Arvostetaan suorasanaisuutta ja sitten vedetään kilarit

näinhän se menee.

jossa kuuntelen kuuntelen ja nyökkäilen, enkä koskaan sano mitä mieltä olen.



Niin pirskatisti ottaa pattiin tämä riiteleminen.



Toisaalta ei tunnu raskaalta sen asiat puolesta etteikö olisi tullut puhuttua suutansa puhtaaksi..



ap

Toinen aivan ihastuttava ihmisryhmä on ne jotka ovat maailman napoja ja kun hyväksikäytetty ensimmäisen kerran elämässään miettii itseään niin heti tullaan rääkymään että pitäisi joskus ajatella muitakin. Eipä siinä muu auta tällaisten "ystävien" kanssa kuin jättää heidät ihan keskenään ja etsiä vähemmän tunnevammaista seuraa.

Kerro muutamia esimerkkejä omasta suorasanaisuudesta, sitten vasta voimme tietää loukkaantuvatko "ystäväsi" aiheesta vai aiheettomasti.

siksi besserwisser-kaverit ovat ärsyttäviä.



Suorasanaisuus on usein sama asia kuin vittumaisuus.

Mä olen suorasanainen (ja siten näemmä myös vittumainen).



Osaan kyllä ottaa itsekin suoria sanoja, kritiikkiä yms vastaan, jos se on asiallista. Mutta koska en itse ikinä hauku ihmisiä (tietoinen päätös), niin vedän siihen myös itse rajan.



Miehistä moni tuntuu kuvittelevan, että koska itse olen suorasanainen, niin myös minulle voi sanoa mitä vain.



Ehkäpä ystäväsi ovat jotenkin hämmentyneitä, kun kerrankin olet sanonut oman mielipiteesi? Moni on varmaan tottunut myötäilyysi... Äläkä lankea siihen takaisin, mikäli ei tunnu sinusta hyvältä.

Kuulen usein olevani hauska ja positiivinen, vaikkakin nykyään sanon sen mitä ajattelen, olen säilyttänyt lähipiirini.



Yksi ystävä suuttui kun sanoin ettei häneltä koskaan heru sympatiaa muiden huonoille päiville (koko tiistain valitti työpaikkaamme koska siellä ei oltu noudatettu hänen toiveitaan), ettei työpaikallamme aina voida ajatella vain sitä mikä hänen työpanoksensa on ollut ja ettei hän voi ajatella että häntä muissa jutuissa sitten ikäänkuin palkittaisiin.



Toiselle ystävälle sanoin menneisyydesta asian joka oli äänyt painamaan, kun aihe tuli uudestaan puheeksi (koski rahallisia valintojani). Hän alkoi selitellä ja puoleustella itseään (niin kuin jokainen totta kai tekee) ja kun kerroin miten asia omalta osaltani menee ja kyselin miksi hän koki olevansa jotenkin pätevä kertomaan miten minun tulisi elämässäni toimia, kyseenalaistin hänen valintansa antaakseni hänelle kuvan miltä se tuntui, unohti hän kokonaan mitä hain takaa ja keskittyi keksimään tekosyitä. Kun sanoin hänen luettelevan tekosyitä ja että vasta-argumenttini oli hypoteettinen, meni häneltä pasmat ihan sekaisin ja suuttui.



Olen joskus mietiskellyt kuinka paljolta säästyy kun uskaltaa sanoa asioita ääneen. Ennen ihmiset loukkaantuivat kun en kehdannut kieltäytyä kutsuista tai keksin tekosyitä, tai hymistelin kun puhuttiin mielipideasioista.

Nyt en joudu enää kiusallisiin tilanteisiin kun uskallan sanoa mitä haluan ja miltä tuntuu. Nyt ihmiset myös ensimmäistä kertaa elämässäni suuttuvat minulle siitä etten "niele kaikkea sellaisenaan"..



Lähimmät ystävät eivät ole suuttuneet, päinvastoin ovat todenneet että ihanaa kun sanon suoraan mitä ajattelen. Ne on sitten nämä "kaverit" ym jotka niitä kilareita harrastavat.

Kuulen usein olevani hauska ja positiivinen, vaikkakin nykyään sanon sen mitä ajattelen, olen säilyttänyt lähipiirini.

