Olisiko lain asiantuntijoita (lakimies/poliisi) paikalla? Neuvoanne tarvitaan
Elikkä tilanne on tämä:
Naapuri soittanut musiikkia lujalla (harvemmin sentään 10 jälkeen illalla, mutta on sitäkin tapahtunut, poliisit kutsuttu paikalle, mutta ovat ehtineet lopettaa ennen poliisin tuloa) alkaen edellisvuoden (2011) marraskuusta. Aluksi sitä yritti kestää, mutta sitten sairastuin fyysisesti (lääkäriltä kysyttynä on mahdollista että melun aiheuttama stressi on ollut ainakin vahvistava tekijä jos ei laukaiseva), jolloin muutin hetkeksi muualle (tosin ei sielläkään kovin hyvin voinut olla) ja lopulta muutin takaisin kotiin.
Muuton jälkeen häiriö jatkui, mutta häirikkö sentään uskoi, kun pyysi hiljentämään. Mutta tänään meni yli. Yöunet jäi vähiin rakettien takia, ja kun yritin nukkua päiväunia, tämä häirikkö aloitti taas.
Ja olen muuten painottanut ko häirikölle, etten vaadi että hiljentäisivät laitteet kokonaan vaan että pistäisivät musiikkia vähän hiljemmalle.
No, menin pyytämään taas muutaman pykälän hiljemmalle, ja mitä tämä tekee? Kieltäytyy ja nimittelee minua. Kerron kyllä että kyse on kotirauhan häirinnästä (Finlex ja hakuun kotirauhan häirintä, ellette usko) joka koskee myös melua, jota siis ei saa aiheuttaa edes päivällä niin että se häiritsee naapuria (sietopykälä, tai mikä sen nimi oli, toki velvoittaa sietämään esim suihkun ym ääntä, mutta se on eri asia).
Lähdin itkuisena pyytämään muita naapureita apuun. Osa ei ollut kotona, mutta onneksi yksi vastasi ovikelloon (luojan kiitos!) ja vaikka pahoittelivat etteivät voineet muuten auttaa (eivät tunne häirikköä) niin sain toki neuvon ottaa yhteyttä isännöitsijään.
Lähetin hänelle (isännöitsijä) emailin, jossa kerroin mitä oli tapahtunut ja myös sen, että aion ottaa selvää mitä minun osaltani vaaditaan kotirauhan häirinnästä rikostutkinnan/tutkintapyynnön tekemiseen.
Häirikkö oli muuten hiljentänyt kun palasin kotiin. Toivottavasti pysyy hiljaa, joskin minulla on paha tunne siitä että ei pysy.
Ja kysymyksiin:
Mitä tuohon tutkintapyyntöön vaaditaan ennen sen tekemistä? Entä minulta mahdollisen tutkinnan aikana?
Tuo nimittely oli valheellista ja loukkaavaa, saako hänet siitä vastuuseen?
Hän on tietääkseni vuokralla, mutten tiedä vuokrantantajan nimeä. Mistä sen saisi tietää? Haluaisin nimittäin kysyä häneltä tietääkö että vuokralainen on häirikkö.
Hän on vaaraksi terveydelleni (melusta aiheutuva stressi huonontaa untani ja lisää sairauden oireita), voiko sen perusteella hänelle tehdä jotain? Häätää? Laajennettu lähestymiskielto?
Itse en voi muuttaa (omistusasunto, pienet tulot (Kelalta)). Ennen ko asukasta ei talossa muuten ollut häiriötä koskaan (parit juhlat mutta niitä oli harvassa, ja/tai niistä ilmoitettiin (yrityksen pikkujoulut esim)).
Ja korvatulppia olen kokeillut, en pysty nukkumaan niiden kanssa.
Ja vielä: Onko kotirauhan härintä juttuja mennyt esitutkinnasta oikeuteen montakin? Millä todisteilla (yksi naapurini voi todistaa mitä heille kerroin ja mielentilastani silloin, ja lääkärialan lehdistä (joistain) löytyy tutkimuksia melun haitallisesta vaikutuksesta terveyteen) ja mitä tuomioita tullut? Rangaistusta aion vaatia, koska häirintä on oman terveyteni takia saatava loppumaan.
Kommentit (200)
Mutta naapuri on hiljentynyt. Tiistaina musiikki alkoi taas, mutta kesti vain pari sekuntia, oletan että joko isännöitsijä soitti heille silloin, tai sitten tyttöystävä (mikälie) pyysi hiljentämään.
ois ollu kiva kun olisit vielä jatkanut :-)
Ja trolleja löytyy Norjasta, ei täältä päin Suomea.
