eräs kaunis blogi pistää joka kerta miettimään kohtuullisuutta

Myönnän ap, että olen joskus pohtinut aivan samoja asioita. Joskus ajattelin, että esim. erästä ystävääni elämä kolhii joskus vielä todella pahasti, kun on aina tottunut saamaan kaiken ja enemmänkin.



Mutta ei se välttämättä ole niin. Kauniissa yläluokkaisessa kodissa kasvanut lapsi voi elää täysin kolhuttoman elämän ilman mitään ongelmia. Ei kaikkien elämässä tule mitään suurempia ongelmia vastaan. Esim. tämän ystäväni suurin tragedia elämässä oli, kun heidän ulkosaunaansa tuli vesivahinko. Toisilla vain on sitä rahaa, menestystä ja kauniita ihmisiä ympärillä. Esim. tällä ystävälläni, joka on jo keski-ikäinen. Voi olla kauniit, terveet ja älykkäät lapset. Se komea aviomies rinnalla.



Niin se vain tässä maailmassa on, että se kurjuus tahtoo kasautua samalla tavalla kuin vauraus ja kauneus. Suomessakin eletään jo sitä aikakautta, jolloin se vanhempien yhteiskuntaluokka määrittää hyvin pitkälle sitä lasten elämää. Niin surullista ja epäoikeudenmukaista kuin se onkin, niin ei kaikkien ihmisten elämässä ole välttämättä korkaan suurta surua, murhetta ja pettymyksiä, rumia ihmisiä tai sairauksia. Ei välttämättä koko elinaikana. Niin epäoikeudenmukainen tämä maailma on. Siinä olen kyllä samaa mieltä, että kyllä lastenkin pitää oppia sietämään vastoinkäymisiä.

Buddha eli lapsuutensa ja nuoruutensa kaikessa yltäkylläisyydessä ja häntä suojeltiin sairauden, köyhyyden ja kuoleman näkemiseltä. Aikuisikään tultuaan Buddha joutui kohtaamaan nuo kaikki kolme, eli kriisin sen vuoksi ja valaistui. Oliko se hyvä vai huono asia ja voiko niin oikeasti nykymaailmassa käydä?

Kyllä lapsen tulee kodissaan oppia elämän ikäviäkin tosiasioita. Kaikkea ei voi saada, lapsi ei ole oikeutettu kaikkeen mitä keksii haluta, aikuisen tärkein tehtävä elämässä ei ole poistaa surua ja esteitä lapsen tieltä - vaan auttaa selviytymään niistä, sillä niitä väistämättä tulee.

Toisaalta monet blogit ovat vain satua. Otetaan kauniita kuvia jotka käsitellään, kerrotaan paranneltuja juttuja siitä, miten seesteinen, onnellinen ja ihana päivä meillä oli lasten kanssa sievissä essuissa leipoessa täydellisiä somia pikkuleipiä ja miten lapsi iloitsi uudesta virkatusta sammakostaan. Kun tosiasiassa äiti leipoi, lapsi sai katsella vierestä pelaten äidin kännykällä angry birdsiä ja sammakko oli lapselle samantekevä tavarataivaassaan, josta ei osannut nauttia.

Luulen ma.

Voi olla kyse elämänasenteesta, jossa nautitaan pikkuasioista oikeesti ja lapsetkin osaa oikeesti nauttia jopa siellä ihanien tavaroiden keskellä. Aaattelepas sitä!

ei lisää ihmisen oikeutta ahnehtia mammonaa maanpäälliseksi kuormaksi.



itse tekeminen, kun se tarkoittaa kaikenlaisen irtotilpehöörin hankintaa ja sen liimaamista itsehöylättyyn puuhun, ei ole paljon kiinakamaa ekologisempaa. suuressa talossa asuminen ja tuollaisen tavaramäärän kerryttäminen - niin - ottakaa selvää millainen hiilijalanjälki tällä hyväntekijällä on.



onnellisia varmasti ovat lapset. mutta luonto ja tulevaisuuden lapset ei siltikään kiitä.

ei lisää ihmisen oikeutta ahnehtia mammonaa maanpäälliseksi kuormaksi.



itse tekeminen, kun se tarkoittaa kaikenlaisen irtotilpehöörin hankintaa ja sen liimaamista itsehöylättyyn puuhun, ei ole paljon kiinakamaa ekologisempaa. suuressa talossa asuminen ja tuollaisen tavaramäärän kerryttäminen - niin - ottakaa selvää millainen hiilijalanjälki tällä hyväntekijällä on.



onnellisia varmasti ovat lapset. mutta luonto ja tulevaisuuden lapset ei siltikään kiitä.

