Mä en jaksa tätä "lapsi-jumalien" palvomista 24h/vrk!!

sinä olet kasvattaja ja jos et pian muuta metodeja, sinulla on kasa prinssi- ja prinsessateinejä jotka kaiken muun lisäksi haistattavat pitkät kaikelle mitä sanot ja teet.

Meillä on jo 2-vuotiaalla omat pienet siivousvälineet ja käyttelee niitä innokkaasti vaikka jälki ei aina olekaan ihan sitä mitä pitäisi, ja teinit osallistuvat kaikkiin kodin töihin. Tämä on yhteinen koti, ei mikään täysihoitola.

koska meillä lapset on kasvatettu siihen, että äiti saa syödä lempiruokiaan, katsoa televisiota, puhua puhelimessa jne.

Olisikin ollut aika epäreilua syyttää lapsia jostain, mikä ei ole heidän vikansa. Mutta suurin osa näistä neuvoista pätee silti: aseta rajat, ole jämäkkä, päätä mitä hyväksyt ja mitä et.

Myönnän, että vikaa on itsessänikin. Väsyneenä en vain ole jaksanut pitää rajoistani kiinni, ja ympärilläni nyt sattuu olemaan sellaisia ihmisiä, jotka kävelevät ylitse, kun saavat tilaisuuden. On vaikea pitää itsekunnioituksesta kiinni, kun se johtaa siihen, että oma lähipiiri kyseenalaistaa kykyni huolehtia "lasten hyvinvoinnista".

Lisään vielä, että olen alusta asti huolehtinut imetyksistä, ulkoiluista, ruokailurytmeistä ja muista hyvin tunnontarkasti. Kukaan ei vain tunnu huomaavan tätä, vaan odottavan pikemminkin, että tekisin jonkin virheen. Oletus ikäänkuin tuntuu olevan, etten ole riittävän hyvä äiti,koska joku sukulainen, joka ei minusta pidä, on niin päättänyt.

Tottakai lapsetkin huomaavat tämän, ja kohtelevat äitiä niinkuin muutkin ympärilläolevat.

Ehkä aloituksessa keskityin turhankin paljon puhumaan lapsista, kun kyse on enemmän miehen ja sukulaisten osoittamasta arvostuksen puutteesta.

asenne on tuollainen, ja olet opettanut lapset lällättelemään etkä kasvata heitä kunnioittamaan sinua ja osallistumaan myös kodin töihin.

Nyt muutat sen komennon siellä kotona. Sinulla on oikeus tehdä asioita rauhassa, eikä sinun tarvitse pompata lasten joka älähdyksestä. SInulla on oikeus tehdä myös sellaisia ruokia, joista sinä tykkäät, ja lapsilla ei ole mitään oikeutta protestoida siitä huonolla tavalla. Meillä lapset saavat sanoa toki, jos ruoka ei ole heidän makuunsa, eikä sitä silloin tarvitse paljoa syödä. Mutta mitään kiukuttelua, yökkimistä tai raivoamista ei suvaita.

Ota nyt hyvä ihminen elämäsi hallintaan. Ei ole lastesi syy, että et ole pitänyt rajoistasi kiinni.

Meillä syödään niitä ruokia mitä mä laitan. Jos ei tykkää, ei syö, on nälässä. That's it. Minä en ala todellakaan laittamaan joka päivä lasten lemppariruokia enkä muutenkaan pomppimaan niiden mieltymysten mukaan. Kaikilla meillä on lempiruokaa. Kaikilla meillä on inhokkiruokaa. Välillä on hyvää ruokaa, välillä sikahyvää ruokaa ja välillä pahaa ruokaa.



Meillä ei keskeytetä kun mä puhun puhelimessa. Meillä ei lällätellä. Meillä puhutaan aikuisten asioista. Meillä pidetään huolta myös aikuisista. Meillä jopa kiroillaan lasten kuullen koska en jaksa olla koko ajan varuillani ettei vaan lipsahda "paha sana" ja turmele nicopetterin herkkää mieltä.



