Lue keskustelun säännöt.
Oppiiko pihin miehen kanssa elämään? Kokemuksia!
02.01.2013 |
Seurustelua takana 1,5 vuotta todella pihin miehen kanssa. Muuta vikaa hänessä ei ole joten en ole tämän takia eronnut, mutta välillä huomaan tottuvani asioihin mitä muut pitävät outona. Kuten siihen että joulu- ja syntymäpäivälahjat on ostettu halpahalleista, ja siihen että kaikki asiat maksetaan sentilleen puoliksi.
Viimeksi heräsin ajattelemaan asiaa, kun kävimme ennen illanviettoa ystävien kanssa kaupassa, ja muut pariskunnat ostivat ruuat ja muut tavarat niin, että jompikumpi maksoi ja tapana tuntuu olevan, että joku maksaa sitä ja toinen tätä, eikä senttejä lasketa jälkeenpäin. Minusta tämä on normaali tapa toimia. Minun mieheni sen sijaan eritteli kassalla korista minun ja hänen tavarat, ja kumpikin maksoi omansa. Tämä herättää hämmästystä ystävissämme, ja nolottaa minua. Mieheni ei siis voi tarjota minulle edes suklaapatukkaa, vaan jos käyn hänen seuranaan kaupassa, niin vaikka hän ostaisi itselleen vaikka sadalla eurolla tuotteita, niin jos minä haluan 50 sentin suklaapatukan niin saan ostaa sen itse.
Tällaista se on aivan kaiken kanssa. Jos lainaan miehen autoa, alkavat laskelmat siitä paljonko olen auki bensarahaa. Todettakoon kuitenkin, että niinkin isossa asiassa kuin vuokranmaksussa mies onkin kohtuullinen: vuokranmaksu on jaettu mielestäni reilulla tavalla tulojen mukaan.
En luultavasti tulevaisuudessakaan jätä miestä tämän takia, koska muuten hänessä ei ole mainittavia vikoja. Joskus tämä pihiys kuitenkin ahdistaa ja loukkaa. Mies myöntää ongelmansa itsekin, mutta ei muuta käytöstään. Huomaan että alan itsekin kyynistyä: minä haluaisin järjestää miehelle silloin tällöin yllätyksiä, kuten itse maksamani ravintolaillallisen, hotelliyön tai vaikka saunakaljat. Mutta kun itse en saa koskaan mitään, niin ei huvita enää helliä toistakaan.
Kommentit (79)
... tuollaisen miehen kanssa. Itse seurustelin aikoinaan erittäin pihin miehen kanssa ja kaikki laskettiin (tyyliin: mä juon nyt sun luona mehua, niin sä voit juoda sitten mun luona) - se oli jo silloin rasittavaa saatika että olisi ollut lapsia. Vierestä olen myös seurannut yhden ystävän eloa tuollaisen miehen kanssa, heillä kun lapsiakin on. Kun nainen oli äitiyslomalla kaikki piti silti maksaa tasan puoliksi, sairasta. Tuollaiset ihmiset on jotenkin jääneet tunne-elämän kehityksessä lapsen tasolle, pidetään tiukasti kiinni omasta ja pelätään, että joku hyväksikäyttää. Mene vielä kun voit ja hanki mies, jolle raha on vain väline ja sinä tärkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaan puolison huomioimisesta, elämän jakamisesta ja siitä, että haluaa toiselle ihan yhtä hyvää kuin itselleenkin.
Jos tavoitteena on elämänpituinen parisuhde, mielestäni siihen kuuluu myös koko elämän jakaminen. Kun toiselle tulee eteen kriisejä, ne käydään yhdessä läpi. Kun toinen jää hoitovapaalle, toiselle taataan ihan yhtä hyvä elämäntaso kuin itsellä on. Siksi, että häntä rakastaa ja haluaa hänelle kaiken sen mitä itselläkin on. Kun tulee aika hoitaa iäkästä vanhempaa, puolisoa tuetaan ja autetaan. Kun vastaan tulee tilanne, että puolison sisarukselle syntyy kehitysvammainen lapsi, voi tarjoutua tukiperheeksi heille jos puoliso niin haluaa.