Mikä hiton pakko on vähätellä ja haukkua muita trolleiksi?
mutta onko joku ehdottanut ap:lle melumittausta? Siis on olemassa laitteita, joilla pystytään mittaamaan asunnon melutaso, naapurista kuuluvat äänet yms. Isännöitsijä tai huoltoyhtiö saattavat tietää minkä instanssin puoleen käännytään (olisiko joku Ympäristökeskus tai vast), googlestakin saa varmaan tietoa.
Että tämä inttäminen ja lillukanvarsissa rimpuilu loppuisi.
Ja kunhan isännöitsijä ehtii vastaamaan, mainitsen hänelle siitä.
Musiikin kuuntelu omassa asunnossa on toisen kotirauhan häirintää
Toisten ovikellojen jatkuva rimputtelu ja ovella itkeskely ei ole.
Sori ap, mutta olet väärässä, myös sinun toimintasi voi olla kotirauhan häirintää jos toistuvasti käyt naapureiden ovikelloja soittamassa ja yhdestä naapurista valittamassa. Eihän se musiikkia soittavakaan tunkeudu väkisin sinun asuntoosi, ei se ole mikään vaadittava kriteeri kotirauhan häirinnän merkistön täyttymiselle.
Joten ei ole kotirauhan häirintää toimintani. Olenko minä täällä muutaman muun kanssa ainoa joka on lukenut sen pykälän Finlexstä? Näköjään.
Melu tunkeutuu väkisin kotirauhan häiritsemälle alueelle -> kotirauhan häirintää. Ja lisäksi tahallisuusperiaate täyttyy (a) naapuri tietää että häiritsee, ja b) pyynnöstä huolimatta musiikki ei ole hiljentynyt), joten mksi täällä puolustetaan rikollista?
Meidän rapussa soitetaan pianoa joka päivä monta tuntia. Ääni on niin kova että se kuuluu toiseen rappuun. Mutta mitään perustetta ei ole häätää tai edes antaa varoitusta. Kokeiltu on. Kun talossa saa elää. Jos et sitä kestä niin muuta pois.¨Meidän taloyhtiössä myös lapset itkee öisin, koirat haukkuu päivisin jne. Se on elämää.
Lapsen itku on elämisen ääntä, musiikki ja koirien haukkuminen ei, molemmista voi tulla häätö.
Ja jos pianon soitto on häiritsevää, niin häätöön on perusteet lain mukaan. Teillä vain on tietämätön isännöitsijä. Esitä täällä ollut eduskunnan linkki ja finlexin kohta kotirauhasta isännöitsijällesi niin pitäisi alkaa tapahtumaan, jos lain mukaan toimitaan.
Mikään muu ei häiritse, ei yläkerran remontti, ei viereisen kadun autoliikenne, edes "pillurallilaiset". Vain tuo yksi asukas meluineen.
Ja en minä sääntöjä määrää, hän vain ei noudata niitä, se ei ole minun vikani vaan hänen.
Ja kyllä riittää, tarkistin poliisilta. Sori vaan. Pitää vain olla esim nauhoitusta ko äänistä että ne tosiaan kuuluvat minne niiden ei saisi kuulua.
Ja ei, mainitsemasi asiat eivät ärsytä, arvon "kyökkipsykologi". Jääkaappini humisee lujaa välillä, ei häiritse. Kissa leikkii ja juoksee, ei häiritse. Yläkertalainenkin katselee tv:tä joskus niin että äänitehosteet kuuluvat minulle, ei häiritse, koska kestää niin vähän aikaa.
Joten koska olit noin väärässä, taidat peilata omia ongelmiasi muihin, niinhän se yleensä on.
Ja miksi muiden kuin häirikön pitäisi muuttaa? Olen asunut talossa vakituisesti vuodesta 2007, eikä häiriöitä ole ollut koskaan ennen tuota asukasta. Mistähän se kertoo? Ehkä siitä että häiriköt eivät kuulu ihmisten keskelle vaan omiin kerrostaloihinsa kauas muista tai sitten omakotitaloihin korpeen.
Pidä kirjaa metelistä. Laadi isännöitsijälle valitus ja pyydä siihen vähintään yhden naapurin allekirjoitus omasi lisäksi. Toimita paperi isännöitsijälle.
Toista sama viikon kuluttua, tällöin isännöitsijä saanut kaksi valitusta. Hänen on pakko toimia eli kirjallinen varoitus asukkaalle.
Keskellä päivääkään ei saa metelöidä, musiikkia ei kerrostalossa saa soittaa muita häiritsevästi.
käy mielessä, että ketjun aloittaja on ehkä ...outo ja täällä ihanasti annetaan neuvoja miten kiusata ja yrittää hankkia naapurille häätö..aika mielenkiintoista. Tulee tunne, että aloittaja on yliherkkä kaikille äänille ja sen naapurit varmaan saavat turhaan siitä kärsiä.
kuten isännöitsijäkin jo kirjoitti, mutta tarkoitin, että kuulemieni tapausten perusteella vaikuttaa olevan hyvin vaikeaa ja hidasta saada aikaan häätöä päivällä tapahtuvan metelöinnin perusteella. Ainakaan musiikin kuuntelun, jos nyt kirveellä hakataan seiniä alas niin ehkä sitten.