Mä jaksan ihan hyvin. Mulla on lapsia, ne on meidä elämän keskipisteessä mutta ei keskipiste.

Meillä alkaa aikuisten aika joka ikinen päivä viimeistään klo 21, jonka jälkeen ehtii vielä hyvin jotain puuhastella tai katsoa aikuisten leffoja. Ruoaksi laitan sitä mitä itse tahdon ja joskus ei jaksa tehdä mitään, vaan syödään valmista tai ravintolassa! Lapset käyttäytyvät hyvin, eivät lällättele tai huuda, koska sellaisella käytöksellä on seurauksia. Lapset on hiljaa kun aikuinen puhuu puhelimessa. Lapset on hiljaa jos aikuista väsyttää ja tahtoo levätä hetken kesken päivän. Myöskään vapaa-aika ei mene mihinkään kotitöihin, en ymmärrä tuota lainkaan! Pyykit laittaa pyörimään parissa minuutissa, lapset osaa siivota omat jälkensä, ihan pikkuiset ei kamalasti sotkekaan. Kerran viikossa imurointi jne. Ei minulla mene päivittäin aikaa siivoiluihin kuin varmaan pari minuuttia ja meillä on siistiä! Lapset määräävät sen, että kotona ollaan enemmän vapaa-aikoina. Ja tehdään paljon perheen yhteisiä juttuja ja lapsille sopivia juttuja. Mutta ei sentään koko elämä niiden ympärillä pyöri..

MIksi pitää olla kotona? Kysyppäs omilta isovanhemmiltasi miten heillä meni perhe-elämä? Tosin en tiedä miten nuori olet, mutta sanotaan 1960 luvullakin oli täysin eri meininki kuin nykyään. Silloinkin se oli mennyt sellaiseksi hyssyttelyksi, mutta sentään oli joku järki touhussa. Aikuiset määrää ei lapset. Lapsi ei edes puhuttele aikuista ilman lupaa.

Minäkin oon nyt sitä mieltä että ap on hyvä ja kerää sen itsetunnon lattiasta, alkaa arvostamaan itseään, lakkaa lasten syyttelyn ja alkaa elää. Lasten ehdoilla ei todellakaan tarvi mennä kaikissa pikkuasioissa, ei oo pakko syödä kahta lämmintä ruokaa päivässä jos ketään ei huvita. Ei oo pakko ulkoilla kahta kertaa päivässä jos ketään ei huvita. Ei oo pakko pukee päivävaatteita päälle vaan voi hengata koko päivän kotona yökkäreissä eikä TARVI SUORITTAA mitään.

Meillä alkaa aikuisten aika joka ikinen päivä viimeistään klo 21, jonka jälkeen ehtii vielä hyvin jotain puuhastella tai katsoa aikuisten leffoja. Ruoaksi laitan sitä mitä itse tahdon ja joskus ei jaksa tehdä mitään, vaan syödään valmista tai ravintolassa! Lapset käyttäytyvät hyvin, eivät lällättele tai huuda, koska sellaisella käytöksellä on seurauksia. Lapset on hiljaa kun aikuinen puhuu puhelimessa. Lapset on hiljaa jos aikuista väsyttää ja tahtoo levätä hetken kesken päivän. Myöskään vapaa-aika ei mene mihinkään kotitöihin, en ymmärrä tuota lainkaan! Pyykit laittaa pyörimään parissa minuutissa, lapset osaa siivota omat jälkensä, ihan pikkuiset ei kamalasti sotkekaan. Kerran viikossa imurointi jne. Ei minulla mene päivittäin aikaa siivoiluihin kuin varmaan pari minuuttia ja meillä on siistiä! Lapset määräävät sen, että kotona ollaan enemmän vapaa-aikoina. Ja tehdään paljon perheen yhteisiä juttuja ja lapsille sopivia juttuja. Mutta ei sentään koko elämä niiden ympärillä pyöri..