Yksi ystävä suuttui kun sanoin ettei häneltä koskaan heru sympatiaa muiden huonoille päiville (koko tiistain valitti työpaikkaamme koska siellä ei oltu noudatettu hänen toiveitaan), ettei työpaikallamme aina voida ajatella vain sitä mikä hänen työpanoksensa on ollut ja ettei hän voi ajatella että häntä muissa jutuissa sitten ikäänkuin palkittaisiin.

Toiselle ystävälle sanoin menneisyydesta asian joka oli äänyt painamaan, kun aihe tuli uudestaan puheeksi (koski rahallisia valintojani). Hän alkoi selitellä ja puoleustella itseään (niin kuin jokainen totta kai tekee) ja kun kerroin miten asia omalta osaltani menee ja kyselin miksi hän koki olevansa jotenkin pätevä kertomaan miten minun tulisi elämässäni toimia, kyseenalaistin hänen valintansa antaakseni hänelle kuvan miltä se tuntui, unohti hän kokonaan mitä hain takaa ja keskittyi keksimään tekosyitä. Kun sanoin hänen luettelevan tekosyitä ja että vasta-argumenttini oli hypoteettinen, meni häneltä pasmat ihan sekaisin ja suuttui.

Olen joskus mietiskellyt kuinka paljolta säästyy kun uskaltaa sanoa asioita ääneen. Ennen ihmiset loukkaantuivat kun en kehdannut kieltäytyä kutsuista tai keksin tekosyitä, tai hymistelin kun puhuttiin mielipideasioista.

Nyt en joudu enää kiusallisiin tilanteisiin kun uskallan sanoa mitä haluan ja miltä tuntuu. Nyt ihmiset myös ensimmäistä kertaa elämässäni suuttuvat minulle siitä etten "niele kaikkea sellaisenaan"..

Lähimmät ystävät eivät ole suuttuneet, päinvastoin ovat todenneet että ihanaa kun sanon suoraan mitä ajattelen. Ne on sitten nämä "kaverit" ym jotka niitä kilareita harrastavat.

Miehistä moni tuntuu kuvittelevan, että koska itse olen suorasanainen, niin myös minulle voi sanoa mitä vain.

Minulle tuli ap:n aloituksesta heti mieleen ihmiset, jotka arvostavat omaa suorasanaisuuttaan ja paasaavat sen hienoudesta, mutta loukkaantuvat itse verisesti todella pienestä. Itse en vaivaudu viettämään aikaa sellaisten kanssa ellei ole pakko. Törkyturpaiset prinsessat eivät ole ihan sellaisia, joita haluaa vaalia ystävinään.

Mutta hieman syvällisemmin ajateltuna tuo on vallankäyttöä. Se on muiden kontrolloimista ja pompottelua. "Saan itse lytätä muut ja olla kuinka ilkeä haluan, mutta annas olla jos et kohtele minua silkkihansikkain." Ihmiset joutuvat olemaan varpaillaan tuollaisen tyrannin kanssa.

Rikoit selvästi tiettyjä sovinnaisuussääntöjä kommenteillasi. Ei se ihme ole, jos ei niin hyvät ystävät kilahtavat. Usein ihmisillä onkin tapana hieman säädellä suustaan tulevia arvosteluja kun kyseessä ei ole "niin hyvä" ystävä.



Harva jaksaa oikeasti kuunnella tuollaisia. Moni ei halua kuunnella noita edes sydänystäviltään, puolisoltaan, saatika etäisemmältä ihmiseltä. Jos taas joku kaveri on sellainen, että laukoo itse totuuksia muttei kestä kuulla niitä, niin kehotan vaihtamaan kavereita.



Ja tosiaan: ihmisistä suorapuheisuus on hauskaa tasan niin kauan kuin itse ei ole arvosteltavana, niin kuin joku sanoikin. Onhan se selvä: monelle tuottaa suoranaista nautintoa kuulla kuinka ärsyttävälle työkaverille sanotaan suoria sanoja tai haukutaan törkeästi ihmistä, joka ei ole paikalla. Mutta kukapa sellaista haluaisi kuulla itsestään puhuttavan. Ei kukaan, et edes sinä ap. Oikeasti.



