Vanhemmat olivat joulujuhlassa, mutta Arttu ei ilmestynyt sinne:
Kommentit (98)
siis tuolle joka oli huolissaan lapsen pukeutumisesta joulujuhlaan yms. syylistämisestä
oli kuulemma menossa illalla soramonttujen suuntaan, päivitettiin juuri maikkarin nettiin.
soramontuille? Yleensä lähdetään vanhempien kanssa juhlasta kotiin, edes 15-kesäinen lähde tuohon aikaan juhlasta muualle kuin vanhempien kanssa kotiin, paitsi jos on etukäteen sovittu muuta.Onko ollut vihainen vanhemmille jostain vai lähtenyt hätäpäissään etsimään kännykkää? Ymmärtäisin jos poika lähtisi kavereiden kanssa luvattomille soramontturetkille mutta en tuon ikäiseltä, etenkään yksin.
Tai jos joku on houkutellut Artun sinne soramontuille? Kaveri (kiusaaja?), joku muu tuttu... Sitten on tapahtunut joku ikävä onnettomuus :( ja ulkona vielä noin kylmäkin ettei 8v. poika tosiaan selviä ulkona värjöttelemässä...
siis tuolle joka oli huolissaan lapsen pukeutumisesta joulujuhlaan yms. syylistämisestä
on ilmeisesti niin patologista luokkaa, että eivät kärsi katsella edes sitä, kun täysin neutraalisti mietitään oletettavasti henkilöön itseensä täysin liittymättömiä asioita.
Oletko jonkun lpasen isä tai äiti? TAivaan tähden MITä sä olet tehnyt/jättänyt tekemättä kun tällainenkin normaali keskustelu saa sussa tollaisen raivon aikaan?
Veikkaukseni: menettänyt tai menettämäisillään lapsensa laiminlyöntien takia? Alko vei? Selittäisi tuon raivon.
että on ihan enemmän kuin tavallista, että tuon ikäinen ei vsstaa puhelimeen. Se kun voi unohtua kotiin/kouluun/äänettömälle/akku loppua kesken päivän. Minäkin soitan melkein joka päivä pojalleni (joka aina unohtaa soittaa minulle koulun jälkeen!) saamatta häntä kiinni. Sitten viideltä menen kotiin toivoen, että löydän hänet sieltä. Saisin olla viikoittain poliisille soittelemassa jos tuo olisi syy pelätä heit jotain.
Eli aivan hyvin ovat Artunkin vanhemmat voineet soitella ja tavoitella poikaansa, eivätkä ole ajatelleet että siinä olisi mitään outoa, että hän ei vastaa.
mutta jos ei vastaa, soitan kavereille tai kavereiden vanhemmille. Aloitan todennäköisemmästä paikasta ja jatkan seuraavaan. Yleensä ensimmäinen jo tietää kertoa minne sanonut menevänsä koulun jälkeen.
Juhlissa olen aina nähnyt lapseni ja olemme myös aina etukäteen kotona sopineet miten tullaan kotiin ts. lähdetäänkö koululta yhdessä tai joskus lapsi on sanonut, että tulee mieluummin sen ja sen kaverin kanssa yhdessä.
Se unohtuu helposti äänettömälle tai ei vain muuten kuule. Melkoisesti tulisi työllistetytä poliisia turhaan jos joka kerta ilmoittaisi lapsen kadonneen.
Tietenkin joidenkin wt-mammojen lapset ovat äitiensä lailla puhelimeen kiinnikasvaneita, jolloin ko. mammojen on mahdotonta ymmärtää, että joidenkin toisten lapsille kännykkä ei ole maailman tärkein esine, vaan lapset saattavat olla jopa reippaina pulkkamäessä tms. missä ei näplätä kännykästä nettiä eikä kirjoitella tekstareita.
Mitenköhän ennen oikein selvittiin hengissä kun ei ollut ollenkaan kännyköitä? Miettikääs tätä, te jotka väkisin yritätte syyllistää vanhempia.
että on ihan enemmän kuin tavallista, että tuon ikäinen ei vsstaa puhelimeen. Se kun voi unohtua kotiin/kouluun/äänettömälle/akku loppua kesken päivän. Minäkin soitan melkein joka päivä pojalleni (joka aina unohtaa soittaa minulle koulun jälkeen!) saamatta häntä kiinni. Sitten viideltä menen kotiin toivoen, että löydän hänet sieltä. Saisin olla viikoittain poliisille soittelemassa jos tuo olisi syy pelätä heit jotain.
Eli aivan hyvin ovat Artunkin vanhemmat voineet soitella ja tavoitella poikaansa, eivätkä ole ajatelleet että siinä olisi mitään outoa, että hän ei vastaa.
joulujuhlia oli kaksi samanlaista. Toiseen oli kutsuttu 1.-3.luokkien vanhemmat, toiseen (siis heti perään alkavaan) 4.-6.luokkien vanhemmat.