MIksi pitää olla kotona? Kysyppäs omilta isovanhemmiltasi miten heillä meni perhe-elämä? Tosin en tiedä miten nuori olet, mutta sanotaan 1960 luvullakin oli täysin eri meininki kuin nykyään. Silloinkin se oli mennyt sellaiseksi hyssyttelyksi, mutta sentään oli joku järki touhussa. Aikuiset määrää ei lapset. Lapsi ei edes puhuttele aikuista ilman lupaa.

Jaa, kyllä meillä lapset saa äitiään ja isäänsä puhutella. Ja joo, kyllä meillä ollaan kotona, ihan yhdessä perheenä, ei pistetä lapsia mäelle keskenään kuten kultaisella 60-luvulla. Isovanhempieni perhe-elämä oli työntäyteistä ja kiireistä, aika meni pitkälti perustarpeiden täyttämiseen ja lapset siinä sivussa kulki miten kulki. En varsinaisesti ole asettanut ihanteekseni samaa mallia, kun kerran minulla on aikaa olla lasteni kanssa, tehdä mukavia juttuja jne. koska kone pesee pyykit ja tiskit, imuri imuroi pölyt, kaupasta saa valmista ja puolivalmista ruokaa jne. Yksinkö minun pitäisi täällä kykkiä vai vaihtoehtoisesti olla ylitöissä tämä vapautunut aika?

Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea itse! Ja muista levätä ja huolehtia mm. riittävästä yö-unesta! Älä jää kukkumaan iltaisin tv:n tai netin ääreen, vaan nukkumaan.



Miksi teidän lapset menevät noin myöhään nukkumaan? Mielestäni lasten kuuluisi mennä nukkumaan 20-21 välisenä aikana viimeistään, siis n_u_k_a_h_t_a_a. Rytmiin voit itse vaikuttaa! Ja vaikka kuinka jotkut selittävät, että meillä ei lapset nukahda aiemmin, niin se on peiliin katsomisen paikka. Älkää antako nukkua aamulla liian pitkään niin alkaa uni aiemmin illalla maittaa. Ja jossain vaiheessa ne päiväunetkin voi jo jättää pois.



Mielestäni lasten kuuluu herätä itsekseen tarpeeksi ajoissa esim. tarhaan. Jos lapsi ei meinaa millään herätä esim. ajoissa tarhaan, vaan häntä pitää herätellä, niin silloin lapsi menee liian myöhään nukkumaan! Sitten kesken olevaa unta pitää mennä herättelemään, jotta ehditään tarhaan tai kouluun ajoissa.





Toiseksseen älä passaa lapsia! Ihan pienetkin kaksi-kolmivuotiaat osaavat itse pukea, syödä ja leikkiä itsekseen tai kavereiden kanssa. Älä kasvata lapsistasi passattuja/laiskoja/epäaloitteellisia.



Pienet lapset voivat korjata lelukoreihin omat lelunsa, auttaa pöydän kattamisessta ja ruuan tarjoiluissa, näinhän se tarhassakin menee!



Pidä huoli omasta vapaa-ajastasi, että pääset itseksesi vaikkapa uimaan, ulkoilemaan, kuntoilemaan, shoppailemaan tai kahvittelemaan kavereiden kanssa. Ole terveellä tavalla itsekäs.



Älä passaa miestäsi, tai ole kotiorjana hänelle. Miehesikin pystyy tekemään kaikki ne kotityöt mitä sinäkin teet: pyykinpesut, tiskikoneen täytöt, ja tyhjennykset, silitykset, imuroinnit, lasten kanssa ulkoilut, ja ruuan lämmittämiset ja pöydän kattaukset, pölyjen ja pintojen pyyhkimiset, lasten nukuttamiset ja iltapesut ja syöttämiset.