Jos suorapuheisuus onkin ihanan vapauttavan törkeän hauskaa, ei se välttämättä kovin viisasta ole.

suorasanaisuus ymmärretään usein sellaiseksi puheeksi, jonka toisen pitää vain ottaa vaieten (tai ehkä kiittäen) vastaan. Monet pitää myös "rehellisyytenä" sitä, että puhuu tökerösti tai töykeästi.

Mun mielestä kyllä ne kilaritkin kuuluu suoraan puheeseen. Toisella on oikeus reagoida, suuttua, pahoittaa mielensä. Asia sitten puhutaan siinä naamatusten selväksi.

Meillä sanotaan asiat suoraan, mutta ystävällisesti - ystävien ja läheisten kesken siis.

Joskus voi myös pitää ihan suunsa kiinni. Jos joku haluaa keittiöönsä materiaaleja, jotka on mun mielestä ihan perseestä, niin mitä mä menen hänen iloaan pilaamaan? Eihän se mun keittiöni ole (pieni, mutta ajankohtainen esim.).

Jos olisit ollut tilanteissa paikan päällä, olisit itsekin ihmetellyt mistä moinen möly ja sen jälkeinen mykkäkoulu.



En todellakaan suolla KAIKKIA ajatuksiani vaan sanon suoraan, kuitenkin hienovaraisesti, miltä asia minusta näyttää. Kyseiset kilarin veätäjät ovat juurikin niitä jotka ovat ns. aina oikeassa ja kertomassa mielipiteensä joka asiaan. Heti heille peilaa omaa käytöstään niin loppuu se suorasanaisuuden ihannointi.



Tiedän edelleen myös milloin on parempi olla hiljaa enkä ole suuna päänä vieläkään joka asiassa kertomassa omia mielipiteitäni.



Tottahan toki jokainen ottaa kritiikin ensin itsennsä, minäkin, mutta en voi ymmärtää että puhutaan aina että "Mä haluan että mulle sanotaan asiat suoraan" ja "Ai että kun ärsyttää kun ei voinut päin naamaa sanoa" ja sitten kun noudatetaan tätä ja vielä normiäänellä, vittuilematta ja haukkumatta niin meneekin pasmat ihan sekaisin.

rehellisiä mielipiteitään, oli muka helpompi olla hiljaa ja hymistellä asioille.



Nyt kun niitä uskallan sanoa, väittäisin olevani jonkun verran suorapuheinen. Minun suorapuheisuuteni ei ole törkeää enkä koe että minulla olisi valtaa jos sanon että mun näkökulmastani sä toimit nyt näin tän takia etkä nää tätä asiaa..



AP

Mulla on yksi kaveri muuttunut suorasanaiseksi suoranaisesta nössöstä. Mua se ärsyttää, koska tuntuu ettei hän ole aiemmin uskaltanut sanoa asioita suoraan, vaan on selän takana ajatellut luoja ties mitä. Kenties sinun ystäväsi kokevat samoin?

minusta on loukkaavaa sanoa että sinä et ole empaattinen, jos menee hermot toisen valitukseen voi sanoa että onpas sulla huono päivä, elämä on epäoikeuden mukaista aina ei saa sitä kiitosta minkä mielestään ansaitsisi.

Luovimisen taitoa? Ei aina tarvitse olla inhorehellinen tai pikku yksityiskohtiin takertuva uppiniskainen suoraan puhuja, eikä aina tarvitse tuoda esille sitä omaa mielipidettäänkään jos ei sillä oikeasti saavuta yhtään mitään. Etenkin jos sillä saa vain todennäköistä epäsopua aikaiseksi. Mietipä maailmaa missä kukaan ei puhuisi silleen vähän suodattaen, vaan jokainen laukoisi omia mielipiteitään ainoina totuuksina. Ai mutta, sehän on AV! Eikä tämä olekaan kovin ystävällinen paikka...

Miehistä moni tuntuu kuvittelevan, että koska itse olen suorasanainen, niin myös minulle voi sanoa mitä vain.

Minulle tuli ap:n aloituksesta heti mieleen ihmiset, jotka arvostavat omaa suorasanaisuuttaan ja paasaavat sen hienoudesta, mutta loukkaantuvat itse verisesti todella pienestä. Itse en vaivaudu viettämään aikaa sellaisten kanssa ellei ole pakko. Törkyturpaiset prinsessat eivät ole ihan sellaisia, joita haluaa vaalia ystävinään.