Buddha eli lapsuutensa ja nuoruutensa kaikessa yltäkylläisyydessä ja häntä suojeltiin sairauden, köyhyyden ja kuoleman näkemiseltä. Aikuisikään tultuaan Buddha joutui kohtaamaan nuo kaikki kolme, eli kriisin sen vuoksi ja valaistui. Oliko se hyvä vai huono asia ja voiko niin oikeasti nykymaailmassa käydä?

Kyllä lapsen tulee kodissaan oppia elämän ikäviäkin tosiasioita. Kaikkea ei voi saada, lapsi ei ole oikeutettu kaikkeen mitä keksii haluta, aikuisen tärkein tehtävä elämässä ei ole poistaa surua ja esteitä lapsen tieltä - vaan auttaa selviytymään niistä, sillä niitä väistämättä tulee.

Toisaalta monet blogit ovat vain satua. Otetaan kauniita kuvia jotka käsitellään, kerrotaan paranneltuja juttuja siitä, miten seesteinen, onnellinen ja ihana päivä meillä oli lasten kanssa sievissä essuissa leipoessa täydellisiä somia pikkuleipiä ja miten lapsi iloitsi uudesta virkatusta sammakostaan. Kun tosiasiassa äiti leipoi, lapsi sai katsella vierestä pelaten äidin kännykällä angry birdsiä ja sammakko oli lapselle samantekevä tavarataivaassaan, josta ei osannut nauttia.

Luulen ma.

Voi olla kyse elämänasenteesta, jossa nautitaan pikkuasioista oikeesti ja lapsetkin osaa oikeesti nauttia jopa siellä ihanien tavaroiden keskellä. Aaattelepas sitä!

että siellä he nauttivat. NAUTTIVAT. Sehän se tuntuu tärkeintä olevan. Että jokaisesta päivästä voi nauttia ja joka päivä voi tuottaa jotain lisää. Maailmantalous kiittää vai kuinka? Ihanaa et lapset nauttii.

Kodin yltäkylläisyys ja pikkutarkka harmonia, loppuun asti viety täydellisyys, on oikeasti aika heikko suoja sitä vastaan, että maailma on useimmiten hyvin ruma, kaoottinen, epäoikeudenmukainen ja julma. Vaikka koti on selvästi myös tulvillaan rakkautta, elämäntapa on riskialtis niin monin tavoin.

kuin niissä, joissa isä ja äiti on viikonloput humalassa, jotta lapset näkisivät sitä tarpeellista rumuutta. Jossa lapsilla ei ole mitään rajoja, jotta maailma olisi kaoottinen. Jossa äiti myy lapsen lelut kirppiksellä, jotta maailma olisi epäoikeudenmukainen. Jossa aikuinen käyttää lapsia hyväkseen, jotta maailma olisi julma.

Entäs niissä kodeissa joissa lasten kanssa viihdytään, opetetaan hyväntekeväisyyttä ja armeliaisuutta, suvaitsevaisuutta ja myös elämän realiteetteja. Jossa ei juoda kotona, ei edes sitä lasia viiniä. Jonka ovet ovat auki lasten kavereille, jossa ei kiinnitetä huomiota juurikaan miltä elämä näyttää ulospäin vaan eletään sitä elämää. Kuten nyt rauhassa tehdään perunamuusia ja nakkeja ja lapset riekkuvat sipsinjämien kanssa pleikkarin ääressä. Ei tahratonta eikä täydellistä mutta kaikki viihtyvät ja voivat hyvin.

jos et jaksa tai tykkää tehdä elämästäsi yhtäkaunista. Mun äiti oli kvoa askartelemaan mulle kaikkea pientä nukkekotiin.leivonnaisia ,nukenvaatteita tauluja, jne. Musta se oli ihanaa eikä vieny paljon rahaa kun äiti oli niin näppärä ja kekseliäs.

Niinpä mullekin on jäänyt rakkaus kaikkea kaunista kohtaan. En ole perinyt äitini näppäryyttä enkä luovuutta,mutta osaan ihastella kun joku on taitava.