Ala vaatimaan lapsiltasi oma-aloitteellisuutta, ja hyvää käytöstä. Jos tarjottu ruoka ei maistu, pöydästä poistutaan ja ruokaa annetaan vasta seuraavalla aterialla, mikä se sitten onkaan esim. iltapala, välipala tai lounas. Älä anna lapsille puputettavaa ruokailujen välillä. Kiukuttelulla ei saa mitään. Jos ei osata ruokapöydässä /kaupassa käyttäytyä, sieltä poistutaan esim. odottamaan autoon.



Meillä esim. uhmisikäinen alkoi saada kaupassa "tahtoo karkkia/leluja jne" järkyttäviä kiukkukohtauksia. Toinen aikuinen sitten poistui kaupasta lapsen kanssa autoon odottamaan, kun toinen teki kauppaostokset lopppuun. -Kiukuttelu loppui kassalla, kun lapsi tajusi että hän ei saavuttanut kiukuttelulla mitään.



Samoin ruokapöydässä kaikkea on pakko maistaa, ja jos ruoka ei kelpaa, poistustaan pöydästä. Ja seuraavan kerran ruokaa saa vain seuraavalla aterialla. Piste. Johan lapset syövät, eikä kukaan ole kuollut aliravitsemukseen tai nälkään, päinvastoin hyvinsyöviä ja kaikkiruokaisia taaperoita. Kun kaikkea aina maistetaan niin makuihin tottuu esim. katkaravut, kala, salaatit jne.



Pidä puolesi! Älä unohda omia tarpeitasi. Rajaa aika myös omalle seksielämälle, harrastuksille ja mieluisille asioille, joiden parissa viihdyt. Ole välillä ihan yksin (esim. lapset ulkona kavereiden/puolison kanssa)



Voimia!



Pikkilapsi aika voi olla raskasta, mutta se kestää vain muutaman vuoden.

taitaa tosiaan olla tämän avautumisen syytä. Ap puhuu kuin olisi täysin vieras lapsilleen. Tuo perhe-elämä ei näiltä osin muutenkaan kuulosta kovin normaalilta

- lapset lällättelevät vanhemmilleen

- lapsilla ei ole nukkumaanmenoaikaa (jonka jälkeen tehdään aikuisten asioita ja katsotaan telkkarista aikuisten ohjelmia)

- erityisen paljon pisti silmään se, että ap, työpäivänsä lisäksi kuskaa alle kouluikäisiä harrastuksiin. Vaikka nämä ovat päivän olleet päiväkodissa. En tajua sitä. Miksi sinä ap, väkisin raahaat väsyneitä lapsiasi harrastuksiin, joita he eivät takuuvarmasti osaa vielä tuossa iässä itse pyytää? Jos sun lapset ei vielä nukahdakaan kaiken ton menemisen ja tulemisen päälle normaaliin aikaan, kuten kuulostaa, niin he ovat ylivirittyneitä ja ylirasittuneita, eivätkä suinkaan omaa syytään. Sinä väsytät itsesi ja lapsesi täysin tahallasi, ja kiinnostaisi että miksi. Onko niin vaikeaa olla niiden kanssa, että illatkin pitää olla erossa?

Mulla on vain 1 lapsi, mutta silti välillä tuntuu samalta. En voi puhua puhelimessa kavereiden kanssa oikein koskaan, kun lapsi on hereillä, hän huutaa nimittäin päälle ja roikkuu lahkeessa. Olen opettanut kyllä käyttäytymään, mutta sekin opettelu vie aikaa. Jos sais antaa kunnon selkäsaunan, niin varmaan oppisi kerrasta, mutta sehän on laitonta :D



Teen ruokia, joista itse tykkään, ja lapsi ei ikinä niitä syö. Saa syödä sitten leipää ja nakkeja, tms. Illat kuluu lapsen "ehdoilla", en voi lukea, rentoutua. Mutta äitikin tarvitsee omaa aikaa, ja lapsi pitää minusta opettaa elämään enemmän aikuisten elämän mukana.

Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea itse! Ja muista levätä ja huolehtia mm. riittävästä yö-unesta! Älä jää kukkumaan iltaisin tv:n tai netin ääreen, vaan nukkumaan.