Mutta hieman syvällisemmin ajateltuna tuo on vallankäyttöä. Se on muiden kontrolloimista ja pompottelua. "Saan itse lytätä muut ja olla kuinka ilkeä haluan, mutta annas olla jos et kohtele minua silkkihansikkain." Ihmiset joutuvat olemaan varpaillaan tuollaisen tyrannin kanssa.

Onko ymmärryksessäsi vikaa? Minulle suorasanaisuus on sitä, että sanon omat mielipiteeni. Kuten kirjoiti, EN hauku muita. EN myöskään lyttää ENKÄ ole ilkeä. Mutta esimerkiksi epäkohtiin tartun, enkä suostu muiden ylikävelemiksi! Huumorintajuni on suht sarkastista ja usein vitsailen itsestäni ja omasta elämäntilanteesta. Olen myös tehnyt tietoisen päätöksen, etten IKINÄ aloita lausetta "sä oot.../teet aina..." ja jatka sitä negatiivisesti.

Esimerkiksi keväällä tapailin miestä, joka sanoi minulle jatkuvasti että "sä oot tollanen..." ja "sä teet aina...". Tarpeeksi kuunneltuani kysyin mieheltä, että kun hän on nyt noin 500 kertaa sanonut minun olevan sitä ja tätä, niin montakohan kertaa HÄN on kuullut ko. lauseita minun suustani. Mies meni hiljaiseksi ja sanoi, ettei kertaakaan. Se siitä lyttäämisestä. Ja jos sanon miehelle esin leffaa valitessa suoraan, että mitä elokuvia EN halua nähdä, niin onko se mielstäsi lyttäämistä?? Idiotti.

Se, että uskaltaa seistä omien mielipiteidensä takana ja puolustaa sekä iteään että lähimmäisiään, ei tee kenestäkään törkuturpaan. Jos ei tykkää kengänjäljistä naamalla, niin miksi pitäisi maata lattialla...

-7

Miehistä moni tuntuu kuvittelevan, että koska itse olen suorasanainen, niin myös minulle voi sanoa mitä vain.

Minulle tuli ap:n aloituksesta heti mieleen ihmiset, jotka arvostavat omaa suorasanaisuuttaan ja paasaavat sen hienoudesta, mutta loukkaantuvat itse verisesti todella pienestä. Itse en vaivaudu viettämään aikaa sellaisten kanssa ellei ole pakko. Törkyturpaiset prinsessat eivät ole ihan sellaisia, joita haluaa vaalia ystävinään.

Mutta hieman syvällisemmin ajateltuna tuo on vallankäyttöä. Se on muiden kontrolloimista ja pompottelua. "Saan itse lytätä muut ja olla kuinka ilkeä haluan, mutta annas olla jos et kohtele minua silkkihansikkain." Ihmiset joutuvat olemaan varpaillaan tuollaisen tyrannin kanssa.

Onko ymmärryksessäsi vikaa? Minulle suorasanaisuus on sitä, että sanon omat mielipiteeni. Kuten kirjoiti, EN hauku muita. EN myöskään lyttää ENKÄ ole ilkeä. Mutta esimerkiksi epäkohtiin tartun, enkä suostu muiden ylikävelemiksi! Huumorintajuni on suht sarkastista ja usein vitsailen itsestäni ja omasta elämäntilanteesta. Olen myös tehnyt tietoisen päätöksen, etten IKINÄ aloita lausetta "sä oot.../teet aina..." ja jatka sitä negatiivisesti.

Esimerkiksi keväällä tapailin miestä, joka sanoi minulle jatkuvasti että "sä oot tollanen..." ja "sä teet aina...". Tarpeeksi kuunneltuani kysyin mieheltä, että kun hän on nyt noin 500 kertaa sanonut minun olevan sitä ja tätä, niin montakohan kertaa HÄN on kuullut ko. lauseita minun suustani. Mies meni hiljaiseksi ja sanoi, ettei kertaakaan. Se siitä lyttäämisestä. Ja jos sanon miehelle esin leffaa valitessa suoraan, että mitä elokuvia EN halua nähdä, niin onko se mielstäsi lyttäämistä?? Idiotti.

