Joulu lasten kanssa kaikkea muuta kuin lomaa

B. miksi pitäis olla siistiä, anna olla niiden rojujen C, onko teillä mitään apua? D, Soita mielenterveystoimistoon tai perhetyöntekijälle ja pyydä keskusteluapua.

erilaista kuin olisi kahdestaan. Meillä on nejä, eikä yhdelläkään ole mitään diagnoosia,ylivilkkautta tms..



Mutta toki leluja , askarteluja yms on joka puolella. Joku aina nahistelee tai kiukuttelee.

Välillä väsyn, mies sentään pääsee töihin lepäämään.

Haaveilen toki siitä välillä että olisin vain yksin, en ottaisi miestä enkä edes lemmikkiä.. mutta toisaalta en kyllä tiedä mikä näistä muksuista olisi ylimääräinen.



Oletko pyytänyt apua esim. perhetyöntekijältä?

Näyttikö äitisi marttyyrilta häärätessään keittiössä ja komentamassa sinua ulos välillä?

Mutta meillä on kyllä lomailtu niin että tekee jo mieli palata normiarkeen, siinä mielessä että tämä löhöily loppuisi. Lapset herää aamulla 8-9, alkavat leikkiä ja me miehen kanssa nukutaan 9-10. Koko joulu ollaan löhötty ja luettu kirjoja, välillä pelattu lasten kanssa. Lapset leikkii uusilla tavaroillaan suht rauhassa. Rauha maassa! :)

Kirosin jokaisen päivän ja aamulla toivoin, että olisi jo ilta. Toivoin, että voisin kääntää kalenteria aikaan, jolloin ei ollut lapsia ja voisin valita toisin.



Nyt tytöt 16v, 14v ja 12v ja elämä on helppoa kuin mikä. Vaikka ovat murrosiässä, elämä on miljoona kertaa helpompaa kuin 10v sitten.

B. miksi pitäis olla siistiä, anna olla niiden rojujen C, onko teillä mitään apua? D, Soita mielenterveystoimistoon tai perhetyöntekijälle ja pyydä keskusteluapua.

Kyllähän ne jossain vaiheessa vain täytyy siivota. Samoin täytyy siivota lapsen heittämä täysi ruokalautanen, nokkamuki, josta kansi irtosi, biojäteastia jne.

Voin kuvitella miten eräs ystävänikin tätä lukiessaan miettii, että miten huonosti ne lapsensa oikein kasvattavat, ja samaan aikaan omat lapsukaiset eivät osaa 1-vuotiaina edes kiivetä pöydälle saatika kiipeile jauhopurkkikaapille.

olipa kiva lukea viestisi. Itselläni on 8- ja 5-vuotiaat, ja odotan kauhulla murrosikää. Meillä on nyt varsin helppoa, jos ei kovahkoa meteliä lasketa. Kaikki varoittelevat, että odotas murrosikää.

te työssäkäyvät äidit haukutte meitä kotiäitejä laiskoiksi mutta jo muuttuu ääni kellossa kun "joudutte" olemaan niiden kullanmurujenne kanssa muutaman päivän...



Lopeta valitus ja nauti lapsistasi! Toivotavasti te lapsiinne ärsyyntyjät osaatte arvostaa kotiäitienkin työtä kun näette ettei se ihan helppoa aina ole.

Ja klo on kohta 23. Edelleen valvovat, mutta siellä ovat. Mä olen aivan poikki, enää ei jaksa katsoa elokuvaa eikä mitään muutakaan. Nukkumaan vain. Ja aamulla tuo sissitaistelu taas jatkuu.....



14

Mies totesi äsken, että joululoma näitten lasten kanssa on yhtä tuskaa. Mitä tässä pitäisi tehdä, eihän tämä näin voi olla? Nämä tuli synnytettyä eikä sitä enää voi peruakaan, vaikka välillä haluaisi...onko muilla tämmöistä?

Tuttua, niin tuttua.

Meillä kolme lasta, ala-asteikäisiä, joista yhdellä rankkoja neurologisia ja psykiatrisia juttuja. Yhtä huutoa ja tappelua koko ajan, pikkuveli mummolareissulla lähti jo edeltä autolle kun meni hermo isoveljen pukeutumisraivariin ja ulisi pihalla: ois parempi jos tota adhd-hullua ei ois!!! Kyseinen ADHD/tunnehäiriö/aistiyliherkkyys/epileptikko/ym. lapsi kieri ja kirkui mummolan lattialla, mummo yritti tulla mulle ja miehelle neuvomaan, että älkää olko noin jyrkkiä lapselle. Me siis jompikumpi otetaan tilanne haltuun, napakasti, ja ehdoton kielto metelille ja vaikka autetaan vaatteet päälle, joskus tarvitsee ottaa lapsi tiukasti syliin kun yrittää vahingoittaa itseään tai muita, ja tilanne voi näyttää rajulta. Mummo ei vaan suostu hyväksymään, että niin rumasti ollaan lapselle "puhukaa nätisti niin kyllä kultapoika tottelee". Mummo menikin sitten toiseen huoneeseen pojan kanssa, että tule kulta mummo auttaa mukavasti sinua. Tovi meni ja mummo tuli pois, poika kieri ja kirkui lattialla ja huusi MUMMO YRITTI TAPPAA MINUA APUA APUA.

