Joulu lasten kanssa kaikkea muuta kuin lomaa

B. miksi pitäis olla siistiä, anna olla niiden rojujen C, onko teillä mitään apua? D, Soita mielenterveystoimistoon tai perhetyöntekijälle ja pyydä keskusteluapua.

Kyllähän ne jossain vaiheessa vain täytyy siivota. Samoin täytyy siivota lapsen heittämä täysi ruokalautanen, nokkamuki, josta kansi irtosi, biojäteastia jne.

Voin kuvitella miten eräs ystävänikin tätä lukiessaan miettii, että miten huonosti ne lapsensa oikein kasvattavat, ja samaan aikaan omat lapsukaiset eivät osaa 1-vuotiaina edes kiivetä pöydälle saatika kiipeile jauhopurkkikaapille.

Olen se ystäväsi. Miksi lapsen pitää osata kiivetä pöydälle tai jauhopurkkikaapille?

kuin nron 14 lapset. Olen varsin iloinen äitipuoli. Pahin kammoni on, että ne mukulat muuttaisivat meille kokonaan asumaan. Ihan älytöntä meininkiä.

samanlaista on. Meillä myös neurologisia ongelmia lapsilla. Lomat on ihan hirveitä. Päätavoite on selvitä hengissä. Niin ja olen lasten kanssa yksin. Mutta kyllä tämä helpottaa vuosi vuodelta.

,mun pojat 7v ja 3v tekee ikävä kyllä meidän kaikkien elämästä aika ikävää aina ajoittain. Päivässä saattaa olla pari 10min hetkeä kun leikkivät nätisti, muuten on pelkkää tappelua, huutoa, kisaamista, lyömistä, potkimista, tavaroista tappelemista, juoksua, riehumista yms. Etenkin 7v alkaa heti kiusata ja satuttaa veljeään jos tulee tylsä hetki. Toisaalta vaikka olisi ohjelmaa aamusta iltaan niin silloinkin kyllä tappelevat. Vaikka olisi kotonaoloa ja muuta ohjelmaa missä suhteessa tahansa, tilanne aina samanlainen. Pelkästään se että pitäisi yhdessä kävellä 10m matka autolle + rappukäytävä on liikaa, siinä jo tapellaan ja juostaan joka ovelle ja kulmalle kilpaa ja aina itketään ja huudetaan kun jompikumpi voitti ja jompikumpi hävisi, ja sitten tönitään ja lyödään jne.



Eli ihan jatkuvaa. Lisäksi mulla vielä vauva (joka on onneksi tyttö!), vauva on ainoa joka pärjää hetkeäkään:)



Vaikka kaikkea kivaa yrittäisi pojille keksia ja järkätä niin menee tappeluksi ja riehumiseksi ja itkuksi. Toisaalta kuitenkin pojat aina toteaa illalla että on ollut kivaa eli kai niillä on kivaa sit - aikuiselle vaan todella raskasta.



MUTTA: molemmat käyttäytyy hienosti jos toinen ei ole läsnä. Eli kun 7v on koulussa, hänellä menee siellä hyvin, 3v:lla menee kotona hyvin. Lisäksi 3v hienosti leikkii muiden lasten kanssa, kuten myös 7v. Eli ilmeisesti ainoastaan toistensa kanssa tää on tätä...Veljesrakkautta?

Tilanne on aivan eri kuin ap:lla, koska meillä on normipoikia (terveitä). Pojat kyllä riehuvat ja touhuavat, heittelevät myös leluja ja muuta tavaraa. Rikkovat kaiken mikä rikottavissa on. Tätä mitään eivät kuitenkaan tee pahuuttaan vaan siinä on heille jokin logiikka (esim.riehumisleikki tai haluavat tutkia kuinka jokin tavara puretaan). Toki heillä on rauhallisiakin hetkiä kun piirtävät, muovailevat, rakentelevat jne. Tämä usein vaatii aikuisen istumaan viereen (yksi aikuinen kahdelle riittää). Lomapäivät vain ovat niin pitkiä, että niihin mahtuu aikuisen näkökulmasta mielekästä ja mieletöntä leikkiä.

Itse selviän todella sillä että en puutu pikkuasioihin. Esim.lelut kerätään vain kerran päivässä ennen nukkumaan menoa. Tulisin ihan hulluksi jos joka välissä joutuisin vielä leikin valvomisen lisäksi valvomaan siivoamista. Rakkaat paperisilput kerään vasta lasten nukahdettua roskikseen, koska en tahdo kuunnella turhaa huutoa. Joku aikuinen on aina tietoinen lapsista ja heidän touhuistaan, rajaan tilaa esim.ruokapöydässä istumalla lapsen vieressä. Iltaisin toinen aikuinen istuu lasten huoneessa kunnes nukahtavat, juoksupelleilyshowta ei kestäisi kukaan. Tässä auttavat i-pad (jolla chattailen teillekin nyt) ja nauhoittava digi-boksi.

Energian purku esim.ulkoilemalla on meillä pakko. Mielellään en myöskään vieraile varsinkaan lapsettomissa, pienissä kodeissa lasten kanssa. Menee liikaa energiaa minulta.



