Muita, jotka eivät noteeraa ympäristöään?

Ja tästä syystä minua pidetäänkin ylpeänä ja omahyväisenä. Ei se sitä ole, mietin vaan sitä pöydälle unohtunutta ostoslistaa tai miten lepytellä ukkoa kotona..

Minäkään en huomaa mitä muilla on päällä, jos esim. mies on käynyt parturissa, onko jollain silmälasit jne. Olisin surkea antamaan tuntomerkkejä rikollisesta.



Lisäksi en hahmota reittejä ollenkaan. Ajan aina samaa tietä vaikka mutkan kautta, jotta osaan varmasti reitin kotiin. En muista esim. Mitä tulee minkäkin kohdan jälkeen ja miten tiet risteytyvät toisiinsa. Se on joskus pelottavaa. Olen muuten älykäs ja pärjään elämässä.



En myöskään jaksa esim. puhua käytännön asioista ja tykkään kovasti suunnitella juttuja.

Entä tällaiset piirteet, onko teilläkin vai liittyvätkö tähän ollenkaan? Hajamielisyys; lähden kauppaan hakemaan yhtä asiaa ja unohdan sen ainoan tärkeän jutun. Menen keittiöön enkä muista mitä tulin hakemaan jne.

Huono nimi- ja kasvomuisti. En muista enää työkavereideni nimiä, kun olen ollut äippälomalla vasta kuukauden. Ihmettelen telkkarissa miten joku voi poliisisarjassa kuvailla epäiltyä jopa niin että hänestä piirretään luonnos. Itse en osaisi kuvailla edes omaa miestäni tai itseäni! Ei todellakaan jää mieleen kasvonpiirteet.

Puhumattomuus. Parisuhteessa on ongelmallista, kun en oikein viitsisi puhua. Monesti ajattelen, että tiedän mihin joku keskustelu päätyisi kuitenkin niin en sano mitään. En myöskään tykkää selittää itsestäänselvyyksiä ja olen tosi huono pyytämään anteeksi ja kiittämään. En ikinä soita kellekään vaikka tiedän että pitäisi.

minulla ainakin on täysin onneton muisti, mutta se voi johtua juuri siitä että ajattelen aina jotain muuta. Kerran olisi pitänyt pystyä poliisille sanomaan, onko eräs parkkipaikallamme oleva auto jonkun talon asukkaan. Ei ollut mitään hajua, ja olen tässä kuitenkin 8 vuotta asunut.

Rukoilen, ettei yhdenkään rikoksen selviäminen tule koskaan olemaan minun muististani kiinni :/

Toisaalta muistan, missä kohtaa lehden sivulla lukemani artikkeli oli, tai minkä muotoinen tomaattikasa kaupassa oli (jos satun sen noteeraamaan). Mutta työkavereiden nimiä en muista.

Samat pyykit pyörii meillä välillä neljästi, ennen kuin onnistun hoitamaan homman loppuun asti. Ruuat palaa pohjaan (jos muistan laittaa ruokaa), vesihanat jää auki, silittää en uskalla!

Väsyn sosiaalisissa tilanteissa, enkä jaksa enää yhtään ketään iltakahdeksan jälkeen.

AP

Minäkään en huomaa mitä muut ihmiset ostavat, mitä heillä on päällä, en huomaa uutta kampausta tai edes uutta autoa. En muista millainen auto kenelläkin on, en tunnista naapuria, joka muutti tänne vasta vuosi sitten. Kaupassa en huomaa tuttuja, lenkillä en tervehdi naapuria kun en vaan huomaa häntä. Kiusallista.



Minua ei myöskään tippaakaan kiinnosta muiden ihmisten elämä, ei edes lähisukulaisten. Pärjäisin vallan hyvin ilman yhtäkään sukulaista. Oma mies ja lapset ovat kyllä hyvin rakkaita ja heidän asiansa kiinnostavat todella paljon. Ystävien kanssa tykkään jutella ns. syvällisiä, mutta heidän ostamansa sohva tai työpaikanvaihdos ei kiinnosta yhtään.



Rakastan kirjoja ja elokuvia ja niistä tykkään keskustella. Samoin olen intohimoinen kokki ja voisin jutella ruuasta ja resepteistä tuntikausia.