Usein katselen tuon kpe blogia ja ihmettelen että sillä on energiaa tehdä kaikkea tuollaista kainista lapsilleen. älkää kadehtiko ei se ole teidän elämästänne pois! :)

Kodin yltäkylläisyys ja pikkutarkka harmonia, loppuun asti viety täydellisyys, on oikeasti aika heikko suoja sitä vastaan, että maailma on useimmiten hyvin ruma, kaoottinen, epäoikeudenmukainen ja julma. Vaikka koti on selvästi myös tulvillaan rakkautta, elämäntapa on riskialtis niin monin tavoin.

kuin niissä, joissa isä ja äiti on viikonloput humalassa, jotta lapset näkisivät sitä tarpeellista rumuutta. Jossa lapsilla ei ole mitään rajoja, jotta maailma olisi kaoottinen. Jossa äiti myy lapsen lelut kirppiksellä, jotta maailma olisi epäoikeudenmukainen. Jossa aikuinen käyttää lapsia hyväkseen, jotta maailma olisi julma.

Entäs niissä kodeissa joissa lasten kanssa viihdytään, opetetaan hyväntekeväisyyttä ja armeliaisuutta, suvaitsevaisuutta ja myös elämän realiteetteja. Jossa ei juoda kotona, ei edes sitä lasia viiniä. Jonka ovet ovat auki lasten kavereille, jossa ei kiinnitetä huomiota juurikaan miltä elämä näyttää ulospäin vaan eletään sitä elämää. Kuten nyt rauhassa tehdään perunamuusia ja nakkeja ja lapset riekkuvat sipsinjämien kanssa pleikkarin ääressä. Ei tahratonta eikä täydellistä mutta kaikki viihtyvät ja voivat hyvin.

joten oletusarvoisesti sinä et voi sellaista suvaitsevaista elämää elää?

Armelias ja suvaitsevainen hyväksyisi myös kauniin elämän

Asioita voi hyväksyä ja silti kritisoida.

Kenenkään kaunis elämä ei ole minulta pois, mutta järjetön kuluttaminen on kaikilta tulevilta sukupolvilta pois. Anteeksi ihan kamalasti jos ajattelen teidänkin tulevien lastenlastenne parasta. Kyllä minä nyt olen ihan kammottavan kateellinen ja katkera ja epäsuvaitsevainen.

Myönnän ap, että olen joskus pohtinut aivan samoja asioita. Joskus ajattelin, että esim. erästä ystävääni elämä kolhii joskus vielä todella pahasti, kun on aina tottunut saamaan kaiken ja enemmänkin.

Mutta ei se välttämättä ole niin. Kauniissa yläluokkaisessa kodissa kasvanut lapsi voi elää täysin kolhuttoman elämän ilman mitään ongelmia. Ei kaikkien elämässä tule mitään suurempia ongelmia vastaan. Esim. tämän ystäväni suurin tragedia elämässä oli, kun heidän ulkosaunaansa tuli vesivahinko. Toisilla vain on sitä rahaa, menestystä ja kauniita ihmisiä ympärillä. Esim. tällä ystävälläni, joka on jo keski-ikäinen. Voi olla kauniit, terveet ja älykkäät lapset. Se komea aviomies rinnalla.

Niin se vain tässä maailmassa on, että se kurjuus tahtoo kasautua samalla tavalla kuin vauraus ja kauneus. Suomessakin eletään jo sitä aikakautta, jolloin se vanhempien yhteiskuntaluokka määrittää hyvin pitkälle sitä lasten elämää. Niin surullista ja epäoikeudenmukaista kuin se onkin, niin ei kaikkien ihmisten elämässä ole välttämättä korkaan suurta surua, murhetta ja pettymyksiä, rumia ihmisiä tai sairauksia. Ei välttämättä koko elinaikana. Niin epäoikeudenmukainen tämä maailma on. Siinä olen kyllä samaa mieltä, että kyllä lastenkin pitää oppia sietämään vastoinkäymisiä.

vaatimattomuus ja turhamaisuuden välttely, elämän (ml. luonto ja elinympäristömme) varjelu?

Siis onko tuolla blogistilla uskonnollinen vakaumus?Jotenkin kovasti ristiriidassa sen kaiken ylettömän turhamaisuuden kanssa.

on kuulemma helluntalaisia

että kauneus oli se mikä meitä kaikkia mietitytti.

että kauneus oli se mikä meitä kaikkia mietitytti.