Kyse on mielestäni siitä, millä tasolla ja miten pariskunta jakaa yhteistä elämää. En voisi hyväksyä itselleni kumppania, joka ei suostu ostamaan edes suklaapatukkaa minulle. Toki jos miehellä on diagnoosi pakko-oireiselle käyttäytymiselle ja hän saa siihen apua, tilanne on toinen.
Eihän tässä ole kyse mistään siipeilystä vaan siitä, että puoliso on niin sairaalloisen kiintynyt pennosiinsa ettei voi niitä yhtää tuhlata edes rakastamaansa ihmiseen! Varsinkin kun kyse ei tosiaan ole siitä, että mies maksaisi kokonaisuudessaan enemmän vaan siitä että ap ja mies esim. vuorottelisivat maksuissa.
Esim. tuo suklaapatukkaesimerkki, jos minä ostaisin sadalla eurolla jotain ja toinen 50snt ostoksen, niin en kyllä kehtaisi edes kaverilta sitä kolikkoa pyytää, miehestä puhumattakaan! Toki kaveri sitä tarjoaisi samoin kuin minä vastaavassa tilanteessa, mutta tuollaisen rahan periminen on vähintään noloa.
Meillä on kulut (avo)mieheni kanssa jaettu niin, että molemmat laitamme rahaa yhteiselle tilille (hän hieman enemmän, koska tulonsa ovat suuremmat ja syö enemmän), ja tältä tililtä sitten makselemme yhteiset kulut. Emme kuitenkaan ole siinä mitenkään tarkkoja vaan molemmin puolin saatamme maksaa myös jotain "henkilökohtaisia" ostoksia, esim. minä hiusvärini ruokaostosten yhteydessä tai mies taksikyytinsä koska taksissa ei kelpaa hänen henkilökohtainen korttinsa. Tuloeromme (huomattava) tasoittuu hieman sillä että mies hoitaa kaikki auton kulut vaikka minäkin sitä välillä käytän (mies enemmän), paitsi bensat, joita maksamme myös yhteiseltä tilitämme miehen tilin lisäksi. Jos tilanne olisi toisinpäin niin maksaisin minä vastaavasti tietenkin jotain enemmän, esim. osallistuisin auton maksamiseen, vaikka se on kokonaan miehen omaisuutta.
Pihiys on kamala asia, tosin uskon että sen kanssa voi oppia elämään. Mutta kärsivällisyyttä se vaatii, sekä mieheltä myös kykyä ymmärtää tilanteiden muutokset (esim. hoitovapaan ym aikaan). Suosittelen keskustelua aiheesta etukäteen.
Kylmä puistatus ja ex tulevat tekstistäsi mieleen. Yksi syy taas muistuttaa miten ihana mies minulla nyt on :)
Olen pihin isän ltytär ja päätin jo lapsena, että ei koskaan isän kaltaista miestä, joka rakastaa rahaa enemmän kuin lapsiaan tai vaimoaan. Äitini on säästäväinen ja niin olen minäkin, mutta pihi meistä ei ole kumpikaan. Ostamme ruokamme Lidlista, mutta emme syö homeista ruokaa kuten isäni. Meillä on siistit vaatteet, emme kulje rikkinäisissä vaatteissa kaupungilla kuten isäni.
Olen naimisissa ja tienaan noin 2,5 kertaa enemmän kuin mieheni. Olen koko parisuhteen ajan tienannun enemmän kuin mieheni. Elämme säästeliäästi, mutta rakastan hemmotella miestäni. Maksan meidän yhteiset lomamatkat, ostan miehelle kalliita harrastuvälineitä, joihin hänellä ei ole varaa ja maksan yhteisistä kuluistamme noin 70 prosenttia. Raha on vain väline lämmön, ruoan ja turvallisuuden ostamiseen ja jos minulla on mahdollisuus haluan hemmotella rakastamiani ihmisiä.