Molemmilla oli samat esitykset ja oppilaat siis olivat molemmissa juhlissa.
Meidän juhla loppui klo 18.55, jolloin lähdimme kotiin. Meidän tokaluokkalainen tuli sitten klo 20 yksin kotiin koulusta. Oli pimeää, meillä on katuvalot ja matkaa on alle 200m.
Voisko ennen sitä kauheaa ihmettelyä uhrata hetkisen sille ajatukselle, että maailmassa (ihan meillä Suomessa) on monenlaisia tapoja toimia ja ei ole yhtä ainoaa oikeaa.
Kahdeksanvuotias osaa käyttää puhelintaan, mikäli näin on sovittu. Luulisi itse kullakin soivan hälytyskellot päässä jos pojan koulu olisi päättynyt esim. klo 12? (mitä en tiedä). Tämän jälkeen on kuuleman ollut kaverillaan kaksi tuntia, lähtenyt sieltä kahden aikaan. Minne? Missä on syönyt välipalan, minne vienyt koulurepun, missä vaihtanut vaatteet juhlaa varten? Vai onko tehnyt mitään näistä? Jos vanhemmat olisivat tulleet suoraan juhlaan kuudeksi(?) niin olisihan pojan pitänyt syödä iltaruokakin ennen sitä? En siis edelleenkää ymmärrä tätä kuviota. Miksi poika ei halunnut mennä omaan kotiin? Mitä tapahtui klo 14.00 jälkeen, jonka jälkeen olisi ollut loogista että olisi mennyt (sovitusti?) kotiinsa tekemään kaikki nuo ed. mainitut asiat?
Vanhempia jos on kaksi eikä kumpikaan saa poikaansa kiinni tuntikausiin koulun jälkeen, niin huh huh. Ehkä he molemmat olivat sitten niitä kirurgeja...?
Lehtitietojen mukaanhan vanhemmat eivät ole nähneet lastaan lainkaan sen jälkeen kun Arttu on aamulla lähtenyt kouluun.
Ei onnistuisi meillä, että muina miehinä menisimme joulujuhlaan ilman että lapsesta olisi mitään tietoa. Mutta olemme kai ylihuolehtivia.
Pitääkö tässä nyt huolestua itsestä, tiedotuksesta vai mistä?
Mua ainaki suututtaa nii joidenkin ihmisten käytös täällä! heidän lapsensa katosi ja nyt löytynyt kuolleena ja te täällä kehtaatte syyttää vanhempia!!! MISTÄ HELKUTISTA TE TIEDÄTTE ETTÄ ONKO SE ÄITI YRITTÄNYT VAIKKA KOKO PPÄIVÄN SAADA ARTTUA KIINNI JA AJATELLUT ETTÄ LÖYTÄÄ HÄNET JOULUJUHLASTA! ja mistä te tiedätte ovatko he vaikka edellisenä päivänä sopineet että menevät itsekseen juhlaan!! järki hei käteen ihmiset!
enkä yhtään ihmettele jos teidän lapset eivät opi ikinä itsenäistymään jos aina joku vanhempi hengittää niskaan eikä saa tehdä mitään itsekseen! miettikääpä sitten jos teidän lapsenne katoaa ja hän on halunnu lähtä omille teille koska koskaan ei ole saanut tehä mitään! oottakapaa lapsen murrosikää siinä teille haastetta sit kerrakseen! hankkikaa oikeasti oma elämä ja lopettakaa muiden syyttely! joskus vois kattoa peiliin!
huolissaan niin kai olisivat yrittäneet tavoittaa poikaa kännykästä JO ENNEN JOULUJUHLAAAA??? Tätä kohtaa ei mainita missään, siis niitä puhelutietoja. Joku tässä nyt mättää, tiedotus ei ole loogista ollenkaan. Oletetaan että Arttu ei ole koulujälkeen käynyt kotoaan niin silloin kun vanhemmat tulevat töistä, viimeistään huolestuvat. Miksi odottaa seitsemään asti ja mennä juhlaan eikä jäädä kotiin ja soitella ympäri opettajia, kavereita tai yksinkertaisesti etsiä poikaa lähiympäristöstä?? Vai onko niin että molemmat vanhemmat ovat tulleet suoraan töistään juhlaan eivätkä käyneet kotona ennen sitä. En ymmärrä. Kahdeksanvuotias poika on ollut monta tuntia hukassa ilman että vanhemmat ovat reagoineet asiaan? Kuka vielä väittää että yhteiskunnassa ei ole jotain pielessä. Eli teidän av-mammojen mukaanko on ihan normaalia tällainen käytäntö?
Joku mättää nyt ja pahasti.
jotka ihmettelette asiaa.
Todellakin: vanhemmat ovat menneet joulujuhlaan ja olettaneet, toivoneet, että Arttu on siellä jo. Meilläkin lapset menee etuajassa, omaan luokkaan kokoontuvat. Vanhemmat menee suoraan saliin.
