Olen adoptioäiti, haluatko kysyä jotain

lapsi alkoi kokea teidät vanhemmikseen? leimautuiko heti teihin vai veikö prosessi pidemmän aikaa?



kiinnostava keskustelunaihe!

tiedätte lapsen taustasta? Tiedättekö esim. mitään biologisista vanhemmista ja miksi/miten vauva annettiin adoptoitavaksi?



Kiinasta adoptoidut vauvat on söpöjä :)

Minä olen itse suomalainen adoptiolapsi, ja en halua kysyä mitään, haluan vain kannustaa ja sanoa, että pidä lapsesi puolia niitä vastaan, jotka ovat häntä "vastaan. Minulla ei sellaista puolenpitäjää oikein ollut, ja adoptiosuku onkin minut jo hylännyt. Biologista sukua en tunne, eikä bioäitini halua nähdä minua.



Ole hänelle avoin, näytä rakkautesi. Kun tulee kysymysten aika, kuuntele ja vastaa rehellisesti. Jos et tiedä, sano että en tiedä jne. Adoptiolapselle erityisesti on tärkeää tietää, että hänet hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on.



Tsemppiä ja paljon hyvää teille ap :)

Onko lapsi jo sen ikäinen, että osaisi kysellä "erilaisesta" taustastaan?



Siis vaikkapa siitä, ettei ole syntynyt oman äidin masusta vaan äiti ja isä ovat hakeneet hänet lentokoneella?



Tai siitä, että hänellä on erivärinen tukka ja silmät kuin vanhemmilla ja/tai kavereilla?



Mitä olette vastanneet/mitä aiotte vastata sitten, kun kysymyksiä alkaa tulla?



Todella mukava, kun viitsit kertoa, tämä on kiinnostava ja yhä useampia koskettava aihe.

entä minkä ikäinen han nyt on?

"Koska lapsi alkoi kokea teidät vanhemmikseen? leimautuiko heti teihin vai veikö prosessi pidemmän aikaa?"



Olen kuullut joidenkin adoptiovanhempien sanovan, että "lapsi otti heidät heti omakseen", mutta itse en usko siihen. Meidän lapsi oli heti iloinen, tunki syliin, halaili jne. mutta se oli ennemmin sellaista valikoimatonta sosiaalisuutta. Laitoslapset ovat usein tottuneet hekemaan hyväksyntää keneltä tahansa ja hurmaamaan.



Lähentymistä alkoi tapahtua heti, mutta kyllä tuntuu varsinkin nyt jälkikäteen, että ehkä vuoden verran oltiin oltu kotona ennen kuin hän koki meidät ihan oikeasti vanhemmiksi. Silloin hän alkoi kiukutella kunnolla ja siis uskalsi luottaa siihen, että me emme hylkää, vaikka ei aina niin aurinkoista naamaa näyttäisikään.

"Mitä tiedätte lapsen taustasta? Tiedättekö esim. mitään biologisista vanhemmista ja miksi/miten vauva annettiin adoptoitavaksi?"



Emme tiedä lapsen taustasta mitään, ainoastaan sen, mistä hänet on löydetty. Näin on yleensä aina Kiinan kohdalla, Kiinassa adoptio ei ole lain mukaan sallittua. Joistain muista maista on saatavilla paljon enemmän tietoa lapsen taustasta, joskus jopa biovanhempien tiedot.



Tämä on surullinen asia. Tiedän, että lapselle edes yksi pieni tiedonmurunen taustasta olisi kullanarvoinen jo nyt, ja vanhempana varmasti vielä enemmän.

"Minä olen itse suomalainen adoptiolapsi, ja en halua kysyä mitään, haluan vain kannustaa ja sanoa, että pidä lapsesi puolia niitä vastaan, jotka ovat häntä "vastaan. Minulla ei sellaista puolenpitäjää oikein ollut, ja adoptiosuku onkin minut jo hylännyt. Biologista sukua en tunne, eikä bioäitini halua nähdä minua.



Ole hänelle avoin, näytä rakkautesi. Kun tulee kysymysten aika, kuuntele ja vastaa rehellisesti. Jos et tiedä, sano että en tiedä jne. Adoptiolapselle erityisesti on tärkeää tietää, että hänet hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on.