En haluaisi sanoa tätä, mutta totuus on, että pidän melkein kaikkia ihmisiä vähän yksinkertaisina ja siksi en jaksa heidän seuraansa. Ilmeisesti vika on kuitenkin itsessäni, olen outo. Mutta en ilmeisesti ainoa ;)

Minua ei myöskään tippaakaan kiinnosta muiden ihmisten elämä, ei edes lähisukulaisten.

olen muutaman kerran erehtynyt oikeasti sanomaan ääneen, että minua ei kiinnosta juoruilu...lopputulos ei ollut mairitteleva, tyypit pitävät minua hurskastelijana ja sädekehän kiillottajana. Mutta kun ihan vilpittömästi ei kerta kaikkiaan kiinnosta muiden asiat! Itsekeskeinen ja kylmä olen melko varmasti, mutta eivät ne minua sellaiseksi kuvailleet :D

AP

minulla ainakin on täysin onneton muisti, mutta se voi johtua juuri siitä että ajattelen aina jotain muuta. Kerran olisi pitänyt pystyä poliisille sanomaan, onko eräs parkkipaikallamme oleva auto jonkun talon asukkaan. Ei ollut mitään hajua, ja olen tässä kuitenkin 8 vuotta asunut.

Rukoilen, ettei yhdenkään rikoksen selviäminen tule koskaan olemaan minun muististani kiinni :/

Toisaalta muistan, missä kohtaa lehden sivulla lukemani artikkeli oli, tai minkä muotoinen tomaattikasa kaupassa oli (jos satun sen noteeraamaan). Mutta työkavereiden nimiä en muista.

AP

Minulla on juuri tällaista! Saatan olla lukenut monisivuista artikkelia lehdestä muutamaa tuntia aiemmin, ja löydän heti oikean kohdan mihin olen jäänyt, keskeltä sivua ja tekstimassaa. Mutta tosiaan, hävettää todella kun ei muista työkavereiden nimiä! Enkä todellakaan vaatteita tms. muista.

Olen opetellut keinoja, joilla kierrä muiden mielestä kummallista muistamattomuuttani - vitsailen blackoutista ja saan muut sanomaan asian, jota en muista... Hassua sinänsä, että olen ammatiltani sairaanhoitaja, ja minun täytyy osata tulkita potilaita, muistaa heidän ulkonäkönsä ja ongelmansa (!) ja olla empaattinen. Ihme kyllä tähän pystynkin, mutta se vaatii minulta sen, että minun täytyy tietoisesti kiinnittää huomiota näihin asioihin.

Huvittavaa, että en edelleenkään tunnista naapureitani, vaikka olemme asuneet tässä jo 5 vuotta. Ihmettelen vain keitä kaupassa moikkailee - työkavereita, miehen sukulaisia vai kenties joku potilas... Heh.

Ihmettelen suuresti, miten jollakulla voikin riittää mielenkiintoa esim. naapureiden asioihin, niin kuin täällä tuppukylillä on tapana. Huvittaa, mutta onneksi en jaksa välittää - miettiköt mitä lystäävät. Pukeutuminen ja meikkaaminen on ollut yksi murheenkryyni, kun tajuan kyllä, että muut ihmiset kiinnittävät noihin asioihin huomiota myös minun osaltani, vaikka itselleni ei olisikaan niin väliä. Siksi on ollut pakko opetella näyttämään edes perushuolitellulta. Ennen työelämään menoa lähdin usein ulos vilkaisematta lainkaan peiliin.

Pukeutuminen ja meikkaaminen on ollut yksi murheenkryyni, kun tajuan kyllä, että muut ihmiset kiinnittävät noihin asioihin huomiota myös minun osaltani, vaikka itselleni ei olisikaan niin väliä. Siksi on ollut pakko opetella näyttämään edes perushuolitellulta. Ennen työelämään menoa lähdin usein ulos vilkaisematta lainkaan peiliin.

on minulla vielä työmaata :/

En kerta kaikkiaan ikinä siinä lähtöhulinassa muista katsoa miltä näytän. Varmasti kauhealta, kun en ikinä tee itselleni mitään :O Vaikka onkin luonnonkauniiksi kehuttu, niin ei se kyllä aivan riitä jos ei edes tukkaa kampaa koskaan ja kulkee reikäisissä verkkareissa suurinpiirtein.

