Joulu lasten kanssa kaikkea muuta kuin lomaa

Aivan hirviöitä. Siis tottakai rakastan heitä yli kaiken mutta olen aivan finaalissa. Kiukkuisia, ilkeitä, raivoavat, tappelevat verissäpäin, huutavat, mikään ei käy. Eivät syö kuin pakotettuina, ulos viedään väkisin (mutta nauttivat sitten siellä).



Jatkuvaa vääntöä, siis tarkoitan että ihan jatkuvaa. Ei ole missään määrin normaalia että joka, JOKA, asiasta pitää taistella. Paiskotaan, lyödään, kiroillaankin joskus. Joskus mietin että johtuuko nuo käytöshäiriöt siitä että molemmilla oli vaikea synnytys ja saivat happivajetta. Varmaan jokin neurologinen vaurio, en enää muuta keksi.



Meillä on aina ollut selkeät rajat ja säännöt, kuri ja vanhempien kunnioitus. Vaan ei, ei pelaa enää mikään. Aivan loppu tämän loman kanssa.



Ja tähän ei kannata kommentoida niiden, joilla normaalit lapset, te ette tiedä mitä tämä voi olla.

Tietysti sitä rakastaa lapsiaan, ja hyviäkin hetkiä on. Huonoja vaan sitäkin enemmän. Esikoista pystyy kyllä lahjomaan tarrakeruupalkinnoilla. Yksi keräys on käynnissä koululla, toinen ip-kerhossa ja kolmas kotona (saa tarran jos menee nukkumaan ilman ylimääräistä riehumista). Enempää ei oikein viitsisi. Jaksaa tsempata koulussa, ip-kerhossa ja kotona menee sitten häiriköinnin puolelle. Puhuu isälleen ja minulle todella käskevästi ja rumasti, ja kiroilee. Omassa lapsuudessani ei sellainen olisi tullut kuuloonkaan, tosin silloin sai tukkapöllyä vähemmästäkin.

Ja siirtymätilanteet aiheuttavat ongelmia, aina saa vääntää, että mennään ulos/syömään/hammaspesulle jne. Käytössä on Lastenlinnasta saatu kuvallinen "lukujärjestys" mutta ei sekään auta.

Joidenkin lasten kanssa on selvästi vaikeampaa ja rasittavampaa yhdessäolo ja kasvatus. Toivottavasti saatte lapsia välillä jonnekin muualle hoitoon ja itselle omaa aikaa ja aikaa palautua.

elämä on, jos vanhempi on liian väsynyt ja sortuu kiukuttelemaan lapsen mukana. Jotkut kasvuvaiheet ovat kyllä raskaita, mutta tilanne pahenee, jos itse alkaa raivota mukana.



Pitää osata löysätä täydellisyden vaatimuksiaan jostakin päästä. Vähemmän nuhteetonta järjestystä, vähemmän lakanoiden silittämistä. Ruuanlaitossa voi oikaista(eineksiä voi kyllä syödä), vähemmän vaaatimuksia oman ulkonäön suhteen... Mitä se nyt ikinä onkaan.



Lapset pidetään puhtaina ja ruokittuina, siitä lähdetään. Heille ja puolisolle ei raivota mitä sylki suuhun tuo. Ja on otettava pari pientä hetkeä päivässä vain itselle: vaikka lehdenlukua 15min tai puolen tunnin lepohetki musiikkikuulokkeet korvilla. Kaikki muu voi odottaa.



Lapset ovat helpoimmillaan mielestäni 7-12 -vuotiainan, silloin voi vain nauttia kasvun katselemisesta. 5+2 lasta

siinähän se on, kukaan ei ole yli-ihminen ja tollanen tasapainoilu sosiaalisessa kanssakäymisessä, joka kestää aivan liian pitkään kelle tahansa ajallisesti, eihän se lapsi jaksa! Ja anteeks vaan, jos olis ne 4-5 tunnin koulupäivät, ja sen jälkeen lapsi kotona rauhottumassa, lepäämässä syömässä ja lukemassa läksyt, olis senkin elämä elämisen arvoista. Sensijaan viettää aikaa meluisassa iltapäivähoidossa ja pääsee kotiin väsyneenä ja vanhemmat on kärttysiä ja tyytymättömiä. Joo ja lapsessa on taas vika. Mitähän jos miettisitte mikä on oikeesti elämässä tärkeää.

elämä on, jos vanhempi on liian väsynyt ja sortuu kiukuttelemaan lapsen mukana. Jotkut kasvuvaiheet ovat kyllä raskaita, mutta tilanne pahenee, jos itse alkaa raivota mukana.

Pitää osata löysätä täydellisyden vaatimuksiaan jostakin päästä. Vähemmän nuhteetonta järjestystä, vähemmän lakanoiden silittämistä. Ruuanlaitossa voi oikaista(eineksiä voi kyllä syödä), vähemmän vaaatimuksia oman ulkonäön suhteen... Mitä se nyt ikinä onkaan.

