Vietetäänkö teillä Stockmann- joulua?
Asutte Katajanokalla vanhassa jugendtalossa, jossa huoneet ovat nelisen metriä korkeat, teillä on erikseen halli ja olohuoneessa kakluuni. Joulunviettooon saapuvat hopeakurtiset isovanhemmat, jotka ovat oikeastaan virkeitä senioreita, saapuivat juuri golfmatkalta Espanjasta. Lapset on kauniisti puettuja ja istuvat hiljaa paikoillaan kun tarjoat jouluglögit. Ruokasali loistaa ihanasti,kun kristallilasit kimmeltävät, kuten kattokruunutkin ja pöytä on katettu tänä vuonna valkoisen ja hopean väreihin.
Ja oi mitä herkkuja! Ja itsekin voit hehkua onnellisena ja stressittömänä, kun kaiken on voinut hakea Stockan herkusta, alkaen katkarapukimarasta ja luomulihoista.
Pöydässä viihdytään pitkään, pikku Jeannette varsinkin on ihastunut katkarapuihin. Kiitos mami ihanasta ruuasta, sanoo
Maximiliankin ja pyyhkii suunsa pellavaiseen lautasliinaan.
On aika siirtyä saliin - siis olohuoneeseen- avaamaan lahjoja.
Isoäiti ihastuu uuteen Ralph Laurenin käsilaukkuun ja isoisä on mielissään Gantin uudesta neuleesta. Kyllä mieskin tykkää uudesta iMacistaan ja lapset ne vasta leikkivätkin lelulsillaan.
Itsekin nautit paketeista, joista paljastuu luis Vuittonia ja Chanelia. Miehellä taitaa olla vielä pikku yllätys, kunnlalset nukkuvat ja isovanhemmat ovat poistuneet hotelli Kämppiin nukkumaan. Oi tätä ihanaa joulua!
Kommentit (57)
Onko tämä jokin varakkaan nousukasidiootin karikatyyri vai mitä yrität sanoa?
Harjoittele tota kirjoittamista vielä, sattuu päähän kun tollasta yritelmää lukee...
on se, että ne, joiden jouluissa on noita piirteitä, eivät ole saaneet aloituksesta hernettä nenään vaan ovat asiallisesti ja hymyhuulin jaksaneet kommentoida tätä aloitusta.
Kertoisko se jotain siitä, että kun on tyytyväinen tapoihinsa, ei pieni piikittelykään haittaa?:)
Itseäni ärsyttää joskus se kliseinen amerikkalaisten komedioiden tapa kuvata yläluokkaisia/varakkaampia, mikä tuosta aloituksesta tuli mieleen, mutta aloitus nauratti silti itseäni. Ja olen kuitenkin tavannut varakkaita perheitä, jotka ovat rennosti varakkaita ja ihan luontevia, eivätkä pönöttäviä, kuten aloituksesta voisi ehkä tulkita.
Hyvää joulua itse kullekin.:)
Etsitkö klisheisiä kavereita vai jurppiiko sua niin että tuo on ikäänkuin ironiaa? Mä en oikeesti tajua miksi ihmiset jaksaa kytätä juiden tapoja, arvostella tai kadehtia tai muuta. Luulisi että on ihan tarpeeksi laittaa se oma joulu omalla tavallaan. OIkeestaan aika surullista märehtiä ylipäätään muiden elämää. Ja joo meillä on stockmann-joulu sillä lailla että meidän kuusen tähti on sieltä stoccalta. ja saunaterva. Muuta en stokcmannjouluista tiedä eikä paljoa kiinnosta. OIkeastaan olen viime vuosian tajunnut sen että kaikista paras joulu tulee kun miettii hyvissä ajoin- ja kysyy myös muilta ne olennaisen asiat joulun vietossa ja toivotuimmat lahjat. Sitten pikku hiljaa väsää niitä niin ettei hetkeäkään tarvitse osallistua tähän hysteeriseen säätämiseen, joka sitten jouluna on sitä pakkokivaa kun ainakin jollakulla hermo menee. Elämää ei voi käsikirjoittaa, ei edes sitä joulua. Ja suomalainen on siitä omituinen että kärvistelee puolet vuotta odotellen joulua jolloin kaikki on toisin; burnautin partaalla töistä paahta loputkin voimat joulun kilpavarusteluun yrittäen miellyttää jos ei muita niin omia kuvitelmiaan. Ja joulun tullen on ihan loppu ja ärsyyntynyt kun kaikki eivät esitä jouluroolia hänen toivomallaan tavalla. Ja kukaan ei oikeesti nauti mistään kuin ohikiitävän hetken. ja näin menee vuodesta toiseen. Ai niin ja joulun jälkeen on vielä se tilikin yleensä tyhjä. Se parempi vaihtoehto mun mielestä olis nauttia koko vuosi, rakentaa elämä niin että on hyvä olla ja jouluna sitten pikkuisen ekstraa. Meillä lapsetkin nauttii siitä kun laitetaan rauhassa koti kauniiksi, sitten vain kohtuullisesti niitä ruokia mitä oikeesti halutaan syödä. Jokunen kiva paketti- ja kierretään kaukaa kaikki hysteeriset sukujuhlat.
on se, että ne, joiden jouluissa on noita piirteitä, eivät ole saaneet aloituksesta hernettä nenään vaan ovat asiallisesti ja hymyhuulin jaksaneet kommentoida tätä aloitusta.