Ap, joka on nyt tosi innoissaan kun löysi kohtalotovereita :)

Ehkä se voisi olla AP:lle helpotus? Ihmiset ovat erilaisia. Joku suunnittelee päässään niin keskittyneesti ettei huomaa ympäristöään, toinen pitää muita niin yksinkertaisina ettei halua puhua muuta kuin omista intohimoistaan, kuten kokkaamisesta jne.

Ehkä se voisi olla AP:lle helpotus? Ihmiset ovat erilaisia. Joku suunnittelee päässään niin keskittyneesti ettei huomaa ympäristöään, toinen pitää muita niin yksinkertaisina ettei halua puhua muuta kuin omista intohimoistaan, kuten kokkaamisesta jne.

olen sitä sun tätä. Välillä juuri tuollainen, etten huomaan mitään enkä ketään, elän ihan omassa maailmassani. Toisinaan taas rekisteröin aivan kaiken, jokaista avaimenperää ja kauppaostosta myöten.



Olen yläkoulun ope, ja työssäni joudun olemaan koko ajan hereillä ja valppaana. Huomaan ja näen kaiken, hyvinä päivinä. Mitä enemmän stressaannun, sitä enemmän teen, näen ja huomaan. Olen ihan huipputarkka. Kotona en haluaisi nähdä enkä kuulla enää mitään. Välillä omat lapset jää hunningolle, kun olen päivän huolehtinut toisten lapsista, 150%:sti.



Kiitos tämän ketjun tajuan taas, miksi olen ollut aivan eri ihminen töissä ja kotona. Ja että en ole ainoa.

Minäkään en huomaa mitä muut ihmiset ostavat, mitä heillä on päällä, en huomaa uutta kampausta tai edes uutta autoa. En muista millainen auto kenelläkin on, en tunnista naapuria, joka muutti tänne vasta vuosi sitten. Kaupassa en huomaa tuttuja, lenkillä en tervehdi naapuria kun en vaan huomaa häntä. Kiusallista.

Minua ei myöskään tippaakaan kiinnosta muiden ihmisten elämä, ei edes lähisukulaisten. Pärjäisin vallan hyvin ilman yhtäkään sukulaista. Oma mies ja lapset ovat kyllä hyvin rakkaita ja heidän asiansa kiinnostavat todella paljon. Ystävien kanssa tykkään jutella ns. syvällisiä, mutta heidän ostamansa sohva tai työpaikanvaihdos ei kiinnosta yhtään.

Rakastan kirjoja ja elokuvia ja niistä tykkään keskustella. Samoin olen intohimoinen kokki ja voisin jutella ruuasta ja resepteistä tuntikausia.

En haluaisi sanoa tätä, mutta totuus on, että pidän melkein kaikkia ihmisiä vähän yksinkertaisina ja siksi en jaksa heidän seuraansa. Ilmeisesti vika on kuitenkin itsessäni, olen outo. Mutta en ilmeisesti ainoa ;)

Olisit minulle yhtä "helppo" ystävä, kuin minä olsin sinulle..=)

Hmm, tuli ainakin kolme asiaa mieleen vielä mutta kerkesin jo unohtaa ne... :) no, ainakin äsken katsoin tosi hyvän klassikkoelokuvan, jota muut kehuivat mutta itse en ollut nähnyt. Jossain vaiheessa jotkut juonenkäänteet näyttivät aavistuksen tutuilta, ja elokuvan loputtua olin varma, että olenkin nähnyt sen. Vuoden päästä voin varmasti taas katsoa sen uudestaan, enkä muista juonta. ;)



Positiivisena pidän sitä, että olen aika kylmähermoinen ja pystyn melko hyvin blokkaamaan myös ikävät asiat mielestäni. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka ovat "hermoheikkoja" eivätkä kykene toimimaan paineen alla. Minusta on turhaa murehtia asioita, joille ei voi mitään.



Mikähän se joku juttu vielä oli... en muista. :)

Taas ketju, jossa poimitaan joku de facto normaali luonteenpiirre ja tehdään siitä jotakin eksoottista. Sitäpaitsi ihminen ei nyt vaan ole niin yksiulotteinen, että eläisi aina omissa sfääreissään tai sitten autistisesti laskisi jokaisen tapettiraidan. Liukumaa on päästä päähän, tilanteesta riippuen, hyvinkin paljon. Miten tämä voi olla teille jotenkin erikoista? Että eri tilanteissa ja rooleissa ollaan erilaisia?