Näkipä mummokin, että oikeasti lapsi on kontrollin ulkopuolella joskus. Antoi mieheni sitten pukea lapsen ja auttaa, vaikka lapsi heitti itseään seiniä päin ja huusi isän yrittävän tappaa ja kuristaa (mitä siis ei tehnyt).

Kiva lähteä sukutilaisuuksiin noiden kanssa. Suku soittelee tullaanko aattona ja mököttää kun ei, en mä noiden kanssa suostu aattojännityksessä lapsia viemään yhtään mihinkään. Tappelu kotona on sitä luokkaa, että olisi kaikilta muiltakin sukulaisilta joulu pilalla.

En tiedä miten tätä jaksaa ja kuinka kauan tätä kestää. Lapsi siis lääkityksellä, ja sen kanssa tilanne tämä. Ilman lääkitystä olis ranteet auki koko perheeltä. Sisarukset huutaa kun hermostuvat veljestä, veli huutaa kun on sitä mieltä, että sisarukset vihaa, tavarat lentää, kukaan ei jaksanut edes joulun alla siivota eikä meillä tehty yhtään jouluruokaa. Onneksi kaupasta saa kaiken valmiina.

Onneksi on joulu jo kohta ohi. Toisaalta arki alkaa, sama se onko loma vai kouluaika, yhtä lailla kaaosta se on. Koulusta laittavat negatiivista palautetta jatkuvasti, erityisluokalla on tämä erityislapsi, eikä sielläkään homma toimi.

Onko sitten taas psykiatrisen osastojakson aika, en tiedä. En haluaisi sitä, se on kamalinta mitä on, lapsi viikot osastolle suljettuna.

Vaan ei auta miettiä jaksaako, kun eihän tässä ole vaihtoehtoja. Tilanne on tämä ja lasta rakastaa kuitenkin, joten eteenpäin on mentävä. Vaikka välillä itse toimii tosi typerästi, huutaa ja saa itkupotkuraivarit itsekin, ja häpeää sitten. Yritän sitten vaan enemmän.

Miksi lapsen pitää osata kiivetä pöydälle tai jauhopurkkikaapille?

Jos lapsesi ei ihan oikeasti opi kiipeilemään, niin se tarkoittaa, että edessä on isompia ongelmia kuin pikku tutkimusmatkailijan jälkien siivoaminen.

Meillä esikoinen oli juuri tuollainen "helppo" lapsi. Nyt hän käy toimintaterapiassa opettelemassa motorisia perustaitoja. Toimintaterapeutti on käynyt ja tulossa käymään myös muutamilla liikuntatunneilla, esimerkiksi hiihdossa tai luistelussa, keväällä hän tulee opettamaan lasta pyöräilemään. Hän ei näitä taitoja opi niin kuin normaalit lapset eikä kyse olisi siitä, etteikö olisi yritetty opettaa. Niinkään yksinkertainen asia kuin kerrossänkyyn kapuaminen ei häneltä onnistu.

Aina, kun kuopus kapuaa johonkin, olen vain iloinen!

Ihanan rehellistä arjen kuvausta. Jos yhtään lohduttaa, lapset kokevat olonsa ilmeisen turvalliseksi kotona, kun uskaltavat tunteiden ryöpytä. Pitäkää äidit huoli itsestänne.



Myös klo 21 odottaja :-)

te työssäkäyvät äidit haukutte meitä kotiäitejä laiskoiksi mutta jo muuttuu ääni kellossa kun "joudutte" olemaan niiden kullanmurujenne kanssa muutaman päivän... Lopeta valitus ja nauti lapsistasi! Toivotavasti te lapsiinne ärsyyntyjät osaatte arvostaa kotiäitienkin työtä kun näette ettei se ihan helppoa aina ole.

Suurin osa työssäkäyvistä kyllä nauttii siitä ajasta, kun saa olla lastensa kanssa. En pidä kotona ja lasten kanssa olemista mitenkään työnä, vaan loma on lomaa ja parasta se on lasten kanssa. Meillä lapset (kaksi poikaa meilläkin) ei juuri tappele ja ovat muutenkin aika rauhallisia.

Ymmärrän silti, että joillain on tosi rankkaa lastensa kanssa - riippumatta siitä onko kotiäiti tai työäiti. Tsemppiä heille!

Tehkääpä joskus aikuisten ehdolla, niin ehkä ainakin ne tavaroiden heittelemiset ja tappelut loppuvat.