Ja loma lasten kanssa on minulle aivan luksusta :-). Kolmas poikakin on jo tilauslistalla.

Ne kasvaa nopeasti

Nyt vaan tuntuu niin raskaalta. Esikoinen on itsekäs ja ahne, ja jotenkin kiittämätön vaikka sai paljon lahjoja, kuopus taas sellainen täystuhotermiitti vailla järjen häivää, joka matkii kaikki isoveljen ikävät maneerit. Ollaankohan hemmoteltu lapsia liikaa? Ei me niille hirveästi materiaa syydetä, jos vertaa muihin alueemme lapsiin, ja melkein kaikki vapaa-aika vietetään yhdessä perheenä...

Olen aika vaativassa työssä, ja tuntuu, etten oikein jaksaisi enää, kun kotona odottaa seuraava työmaa. Niinpä päivän paras hetki on aina se kun saan lapset nukkumaan ja teekupin eteeni. Ei kai tämä näin voi olla, eikös tämän pitäisi olla se hauskin aika?

Ap

vaan kun se lapsi on "kiittämätön" kun olisi tavaran sijasta halunnut läsnäoloa.

Minä en todellakaan silitä lakanoita, en jynssää täällä, ruuat teen järkevästi enemmän kerrallaan, otan itselleni myös aikaa. Kyllä on kotityöt minimissään, siivooja käy säännöllisesti.

Vaan kun se ei siihen lasten käytökseen vaikuta! Ne on yksiä pikkupe*keleitä lähestulkoon koko ajan, ihan oikeasti. Mulla alkaa olla keinot vähissä.

Ja kuten aikaisemmin sanoin, ei kannata kommentoida jos on leppoisia pikkutyttöjä, jotka virkkaa pannulappua ja askartelee bratseille meikkikaappia. Ei hemmetti sentään. Kyllä minäkin jaksaisin jos täällä edes joskus olisi rauhallista ja joltain ei tulisi verta naamasta.

Ja ei, eivät ole hoidossa / ip-kerhossa kuin pari kertaa viikossa. Siitä ei ole kyse. Äidillä ja isällä ON aikaa. Vaan kun mikään ei riitä. Tarrapalkinto on toiminut pari vuotta sitten, ei toimi enää. Ei isommatkaan palkinnot, ei rangaistukset ei mitkään.

Kyllä täällä on mietitty mikä on lapsille parasta, vaan kun se maailmallisesti katsottu "paras" ei nyt sitten ole paras meidän lapsille kun käyttäytyvät kuin hirviöt.

Ja hoidossa ja koulussa keräävät kiitosta esimerkillisen hienosta ja sovittelevasta käytöksestä. Kotona koetellaan rajat sitten rankemman kautta.

Ja edelleen: TE ÄIDIT, JOIDEN PIKKUTYTÖT ISTUU SIELLÄ NURKASSA HILJAA, PYSYKÄÄ KAUKANA TÄSTÄ KETJUSTA!!!

nro 14 tai jotain, hermoa kiristää niin etten muista.

Kyse on siitä että siellä koulussa/eskarissa tsempatataan ja tietysti se kotona tulee niskaan kun kodin pitäis olla se paikka jossa se voi tulla niskaan, jossa ei tarvi tsempata.

Läsnäoloa, pitkää pinnaa. Selkeät säännöt ja niiden toistamista. Ja itsestä huolen pitäminen.

Kaikilla ei ole neurologisia vaikeuksia eikä ne tätä perustarvetta poista.

Se läsnäolo.

että jos jo 7-vuotiaan ja 3-vuotiaan kanssa on näin kamalaa, niin mitä sitten kun tulevat murrosikään? En kyllä enää handlaa sitä sitten. Kyllä tässä perspektiivi laajenee ja ymmärrys lisääntyy...ennen siis ajattelin, että vanhemmissa on jotain vikaa jos teini huostaanotetaan. Nyt taas voisin kyllä kuvitella, että antaisin lapseni mielelläni huostaan sitten kun en enää jaksa. Ilman, että olisin sinänsä huono ihminen.

6v autisti poika ja sen virkkaava pikkusisko. Ihan loppu olen. Se, että toinen on maailman helpoin auttaa, mutta on myös vahdittava, että poika ei esim. Tönäise häntä alas vaikka sägyltä.

Minä en todellakaan silitä lakanoita, en jynssää täällä, ruuat teen järkevästi enemmän kerrallaan, otan itselleni myös aikaa. Kyllä on kotityöt minimissään, siivooja käy säännöllisesti.

Vaan kun se ei siihen lasten käytökseen vaikuta! Ne on yksiä pikkupe*keleitä lähestulkoon koko ajan, ihan oikeasti. Mulla alkaa olla keinot vähissä.

Ja kuten aikaisemmin sanoin, ei kannata kommentoida jos on leppoisia pikkutyttöjä, jotka virkkaa pannulappua ja askartelee bratseille meikkikaappia. Ei hemmetti sentään. Kyllä minäkin jaksaisin jos täällä edes joskus olisi rauhallista ja joltain ei tulisi verta naamasta.