Myönnän ap, että olen joskus pohtinut aivan samoja asioita. Joskus ajattelin, että esim. erästä ystävääni elämä kolhii joskus vielä todella pahasti, kun on aina tottunut saamaan kaiken ja enemmänkin.

Mutta ei se välttämättä ole niin. Kauniissa yläluokkaisessa kodissa kasvanut lapsi voi elää täysin kolhuttoman elämän ilman mitään ongelmia. Ei kaikkien elämässä tule mitään suurempia ongelmia vastaan. Esim. tämän ystäväni suurin tragedia elämässä oli, kun heidän ulkosaunaansa tuli vesivahinko. Toisilla vain on sitä rahaa, menestystä ja kauniita ihmisiä ympärillä. Esim. tällä ystävälläni, joka on jo keski-ikäinen. Voi olla kauniit, terveet ja älykkäät lapset. Se komea aviomies rinnalla.

Niin se vain tässä maailmassa on, että se kurjuus tahtoo kasautua samalla tavalla kuin vauraus ja kauneus. Suomessakin eletään jo sitä aikakautta, jolloin se vanhempien yhteiskuntaluokka määrittää hyvin pitkälle sitä lasten elämää. Niin surullista ja epäoikeudenmukaista kuin se onkin, niin ei kaikkien ihmisten elämässä ole välttämättä korkaan suurta surua, murhetta ja pettymyksiä, rumia ihmisiä tai sairauksia. Ei välttämättä koko elinaikana. Niin epäoikeudenmukainen tämä maailma on. Siinä olen kyllä samaa mieltä, että kyllä lastenkin pitää oppia sietämään vastoinkäymisiä.

No tuskinpa vanhemmat ovat ajatelleet, että "no kasvatanpa vain lapset, jotka eivät saa koskaan kokea mitään kolhuja tai vastoinkäymisiä". Joidenkin elämästä vain tulee sellainen. Elämä täynnä kauneutta, iloa, menestystä.

Kaikkien ihmisten elämässä ei niitä vastoinkäymisiä ole. Esim. eräs ystäväni itki minulle, kun hänen miehensä oli huutanut hänelle, kun hän oli ostanut luvatta vanhan pianon. Jotenkin tässä realisoitui, että joillain ihmisillä on oikeasti tosi pienet murheet elämässään. Mutta niin se vain on joillekin tosi iso juttu, jos mies vähän korottaa ääntään. Ja se on sitä elämää. Ei toisten pään sisälle voi asettua.

Ap kyseenalaisti bloggaajan mittavan kulutuksen. Ihmettelen minäkin, miksi taitava ja luova bloggaaja ei esimerkiksi tee itse lapsilleen niitä ensipupuja vaikkapa kierrätysmateriaalista? Koska hänen arvonsa ei vaadi sitä. Blogi on mainos, kuten täällä on jo kerrottiin. Juuri sitä ja bloggaajan arvoja ap kyseenalaisti. Nykymaailmassa minkään tavaran markkinointi ja myynnillä eläminen ei ole ekologisesti kestävää!



Mitä kauneuteen tulee, mielestäni blogi ja sisustus on pikkusievää. ei missään nimessä kaunista. Minua turhauttaa, että ihmiset kadehtivat tuollaista sliipattua, kulutuksesta voimansa saavaa elämäntapaa. Mutta makuja ja arvoja on monia. Onneksi oma kotini ei ole sisustamani taivaankodinvalkoinen nukkekoti, jossa oikeat ihmiset esittävät särötöntä elämää.



Minkälainen on tavoiteltava elämä? Mistä ihmisarvo muodostuu? Mikä on arvokasta? Mikä on kestävää ja kohtuullista?



Totta kai lasten kanssa läsnä oleminen on arvo, jota kannattaa toteuttaa. Tarvitaanko siihen merkkituotteita ja nukkekotimaista kotia? Entä kalliita, aina _uusia_ vaatteita? (Missä ne muuten on tuotettu ja minkälaisissa oloissa? Jos niillä elantonsa hankkii, niin toivon että ovat vähintäänkin eettisesti tuotettuja, tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä).



Tämä oli siis vastaus jonkun kysymykseen, miksi blogi ärsyttää. Minusta se suoltaa kestämättömiä ja pinnallisia arvoja, ja siksi se turhauttaa ja ärsyttää minua. No puhumattakaan tästä palstasta, :-D :-D :-D

Ja vielä: tavaraa ei tunnu olevan ollenkaan liikaa, se vähä on laatua ja kaunista, paljon itsetehtyä. Katsokaapa sinne omien lastenne kaappeihin tai missä niitä leluja ym säilytättekään.