Se, että uskaltaa seistä omien mielipiteidensä takana ja puolustaa sekä iteään että lähimmäisiään, ei tee kenestäkään törkuturpaan. Jos ei tykkää kengänjäljistä naamalla, niin miksi pitäisi maata lattialla...

-7

Plus että olen vast´ikään kasvanut tähän että asiat voi sanoa rehllisesti, ei tarvitse mielistellä. Mutta täälläpä siitä ollaankin näköjään suurimmissa määrin erimieltä ja leimataan loukkaavaksi ja lyttääjäksi jota en todella ole lähimainkaan.

Ap

Kyllähän tästä ketjusta on hyvin tullut sinun ongelmasi esiin.



1. Sulla ei ole tilannetajua



2. Sulta puuttuu suodatin



3. Tunneälysi on heikko (esim kilahtaminen miehen tapaan puhua "sä aina". Mikä sinä olet miehen puhetyyliä moittimaan noin inhottavasti)



4. Viimeisessä tekstissäsi kävi ilmi, että olet paitsi tökerö sosiaalisissa tilanteissa, niin myös RAIVOHULLU

Miehistä moni tuntuu kuvittelevan, että koska itse olen suorasanainen, niin myös minulle voi sanoa mitä vain.

Minulle tuli ap:n aloituksesta heti mieleen ihmiset, jotka arvostavat omaa suorasanaisuuttaan ja paasaavat sen hienoudesta, mutta loukkaantuvat itse verisesti todella pienestä. Itse en vaivaudu viettämään aikaa sellaisten kanssa ellei ole pakko. Törkyturpaiset prinsessat eivät ole ihan sellaisia, joita haluaa vaalia ystävinään. Mutta hieman syvällisemmin ajateltuna tuo on vallankäyttöä. Se on muiden kontrolloimista ja pompottelua. "Saan itse lytätä muut ja olla kuinka ilkeä haluan, mutta annas olla jos et kohtele minua silkkihansikkain." Ihmiset joutuvat olemaan varpaillaan tuollaisen tyrannin kanssa.

Onko ymmärryksessäsi vikaa? Minulle suorasanaisuus on sitä, että sanon omat mielipiteeni. Kuten kirjoiti, EN hauku muita. EN myöskään lyttää ENKÄ ole ilkeä. Mutta esimerkiksi epäkohtiin tartun, enkä suostu muiden ylikävelemiksi! Huumorintajuni on suht sarkastista ja usein vitsailen itsestäni ja omasta elämäntilanteesta. Olen myös tehnyt tietoisen päätöksen, etten IKINÄ aloita lausetta "sä oot.../teet aina..." ja jatka sitä negatiivisesti. Esimerkiksi keväällä tapailin miestä, joka sanoi minulle jatkuvasti että "sä oot tollanen..." ja "sä teet aina...". Tarpeeksi kuunneltuani kysyin mieheltä, että kun hän on nyt noin 500 kertaa sanonut minun olevan sitä ja tätä, niin montakohan kertaa HÄN on kuullut ko. lauseita minun suustani. Mies meni hiljaiseksi ja sanoi, ettei kertaakaan. Se siitä lyttäämisestä. Ja jos sanon miehelle esin leffaa valitessa suoraan, että mitä elokuvia EN halua nähdä, niin onko se mielstäsi lyttäämistä?? Idiotti. Se, että uskaltaa seistä omien mielipiteidensä takana ja puolustaa sekä iteään että lähimmäisiään, ei tee kenestäkään törkuturpaan. Jos ei tykkää kengänjäljistä naamalla, niin miksi pitäisi maata lattialla... -7

Plus että olen vast´ikään kasvanut tähän että asiat voi sanoa rehllisesti, ei tarvitse mielistellä. Mutta täälläpä siitä ollaankin näköjään suurimmissa määrin erimieltä ja leimataan loukkaavaksi ja lyttääjäksi jota en todella ole lähimainkaan. Ap

Ja sen tekeekin ihan mielellään, koska ystäville tahtoo hyvää mieltä. "Kaunis keittiö" (=vaikka olisi ruma) jne.

Sellaisia ikäviä ja erimielisiä ihmisiä on ihan riittävästi sitten muutenkin työpaikoilla ja kaupan kassajonoissa.