Uskomatonta!! Lähiäiti ei päästä
miehen lapsia meille vaikka sopimuksessa on että viettävät joka toisen joulun isällään.
Mies muutti juuri minun sekä lapsieni luokse ja hänen lapset ovat tavanneet minut monesti. Äidille ei olla suhteesta kerrottu koska tiedossa on että ei pidä minusta.
On uhkaillut lähtevänsä lapsien kanssa Pohjoiseen koko joululomaksi niin ettei mies pääsisi näkemään heitä ollenkaan. Ja kaikki tämä vain siksi että minä ja mies muutimme yhteen.
Aivan raivostuttava ämmä. Kiva miehen alkaa nyt joulun alla tästäkin tappeleen.
Kommentit (194)
ja haluaa vaikeuttaa lasten elämää.
ja kuinka paljon tapahtuu lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä kun lapset on annettava isälle ja äitipuolelle.
Miksi aina ensimäisenä ajatellaan, että äiti haluaa tehdä kiusaa. Kyllä äiti haluaa suojella lapsiaan, mutta kukaan ei usko.
Tuollaiset naiset kuin ap ovat hyviä manipuloimaan ja puhumaan ihmiset puolelleen ja sitten saakin miehen lapsille tehdä mitä tahansa kun kukaan ei usko heidän äitiään.sellaiselle naiselle jouluksi, kenen henkilöllisyyden mies on lasten äidiltä piilotellut. Miettikää nyt itse. Olette eronneet ja sopineet, että lapset menee isälleen. Sitten ilmenee, että iskä on muuttanut uuden naisen kanssa yhteen ja iskä ei suostu sanomaan kuin naisen etunimen. Sitten paljastuu kuka se on ja äiti haluaa viedä lapset Lappiin pakoon. Jotain omistuista tässä on, koska äiti haluaa suojella lapsiaan naiselta, kenen henkilöllisyyden isä halusi peitellä. Älkää unohtako Eerikaa. Siinäkin äiti halusi lapsen pois, mutta ei saanut kun kaikki uskoi isää ja äitipuolta ja lopuksi lapsi tapettiin.
Että olisiko äidillä mielessä pelkkä kiusanteko. Siltä pahasti nimittäin vaikuttaa, ettei halua muuta kuin kiusata lasten isää ja lapsia.
Tällä hetkellä vain näette mörköjä joka puolella ja teidän mielestänne jokainen isä on eronnut sen takia koska haluaa uuden puolison kanssa hyväksikäyttää lapsiaan...
Joopasen joo.
Eiköhän tässä maassa vielä suurinosa ihmisistä ole ihan normaaleja.
Kun tätä ketjua lukee ja katsoo ap:n vastaukset, (ilman omia sairaita olettamuksia) saa kuvan, että äiti tekee vain kiusaa koska mies on muuttanut yhteen naisen kanssa, jonka kanssa miehellä oli lyhyt suhde ennen eroa.
Eli loukattu nainen kiukuttelee.
Sitä tapahtuu paljon useammin kuin tuota hyväksikäyttöä.
Kyllä tuollaisesta itsekukin loukkaantuu, mutta sitä ei vain lasten kustannuksella sitten näytetä.
Mikä ihmeen pakko on saada lapset tänä jouluna teille? Tää petturi-ukkokin olisi voinut ajatella vaimoansa, lasten OMAA äitiä. Että sillä voi kenties olla kurja olo, että sanotaan nyt lapsille että voivat sitten seuraavana jouluna tulla teille. Että jos nyt olisitte tämän joulun äitinne kanssa ja vaikka pyhinä nähtäisiin? Mutta ei, ei käy.
Tai ehkä fiksuinta olisi se että tää ukko menisi äidin kotiin ja aatto vietettäisiin sielä yhdessä. Näinhän ns. ammatttilaisetkin suosittelee!!! Se olisi lapsille KAIKISTA parhain ratkaisu. Nythän lapset tulevat kokemaan ehkä jollain tavalla ikävänkin joulun kun omaa äitiä ei ole samassa paikassa ja lapset ovat vieraiden lasten ja naisen luona...
Että lapset ovat joulun isällään ja sitten perua se näin lähellä joulua. Tuo on silkkaa kiusaamista ei mitään muuta.
Meillä on ruuat tehtynä, lahjat ostettuna, vieraat kutsuttuna ja kaikki ollaan jo suunniteltu sekä lapsille kerrottu.
Ja se nyt ei mene niin että yksi ihminen luulee mielivaltaisesti voivansa päättää ja perua päätöksiä miten sattuu.
Ap
Tarvittaessa poliisi hakee jatkossa lapset.
Minulla on kokemusta siitä, että mikään poliisi ei todellakaan lähde lapsia hakemaan ainakaan, jos lapset eivät ITSE halua lähteä isälleen. Tai siis jos äiti saa lapsen hakutilanteessa itse ilmoittamaan isälleen, ettei halua lähteä.