Talon sisustus on toki avara ja kaunis, mutta miten ihmeessä voit sanoa että tavaraa on "vähän", kun sitä tulee koko ajan lisää joko sisustustarvikkeiden, vaatteiden, pintaremontin, Ikean tavaroiden, tms. muodossa?

Voi olla että hankkiutuvat samaa tahtia vanhasta eroon (tai vievät sinne kauniisti lavastetulle ullakolle muistoarkkuihin, en tiedä), mutta ei "tavara vaihtuu jatkuvaan tahtiin, mutta pistän vanhat kiertoon" ei ole mikään synonyymi "vastuulliselle kuluttamiselle".

Eikä ole muuten itsetehtykään. Jos kudon kaapinnurkkaan 10 tarpeetonta neulepuseroa upouusista langoista niin siinä ei ole kyllä mitään ekologista.

Blogi ei ole päiväkirja johon vuodatetaan kaikki ilot ja surut. Blogi keskittyy yleensä jonkin teeman ympärille ja siihen kirjoitetaan teemaa tukevia kirjoituksia. Jos harhaudutaan sivupoluille, se tehdään maltilla.

Mitä tulee yksityisyyteen, jokainen järkevä ihminen miettii, mitä tietoja perheestään laittaa nettiin, josta sitä ei saa koskaan pois.

Aika paljon on sellaisia päiväkirja-blogeja, se ilmeisesti hämää näitä, jotka luulevat, että KPE on totta.

Mutta onko sen sitten tarkoitus olla valetta?

Siis tietenkään KPE ei ole *koko totuus*, se on vain blogi joka keskittyy sisustukseen ja askarteluun, eli Annen elämän materiaaliseen puoleen. Mutta totuus kuitenkin on, että KPE-Anne pyörittää työkseen sisustustarvikkeiden nettikauppaa kotoa käsin, ja askartelu, sisustus, kuvien käsittely, shoppailu yms. - eli juuri kaikki se, mikä blogissa näkyy - on väkisinkin iso osa elämää. Ja tässä materiaalisessa osassa Annen elämää ei näy esim. minkäänlaisia ekologisia arvoja ensinkään.

Vaikka blogi ei ole koko totuus, on se kuitenkin yksi totuus bloggaajan elämästä. Yhtä naurettavaa olisi väittää, etteikö suosittujen muotibloggaajien elämä pyöri isoksi osaksi vaatteiden ja kenkien ympärillä. Kyllä se ihan oikeasti jotain kertoo ihmisestä, että viettää ison osan päivistään ajatellen vaatteita ja kenkiä, selaillen muotilehtiä ja -blogeja, katsellen verkkokauppoja, tehden Nelly-kollaaseja, kuvaten itseään esittelemässä vaatteita, shoppaillen uusia vaatteita, kuvaten niitä ostoksiaan, kirjoittaen postauksia siitä mikä on tällä viikolla muotia ja mikä tulee olemaan ensi viikolla muotia ja mitä tekisi nyt mieli ostaa, jne.

Sama pätee Anneenkin, vaikkei hän Nelly-kollaaseja teekään (onneksi).

No ei kai sen valetta ole tarkoitus olla, vaan toimitettua, editoitua totuutta. Luen sitä samaan tapaan kuin esim. naistenlehtiä, en kuten päiväkirjaa.

No näinhän juuri sanoin. En ole koskaan sanonut lukevani blogeja kuin päiväkirjoja, mutta olen kyllä sitä mieltä että editoitukin blogi kertoo paljon tekijästään. Esimerkiksi hyvin materialistinen blogi ei tietenkään kerro kirjoittajansa perhe- ja rakkauselämästä mitään, mutta se kertoo ihan tarpeeksi kirjoittajan arvoista. Mikä tässä oli niin vaikeaa ymmärtää?

Ja pidän kyllä huolta ihan omista arvoistani, kiitos vain kehoituksesta. Mutta lukijoilla on myös oikeus kritisoida kaupallisten julkaisujen arvoja ja niiden puutteita. Vai eikö se nyt sitten taas olekaan kaupallinen julkaisu, vaan yksityinen päiväkirja?