Pihiys pahenee, isäni oli s siedettävä vielä kun olin lapsi, mutta ollessani teini-ikäinen ja varsinkin nyt hänen tilanteensa on todella kamala. En siis suosittele pihiä miestä kenellekään, säästäväistä kylläkin. Pihiys on luonteen ilkeyttä, säästäväisyys viisautta. Jos mies ei koskaan tuo sinulle suklaapatukkaa, kun olet kipeänä, tai merkkipäivänä muista ruusuilla, niin mies on pihi. Hyvinä aikoina (=sinulla on hyvä palkka, olet terve, ei lapsia) se vielä menettelee, mutta huonoina aikoina syö sinua sisältäpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vain ymmärrä, mitä pahaa siinä on, jos seurustelukumppanit maksaa kukin omat menonsa. Varsinkin jos seurustelua on takana vasta 1,5 vuotta ja mies kuitenkin on vuokranmaksun suhteen "oikeudenmukainen" (vaikka minusta oikeudenmukaista on se, että maksetaan tasan puoliksi...), on musta outoa valittaa siitä että mies haluaa puolittaa muita menoja. Suklaapatukka-tyyliset jutut on toki övereitä (rajansa kaikella) ja ei ole kaupan kassalla kovin tyylikästä alkaa ostoksia jakamaan, vaan ne laskujen jakamiset voi kyllä hoitaa muulla tavoin.
Ostelet miehelle halujesi mukaan kivoja juttuja omista rahoistasi, maksat ravintolailtoja ja tarjoat herkkuja. Säästä kuitit tai pistä muuten muistiin sentilleen mitä maksoi. Kun seuraavan kerran haluat ostaa suklaapatukan ja mies vaatii sinua maksamaan itse, lyöt nämä laskut pöytään että "ainiin btw, näähän olikin sulla vielä maksamatta". Katso alkaako miehellä raksuttaa yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja suhde päättyi eroon. Meillä on kaksi lasta ja oikeastaan juuri lasten asioissa tämä miehen piheys tulee mainiosti esiin.
Lapset ovat tarhaikäisiä ja ulkoilevat päiväkodissa paljon. Mulle on itsestäänselvyys, että tarhavaatteiden pitää olla lämpimät, kestävät jne. Miehelle tärkeää on hinta. Hänellä on tulot n 1000e/kk paremmat kuin mulla, mutta ei suostu maksamaan penniäkään yhtään mistään. Ollaan viimein menossa lastenvalvojalle ratkomaan asioita, koska mies kokee, että jos ostan 40 euroa maksavat kuomat lapsille, se on "kosto" ja "kiusantekoa", koska hän on nähnyt halvempiakin kenkiä. Olen usein kysynyt, miksei hän sitten vaan osta niitä halvempia kenkiä, vaatteita yms, mutta hän tietenkin etsii jotain vielä halvempaa.
Tänä talvena lumi tuli äkkiä ja lapset olivat isällään tämän viikon. Ajattelin, että lapset jäätyvät tarhan pihalle, kävin ostamassa uudet ulkovaatteet ja talvikengät. Tiesin, etten tule saamaan penniäkään, mutta urpo ei edes kiittänyt. Ollaan molemmat hyvätuloisia eli kyseessä on lähinnä periaatekysymys siitä, että mielestäni en ole yksin velvollinen kustantamaan kaikkea. Ex-miehelleni kuitenkin erittäin hyvin kelpaa kaikki ostamani lasten vaatteet, mutt rahaa niistä ei voi minulle antaa. Kaikki pitäisi neuvotella etukäteen, mutta hän on niin helvetin huono ulosanniltaan eikä osaa päättää mitään. Kerran jäin odottamaan päätöstä kumisaappaista ja kun ei kolmeen viikkoon osannut tehdä päätöstä, ostin ne itse.
Seurustelu- ja naimisissaoloaikana ei ostanut koskaan lahjoja. Kaikki kotia koskevat päätökset yms olivat ihan mahdottomia tai siis niitä ei koskaan voitu tehdä, kun se helvetin tuppisuu ei osannut sanoa mielipidettään ja kaikkea piti harkita ja kaikki oli kallista.
Sukuvika, äitinsä on vielä mahdottomampi.