Ja ei, eivät ole hoidossa / ip-kerhossa kuin pari kertaa viikossa. Siitä ei ole kyse. Äidillä ja isällä ON aikaa. Vaan kun mikään ei riitä. Tarrapalkinto on toiminut pari vuotta sitten, ei toimi enää. Ei isommatkaan palkinnot, ei rangaistukset ei mitkään.

Kyllä täällä on mietitty mikä on lapsille parasta, vaan kun se maailmallisesti katsottu "paras" ei nyt sitten ole paras meidän lapsille kun käyttäytyvät kuin hirviöt.

Ja hoidossa ja koulussa keräävät kiitosta esimerkillisen hienosta ja sovittelevasta käytöksestä. Kotona koetellaan rajat sitten rankemman kautta.

Ja edelleen: TE ÄIDIT, JOIDEN PIKKUTYTÖT ISTUU SIELLÄ NURKASSA HILJAA, PYSYKÄÄ KAUKANA TÄSTÄ KETJUSTA!!!

nro 14 tai jotain, hermoa kiristää niin etten muista.

Kyse on siitä että siellä koulussa/eskarissa tsempatataan ja tietysti se kotona tulee niskaan kun kodin pitäis olla se paikka jossa se voi tulla niskaan, jossa ei tarvi tsempata.

Läsnäoloa, pitkää pinnaa. Selkeät säännöt ja niiden toistamista. Ja itsestä huolen pitäminen.

Kaikilla ei ole neurologisia vaikeuksia eikä ne tätä perustarvetta poista.

Se läsnäolo.

mutta kun itsekin on väsynyt työpäivän jälkeen. Pystyy tsemppaamaan lasten nukkumaanmenoon asti, mutta kun lapset riekkuu vielä kympin uutisten aikaan, vaikka kaikki iltarituaalit on suoritettu klo 20:30 mennessä, niin kyllä saa olla aika lehmän hermot ettei suutu.

Ap, kirjoituksesi oli kuin suoraan meidän elämästä! Helppo muiden sanoa, että relaa ja hommaa apua. Me tarvittaisi apua joka päivä, aina kun lapset on hereillä! Ei meinaa kaksi aikuista riittää. Hermot menee päivittäin, tulee sanottua rumasti ja itselläni on tän takia ainainen huono omatunto :( Meillä myös esikoisella neurologinen diagnoosi, ja hän on ihan ylikierroksilla ja sekaisin aina kun rutiinit vähänkin muuttuu. Eli lomilla. Tosi kiva, kun itse haluaisi levätä ja nauttia vapaista. Paljon voimia teille! Valitettavasti mulla ei ole antaa mitään hyviä neuvoja kun ollaan itse samassa tilanteessa. Missä päin muuten asutte?

En lukenut ketjua, mutta meillä ihan samat fiilikset. Oon ihan rikki joulun jäljiltä. Pojat 6 ja 8 v vaan painii ja leikkii riehuen. Lopulta joku itkee tai jotain hajoaa. Mulla menee niin hermo!!!!!!!!!!!!!! Häivyn kohta tästä perheestä. Toinen poika ei osaa edes kiittää lahjoistaan ja nakkelee niskojaan "mitä välii" kun koittaa keskustella asioista.



Meillä perusperhe, kaikki ok, hyvä parisuhde. Mutta pojilla myös jotain aistiyliherkkyyksiä. Kaikki täytyy tehdä painien :(

Lohduttavaa, että meitä kohtalotovereita on paljon. Olen nro 46. Jatkan vielä.



"ystävälle" sanoisin, että ap varmaan tarkoitti, että turha päivitellä joidenkin lasten menoa, jos omat ovat 1-vuotiaana niin rauhallisia ja helppoja etteivät edes kiipeä pöydälle. Meillä 10-kuisestä lähtien juoksua ja kiipeämistä aamusta iltaan. Sitten vielä jotkut väittää, että lapset eivät liiku tarpeeksi. Mä saan maanitella, että katsoisivat telkkaria tai pelaisivat pleikkaa. Eivät tainneet mitään katsoa telkasta koko jouluna.



Ehkä meillä on ollut ruokarytmi ym nyt jouluna sekaisin. Sekin on voinut lisätä lasten riehumista?



Ihanaa, että joku muukin räjähtää klo 21, jos lapset eivät mene nukkumaan. Mäkin jaksan olla mukava ja rauhallinen päivällä, mutta jossain kohtaa se munkin hermo menee. Se on päivittäin klo 21, kun oon jo niin loppu. Siis tällaset meidän vilkkaat lapset lopettivat päiväunet, kun täyttivät 3. Isänsä on insinööri ja urheilija, oli samanlainen pienenä kuin nämä pojat.



Tsemppiä meille kaikille. Olen kuullut, että murrosikä on helpompi, jos lapsi on tapellut omasta tahdostaan jo aiemmin. Jos oma tahto ja oma elämä löytyy vasta murrosiässä, muuttuu elämä murrosiässä enemmän.



Eli meillä varmaan on TOOOSI helppoa sitte ku lapset murrosiässä.... heh...;)