Itse koen olevani täysin normaali. Siitäkin huolimatta, että minua ei kiinnosta sukulaisten tai tuttavien tekemiset, kollegat ovat enimmäkseen tylsiä ja ennalta-arvattavia, joskus saatan uppoutua musiikkiin niin, että en tajua mitään muuta, joskus sama juttu kirjoittamisen kanssa.



Toisaalta rakastan (joskus) juoruilua ja kollegoiden kanssa paskanjauhantaa, joskus taas istun viikon hiljaa työpisteessäni. Olen huomannut samaa muissa ihmisissä.



Onko teillä joku erityinen huomiontarve, kun ihan tavallinen keskittymisen frekvenssi ja forssi noin ihmeelliseltä ja ainutlaatuiselta tuntuu?



Tässä ketjussa ei ole yhtään postausta, jossa olisi mitään patologista tai edes outoa.

Et nyt selvästikään tajua mistä on kyse. Emme me koe itseämme epänormaaleiksi, mutta muut pitävät meitä epänormaaleina. Omasta mielestäni minä olen täysin normaali. Ja joka päivä ihmettelen, miten muut jaksavat olla niin kiinnostuneita jonkun telkkariohjelman asioista tai mikä on muotia ensi kesänä.



En ole koskaan harrastanut minkäänlaista juoruilua, enkä ns. paskanpuhumista. En osaa smalltalkia. Juuri eilen olimme eräänlaisissa sukujuhlissa. En keksinyt mitään puhumista, en muistanut mitä kenellekin oli kuulunut viimeksi tavatessamme. Niinpä en voinut kysyäkään mitään, tyyliin mitäs se teidän Erkki nyt opiskelee? Koska en tiedä opiskeleeko Erkki ylipäätänsä mitään, onko hän armeijassa vai töissä..En myöskään voi ymmärtää miksi muut ihmiset kyselevät meidän lasten keskiarvoista, harrastuksista tms tai minun tai mieheni työstä tai talvilomasuunnitelmista. Miten sellainen voi ketään kiinnostaa??



Mutta siis, minusta on täysin normaalia olla tällainen, enkä tod. hae mitään huomioita. Päinvastoin. Minusta me ihmiset vaan ollaan erilaisia.

ja voivat jopa ikääntyessään muuttua ja kehittyä. Ja kuten olet tältä palstalta huomannut, kaikki "erilainen" on jonkun mielestä epänormaalia. Siitä kertoo tuo sinun hämmästelysi "miten asia voi jotakuta kiinnostaa" eli olet kuitenkin omasta mielestäsi erinomainen ja muut epänormaaleja.

En ole koskaan harrastanut minkäänlaista juoruilua, enkä ns. paskanpuhumista. En osaa smalltalkia. Juuri eilen olimme eräänlaisissa sukujuhlissa. En keksinyt mitään puhumista, en muistanut mitä kenellekin oli kuulunut viimeksi tavatessamme. Niinpä en voinut kysyäkään mitään, tyyliin mitäs se teidän Erkki nyt opiskelee? Koska en tiedä opiskeleeko Erkki ylipäätänsä mitään, onko hän armeijassa vai töissä..En myöskään voi ymmärtää miksi muut ihmiset kyselevät meidän lasten keskiarvoista, harrastuksista tms tai minun tai mieheni työstä tai talvilomasuunnitelmista. Miten sellainen voi ketään kiinnostaa??

eihän noi keskiarvot ja muut nyt OIKEASTI useimpia ihan mielettömästi kiinnostakaan, siis että niitä pohtisi aamusta iltaan saatuaan kuulla Erkin kuvaamataidon ysistä. Se on sitä mitä kutsutaan small talkiksi. Teillähän on kai se, että ette ole kiinnostuneet muista ihmisistä vaan enimmäkseen itsestänne, joten siksi tuo tuntu oudolta. Jos siellä juhlissa kaikki keskittyisi pohtimaan esim. tätä sinun tänne kirjoittamaasi "ongelmaa" niin luultavasti olisit hyvinkin kiinnostunut heidän mielipiteistään, vaikka tämä ei olekaan mikään maailmanrauhan kannalta tärkeä aihe. Vai mitä?

