Mä en jaksa tätä "lapsi-jumalien" palvomista 24h/vrk!!

[quote author="Vierailija" time="26.12.2012 klo 15:01"]

Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?

Se ei helpota jos jo nyt on ohjelmassa harrastuskuskauksia. Me tulevat kasvamaan eksponentiaalsesti lasten kasvaessa varsinkin jos tosissaan killpatasolla alkavat harrastaa.

No, asiantuntijat, eli lastenpsykiatrit ovat sitä mieltä, että alle kouluikäinen ei tarvitse mitään ohjattua harrastusta. Kouluikäselle heidän mielestään riittää yksi, kerran viikossa.

Katsellessani ja kuunnellessani tuttavaperheiden lasten harrastusrumbaa mietin usein, kumpi siinä oikeastaan harrastaakaan, lapsi vai aikuinen.

Hyvin usein tulee fiilis, että lapset pannan toteuttamaan joko samoja harrastuksia, joita vanhemmilla on/oli, tai sitten sellaisia harrastuksia, joita vanhempi olisi itse halunnut lapsena tehdä.

t: neljän jumalan äiti

Meillä ei mennä vain ja ainoastaan lasten ehdoilla. Jos tuohon lapsikeskeisyyteen olet itse, ap, päätynyt, niin omapahan on vikasi.

eikä kaikki asiat mene lasten ehdoilla. Meillä tehdään kaikenlaista ruokaa ja lapset syö tai jää nälkäisiksi, katsellaan aikuisten ohjelmia lasten nukkumaanmenon jälkeen, lällättelylle tulee hyvin äkkiä stoppi. Mutta vapaa-aika menee siivotessa, pyykätessä ja kokatessa, se tympii. Itse en kauheasti ole koskaan edes kaivannut huomiota, minusta lasten kanssa kyläily on melkeinpä helpotus.



Vinkiksi ap, ei kaiken tarvi mennä lasten ehdoilla. Ota myös oma aikasi - tosin tarvit siihen myös miestä. Lapset joskus hoitoon ja aikuisten iltaa viettämään.

Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?

Sen jälkeen kun lapsia sain, elämässäni ei ole ollut muuta sisältöä kuin lapset, lapset ja lapset. Joka ikinen arkiaamu ja -ilta, viikonloppuja vapaapäivä menee "lasten ehdoilla". Syödään vain lapsille kelpaavia ruokia, katsotaan vain lapsille sopivia ohjelmia, kuunnellaan lällättelyä. Puhelimessa ei voi puhua, omaa ruokaa ei saa syödä. Vapaa-aika menee ruuanlaitossa, siivouksessa ja harrastuskuskauksissa.

Kun lapset syntyivät, lakkasin olemasta. Ketään ei juurikaan enää kiinnosta minun kuulumiseni. Varsinkin sukulaisten silmissä olen nyt palvelusväkeä, jota ei enää tarvitse edes tervehtiä kyläillessä, kun kaikki huomio pitää antaa lapsille.

Neuvolassa yritin ottaa väsymykseni puheeksi. Terkka kysyi ensimmäiseksi vain että "mites lapset"? Mikäs hätä lapsilla olisi? Koko maailmahan tuntuu pyörivän vain heidän ympärillään. Tuntuu aivan kuin olisin tehnyt jonkin rikoksen, joka minun nyt pitää "hyvittää" luopumalla täysin vapaudestani, ihmisarvostani ja mielipiteistäni, palvoakseni noita minikokoisia tyranneja.

Onko muillakin tällaista?

Mä olisin kuvitellut tän avauksen liittyvän jotenkin joulunaikaan ja siihen, että joku sukulainen palvoo pikku hedelmöityshoidooilla alkunsa saanutta ihmettään kaikkien muiden kustannuksella... mutta että äiti ajattelee näin omista lapsistaan?

Olisi ensinnäkin kiva tietää minkä ikäiset sun lapsesi on? Ja miksi sä olet lähtenyt suorittamaan sellaista vanhemmuutta, mikä ei selvästikään sovi sulle itsellesi lainkaan. Miksi et laita lapsillesi rajoja, ja vaadi itsellesi asianmukaista kunnioitusta, vaan alistut katkeran orjan rooliin?

Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?

jos et muuta tapojasi. Ei lasten ehdoilla tarvitse eikä PIDÄ mennä aina.

Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?

Ei todellakaan helpota jos olet lapsesi totuttanut jumalina oloon ja siihen että teillä mennään heidän ehdoilla. Se vain pahenee kun lapset alkavat vaatia enemmän ettekä laita sille stoppia. Mihkä se muuttuisi esim ruoan suhteen jos kerran ette suostu opettamaan lapsia kaikkiruokaiseksi, tai jos ette laita heitä nukkumaan ajoissa että itsekin voitte katsoa telkkaria? Jos kotinne myös on kuin hollitupa ja lapsen kaverit ravaavat edestakas, ei sekään tule muuttumaa. Ei myöskään se että olette seuraneitejä lapsille jos ette vaadi heitä ikinä leikkimään yksin tai ota omaa aikaa.