Lapset pidetään puhtaina ja ruokittuina, siitä lähdetään. Heille ja puolisolle ei raivota mitä sylki suuhun tuo. Ja on otettava pari pientä hetkeä päivässä vain itselle: vaikka lehdenlukua 15min tai puolen tunnin lepohetki musiikkikuulokkeet korvilla. Kaikki muu voi odottaa.

Lapset ovat helpoimmillaan mielestäni 7-12 -vuotiainan, silloin voi vain nauttia kasvun katselemisesta. 5+2 lasta

ei saisi itse raivota, menettää itsehillintäänsä. Usein puren hammasta ja lasken hitaasti kymmeneen. Tai päätän olla hyvällä tuulella, ja vastaan lapsen kiukkuun lempeydellä ja halaamisella. Mutta sitten kun vihdoin koittaa oma aika, ja klo 21 suosikkisarja telkkarista alkaa ja kun jo nukkumassa olevat ipanat käynnistävät riehumisshownsa, niin sitten alkaa palaa käämi. Ja siinä vaiheessa kiva äiti muuttuu vähemmän kivaksi. Näin melkein joka ilta. Surullista. Sitä niin toivoi ja oletti, että perhe-elämä olisi mukavaa. Muilla se näyttää sitä olevankin, miksei meillä.

kun viime vuonna päätin jäädä työelämästä pois ja jäin kotiäidiksi.



Lapset lähestyy murrosikää ja nyt huomaan miten paljon he tarvitsevat äitiä.

siinähän se on, kukaan ei ole yli-ihminen ja tollanen tasapainoilu sosiaalisessa kanssakäymisessä, joka kestää aivan liian pitkään kelle tahansa ajallisesti, eihän se lapsi jaksa! Ja anteeks vaan, jos olis ne 4-5 tunnin koulupäivät, ja sen jälkeen lapsi kotona rauhottumassa, lepäämässä syömässä ja lukemassa läksyt, olis senkin elämä elämisen arvoista. Sensijaan viettää aikaa meluisassa iltapäivähoidossa ja pääsee kotiin väsyneenä ja vanhemmat on kärttysiä ja tyytymättömiä. Joo ja lapsessa on taas vika. Mitähän jos miettisitte mikä on oikeesti elämässä tärkeää.

Keski-Euroopassa kokonaiskoulupäivä on ihan tavallinen juttu, eikä päivän pituus ole lapsillekaan ongelma. Ap:n tapauksessa lapsen neurologiset ongelmat ja hoidon & avun luokattoman huono taso Suomessa on se perussyy, mikä ajaa perheet ihan jaksamisen reunalle :(

ja ihanaa tämä joulun aika kun ei tarvi aamulla herätä ja isovanhemmatkin kävi lapsia viihdyttämässä.



Nyt mies ja esikoinen pelaa wiitä ja pienet leikkii.



Okei ne on tyttöjä, mutta mun tuntemat pojat on kivoja ja hauskoja myös.

ja huutaa.

siinähän se on, kukaan ei ole yli-ihminen ja tollanen tasapainoilu sosiaalisessa kanssakäymisessä, joka kestää aivan liian pitkään kelle tahansa ajallisesti, eihän se lapsi jaksa! Ja anteeks vaan, jos olis ne 4-5 tunnin koulupäivät, ja sen jälkeen lapsi kotona rauhottumassa, lepäämässä syömässä ja lukemassa läksyt, olis senkin elämä elämisen arvoista. Sensijaan viettää aikaa meluisassa iltapäivähoidossa ja pääsee kotiin väsyneenä ja vanhemmat on kärttysiä ja tyytymättömiä. Joo ja lapsessa on taas vika. Mitähän jos miettisitte mikä on oikeesti elämässä tärkeää.

Teen 4 päiväistä työviikkoa, eli lapsi käy kerhossa vaan 4 päivää viikossa, ja mummi tai palkattu hoitaja hakee kolmena päivänä jo aikaisemmin, eli päivien ei pitäisi olla tolkuttoman pitkiä.

Tiedostan siis, että lapsella on pitkät päivät ja yritän tehdä minkä voin lyhentääkseni niitä.

Minä en todellakaan silitä lakanoita, en jynssää täällä, ruuat teen järkevästi enemmän kerrallaan, otan itselleni myös aikaa. Kyllä on kotityöt minimissään, siivooja käy säännöllisesti.



Vaan kun se ei siihen lasten käytökseen vaikuta! Ne on yksiä pikkupe*keleitä lähestulkoon koko ajan, ihan oikeasti. Mulla alkaa olla keinot vähissä.



Ja kuten aikaisemmin sanoin, ei kannata kommentoida jos on leppoisia pikkutyttöjä, jotka virkkaa pannulappua ja askartelee bratseille meikkikaappia. Ei hemmetti sentään. Kyllä minäkin jaksaisin jos täällä edes joskus olisi rauhallista ja joltain ei tulisi verta naamasta.