Varokaa vaan, se on oikein hyvännäköinen mies. Helsingissä asuu ja joku siihen saattaa haksahtaa.
jos sinä sairastuisit niin, että olisit sairaslomalla kuukausia ja tulosi laskisivat vielä nykyisestä. Maksaisiko sulle ruokaa esimerkiksi, tekisikö sulle ruokaa, toisiko ruuan sulle vai jättäisikö nälkiintymään.
Jos halvaantuisit, niin hoitaisiko mies sinua vai heivaisiko mäkeen, kun alat käydä liian kalliiksi ja hyödyttömäksi.
Ketjua lukiessa minulle alkoi tulla mieleen sama ehdotus kuin tuossa pari viestiä edellä: Tekisi mieli kokeilla, että hemmottelisit miestä kaikenlaisella rahanarvoisella niin paljon kuin kykenisit. Sanoit nimittäin tuolla alkupuolella, että mies ei halua, että ostat tai tarjoat hänelle mitään, sillä hänelle tulee huono omatunto. Ehkä haluat testata, että kuinka ylenpalttisesti sun pitää mieheen tuhlailla ennen kuin se omatunnon kolkutus saa miehessä aikaan jotain toimintaa, puhetta, reaktiota ylipäätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpikin maksaa omat menonsa. Miksi toinen on pihi?
ensimmäinen on hyve, jälkimmäinen pahe. En ole aivan varma kumpaa oma mieheni on. Ehkä jotain siltä väliltä. Seurusteluaikoina kaikki meni puoliksi ja lahjoja tuli harvoin, mutta se tuntui luonnolliselta. Ruokakauppaostokset menivät kuten teillä, mutta se ei enää tuntunut luonnolliselta. Muistan hävenneeni sitä ja piilotelleeni sitä.
Sitten tulivat lapset - ja meno vain "paheni". Jokainen lasten kenkä- tai haalariostos tulisi perustella hyvin. Jos saman tai vastaavan tuotteen saisi muualta halvemmalla tai käytettynä, niin toki sieltä sitten tai mielummin ei ollenkaan. Meillä onkin mennyt siihen, että ostan lasten vaatteet itse, koska en jaksa sitä ainaista neuvottelustressiä.
Mies korostaa aina tavaroiden hintoja. Paljonko jokin tuote maksoi (siis kuinka paljon se oli alessa), täysihintaisena ei osta mitään. Fiksuahan se on, mutta kun pääasia tuntuu aina olevan se raha/säästö. Itselle se raha on vain väline, ei itseisarvo.
Jos asia häiritsee sinua jo nyt, tulee se varmasti häiritsemään sinua jatkossa entistä enemmän. Mikäli pistätte hynttyyt yhteen ja hankitte lapsia, sopikaa talousasiat tarkasti etukäteen. Äläkä jää pitkäksi aikaan kotiin hoitamaan lapsia. Tuollainen suhde toimii niin kauan hyvin, kun molemmat tienaavat suurin piirtein yhtä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletkohan kimpassa exäni kanssa ;) Kaikki tuo on niin tuttua! Minä opiskelin, kun olimme kimpassa, ja mies tienasi _todella_ hyvin. Silti kaikki oli pakko puolittaa. Asuimme miehen asunnossa ja iso riita syntyi siitä, että hän ihan pokkana laskeskeli, kuinka paljon markkinahintaista vuokraa minun olisi pitänyt hänelle maksaa! Loukkaannuin ihan hirveästi (maksoin asumiskuluja, mutten ajatellut alkaa vuokralaiseksi) ja aloin etsiä omaa asuntoa (olisi tullut halevmmaksi kuin miehen "vuokralaisena" eläminen"). Minua loukkasi suunnattomasti se, että itse käytin mieheen rahaa, mutta hän ei minuun. Mies saattoi myös maksattaa omia karkkejaan tuppaamalla ne minun ostoksieni mukaan ruokakaupassa, itse hän säästi ruokakuitit ja puolitti kaiken.