Lapset on tuoneet lisää sisältöä elämään. Olen kuitenkin säilyttänyt entisiä harrastuksiankin, näin kuin miehenikin. Tunnen itseni nyt tarpeelliseksi ja elämälläni on merkitystä.

Mitä ap tarkoitat? Olet tainnut itse ymmärtää väärin "lapsen ehdoilla" elämisen.



Meidän perheessä se tarkoittaa ehkä sitä, että emme ole kyläilemässä kaverien luona puolen yön aikaan, vaan lähdemme kotiin viimeistään kymmenen aikaan - jos lapset on jaksaneet valvoa siihen asti. Tai että emme matkustele niin paljon kuin haluaisimme.



Syömme juuri niitä ruokia mitä itse haluamme. Lapset syövät samaa tai sitten ovat syömättä. Käymme ravintoloissa, harrastamme kumpikin miehen kanssa, puhumme puhelimessa kavereiden kanssa, juttelemme töistämme ja muistakin meitä kiinnostavista asioista vaikkapa ruokapöydässä lasten ollessa ympärillä.



Toki olemme myös lasten kanssa ja teemme asioita joita he haluavat. Mutta missään nimessä emme ole hukanneet itseämme!



Odotamme neljättä lasta syntyväksi. Ehkäpä perheemme ei olisi näin iso, jos tuntisimme elävämme vain lasten ehdoilla.



Koitapa ap ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tarkista, mitä itse todella haluat. Sen jälkeen mietit, miten lapset siihen yhtälöön sopivat ja sovellat toiveesi sen mukaan.



Sinulla on vain yksi elämä, ja sen voi kyllä elää sovussa itsensä kanssa - vaikkakin myös perheellisenä!

asenne on tuollainen, ja olet opettanut lapset lällättelemään etkä kasvata heitä kunnioittamaan sinua ja osallistumaan myös kodin töihin.



Nyt muutat sen komennon siellä kotona. Sinulla on oikeus tehdä asioita rauhassa, eikä sinun tarvitse pompata lasten joka älähdyksestä. SInulla on oikeus tehdä myös sellaisia ruokia, joista sinä tykkäät, ja lapsilla ei ole mitään oikeutta protestoida siitä huonolla tavalla. Meillä lapset saavat sanoa toki, jos ruoka ei ole heidän makuunsa, eikä sitä silloin tarvitse paljoa syödä. Mutta mitään kiukuttelua, yökkimistä tai raivoamista ei suvaita.



Ota nyt hyvä ihminen elämäsi hallintaan. Ei ole lastesi syy, että et ole pitänyt rajoistasi kiinni.

sitä saa mitä tilaa.... : ))

Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?

Se ei helpota jos jo nyt on ohjelmassa harrastuskuskauksia. Me tulevat kasvamaan eksponentiaalsesti lasten kasvaessa varsinkin jos tosissaan killpatasolla alkavat harrastaa.

Ja siitä huolimatta mennään. Meillä ei tehdä aina ruokaa lasten mieltymysten mukaan tai tehdä aina sitä mitä lapset haluavat.



SILTI tuntuu, että lapset pyörittää ja lasten mukaan eletään se arki. Aikuisten aika on sitten kun lapset on menneet nukkumaan eli hyvällä onnella 21.30. Yöt nukutaan sen mukaan miten lapset nukkuvat. Joulupöydässä istutaan kunnes täytyy keskeyttää tappelu tmv. Ehkä tämä on nyt just pahin aika mitä voi olla. Ja mua väsyttää niin, että itkettää. Ei ole isovanhempia auttamassa ja lasten iät on nyt just tosi pahat (4v, 3v ja 1v). Blaah. Lasten ehdoilla siis mennään, vaikka periaatteessa ei mennäkään.

Ja siitä huolimatta mennään. Meillä ei tehdä aina ruokaa lasten mieltymysten mukaan tai tehdä aina sitä mitä lapset haluavat.



SILTI tuntuu, että lapset pyörittää ja lasten mukaan eletään se arki. Aikuisten aika on sitten kun lapset on menneet nukkumaan eli hyvällä onnella 21.30. Yöt nukutaan sen mukaan miten lapset nukkuvat. Joulupöydässä istutaan kunnes täytyy keskeyttää tappelu tmv. Ehkä tämä on nyt just pahin aika mitä voi olla. Ja mua väsyttää niin, että itkettää. Ei ole isovanhempia auttamassa ja lasten iät on nyt just tosi pahat (4v, 3v ja 1v). Blaah. Lasten ehdoilla siis mennään, vaikka periaatteessa ei mennäkään.

Ongelma länsimaissa on se että täällä eletään lasten ehdoilla. Mikä on sairasta. Aikuinen päättää KAIKESTA ja AINA. Lapsi tekee mitä sille sanotaan.



Muualla maailmassa ei mennä lasten ehdoilla. Tuloksena on hyvin voivat lapset. Länsimaissa on kurittomimmat ja huonokaytöksisimmät lapset/nuoret mitä missään muualla.

Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?

Se ei helpota jos jo nyt on ohjelmassa harrastuskuskauksia. Me tulevat kasvamaan eksponentiaalsesti lasten kasvaessa varsinkin jos tosissaan killpatasolla alkavat harrastaa.