Sinusta netissä on asiallista arvostella muita henkilöitä ja heidän arvomaailmaansa, hyvin olet pitänyt arvoistasi huolta, toivottavasti saat välitettyä ne eteenpäin tuleville sukupolville, niin maailmasta tulee parempi paikka kaikille, kenties?

Henkilökohtainen arvostelu vs. mediakritiikki.

Minä en ole haukkunut Annea tai hänen perhettään, spekuloinut heidän yksityisasioillaan, tai arvostellut epäoleellisia asioita kuten ulkonäköä. Mutta sinä ja minä olemme kyllä täysin eri maailmoista, jos sinun mielestäsi mediakritiikki on pahasta. Tämänkaltaisilla blogeilla MYYDÄÄN mielikuvia ja vaikutetaan (kuluttajien) asenteisiin, ja niitä tuleekin katsella kriittisesti.

Toivottavasti maailmasta tuleekin vielä parempi paikka kaikille, mutta näin ei kyllä tapahtuisi, jos kaikki alkaisivat elää kuten Annen blogissa kannustetaan.

tuo värimaailma oli niin bliisu etten pitänyt, pastellia, valkeaa ja haaleaa.



Elämän maku puuttui, värien yltäkylläisyys ja rehevyys.



Elämä vaikutti nukkekotileikiltä joka on jäänyt päälle.

Ap kyseenalaisti bloggaajan mittavan kulutuksen. Ihmettelen minäkin, miksi taitava ja luova bloggaaja ei esimerkiksi tee itse lapsilleen niitä ensipupuja vaikkapa kierrätysmateriaalista? Koska hänen arvonsa ei vaadi sitä. Blogi on mainos, kuten täällä on jo kerrottiin. Juuri sitä ja bloggaajan arvoja ap kyseenalaisti. Nykymaailmassa minkään tavaran markkinointi ja myynnillä eläminen ei ole ekologisesti kestävää!

Mitä kauneuteen tulee, mielestäni blogi ja sisustus on pikkusievää. ei missään nimessä kaunista. Minua turhauttaa, että ihmiset kadehtivat tuollaista sliipattua, kulutuksesta voimansa saavaa elämäntapaa. Mutta makuja ja arvoja on monia. Onneksi oma kotini ei ole sisustamani taivaankodinvalkoinen nukkekoti, jossa oikeat ihmiset esittävät särötöntä elämää.

Minkälainen on tavoiteltava elämä? Mistä ihmisarvo muodostuu? Mikä on arvokasta? Mikä on kestävää ja kohtuullista?

Totta kai lasten kanssa läsnä oleminen on arvo, jota kannattaa toteuttaa. Tarvitaanko siihen merkkituotteita ja nukkekotimaista kotia? Entä kalliita, aina _uusia_ vaatteita? (Missä ne muuten on tuotettu ja minkälaisissa oloissa? Jos niillä elantonsa hankkii, niin toivon että ovat vähintäänkin eettisesti tuotettuja, tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä).

Tämä oli siis vastaus jonkun kysymykseen, miksi blogi ärsyttää. Minusta se suoltaa kestämättömiä ja pinnallisia arvoja, ja siksi se turhauttaa ja ärsyttää minua. No puhumattakaan tästä palstasta, :-D :-D :-D

Ei mitään lisättävää, muuta kuin komppaan!

Aika jännää kun luulin, että uskovaiset suhtautuisivat luontoon arvostaen. Ajateltaisiin omien itsekkäiden halujen sijasta niitä muitakin lapsia, jotka kaukomaissa kärsivät meidän kulutuksen vuoksi (lapsityövoima, ympäristön saastuminen, luonnonvarojen hupeneminen). Ajateltaisiin elämää pidemmälle kuin vain oman navan ympärillä tässä, heti ja nyt - eli haluttaisiin jättää puhdasta luontoa ja resursseja myös tuleville sukupolville. Tuo elämäntapa perustuu nopeaan omien itsekkäiden halujen täyttämiseen muiden ihmisten (ja lasten!) kustannuksella. Se ei hälvennä tätä tosiseikkaa, että kaikki näyttää kauniilta ja että elämä on "kaunista" ainakin blogissa.



Koti voi olla kaunis ja lasten kanssa voi tehdä paljon kivoja juttuja - elämä voi olla aivan ihanaa ja mielettömän kaunista - mutta se ei vaadi mieletöntä krääsäpaljoutta ja kerskakulutusta.