Miksi teidän lapset menevät noin myöhään nukkumaan? Mielestäni lasten kuuluisi mennä nukkumaan 20-21 välisenä aikana viimeistään, siis n_u_k_a_h_t_a_a. Rytmiin voit itse vaikuttaa! Ja vaikka kuinka jotkut selittävät, että meillä ei lapset nukahda aiemmin, niin se on peiliin katsomisen paikka. Älkää antako nukkua aamulla liian pitkään niin alkaa uni aiemmin illalla maittaa. Ja jossain vaiheessa ne päiväunetkin voi jo jättää pois.

Mielestäni lasten kuuluu herätä itsekseen tarpeeksi ajoissa esim. tarhaan. Jos lapsi ei meinaa millään herätä esim. ajoissa tarhaan, vaan häntä pitää herätellä, niin silloin lapsi menee liian myöhään nukkumaan! Sitten kesken olevaa unta pitää mennä herättelemään, jotta ehditään tarhaan tai kouluun ajoissa.

Toiseksseen älä passaa lapsia! Ihan pienetkin kaksi-kolmivuotiaat osaavat itse pukea, syödä ja leikkiä itsekseen tai kavereiden kanssa. Älä kasvata lapsistasi passattuja/laiskoja/epäaloitteellisia.

Pienet lapset voivat korjata lelukoreihin omat lelunsa, auttaa pöydän kattamisessta ja ruuan tarjoiluissa, näinhän se tarhassakin menee!

Pidä huoli omasta vapaa-ajastasi, että pääset itseksesi vaikkapa uimaan, ulkoilemaan, kuntoilemaan, shoppailemaan tai kahvittelemaan kavereiden kanssa. Ole terveellä tavalla itsekäs.

Älä passaa miestäsi, tai ole kotiorjana hänelle. Miehesikin pystyy tekemään kaikki ne kotityöt mitä sinäkin teet: pyykinpesut, tiskikoneen täytöt, ja tyhjennykset, silitykset, imuroinnit, lasten kanssa ulkoilut, ja ruuan lämmittämiset ja pöydän kattaukset, pölyjen ja pintojen pyyhkimiset, lasten nukuttamiset ja iltapesut ja syöttämiset.

Ala vaatimaan lapsiltasi oma-aloitteellisuutta, ja hyvää käytöstä. Jos tarjottu ruoka ei maistu, pöydästä poistutaan ja ruokaa annetaan vasta seuraavalla aterialla, mikä se sitten onkaan esim. iltapala, välipala tai lounas. Älä anna lapsille puputettavaa ruokailujen välillä. Kiukuttelulla ei saa mitään. Jos ei osata ruokapöydässä /kaupassa käyttäytyä, sieltä poistutaan esim. odottamaan autoon.

Meillä esim. uhmisikäinen alkoi saada kaupassa "tahtoo karkkia/leluja jne" järkyttäviä kiukkukohtauksia. Toinen aikuinen sitten poistui kaupasta lapsen kanssa autoon odottamaan, kun toinen teki kauppaostokset lopppuun. -Kiukuttelu loppui kassalla, kun lapsi tajusi että hän ei saavuttanut kiukuttelulla mitään.

Samoin ruokapöydässä kaikkea on pakko maistaa, ja jos ruoka ei kelpaa, poistustaan pöydästä. Ja seuraavan kerran ruokaa saa vain seuraavalla aterialla. Piste. Johan lapset syövät, eikä kukaan ole kuollut aliravitsemukseen tai nälkään, päinvastoin hyvinsyöviä ja kaikkiruokaisia taaperoita. Kun kaikkea aina maistetaan niin makuihin tottuu esim. katkaravut, kala, salaatit jne.

Pidä puolesi! Älä unohda omia tarpeitasi. Rajaa aika myös omalle seksielämälle, harrastuksille ja mieluisille asioille, joiden parissa viihdyt. Ole välillä ihan yksin (esim. lapset ulkona kavereiden/puolison kanssa)

Voimia!