Kuten totesit, niin kaikki on erilaisia- sinä et ymmärrä, miten joku vaivautuu puhumaan jostakin televisio-ohjelmasta, muut taas ei (ehkä) ymmärrä, miten sinä jaksat pohtia niin paljon omia mielenliikkeitäsi ja jättää kaiken muun maailman huomiotta.

En tiedä oletko sitä ymmärtänyt, että nuo telkkarista tai muodista puhuminen ei useimmille ihmisille tarkoita sitä, että ne kiinnostisi enemmän kuin mikään muu ja on ihan elintärkeää tietää, että ostiko kaveri ne pillifarkut vai ei, vaan se on semmoista kevyttä jutustelua, koska ei aina jaksa ja halua puhua niistä ongelmista ja sellaisista "oikeasti" tärkeistä asioista.

Tää ongelma on yksi mindfulnessin perusideoista. Miten oppia olemaan läsnä hetkessä? Päässä tapahtuu aina miljoonia asioita. Itse saatan hyvinkin olla huolissaan jostain asiasta kunnes tajuan, että hommaan on vain skenaario mun päässä, ei oikea ongelma ennen kuin x, x1, x2 jne.tapahtuu.

Mulle tämä oli herättävä kokemus: (video on ehkä 1,5h kuuntelin sen juoksulenkillä kesällä) Kyse Kabat-Zinin mindfullness videosta.

<a href="http://youtu.be/3nwwKbM_vJc" alt="http://youtu.be/3nwwKbM_vJc">http://youtu.be/3nwwKbM_vJc</a&gt;

Mutta yleensä päätän ohjata enemmän huomiotani siihen mitä tapahtuu omassa mielessä kuin ulkomaailmaan. Näin, koska ne parhaat bileet on mun päässä, ja mielenkiintoisempaan kohteeseenhan sitä yleensä huomion haluaa kiinnittää jos on valinnanvaraa.

Joskus tuota mindfulnessiakin käytetään perustelemaan sitä että pitäisi rajoittaa elämänsä ULKOMAAILMAN jatkuvaan tiedostamiseen, mikä on tietynlaista henkistä väkivaltaa luonnostaan introvertteja kohtaan - ihan kuin muka introversio olisi jotenkin pahaa, huonoa, vältettävää. Vaikka oikeasti toki nykyhetkessä voi levätä tarkkaillen myös mielen sisäisiä kohteita yhtä lailla kuin jos tarkkailee ulkoisia.

t. 6

kuin moni tässä ketjussa itseään kuvaillut, en näe enkä kuule mitä ympärillä tapahtuu, minulla ei ole kasvomuistia, en oikein osaa pukeutua ja olla siisti, kun en tosiaan muista katsoa peiliin kovin usein. Jne jne.



Mutta en minä kyllä itseäni mitenkään erilaiseksi tunne, ihan tavis-ihminen olen, aiemmin en edes havainnut näitä "puutteitani" (luulin kaikkien olevan samanlaisia), mutta mies on päinvastainen, hyvin ulospäin suuntautunut, tarkkailee ympäristöään, on sosiaalinen, tykkää puhumisesta jne.



Mutta kiva ketjus silti, onhan se aina hauska havaita, että meitä tällaisia on paljon =)

että oletko assi- tiedän yhden vasta aikuisiällä diagnosoidun, joten onhan sekin mahdollista, koska ei kaikki ole niin selkeästi eriskummallisia jo pienestä pitäen. En tiedä, onko sinulle sitten niin väliä, oletko vai etkö ole, jos ei mitään sen kummempia ongelmia ilmene. Onhan sinulla vähän tuota, että muut ihmiset on tyhmiä, kun ovat kiinnostuneet toistensa asioista, minä taas en ihan ymmärrä, mitä hienoa on olla kiinnostunut vain itsestään

kai se ole niin mustavalkoista, että vain joko kattelee kassajonossa edellä olevan tomaattien laatua tai sitten miettii ydinfuusiota. Miksei voi tehdä molempia? Esim. kirjailijathan elää päänsä sisällä kun kirjoittavat sitä teostaan, mutta jotta siitä tulee aidontuntuinen ja kiinnostava, niin heidän on täytynyt tehdä tarkkoja havaintoja ja huomioita kanssaihmisistä ja maailmasta.