Kertoisko se jotain siitä, että kun on tyytyväinen tapoihinsa, ei pieni piikittelykään haittaa?:)
Itseäni ärsyttää joskus se kliseinen amerikkalaisten komedioiden tapa kuvata yläluokkaisia/varakkaampia, mikä tuosta aloituksesta tuli mieleen, mutta aloitus nauratti silti itseäni. Ja olen kuitenkin tavannut varakkaita perheitä, jotka ovat rennosti varakkaita ja ihan luontevia, eivätkä pönöttäviä, kuten aloituksesta voisi ehkä tulkita.
Hyvää joulua itse kullekin.:)
Meidän monienkin jouluissa on jotain aloituksessa mainittuja piirteitä, mutta onko juuri tätä aloitusta kommentoineiden jouluissa - sitä on vaikea sanoa. Itse tunnustan kirjoittaneeni tähän ketjuun yhden provon. Anteeksi. Mutta kun se oli niin hauskaa.
on, että noin 5% tajusi tän huumorin ja muut tulivat joko saarnaamaan kateudesta tai kertomaan jotain tosijuttuja. Itseasiassa melko sama prosentti, kuin erityismies-ketjussa.
olen monesti mennyt jouluna ja synttäreille tällaisen skattaperheen luokse.
Lapseni isän sukua kun ovat.
Ja aina on ollut niin tylsää.. huh huh
Kaikki hymyilevät tekohymyä ja puhuvat samat asiat vuodesta toiseen. Tuntuu kuin kaikki olisi vain viimekertaisen toistoa.
Suurin osa tämän perheen jäsenistä ovat alkoholisteja jotka vain pitävät kulisseja pystyssä "hienon" sukunsa takia.
Ihan sama, viihdyn paremmin oman perheeni kanssa, jotka eivät heittele aivan järjettömiä sarkastisia kommentteja toisilleen ja naura tekonaurua päälle.
mutta, kyllä voisi ajatella että monet ihannoisivat tällaista joulua.
Olkaamme jokainen tyytyväinen siihen mitä jumala on meille jokaiselle antanut.
Hyvää joulua kaikille, ja olkoon kaikilla hyvä joulumieli, oli se sitten vuokrayksiössä tai neliössä tai landella omakotitalossa tai siellä jugendbtalossa tai missä vaan!
Toivottavasti jokaisella on sydämessään rauha :)
on, että noin 5% tajusi tän huumorin ja muut tulivat joko saarnaamaan kateudesta tai kertomaan jotain tosijuttuja. Itseasiassa melko sama prosentti, kuin erityismies-ketjussa.
Mä ostin pääosan kaikesta erikoisemmasta joulutarjottavasta Stockalta, siksi kun siellä on esimerkiksi asiantunteva juustotiski. Se ei ole juurikaan kalliimpi kauppa kuin vaikkapa K-ketjun riistomyymälät, ja sinne sai kanta-asiakkaat -20%-kuponkeja, jonka takia osa lelulahjoistakin käytiin ostamassa sieltä. Eli eliittikauppa se ei ole, siellä käy wannabet ja ryssät. Jos aletaan puhua eliitin kaupoista, Hakaniemen Halli, aitoja makuja-kauppa, tilojen suoramyynti, Suvisaariston oma kauppa jnpp.
Kellään mun tuntemalla raharikkaalla ei ole kattokruunuja, eikä ne asu Skattalla. Ja Ralph Laurenin käsiveska meni kaikkein eniten pieleen, Ralphihan on urheilumerkki!!! Michael Korres tai Ted Baker on nyt Stockalla eniten esillä, mutta ei oikeat raharikkaat niitäkään osta. Veikkaisin Mulberryä tai Hermesiä.
Ironiassa pitää osata hommansa. Sä et nyt osannut, eli pelkkä kateus jäi jäljelle.
Mieheni on puolivihreä insinööri. ;) Hänelle maalla (muttei maalaistalossa) kasvaneena luonto on tärkeää. Itse olen lapsena kasvanut kansainvälisessä ja paljon ulkomailla matkustelevassa perheessä ja ilmeisesti sain tarpeeksi siinä, koska nyt perinteet ja aloilleen asettuminen, suomalaisuus, tuntuu hyvältä.