Pikkilapsi aika voi olla raskasta, mutta se kestää vain muutaman vuoden.

Sinulla taitaa olla vain yksi lapsi. Älä pahastu, sillä puhut ihan järkeviä, mutta useamman lapsen äitinä tiedän, että lapset on _todella_ erilaisia, kaikki 3v eivät pue itse.

Toisekseen, jos pyödästä poistetaan pelleilyn jälkeen ihan asianmukaisesti, lapsi suuttuu ja repii lelut alas kirjahyllystä. Ja taas pitää neuvotella ja pitää tiukkaa linjaa, että lapsi siivoaa itse sotkunsa. Useamman lapsen äitinä, et tavallaan pääse tästä hommasta eroon, koska kun ensimmäinen oppii, on seuraava taas opetettava.

Toisekseen lapset on ihan oikeasti niiiiiin erilaisia, että toisten kohdalla on tehtävä kymmenkertainen työ saadakseen lapsen oppimaan jonkin asian kuin toisen kohdalla. Siksi minun on vaikea alkaa neuvomaan ihmistä, joka kertoo olevansa lasten takia väsynyt kun en oikeasti tiedä, millaisia lapsia hänellä on.

Minulla on kaksi lasta, ja toinen niistä on erityislapsi ADD, ja vieläpä erityisluokalla 7-vuotias, ja yksi kaksi vuotias!



Ja voin sanoa, että esikoinen oli erittäin vilkas, kiukutteleva, räjähtelevä ja haastava! Edelleenkin pitää pitää rajat ja selkeät säännöt, koska jos joustaa ja antaa periksi, niin sen vaikutus on eksponentiaalinen. Olen joutunut erittäin paljon tekemään töitä esikoisen kanssa!!!

Hidas oppimaan ja tulistuva vieläkin, myös herkkä eri mauille, joka kuuluu diagnoosiin, SI-lapsi.



Anteeksi, mutta tuosta edellisestä tuli nyt tosi hyvä mieli!!! :)) Kun itse tietää, että ei ole päässyt helpolla, mutta työ on kannattanut, kun saan tuollaista kommenttia :) Kiitos

Oma elämä loppui siihen kun lapset sain. Miestä se ei yhtään vaivaa mutta minua senkin edestä. Unelmoin välillä ottavani hatkat koko perheestä. Mutta kun ei syyllisyyden takia voi. MItenkäs ne miehet voi? Olen rukoillut jo vuosia että lähdettäisiin miehen kanssa viikon lomalle niin voisin tuntea itseni taas ihmiseksi. Vaan kun ei passaa- se tekee kuulemma huonoa lapsille. Ja paskat! Vaan olen ajatellut vielä kestää 10 vuotta. Sen jälkeen laan potkimaan niitä kunnolla perseelle.

jos oikeasti miehesi ei välitä sinusta, perheesi ei välitä sinusta eikä sinulla ole ystäviä. Ehkä silloin tulee tuollainen olo, että sinuun ei kiinnitä kukaan huomiota... Muussa tapauksessa on vähän vaikea ymmärtää, sillä totta kai lapset ovat sikäli etusijalla, että on ihan normaalia kysyä lasten vointia jos aikuiset sairastaa. Ja on ihan normaalia olla onnellinen siitä, jos lapset eivät sairasta, vaikka aikuinen olisikin tosi kipeä.

Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?

Ei todellakaan helpota jos olet lapsesi totuttanut jumalina oloon ja siihen että teillä mennään heidän ehdoilla. Se vain pahenee kun lapset alkavat vaatia enemmän ettekä laita sille stoppia. Mihkä se muuttuisi esim ruoan suhteen jos kerran ette suostu opettamaan lapsia kaikkiruokaiseksi, tai jos ette laita heitä nukkumaan ajoissa että itsekin voitte katsoa telkkaria? Jos kotinne myös on kuin hollitupa ja lapsen kaverit ravaavat edestakas, ei sekään tule muuttumaa. Ei myöskään se että olette seuraneitejä lapsille jos ette vaadi heitä ikinä leikkimään yksin tai ota omaa aikaa.