Tsemppiä ja paljon hyvää teille ap :)"



Voi kiitos sinulle viisaista sanoista ja viestistäsi! Kaikkea hyvää myös sinulle!

"Onko lapsi jo sen ikäinen, että osaisi kysellä "erilaisesta" taustastaan?



Siis vaikkapa siitä, ettei ole syntynyt oman äidin masusta vaan äiti ja isä ovat hakeneet hänet lentokoneella?



Tai siitä, että hänellä on erivärinen tukka ja silmät kuin vanhemmilla ja/tai kavereilla?



Mitä olette vastanneet/mitä aiotte vastata sitten, kun kysymyksiä alkaa tulla?



Todella mukava, kun viitsit kertoa, tämä on kiinnostava ja yhä useampia koskettava aihe."



Meillä lapsi on tiennyt aina, mistä on tullut ja että on Kiina-äidin synnyttämä. Ja tajusi jo parivuotiaana, että on eri näköinen kuin muut ja esim. bongasi kiinalaisia kaupungilla :)

Eli mitään sellaista dramaattista kertomishetkeä ei ole ollut. Ollaan aina puhuttu asiasta ja esim. katseltu valokuvia hakumatkasta.



Joskus pienempänä hän kyseli, miksi en ole synnyttänyt häntä, mutta vastaukseksi riitti "jotkut lapset synnytetään ja jotkut adoptoidaan, niin se vain on".



Koskaan lapsi ei ole kokenut ulkonäköään ongelmaksi eikä esim. halunnut olla "saman näköinen kuin muut". (vielä, se aika tulee varmasti)



Vähän myöhemmin leikki-iässä alkoivat tulla ekat vaikeammat kysymykset, vaikein ehkä, että MIKSI kiinaäiti hylkäsi. Ollaan vastattu rehellisesti, että emme tiedä ja korostettu, että hän teki sen rakkaudesta. Kaikkeen ei voi vastata, mtta yhdessä voi surra.



Vaikeimpien kysymysten aika on vielä edessäpäin. Mietimme niihin sitten vastauksia yhdessä.

ovatko varhaisen vuorovaikutuksen puutteet mm. hylätyksi tulemisen kokemus jotenkin vaikuttaneet lapsen psykososiaaliseen kehitykseen?



pitäkää oikein hyvää huolta lapsestanne, ihanaa että hän sai lopulta teiltä hyvän kodin ja rakastavat vanhemmat :)

"Minkä ikäinen lapsi oli kun saitte hänet?

entä minkä ikäinen han nyt on?"



En nyt viitsi vastata tähän ihan tarkkaan, jotta suojaan lapsen yksityisyyttä. Sanon vaikka, että hän oli tullessaan vähän alle 2 vuotta ja nyt... vaikkapa 6 - 8 vuotta ;)

"ovatko varhaisen vuorovaikutuksen puutteet mm. hylätyksi tulemisen kokemus jotenkin vaikuttaneet lapsen psykososiaaliseen kehitykseen?"



Puhun vain tämän hetken tiedolla, murrosikä tms. tuo varmasti uudet haasteet. Mitään suurempia kummallisuuksia kehityksessä ei ole mielestäni (tai kenenkään muunkaan mielestä) ollut. Pienistä asioista eri ikäkausina on voinut ehkä päätellä jotain taustasta, esim. jossain vaiheessa lapsi vierasti todella paljon tuntemattomia, takertui ja hänen oli todella vaikea ottaa pieniäkin kieltoja tai moitteita vastaan.



Toisaalta samanlaiset kaudet ovat kai biolastenkin elämää. Taitaa olla aika mahdoton erotella, mikä mistäkin johtuu.



Ainoa isompi asia on mielestäni ollut tuo alkuajan valikoimaton sosiaalisuus, josta jo kirjoitinkin.

Että lapsi otti heti omakseen. Niin meillä kävi, molemmilla kerroilla. Sen sijaan valikoimatonta sosiaalisuutta ei meillä ole ilmennyt.

tieto aikomuksestanne adoptoida otettiin lähipiirissänne vastaan?

"Mikset usko tuohon että lapsi otti heti omakseen. Niin meillä kävi, molemmilla kerroilla. Sen sijaan valikoimatonta sosiaalisuutta ei meillä ole ilmennyt."