Klo 7-22 saa käytännössä meluta kerrostaloasunnossa niin paljon kuin haluaa, ja yölläkin monta kertaa ja pahasta ennen kuin tulee häätö.
Kai melullakin jokin raja-arvo on päiväasikaankin.
Sori, sä tarvitset naapureiden allekirjoituksia viralliseen valitukseen hallitukselle ja isännöitsijälle. Sittenkin se häirikkö saa varoituksen ja voi jatkaa kohta kuten ennenkin.
sano nyt isännöitsijä tähän jotain!
Mistä päin ap oot?
Helsingistä asunnon, joka aluksi oli omassa satunnaiskäytössä. Se on puoliksi minun ja veljen. Ja kun muutimme tähän kaupunkiin maalta, sain muuttaa tähän asumaan (oli opiskeluasuntoni aikaisemmin, puoliksi omistivat kaksi muuta perheenjäsentä. Täältä myös ostettiin asunto, joka on puoliksi minun ja veljeni.
Kotini toinen omistaja kuoli, jättäen toiselle omistajalle ja toisessa asunnossa asujalle asunnon puoliksi (samoin Helsingin kotinsa). No sovittiin niin, että tämä toinen omistaja saisi kokonaan Helsingin asunnon ja perheenjäseneni saisi tämän.
Monimutkaista, juu :)
Sinä asuit ja asut vieläkin perheenjäsentesi asunnossa, joista toinen kuoli (toinen peri kokonaan). Olitte ostaneet veljesi kanssa toisen asunnon puoliksi (sieltä). Se omistaja saikin Helsingin asunnon ja onko tämä asunto nyt veljesi ja toinen asunto sinun?
ap meni seitsemältä petiin juotuaan lasin mehua. Syömään ei pystynyt. Sitä ennen ap tarkkaili korva ovessa rappukäytävän ääniä ja vertasi ajallisesti naapurista kuuluviin. Ap:n oman asunnon omistussuhteet ovat hyvin merkilliset. Ja ehkä hän omistaa yksin tai yhdessä veljensä kanssa enemmänkin asuntoja..ota tästä nyt selvää.
Ja pitää vielä juoda jotain, en pystynyt syömään aikaisemmin eikä nyt ole nälkä, mutta ellen juo jotain verensokeri menee liian alas enkä takuulla saa unta + tulee huono olo jossain vaiheessa yötä.
tilaa netistä vastamelukuulokkeet,
se on naapuri joka hiljenee! Kaikilla on oikeus rauhaan liian kovasta naapureiden musiikista.
itsehän en tosin tiedä miten kova se musiikki on!
Musiikin kuuntelu omassa asunnossa on toisen kotirauhan häirintää
Toisten ovikellojen jatkuva rimputtelu ja ovella itkeskely ei ole.
Sori ap, mutta olet väärässä, myös sinun toimintasi voi olla kotirauhan häirintää jos toistuvasti käyt naapureiden ovikelloja soittamassa ja yhdestä naapurista valittamassa. Eihän se musiikkia soittavakaan tunkeudu väkisin sinun asuntoosi, ei se ole mikään vaadittava kriteeri kotirauhan häirinnän merkistön täyttymiselle.
eikö isännöitsijä vastaa? Ehkä se ei kehtaa sanoa suoraan, että muuttaisit maalle muita häiritsemästä?
Naapurin melu on äärimmäisen häiritsevää. Itse kärsin reilun vuoden verran naapurin musiikin soitosta: tämä oli saanut hankittua stereot, joissa erittäin voimakkaat bassot. Ja mitään muuta ei kuulunut läpi kuin ne bassot.... aaarrgh!
Muutimme pois, sillä siitä selvisimme.
Mutta yritä hankkia todistajia, ei vain yhdeltä tai kahdelta päivältä/illalta/yöltä, vaan todiste siitä että häirintä on nimenomaan jatkuvaa. Poliisin todistuksiin ei kannata liikaa luottaa, hekin ovat vain ihmisiä eivätkä välttämättä aina "jaksa" muistaa asioita kuten ne oikeasti ovat.
Jotkut vain eivät osaa näemmä lukea.
Olen pyytänyt perheenjäsentäni tänne joitain kertoja kuuntelemaan, mutta naapuri on ilmeisesti kuullut oven käymisen tai hissin äänet ja hiljentänyt jonkin verran. Pitäisköhän laittaa nauhureita nauhoittamaan omassa kotona jos ne saisivat napattua melua?