Meillä tulee stoppi heti, kun on tarpeen. Lapset eivät määrää. Joustaa toki voi (joskus), mutta viimeinen sana on kuitenkin vanhemmilla.

Ap taas tässä hei. Näyttää siltä, että kovin moni tulkitsee aloitukseni niin, että syytän lapsiani jostakin. Asiahan on täysin päinvastoin. Ihmettelen, miksen itse saa enää olla ihminen lasten syntymän jälkeen. Tuntuu, että vain lapsilla on enää väliä, ja itsestäni on tullut pelkkä palvelija ja kodinhengetär. Selitin tuossa jo syitäkin, ja sitä miten koen välillä aivan täydellistä arvostuksen puutetta.



Voin antaa ihan konkreettisen esimerkin. Syksyllä sairastuin pahaan flunssaan ja kuume nousi 39 asteeseen. Mies oli työmatkalla. Puhuin puhelimessa siskolleni asiasta. Siskoni ei kysynyt, miten minä jaksan, tai tarjonnut apuaan esimerkiksi kaupassa käymiseen. Sen sijaan hän alkoi saarnaavaan sävyyn kysellä, miten lapseni voivat, ja paasata, että enkö osaa olla iloinen että heidän flunssansa jäi lieväksi ja miten hyvä oli, että minä olin tosi kipeänä eikä lapset.



Hyvänen aika. Jos lapset olisivat sairastuneet minua pahemmin,olisin ollut itse heitä hoitamassa. Nyt jouduin tekemään kaikki normaalit kotityöt ja hoitamaan kaupassakäynnit ja lapset ollessani sairaana, eikä minun vointini kiinnostanut ketään.



Välillä tulee sellainen olo, että mahtaa lapsille tulla aikuisuudesta ja äitiyidestä mukava kuva. Varmaan jättävät lapset aikanaan tekemättä.

Oma elämä loppui siihen kun lapset sain. Miestä se ei yhtään vaivaa mutta minua senkin edestä. Unelmoin välillä ottavani hatkat koko perheestä. Mutta kun ei syyllisyyden takia voi. MItenkäs ne miehet voi? Olen rukoillut jo vuosia että lähdettäisiin miehen kanssa viikon lomalle niin voisin tuntea itseni taas ihmiseksi. Vaan kun ei passaa- se tekee kuulemma huonoa lapsille. Ja paskat! Vaan olen ajatellut vielä kestää 10 vuotta. Sen jälkeen laan potkimaan niitä kunnolla perseelle.

Tällä ei ole mitään tekemistä lasten kanssa oikeastaan vaan oman parisuhteenne ja itsekunnioituksen kanssa.

Miksi sä ap välität jostain miehen sukulaisesta? Sä olet äiti tavallasi ja piste. Rupeat vaatimaan miehen osallistumista ja lopetat äitiyden suorittamisen.

Lapset kuriin, mitään lällättelyä et siedä yhtään ja puhelut menet puhumaan toiseen huoneeseen ja lapset ei huuda.

Jos mies ei lähde lomalle vaimonsa kanssa niin lähde jonkun muun kanssa! Älkää jääkö altavastaajiksi omassa perheessä.

Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?

Kyllä se helpottaa vuosi vuodelta, kouluikäisten vanhempana on jo helpompaa. Onko sun lapset päivähoidossa? Silloinkin jo helpottaa.. ole armollisempi itsellesi, kaiken ei tarvi olla niin tip top. Ymmärrän kyllä ahdistuksesi, ihmettelen tuota neuvolan toimintaa. Kerropa uudelleen tilannettasi kun menet seuraavan kerran tai soita sinne! Itse soitin silloin kun lapset oli pieniä ja sain kyllä heti apua ja neuvoja.

VOIMIA AP!

jos ei halua luopua omasta elämästään täydellisesti.

Tolla yhdelläkin kolme alle kouluikäistä.

Onnea vaan..