Lue keskustelun säännöt.
Olen katkera vanhemmilleni koska he rajoittivat elämääni liikaa ensimmäisen 20
25.12.2012 |
vuoteni aikana. Oikeastaan tajusin tämä vasta äsken vastatessani äsken vanhemmat-aiheiseen kysymykseen täällä. Sain lapsena ja nuorena liikkua kavereitteni kanssa todella rajoitetusti ja pääsin tästä irti vasta kun aloin ensimmäisen kerran oikeasti seurustelemaan niin että vanhempanikin tutustuivat tähän poikaan.
Olen tästä yhä katkera esim. siksi että olen huomannut että itselläni ei ole mitään yhteisiä koulun ulkopuolisia muistoja koulukavereitten kanssa, en ole edes missään valokuvissa.
Oma lapseni on nyt murrosiän kynnyksellä ja siitä syystä olen enemmän alkanut taas ajatella näitä asioita.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Kommentit (29)
tai on kai vieläkin, mutta en ole paljoakaan tekemisissä. Tuskin ylisuojeltu lapsi ymmärtää mistä on jäänyt paitsi, mutta minulta kiellettiin ihan normaalitkin asiat, kuten yökyläily ja viikonlopun vietto kavereiden mökillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai on kai vieläkin, mutta en ole paljoakaan tekemisissä. Tuskin ylisuojeltu lapsi ymmärtää mistä on jäänyt paitsi, mutta minulta kiellettiin ihan normaalitkin asiat, kuten yökyläily ja viikonlopun vietto kavereiden mökillä.
eipä olisi ollut voimia pyristellä vastaan, siis ihan fyysisesti. ap
Olet luonteeltasi alistuja. Kun joku rajoittaa sinua, toteat vain että "aha" ja alistut tilanteeseen. Itse en lapsena mitään lupia kysellyt, vastaus olisi aina kuitenkin ollut ei. Vanhempani olivat toki pettyneitä minuun, ovat tänä päivänäkin, mutta enpä minä heidän elämäänsä haluakaan elää vaan omaani.
Siskoni taas on sinunkaltaisesi miellyttäjä. Lapsenakin hän aina itki että miksi toi saa ja mä en. Olisi hänkin voinut tehdä mitä haluaa, mutta hänelle vain miellyttäminen ja hyväksyntä ja kehut ovat tärkeämpiä kuin kokemukset.
Minulla muuten ei juurikaan ollut koulussa kavereita. Olin itseasiassa koulukiusattu. Sen takia varmaan juoksinkin ulkona omissa menoissani. Ajattelin, että jos koko loppuelämänäni en tule kavereita saamaan, on parempi että opettelen menemään itsenäisesti. Muutenhan vain istun kotona säälimässä itseäni, kuten kiltti siskoraukkani aina tekee.
meille ei saanut tulla kavereita enkä minäkään saanut mennä minnekään. Ekaluokalle mennessä en tuntenut ketään. Koulussa sain muutaman kaverin, mutta hekin asuivat parin kilometrin päässä. Eihän sitä leikkiessä ajan kulua huomaa, joten äiti oli aina hirvittävän vihainen, kun olin jossain pari tuntia.
Onneksi oli vuotta vanhempi veli, jonka kanssa leikin, vaikka se kiusakin minua aikalailla.
Äiti jatkoi samaa vinkumista eikä hyväksynyt, että meidän lasten kaverit viihtyivät meillä. Märmätti aina, että taasko ne on teillä, käske pois. Pari kertaa mies meinasi heittää anoppinsa niska-perse -otteella pihalle.
Minä olin niin tyhmä ja tynnyrissä kasvanut, ettei uskokaan. Mitään valmiuksia selvitä ulkomaailmassa kotoa ei saanut. Vanhempien käskyjä ja mielipiteitä piti noudattaa vastaan sanomatta. Ne ei varmaan osanneet ajatella, että jos olisin tutustunut samalla tavalla käyttäytyviin ihmisiin, minua olisi viety kuin pässiä narussa. Ties mihin huume- tai pankkiryöstöporukoihin sitä olisin joutunut.