Sympatiani lähtökohtaisesti ovat häirityn puolella, mutta tämä kirjoittaja alkaa kyllä vaikuttaa vahvasti häiriintyneeltä.
Siitä tulee kilahdus (aika luja) kun ovi avautuu. Sen kuulee kuka tahansa jolla on edes osin terveet korvat.
Vähemmän olen häiriintynyt kuin osa vastaajista (kuten lainattu) tai naapurini. Eivätkä minua muut naapurt pelkää, mutta tuota kylläkin. Ja varo vaan, ettet itsekin riko lakia.
Minkähän pykälän nojalla lähtisit minua hätistelemään?
niin minua ihmetyttää eräiden käsitys, että kerrostalossa saa metelöidä mielin määrin. Minä olen koko ikäni asunut kerrostalossa, ja tottakai elämisen äänet kuuluvat asiaan ja tuntuvat luontevilta. Lapset kiljuu rapussa, vauvat huutaa, välillä soitellaan pianoa ja kuunnellaan musiikkia. Tottakai.
Kaupunkiasumisen perusteisiin kuuluu kuitenkin, että naapurit otetaan kaikessa toiminnassa huomioon eli pidetään siis desibelit _aina_ mahdollisimman alhaisina. Voin ymmärtää, että kerrostalo-asuminen voi olla haastavaa omakotitalossa kasvaneelle, mutta meille kerrostalokasvateille se on täysin luontevaa.
Minulla on eri aikoina ollut eri häiriönaapureita. Yksi soitteli yöllä ja se loppui kun pari kertaa kutsuin poliisit paikalle. Toinen soitteli päiväsaikaan mutta niin lujaa että meidän meidän asunnossa piti huutaa kuullaksemme oman äänemme. Se loppui kun laitoin issikselle sähköpostia. Toisaalta minustakin on valitettu vuokranantajalle, mutta kun issis otti yhteyttä valittajamummoon sai hän kuulla myös tämän toisesta seinänaapurista jolla kuulemma oli yksiönsä vessassa laiton alivuokralainen :D Se valitus todettiin sitten aiheettomaksi.
Eli on meillä kerrostalolaisillakin oikeus kotirauhaan, ja toisen huomioiminen on se ensimmäinen asia jonka kaupunkilaisen täytyy oppia.
Pidä kirjaa metelistä. Laadi isännöitsijälle valitus ja pyydä siihen vähintään yhden naapurin allekirjoitus omasi lisäksi. Toimita paperi isännöitsijälle.
Toista sama viikon kuluttua, tällöin isännöitsijä saanut kaksi valitusta. Hänen on pakko toimia eli kirjallinen varoitus asukkaalle.
Keskellä päivääkään ei saa metelöidä, musiikkia ei kerrostalossa saa soittaa muita häiritsevästi.
käy mielessä, että ketjun aloittaja on ehkä ...outo ja täällä ihanasti annetaan neuvoja miten kiusata ja yrittää hankkia naapurille häätö..aika mielenkiintoista. Tulee tunne, että aloittaja on yliherkkä kaikille äänille ja sen naapurit varmaan saavat turhaan siitä kärsiä.
tietäisit sen jos olisit lukenut ketjun... Sanottu siellä noin miljoonaan kertaan.
Ja ei, ei ole häädetty, mutta hiljentyneet ovat. en tiedä saivatko varoituksen.
Ja ku tuo lopetti aloitti yläkerta... Ensin kymmenen jälkeen keskiviikkoiltana (tosin en silloin tiennyt sen tulevan sieltä, nyt tiedän kun asukas myönsi, ja ei, en ilmoittanut selviämisen jälkeen isännöitsijälle), sitten nyt eilen illalla, ja silloin kävin pyytämässä laittamaan (muutaman pykälän) hiljempaa. Lupasi pistää ja pisti. Vaikutti fiksulta muutenkin, ei ollut juonut tai mitään. Musiikki tosin kuului vielä, mutta niin hiljaa ettei häirinnyt.
Ei auta, kuin pitää melua itsekin. Silloin tällöin ja enemmänkin mikäli tarve vaatii.
Jos itse olisin sairastunut ja tuo melu häiritsisi omaa terveyttäni niin olisi jo tuosta lääkärin sanomasta laittanut kerrostaloasunnon myyntiin ja muuttanut metsän keskelle.
9 vuotta vanha juttu kaivettu palstalle. Aloitus tehty vuonna 2013.
Enää ei ollut suostunut ja käyttäytyi loukkaavasti. Sanominen ei auttanut enää ja käytöksen jälkeen ei enää uskalla mennä sanomaan. Enkä ole naapureista ainoa.
Miksi nämä itsekkäät eivät voisi muuttaa sinne mainostettuun "korpeen"? Siellä ei kukaan valittaisi "turhasta" kun he soittavat musiikkia lujalla.