Älkää antako niiden harrastaa. Lapsi ei sitä päätä mitä se harrastaa. Eikä sitä miten se harrastaa.

Pitäkää lapsille kuria. Lapset ei tee mitään ilman vanhempi suostumusta. Ne syö mitä heille syötetään. He harrastaa mitä heille sanoo. Ne puhuu kun heitä puhutellaan.

Varsinkin esikoisen syntymän jälkeen minä katosin. Oli vain vauva ja hänen tarpeensa (juu oli suuritarpeinen vauva, joka myöhemmin sitten diagnosoitiin ihan fyysiseksi vaivaksi). Se oli vaan niin rankkaa, että oma itse katosi jonnekin.



Meille tuli tästä rankasta kokemuksesta johtuen aika iso ikäero, 6 vuotta. Toisen syntyessä päätin, että en katoa ja minunkin hyvinvointini on tärkeä. Toimi hyvin niin kauan kun olin kotona ja mulla oli mahdollisuus ja aikaa pitää itsestäni huolta.



Elokuussa menin töihin ja alkusyksyn yritin pitää kiinni omista tarpeistani. No luovutin lokakuussa, koska olin ihan puhki. Isomman lapsen harrastuset ovat tärkeämpiä. Miehellä työmatkoja, jotka estää omia menoja ja sitten lasten sairastelut tähän päälle yövalvomisineen.



Suoriudun hädintuskin arkirutiineista. Kyllä ne lapset vaan on "jumalia" tässä tilanteessa. Ja kyllä heidän harrastuksensa vaan ajavat omieni yli. Ehkä vielä joskus sitten taas...

Meillä alkaa aikuisten aika joka ikinen päivä viimeistään klo 21, jonka jälkeen ehtii vielä hyvin jotain puuhastella tai katsoa aikuisten leffoja.



Ruoaksi laitan sitä mitä itse tahdon ja joskus ei jaksa tehdä mitään, vaan syödään valmista tai ravintolassa! Lapset käyttäytyvät hyvin, eivät lällättele tai huuda, koska sellaisella käytöksellä on seurauksia. Lapset on hiljaa kun aikuinen puhuu puhelimessa. Lapset on hiljaa jos aikuista väsyttää ja tahtoo levätä hetken kesken päivän.



Myöskään vapaa-aika ei mene mihinkään kotitöihin, en ymmärrä tuota lainkaan! Pyykit laittaa pyörimään parissa minuutissa, lapset osaa siivota omat jälkensä, ihan pikkuiset ei kamalasti sotkekaan. Kerran viikossa imurointi jne. Ei minulla mene päivittäin aikaa siivoiluihin kuin varmaan pari minuuttia ja meillä on siistiä!



Lapset määräävät sen, että kotona ollaan enemmän vapaa-aikoina. Ja tehdään paljon perheen yhteisiä juttuja ja lapsille sopivia juttuja. Mutta ei sentään koko elämä niiden ympärillä pyöri..

Myönnän, että vikaa on itsessänikin. Väsyneenä en vain ole jaksanut pitää rajoistani kiinni, ja ympärilläni nyt sattuu olemaan sellaisia ihmisiä, jotka kävelevät ylitse, kun saavat tilaisuuden. On vaikea pitää itsekunnioituksesta kiinni, kun se johtaa siihen, että oma lähipiiri kyseenalaistaa kykyni huolehtia "lasten hyvinvoinnista".

Lisään vielä, että olen alusta asti huolehtinut imetyksistä, ulkoiluista, ruokailurytmeistä ja muista hyvin tunnontarkasti. Kukaan ei vain tunnu huomaavan tätä, vaan odottavan pikemminkin, että tekisin jonkin virheen. Oletus ikäänkuin tuntuu olevan, etten ole riittävän hyvä äiti,koska joku sukulainen, joka ei minusta pidä, on niin päättänyt.

Tottakai lapsetkin huomaavat tämän, ja kohtelevat äitiä niinkuin muutkin ympärilläolevat.

Ehkä aloituksessa keskityin turhankin paljon puhumaan lapsista, kun kyse on enemmän miehen ja sukulaisten osoittamasta arvostuksen puutteesta.

asenne on tuollainen, ja olet opettanut lapset lällättelemään etkä kasvata heitä kunnioittamaan sinua ja osallistumaan myös kodin töihin.

Nyt muutat sen komennon siellä kotona. Sinulla on oikeus tehdä asioita rauhassa, eikä sinun tarvitse pompata lasten joka älähdyksestä. SInulla on oikeus tehdä myös sellaisia ruokia, joista sinä tykkäät, ja lapsilla ei ole mitään oikeutta protestoida siitä huonolla tavalla. Meillä lapset saavat sanoa toki, jos ruoka ei ole heidän makuunsa, eikä sitä silloin tarvitse paljoa syödä. Mutta mitään kiukuttelua, yökkimistä tai raivoamista ei suvaita.

Ota nyt hyvä ihminen elämäsi hallintaan. Ei ole lastesi syy, että et ole pitänyt rajoistasi kiinni.