kulttuuriin? Vaalitteko sitä jotenkin?



Tuijotetaanko lastanne kaupungilla? Jos näin, niin miltä se tuntuu?



Mukavaa, kun vastailet kysymyksiin kiinnostavasta aiheesta. :)"



Kiva, jos vastaukset auttavat vähän avartamaan ajatuksia :)



Me ollaan pyritty pitämään kiinalainen kulttuuri osana arkea: tehdään kiinalaista ruokaa ja käydään kiinalaisissa ravintoloissa, juhlitaan kiinalaista uutta vuotta, ollaan opetettu lapselle kiinaksi perusjuttuja, jotka osataan (lukusanat jne.), ollaan yhteydessä muihin Kiinasta adoptoineisiin. Mutta siis se on vain luonteva osa arkea, ei mitään väkisin tuputtamista. Ehkä tärkeintä oman näkemykseni mukaan on se, että lapsi todellakin tietää, mistä on tullut ja että hänen synnyinmaastaan puhutaan arvostaen.



Asumme keskisuurella paikkakunnalla ja kyllä meitä joskus tuijotetaan. Varmaan enemmän kuin huomaankaan :) Ei se häiritse. Kukaan ei ole koskaan kommentoinut ikävästi. "Onpa söpö lapsi" -kommentteja tulee paljon ja monet tulevat kyselemään. Sekin on kyllä rasittavaa joskus.

"Koetko että olet jäänyt paljosta paitsi, kun et ole ollut raskaana, synnyttänyt ja imettänyt. Vai oletko tyytyväinen, että olet saanut lapsen ilman näitä?



Paljonko adoptio maksoi?



Koitteko adoptioprosessin raskaana?"



Joskus tuntuu kyllä siltä, että olen jäänyt paitsi. Tai siis tajuan, että en voi mitenkään ymmärtää, millaisia asioita raskaus, synnytys ja imetys ovat. Vaikeimmalta tuntuu ajatus, etten ole voinut olla lapsen kanssa alusta saakka enkä ole voinut imettää häntä. Mutta en märehdi tätä koko ajan, ajatus tulee esiin vain joskus kun esim. katson jotain imettävää ystävää. Enemmän ajattelen asiaa lapseni kannalta ja suren sitä, ettei hän ole saanut ansaitsemaansa hoivaa vauvana.



Joskus taas ajattelen, etten edes uskaltaisi synnyttää : D Että onneksi ei tarvinnut :D



Mitähän adoptio maksoi... Olisiko ollut noin 13 000 euroa, siinä on mukana matkakulut Kiinaan ja majoittuminen siellä kolmen viikon ajalta. Se oli meille aika iso summa, mutta odottaessa oli aikaa säästää. Ehdottomasti joka euron väärtti :D



Adoptioprosessi tuntui raskaalta. Se, ettei tiennyt, "kelpaako" vanhemmaksi oli vaikeinta. Ja moni asia pelotti: osaako lasta rakastaa ja olla hänelle hyvä äiti. Meillä oli onneksi kuitenkin aika lyhyt odotusaika. Niillä, jotka nyt odottavat vuosikausia, on varmasti sata kertaa vaikeampaa.

"kuinka suku on vastaanottanut lapsenne?



Onko hänestä tullut yhtä luontevasti osa sukua kuin muistakin (mahdollisista) lapsenlapsista/sisarenlapsista/veljenlapsista? Vai onko hän ehkä ollut tullessaan jotenkin "nähtävyys"?



Onko häntä kohdeltu jotenkin eri lailla kuin suvun muita lapsia? Saanut erikoishuomiota muihin verrattuna tms?"



Lähisuku on ollut ihanaa. Lapsi ei saa sen enempää tai erityisempää huomiota kuin vaikkapa serkkunsa. Sukulaiset hankkivat paljon tietoa adoptiosta ja odotusaikana. Arvostan sitä.



Kaikilla ei ole yhtä hyvin. Tiedän adoptiopiireistä usemman perheen, jossa adoptiolapsi on selvästi erilaisessa asemassa kuin biologiset sukulaiset. Tuntuu, että esim. isovanhempien kiintymys adoptiolapseen on enemmän "väkintäistä" tai "pakotettua" kuin biolapsenlapsiin. Ovatpa jotkut laittaneet välit poikki kokonaankin.



Kaukaisempien sukulaisten asenteissa olen huomannut kaikenlaista ei niin kivaa. Viimeksi syksyllä sukujuhlissa eräs miehen sukulainen tuli parin boolilasillisen jälkeen avautumaan, kuinka "isovanhemmat kääntyisivät haudassaan, jos tietäisivät, millainen lapsi on saanut heidän sukunimensä". Se tuntui tosi pahalta.