Lapset eivät ole Unto ja Hilkka, vaan nimet ovat ajattomammat, tyyliin nyt vaikka Eeva ja Eero. Eivät ole ns. trendinimiä, koska sellaisia emme halunneet.
Asumme hieman Kehä III:n ulkopuolella, ei paljoa, mutta hieman.
Vanhan ajan tikkunekut ovat suosikkejamme, kierrämme kaikki torit ja markkinat mitä lähistöllä on, pikkupuodit myös ovat intohimoni ;) Tykkään myös kirpputoreista, mutta en osta sieltä mitä sattuu. Astiat ovat ihan Pentikiä. Tuolit ja pöydät huonekaluliikkeestä ostetut, mutta yhtä hyvin voisivat olla käytettynäkin löydetyt.
Toinen lapsista harrastaa kanteleensoittoa ja partiossa ovat molemmat. Toinen lapsi harrastaa uintia. Molemmat tykkäävät käsitöistä ja askartelusta.
Itse tykkään tuunailla, tehdä käsitöitä ym. :)
Meillä on enemmänkin sellainen joulumarkkinajoulu
Asumme vanhassa puutalossa, jonka olemme remontoineet ja uudistaneet huolella. Neliöitä on 250 ja talossa on iso kellari ja valtava piha.
Isovanhemmat ja meidän sisarukset tulevat, samoin lasten kummit ja paljon muita ystäviä käy pitkin joulua.
Tarjottavia on tehty itse, ystävät ja sukulaiset ovat tehneet, on ostettu sieltä torilta ja ystävien maatilalta. :) Osa toki myös ihan läheisestä pienestä ruokakaupasta.
Lapsia on meilläkin kaksi, tyttö ja poika. Ovat iloisia ja punaposkisia. Ulkoilevat palpon isolla pihallamme. Nimet ovat suomalaiset ja ajattomat.
Aattona leivomme vielä pipareita ja koristelemme niitä lasten kanssa. Ulkoilemme taas.
Lahjat ovat usein itse tehtyjä villasukkia, hilloja, lämpötyynyjä ym, mutta myös kaupasta lasten toiveiden mukaan ostettuja. Messuilta ja markkinoilta on myös ostettu ihania itse tehtyjä enkeleitä ja kynttilöitä.
Miehesi on vihreä juristi ja lasten nimet ovat Unto ja Hilkka. Teillä on auto mutta tutuille kerrotte mielummin, että haette ostokset läheisestä pikkupuodista kuormapyörällä (ihania kotimaisia juustoja pikkutiloilta 70e/kg, vanhan ajan tikkunekkuja käärittynä ruskeaan paperiin ja längelmäveteläisen kalastajan Reino Lahtisen nostamaa siikaa).
Olette sisustaneet ns. oman maun mukaan eli teillä on olohuoneen sohvapöytänä itse tuunattu, pyörillä varustettu varastolava, keittiö on rempattu 50-lukulaiseksi (kaapeissa lankavetimet), ruokapyödän ympärillä on Tapiovaaran pinnatuolit ja astiat ovat Siirtolapuutarha-sarjaa.
Lapset harrastavat partiota ja klarinetinsoittoa.
Osuiko lähelle?
jaa.
Tohon edelliseen viestiin vaan mietin et mikä on Michael Korres?
Ja muuten niin ihan hauskasti kirjoitettu ap-teksti.
Tollasta se varmaan on ns alemmissa keskiluokan "yläpiireissä".
jaa.
Tohon edelliseen viestiin vaan mietin et mikä on Michael Korres?
Haha. Totta. Michael Kors, tietenkin.
jaa.
Tohon edelliseen viestiin vaan mietin et mikä on Michael Korres?
Ja muuten niin ihan hauskasti kirjoitettu ap-teksti.
Tollasta se varmaan on ns alemmissa keskiluokan "yläpiireissä".
Oli sitten wt:n tai vanhan rahan edustaja, niin voi olla vaikea itse huomata miten jaa opittujen tapojen vangiksi.
Jokaisen pitaisi katsoa peiliin ja nahda sielta oma itsensa, eika yhteison maarittelemaa hahmoa.
Juntin ei ole pakko nayttaa juntilta, rikkaan ei ole pakko nayttaa rikkaalta. Juntin ei tarvitse kayttaytya juntisti, rikkaan ei ole pakko kayttaytya rikkaasti.
Hiukan hymyilen sisaanpain kun naen varakkaita, jotka pukeutuvat tietylla tavalla, kuin heimovaatteisiin. Varakkaallahan olisi mahdollista pukeutua aivan miten haluaa, silti monet valitsevat tyylikseen sen "varakas"-tyylin.
ev