Arttua ei näy juhlassa. Vanhemmat huolestuvat, ottavat yhteyttä poliisiin, puhuvat open kanssa jne.
tullut kyllä kumma olo, ajat on vaihtuneet tosi moneen kertaan, tottakai kaikki on järkyttyneitä mutta luulisi että joku tolkku tulisi siihen milloin ja kuka on pojan nähnyt.
Tosi outo ja vielä kysymys noin pienestä pojasta.
Todella ahdistavaa koko juttu ja yhtä tuskaa omaisille. Itsekin äitinä ja mummona voi vaan kuvitella.
Pidetään huolta toisistamme ja lapsistamme erityisesti. Kaikki toivomme hyvää ratkaisua.
lapsia teillä on. Omani on ainakin ohjeistettu koulun jälkeen soittamaan ja varsinkin silloin, jos menevät koulun jälkeen kaverille. Hyvin pelaa muisti eka- ja kolmasluokkalaisella. Vaatikaa hyvät ihmiset lapsiltanne edes se yksi soitto koulun jälkeen.
On tosi välinpitämätöntä ja vastuuntunnotonta vain toivoa, että lapsi löytyy sitten viideltä kotoa, jos ei ole sitä ennen tavoitettu. Tuohan on ihan pienten lasten heitteille jättöä. Koittakaa pitää omistanne huolta! Vaikka työssä käydäänkin, kyllä oman lapsen menimisistä pitää olla ajan tasalla.
Toivon kovasti, että pieni tokaluokkalainen löytyy elossa.
Minulla on työ, jossa en voi vastata omaan puhelimeeni. Yritän soittaa aina jossain välissä omalle tokaluokkalaiselleni, että onhan kaikki ok, mutta aina en vain pysty. Elämä on.
Ja joo, olen ammatiltani kirurgi, jos nyt joku miettii, että miten on mahdollista. Tosin, aika monella työpaikalla on kyllä omien puhelimien käyttö työaikana kielletty.
Lehtitietojen mukaanhan vanhemmat eivät ole nähneet lastaan lainkaan sen jälkeen kun Arttu on aamulla lähtenyt kouluun.
Ei onnistuisi meillä, että muina miehinä menisimme joulujuhlaan ilman että lapsesta olisi mitään tietoa. Mutta olemme kai ylihuolehtivia.
Minulla on työ, jossa en voi vastata omaan puhelimeeni. Yritän soittaa aina jossain välissä omalle tokaluokkalaiselleni, että onhan kaikki ok, mutta aina en vain pysty. Elämä on.
Ja joo, olen ammatiltani kirurgi, jos nyt joku miettii, että miten on mahdollista. Tosin, aika monella työpaikalla on kyllä omien puhelimien käyttö työaikana kielletty.
Ja pitäähän hänellä olla joku jolle soittaa jos tulee joku hätä.
Lehtitietojen mukaanhan vanhemmat eivät ole nähneet lastaan lainkaan sen jälkeen kun Arttu on aamulla lähtenyt kouluun.
Ei onnistuisi meillä, että muina miehinä menisimme joulujuhlaan ilman että lapsesta olisi mitään tietoa. Mutta olemme kai ylihuolehtivia.
Pitääkö tässä nyt huolestua itsestä, tiedotuksesta vai mistä?
Ja joo, olen ammatiltani kirurgi, jos nyt joku miettii, että miten on mahdollista. Tosin, aika monella työpaikalla on kyllä omien puhelimien käyttö työaikana kielletty.
Kirugin ymmärrän, ei onnistu leikkaussalissa vastaaminen. Lentäjät. Muita?
puhelimen käyttö työaikana. Puhelin tulee ohjeistuksen mukaan olla äänettömällä pukukaapissa.
Koskee siis koko tk:n henkilökuntaa, mitäs meitä nyt on.. lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat, välinehuoltajat, laboratoriohoitajat, toimiston kaikki ihmiset...
Ihan yleinen käytöntö siis esim. kaupungin työpaikoissa. Ja miksiköhän lie tullut, oisko vaikka häirinnyt joskus eräiden työntekoa jne.
Kyllä minäkin kerran päivässä (=ruokatauolla) käyn kurkkaamassa puhelimen. Mutta aivan hyvin voi olla, että vasta klo 17 saan yhteyden omaan lapseeni. Hänellä on numero, johon soittaa hädän sattuessa. Mutta joskus se hätä on sellainen, ettei lapsi pysty soittamaan. Tai tosiaan, kännykkä on voinut unohtua, kadota...
Jos nyt vaan toivotaan Artulle parasta ja lopetetaan turha syyllistäminen. Se tuskin oikeasti auttaa.
t. se kirurgi

ketä haittaa, jos puhelin on äänettömällä taskussa josta sitä voi välillä vilkaista onko lapsi soittanut/tekstannut?
Edes "noin" ja "mutu" tuntumalla.
Sulle tekis mieli sanoa, että v....hir een it....si