Ja ei, eivät ole hoidossa / ip-kerhossa kuin pari kertaa viikossa. Siitä ei ole kyse. Äidillä ja isällä ON aikaa. Vaan kun mikään ei riitä. Tarrapalkinto on toiminut pari vuotta sitten, ei toimi enää. Ei isommatkaan palkinnot, ei rangaistukset ei mitkään.



Kyllä täällä on mietitty mikä on lapsille parasta, vaan kun se maailmallisesti katsottu "paras" ei nyt sitten ole paras meidän lapsille kun käyttäytyvät kuin hirviöt.



Ja hoidossa ja koulussa keräävät kiitosta esimerkillisen hienosta ja sovittelevasta käytöksestä. Kotona koetellaan rajat sitten rankemman kautta.



Ja edelleen: TE ÄIDIT, JOIDEN PIKKUTYTÖT ISTUU SIELLÄ NURKASSA HILJAA, PYSYKÄÄ KAUKANA TÄSTÄ KETJUSTA!!!



nro 14 tai jotain, hermoa kiristää niin etten muista.

Lomaa on jäljellä vielä viikko yhdessä. Lapset tappelevat ihan jatkuvasti ja kämppä on kaaoksessa jos ei koko ajan komenna siivoamaan. Lisäksi toinen lapsi on laiskempi - ei halua ulkoilla ja liikkua samalla tavalla kuin toinen. Itsekin kuitenkin kaipaa ulkoilua kun normi arjessa siihen ei juuri jää aikaa. Ei siis oikein voida perheenä ulkoilla pitkään, käydä luistelemassa, hiihtämässä tms.



Onneksi sentään pyhät on ohi ja huomenna on taas mahdollisuuksia mennä jonnekin kun alkaa kotona seinät kaatua päälle ja pinna on kireällä kaikilla.



Kyllä se arki on vaan sujuvinta. Ei lomaa jaksaisi kovin pitään eikä se tunnu enää kivalta muutaman päivän jälkeen.

Minä jynssään liikakin, ei aikaa itselle yhtään, ei siivoojaa, lapsilla pk-päivä ollut aina ja nyt ip-kerho myös lähes tappiin aamu seitsemästä/kahdeksasta.



Ei silti mitään kummempaa ongelmaa. Hyvätapaisia muksuja ja pyhät menneet kivasti. Lomailua voisin jatkaa tällä porukalla parikin viikkoa.

Kilttien pikkutyttöjen vanhempien lisäksi ärsyttää kun suuret ikäluokat alkavat neuvomaan - siis ne, jotka itse lähettivät lapsensa 2 kuukaudeksi maalle joka kesä ja muutenkin hoidattivat lapsensa mummolla, jotka saivat kenekään paheksumatta antaa lapsilleen luunapin ja joilla kävi kodinhoitaja tekemässä ruuat (jos siis olivat työssäkäyviä äitejä).

kahdessa paikassa, neljän perheen kesken yhteensä. Ja yksikään näistä perheistä ei ole kyllä ollut onnensa kukkuloilla, vaan joulu pienten lasten kanssa on ollut lähinnä selviytymistä. Lapset on ihan sekaisin jännityksestä ja ilosta, ruoka ei maistu, itkeminen maistuu jne... Lapsilla päivärytmit ihan sekaisin yms. Onhan siellä seassa ollut sitä lasten aitoa riemuakin mutta erittäi paljon myös tuota että voi kun ne nyt nukkuisi, voi kun päivä olisi jo ohi. toivotimme toisillemme rauhallista joulua ja nauroimme perään ;)

joka ei osaa kunnolla leikkiä, vaan säheltää ja levittelee tavaroita ja suuttuessaan heittelee niitä ympäriinsä. sitten käydään kädenvääntöä siitä, kuka siivoaa ne ja miksi. ei todellakaan tunnu lomalta ...:D kunpa päiväkoti aukeaisi jo ..

toivottaa voimia kaikille väsyneille :)



Itselläkin kausittain aika rankkaa, kolmen totaaliyh olen. Meillä selvästi lapset reagoivat rutiinin puutteeseen loma-aikoina ja meno yltyy varsin villiksi välillä.



Noin yleisesti ottaen ainoa keino, jolla meillä pysyy homma hanskassa, on armeijakuri. Säännöt on simppelit ja kerrataan usein. Kolmannesta sanomisesta joutuu nurkkaan (minuutti/ikävuosi), jos satuttaa toista lähtee ilman varoituksia sinne nurkkaan. Ja lopuksi aina halataan ja lapsi pyytää anteeksi (yhdessä kerrataan, minkä takia). Sovitaan, että tottelemattomuus ei jatku.



Ja niistä rutiineista kun vaan jaksaisi lomillakin pitää kiinni, pääsisi itsekin paljon helpommalla...vaan kun ei jaksa. Se on elämää.

ei ne aina virkkaa tai meikkaa brazeja ...

Kuulkaa aina helpottaa, kun lapset kasvaa. Mulla pojat 8v. ja 11v. Sitä helpompia mitä vanhempia ovat. Vielä tapellaan paljon.