Ottakaa nyt saatana aikuisen rooli tuossa hommassa.



t. Neljän äiti

Vieläkö areenalta voi katsoa Supernannyä, suosittelen

Tehkääpä joskus aikuisten ehdolla, niin ehkä ainakin ne tavaroiden heittelemiset ja tappelut loppuvat. Ottakaa nyt saatana aikuisen rooli tuossa hommassa. t. Neljän äiti

Ollaan otettu aikuisen rooli, mutta neurologis/psykiatris-ongelmaisen lapsen kanssa se ei aina rauhoita tilannetta. Jos ei otettaisi aikuisen roolia ja toimittaisi tarkkaan sääntöjen ja rutiinien mukaan, homma hajoais kokonaan.

Joskus meinaa kyllä oma pää räjähtää kaaokseen. Kun tavaroiden heittely ja riehuminen ei lopu, ja yksi lapsi käytännössä terrorisoi koko muuta perhettä. Ei tee sitä ilkeyttään, vaan sairauksien vuoksi. Välillä on hyviä hetkiä, ne ovat todella helpotus ja hengähdyshetki koko perheelle!

Omaa väsymystä ja pinnan katkeamisen pelkoa pahempi suru on kyllä pienen paha olo. Onneksi ei enää ole itsetuhoinen kuten on aiemmin ollut, ainoastaan sanallisesti.

Rakastan lapsiani, joskus vaan toivoisin saavani lomaa heistä edes pari päivää. Tai toivon, että erityislapsi olisi normaali, terve lapsi. Mutta ei ole, joten näillä mennään. En vaihtaisi perhettäni silti mihinkään, vaikka välillä sanon, etten jaksa enää yhtään ja tämä on yhtä hemmettiä. Välillä olen vihainenkin. Tunteita saa aikuisellakin on, kun ei syydä niitä liikaa lapsen niskaan vaan vaikka tänne keskustelupalstalle.

Nyt vaan tuntuu niin raskaalta. Esikoinen on itsekäs ja ahne, ja jotenkin kiittämätön vaikka sai paljon lahjoja, kuopus taas sellainen täystuhotermiitti vailla järjen häivää, joka matkii kaikki isoveljen ikävät maneerit. Ollaankohan hemmoteltu lapsia liikaa? Ei me niille hirveästi materiaa syydetä, jos vertaa muihin alueemme lapsiin, ja melkein kaikki vapaa-aika vietetään yhdessä perheenä...



Olen aika vaativassa työssä, ja tuntuu, etten oikein jaksaisi enää, kun kotona odottaa seuraava työmaa. Niinpä päivän paras hetki on aina se kun saan lapset nukkumaan ja teekupin eteeni. Ei kai tämä näin voi olla, eikös tämän pitäisi olla se hauskin aika?



Ap

Meillä kehitysviiveinen, neurologisista ongelmista kärsivä epileptikko... Ei leiki, ei avannut ainuttakaan lahjaa, on vain kitissyt ja jumittanut. Että iloisin mielin lähden huomenna töihin lepäämään.

Kuulostaa tosi rankalta tuo teidän elämänne.



Meillä tuollaista käytöstä on lapsilla silloin jos syövät jotain heille sopimatonta ruokaa (mausteet, jotkut lisäaineet sekä vehnä,kanamuna, pähkinät ym.). Esikoiselle ei tule muita oireita kuin käytöshäiriöt. Ja ennen kiviryöppyä niin nuo allergiat kyllä näkyvät myös allergiatesteissä eli ei ole kuviteltuja.



Voisiko ap;n lapsilla olla jotain muuta fyysistä vaivaa (allergiat, refluksi jne) joka pahentaa muutenkin hankalaa tilannetta ?



Esikoisenne tilanteeseen voisi löytyä jostain apua kuinka tehdä arjesta sujuvampaa. Tarkoitan jotain terapiaa tai vertaistukea siitä kuinka lasta pitäisi käsitellä.



Kovasti jaksamista. Auttaisiko teillä positiivinen palkitseminen esim. yksi asia joka yritetään saaamaan kuntoon. Vaikka se että lapset keräävät irtolelut joka ilta paikalleen tiettyyn aikaan ja saavat siitä tarran ja kymmenellä tarralla sitten joku pikku palkinto. Kun se homma on muuttunut automaattiseksi niin sitten seuraava juttu työn alle ?

Niin, joskus on pakko korjata rojut ja sotkut, itseäni masentaa sekasorto. Apua saadaan aina välillä isovanhemmilta, ja joskus maksetaan lapsenhoitajalle, eli ei meillä ihan huono tilanne ole. Keskusteluapua en sinänsä kaipaa, tällä hetkellä tarvitsisin pysyvän kodinhoitajan/lapsenhoitajan, joka mahdollistaisi sen, että voisin palata raskaan työpäivän jälkeen siistiin kotiin, jossa siistit lapset ja ruoka valmiina, ja joku sitten veisi ne siistit lapset pois silmistäni leikkimään jotain kehittävää, jotta saisin lukea päivän lehden rauhassa. Tämmöistä vaan ei taida saada paitsi jos eläisi jossain Downton Abbeyssä :)

-AP

ps. joo, esikoinen tuli tehtyä vauvakuumeessa, ja kuopusta tehdessäni esikoinen oli vielä normaali ja suhteellisen rauhallinen. Kolmatta ei todellakaan tule.