Toivottavasti en loukannut. Itse en jotenkin vain voi uskoa siihen, että yksikään lapsi voi ottaa vieraita ihmisiä heti omakseen. Voi toki tuntea läheisyyttä ja kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta (ilman valikoivaa sosiaalisuutta), mutta miten jonkun vieraan voisi ottaa heti omakseen?



Ehkä tässä on kyse myös jostain käsite-eroista. Mun ajatuksissa jos lapsi ottaa omakseen, hän pitää täysin omanaan, rakastaa täysillä ja ehdoitta ja tietää täysin, että häntä rakastetaan. Se vie aikaa.



Mutta siis jos te koitte asian noin, en sitä ala kiistää :) Kaikkea hyvää teidän perheelle!

Pystyykö siihen vaikuttamaan adoptioprosessissa?



vai hylätäänkö hakija heti, jos sanoo ,että haluamme terveen lapsen? Oliko teillä muita maita vaihtoehtoina?

"miten

tieto aikomuksestanne adoptoida otettiin lähipiirissänne vastaan?"



Me kyllä kerroimme asiasta lähisuvulle (sisarukset, vanhemmat) jo silloin, kun vasta harkitsimme adoptiota. Luulen, että olivat osanneet odottaa asiaa, kun tiesivät lapsettomuushoidoista.



Pintapuolisesti kaikki meni hyvin, toivotettiin onnea ja sanottiin, että onpa hienoa. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että pinnan alla oli monenlaisia pelkoja (rasismista, meidän vanhempien jaksamisesta, lapseen kiintymisestä, lapsen ongelmista), joita meille ei haluttu kertoa. Oli aika sääli, ettei niistä puhuttu silloin.



Kun lähisuku alkoi hankkia tietoa ja osallistui mm. adovanhempien isovanhemmille tarkoitettuihin infoihin, pelot pienenivät.

"Olitteko "valmiit" ottamaan vastaan sairaan/vammaisen lapsen?

Pystyykö siihen vaikuttamaan adoptioprosessissa?



vai hylätäänkö hakija heti, jos sanoo ,että haluamme terveen lapsen? Oliko teillä muita maita vaihtoehtoina?"



Me kävimem sosiaalityöntekijän kanssa läpi pitkän listan, johon oli listattu lapsen mahdollisia erityistarpeita astmasta syvään kehitysvammaisuuteen. Siihen merkittiin, mihkälaisia tarpeita olisi valmis hyväksymään. Se oli yksi adoptioprosessin vaikeimpia valintoja.



Me valitsimme aika paljon erityistarpeita ja samalla valmistuimme siihen, että lapsella voi olla myös jotain muita erityistarpeita. Tai valmistautuminen on huono sana, ei kai siihen voi valmistautua. Sanotaan vaikka, että olimme asiasta tietoisia. Ja olisi kyllä täytynyt olla todella vaikea erityistarve, että olisimme lapsesta kieltäytyneet.



Kyllä asiaan voi vaikuttaa adoptioprosessissa, mutta takuita ei ole mistään, kuten ei lapsen saannissa yleensäkään. En usko, että ketään potkaistaan pihalle, jos hän kertoo inhimillisen toiveensa saada terve lapsi. Mutta ainakin nykytilanteessa saattaa olla niin, että "täydellistä" lasta toivova jää adoptiossa ilman lasta. Yhä useammin täysin terveet lapset adoptoidaan synnyinmaahansa.



Meille Kiina oli ainoa itsestään selvä valinta. En tiedä oikein, että miksi :)

Vaikutat todella mukavalta ja ihanalta ihmiseltä. Raikas poikkeus täällä kirjoittelevien kesken.



Siunausta ja kaikkea muutakin hyvää teidän perheelle! :)

Anteeksi vaan,mutta itse en jollain tasolla ainakaan hyväksy adoptiota ulkomaille. Mulla on niin huonoa kokemusta lähisukulaisesta joka on adoptoitunut. Mua ärsyttää eniten se että luullaan olevansa sen lapsen biovanhempia. Toisaalta mua myös säälittää perheet jotka ovat joutuneet adoptoimaan koska eivät muuten saa lapsia. Aina kun nään perheen jossa vanhemmat ovat valkoisia ja lapset tummia niin selvä peli. Ei alakerta toimi.