Olen kasvanut perheessä, jossa jokainen sai tulla ja mennä niinkuin lystäsi. Mitään muuta rajoja en muista äitini minulle asettaneen, kuin että huolehtisin ehkäisystä, enkä menisi vieraiden miesten kyytiin.
Turha varmaan kertoa, millainen nuoruus minulla oli...
Omille lapsilleni olen paljon tiukempi rajojen suhteen (ehkä jopa ylisuojeleva?).
Minusta olisi kuitenkin kivempi kuulla parinkymmenen vuoden kuluttua lasteni valitusta liiasta höösäämisestäni kuin siitä, etten olisi välittänyt lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta mua ei ohjeistettu edes ehkäisyssä eikä missään muussakaan. Ihan hyvin mä olen silti pärjännyt, olen oppinut kantamaan vastuun omista asioistani. Mun mielestä se rajattomuus lapsena aiheutti jonkinlaista turvattomuuden tunnetta, vaikka mulla olikin ihan hyvä ja turvallinen koti ja vanhemmat.
Mun lapsilla on myös kohtuullisen tiukat rajat, nyt iän myötä olen löysännyt, kun en halua, että aivan tynnyrissä kasvavat eivätkö osaa ottaa vastuuta ja toimia omaksi parhaakseen.
Olen kasvanut perheessä, jossa jokainen sai tulla ja mennä niinkuin lystäsi. Mitään muuta rajoja en muista äitini minulle asettaneen, kuin että huolehtisin ehkäisystä, enkä menisi vieraiden miesten kyytiin.
Turha varmaan kertoa, millainen nuoruus minulla oli...
Omille lapsilleni olen paljon tiukempi rajojen suhteen (ehkä jopa ylisuojeleva?).
Minusta olisi kuitenkin kivempi kuulla parinkymmenen vuoden kuluttua lasteni valitusta liiasta höösäämisestäni kuin siitä, etten olisi välittänyt lainkaan.
Olen kasvanut perheessä, jossa jokainen sai tulla ja mennä niinkuin lystäsi. Mitään muuta rajoja en muista äitini minulle asettaneen, kuin että huolehtisin ehkäisystä, enkä menisi vieraiden miesten kyytiin.
Turha varmaan kertoa, millainen nuoruus minulla oli...
Omille lapsilleni olen paljon tiukempi rajojen suhteen (ehkä jopa ylisuojeleva?).
Minusta olisi kuitenkin kivempi kuulla parinkymmenen vuoden kuluttua lasteni valitusta liiasta höösäämisestäni kuin siitä, etten olisi välittänyt lainkaan.
Molemmat ääripäät ovat huonoja. Vanhemmat jotka eivät anna lapsilleen tilaa kasvaa ja aikuistua eivät ole hyviä vanhempia. Ei kyse ole vain pelkästä "höösäämisestä" vaan pahimmillaan lapsen tunne-elämän pahasta vaurioittamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapset ovat saaneet mennä leirille joka kesä siitä alkaen kun ovat menneet kouluun, jos ovat halunneet, ovat saaneet yökyläillä kavereilla ja reissata lomilla omin päin sukuloimassa. Rajat ovat olleet sitä että ilmoittavat aina, vielä yläasteella ja lukiossakin, jos menevät esim. kaverille koulun jälkeen ja soittavat kun sieltä lähtevät. Ovat aina noudattaneet rajoja ja sääntöjä eivätkä ole koskaan maistaneet alkoholia, polttaneet tupakkaa tms kun ei ole tarvetta rikkoa liian ahtaita rajoja. Minun ei tarvitse vahtia heitä nyt murrosiässäkään eikä heitä edes kiinnosta kaupungilla hengailu ym kun ovat päässeet liikkumaan turvallisten rajojen sisällä melko vapaasti, lisäksi ovat aina harrastaneet mitä ovat halunneet.
Mulla oli muutama vuosi sitten samanlainen vaihe menossa, ap. Nyt koen, että olen päässyt siitä yli ja enemmän sujut asian kanssa. Aikaa se kyllä vie.
Niin kauan kuin ajatus toimii, voi oppia uutta.