Muutenkin esim. kotia ei voinut sisustaan nätisti (50-50 budjetilla), vaan mies halusi säilyttää opiskeluaikojen lastulevykammotukset. Tein pieniä juttuja omalla budjetilla ja erotessamme laskutin miestä niistä :)
Oikeasti, nykyisen miehen kanssa olemme molemmat suurpiirteisiä ja anteliaita. Vihaamme kumpikin itaruutta ja vaikkemme tuhlaa holtittomasti, hemmottelemme toisiamme aina kun ehdimme. Olen hoitovapaalla ja voin vapaasti käyttää yhteisen budjettimme mukaisesti rahaa kaikkeen, mitä haluan/ tarvitsen. Entinen elämä oli niin kolkkoa!
Näillä kokemuksilla sanoisin ap, että eroa. Pihiys on iso juttu, jos siitä kärsii. Et sinä tietenkään halua kenenkään elätiksi, vaan on aivan oikeutettua toivoa enemmän. Kun aikaa menee, niin alat arvostaa sydämen sivistykseen liittyviä ominaisuuksia, kuten anteliaisuutta, entistä enemmän.
Mies ei kohtele sua perheenjäsenenä. Miten, laskuttaisiko se sulta lasten karkitkin? Entä jos tulosi romahtaa äippälomalla? Saatko suklaata tai hemmottelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset maksaisi omia ruokiasi ja menojasi?
alkoi mietityttää, että oletko aikeissa hankkia lapsia tämän miehen kanssa? Mitenköhän teidän arki sitten toimii?
alkoi mietityttää, että oletko aikeissa hankkia lapsia tämän miehen kanssa? Mitenköhän teidän arki sitten toimii?
mietin usein myös itse, enkä osaa kuin arvailla miehen käytöstä. Joko meistä tulee silloin vihdoin oikea perhe myös raha-asioiden suhteen, tai sitten sama rajanveto jokaisen ostoksen kohdalla jatkuu. Keskusteluja ollaan miehen kanssa käyty, mutta ei hän oikein itsekään tiedä miten mahtaa käyttäytyä vaikka sitten, kun olemme naimisissa.
En oleta miehen maksavan minun ruokiani tai muita ostoksia, mutta tuo tietynlainen loukkaavaa hipova tarkkuus on mielestäni liikaa. Miksei rakastaan voisi joskus ilahduttaa vaikka suklaalla? Miehelleni se euro-pari on tärkeämpi kuin edes pienen ilon tuottaminen minulle.
Ap
Hyväksyykö vai onko vastaan?
Minä en kestäisi saitaa miestä. Tuollainen käytös on erittäin epäkohteliasta.
kaikista asiallisista viesteistä, sain paljon ajateltavaa tästä ketjusta. Juttutuokio miehen kanssa olisi paikallaan, vaikka en usko sillä olevan loppujen lopuksi vaikutusta.
Kaikille kyynisille tiedoksi että en siipeile mieheni kustannuksella vaan käyn ihan itse töissä. En myöskään odota mieheni aina tarjoavan, olenhan sanonut että haluaisin itse hemmotella häntä vaikka sitten ravintolaillallisella, mutta jos en saa koskaan itse mitään, niin ei huvita enää itsekään panostaa. Kaikkein rasittavinta on kuitenkin tuo jokaisen ostoksen laskuttaminen erikseen, vaikka kyse olisi siitä suklaapatukasta joka maksaa alle euron.
Ap
Mies ei anna minun maksaa esim. Kaupassa vaan haluaa aina maksaa. Hän myös maksaa kokoajan salaa mulle kuuluvia maksuja. Esim. Ollaan sovittu että maksan päiväkotimaksut koska mies maksaa kaiken muun ja minä saan lapsilisät mutta mies maksoi ne nytkin jo minulta salaa. Maksaa myös puhelinlaskujani jne.
En kestäisi tollasta miestä..
onko tässä nyt oikeastaan kyse siitä, että mies on pihi.. vaan siitä, että haluaa että molemmat maksavat omat menonsa. Ihan normaalia minusta. No suklaapatukoiden erittely on jo outoa, mutta esim. bensa on niin kallista, että on ihan ymmärrettävää pyytää bensarahaa, jos toinen lainaa autoa.
Ja miksi kumppania pitäisi "hemmotella" rahaa tuhlaamalla?