Voisin kirjoittaa pitkän tarinan oikein klassisesta vieraannuttamisesta, johon eräs ex-vaimo on syyllistynyt. Tämä on tapahtunut (ja tapahtuu) Tuusulassa.
Tämäkin rouva oikein kirjallisesti ilmoitti, että tulee tekemään kaikkensa katkaistakseen lapsen välit isäänsä. Syynä oli kosto rahasta (mies oli hyvätuloinen). Lapsi oli tuolloin 7-vuotias. Tällä, kuten millään muulakaan naisen riehumisella ei ollut mitään vaikutusta minnekään instansseihin vaan äiti on saanut myös toteuttaa tätä rauhassa. Puhui sosiaaliviranomaiset puolelleen heti kättelyssä tottakai, kun on niin mukava ja lipevä. Käänsi kaikki asiat päälaelleen niinkuin sellaisilla on tapana.
Idea vieraannuttamisessa on se, että lapsi "ei halua" tulla sopimuksen mukaisiin tapaamisiin. Joskus miehen yrittäessä hakea lasta nainen oli lapsen kanssa autossa eikä avannut auton ovea, joskus ei oltu kotona lainkaan, joskus ulko-oveen oli kiinnitetty lapsen kirjoittama lappu, jossa luki, että ei halua tulla. Joskus lapsella oli järjestetty kaveri kylään tai muuta ohjelmaa. Lapsi oli 8-vuotias, kun tapaamiset loppuivat täysin.
Idea on myös siinä, että äiti väitti, että "lapsi pelkää" isäänsä. Tämäkin oli tietysti täysin perätön väite. Helpompi tuossa tilanteessa on isälle luovuttaa.
Juttuun kuului ainakin meillä vielä isän kiusaaminen syytöksin, että isä ei muka välitä lapsesta. Ja jatkuva tekstiviestikiusaaminen myös, kun esimerkiksi "pihalla käyminen ei riitä".
Ja niin edelleen. Tilanne on jatkunut 4 vuotta. Tapaamisia on hyvin lyhyesti ja harvakseltaan.
Kiusaaminen on nykyisin lieventynyt satunnaisiin tekstiviesteihin siitä, kun lapsi kuulemma kärsii siitä, että isä "ei välitä".
Ulkopuolisille tuo nainen esittää unelmaäitiä, loistaa alueensa asukasyhdistyksen puheenjohtajana, hänellä on laaja ystävä- tuttavaverkosto joille mustamaalaa miestä. Tekisipä mieli kertoa tarkemminkin, niin saisitte AV:lla lukea, miten ulkokultainen kuva tällaisella ilmiselvällä narsistivieraannuttajalla voi olla...
niin että exän uusi puoliso pitää hyväksyä äitipuoleksi ja saman katon alle lasten kanssa vaikka tämä olisi millainen tahansa? Eli jos isä on kunnollinen ja uusi äitipuoli vaikka alkoholisti niin se pitää vaan hyväksyä kun eihän siitä äitipuolesta mitään huoltajaa olla tekemässä? Mielenkiinnosta kysyn.
Ap ei vaikuta kyllä yhtään empatiakykyiseltä, lähinnä minustakin naiselta joka on voitonriemuinen miehen valittua hänet ja tuossa ajassa kyse on todellakin valinnasta, sanoi ap mitä tahansa. Minäkään en haluaisi kevytkenkäistä petturinaista lasteni kanssa saman katon alle asumaan, edes jouluksi, mutta tietysti ja valitettavasti laki ja sopimukset on jo tehty.
Mikä ihmeen pakko on saada lapset tänä jouluna teille? Tää petturi-ukkokin olisi voinut ajatella vaimoansa, lasten OMAA äitiä. Että sillä voi kenties olla kurja olo, että sanotaan nyt lapsille että voivat sitten seuraavana jouluna tulla teille. Että jos nyt olisitte tämän joulun äitinne kanssa ja vaikka pyhinä nähtäisiin? Mutta ei, ei käy. Tai ehkä fiksuinta olisi se että tää ukko menisi äidin kotiin ja aatto vietettäisiin sielä yhdessä. Näinhän ns. ammatttilaisetkin suosittelee!!! Se olisi lapsille KAIKISTA parhain ratkaisu. Nythän lapset tulevat kokemaan ehkä jollain tavalla ikävänkin joulun kun omaa äitiä ei ole samassa paikassa ja lapset ovat vieraiden lasten ja naisen luona...
Että lapset ovat joulun isällään ja sitten perua se näin lähellä joulua. Tuo on silkkaa kiusaamista ei mitään muuta. Meillä on ruuat tehtynä, lahjat ostettuna, vieraat kutsuttuna ja kaikki ollaan jo suunniteltu sekä lapsille kerrottu. Ja se nyt ei mene niin että yksi ihminen luulee mielivaltaisesti voivansa päättää ja perua päätöksiä miten sattuu. Ap
-kuinka kauan sitten sinulla ja miehelläsi oli suhde?
-kuinka kauan sitten miehesi erosi ex-vaimostaan?
-kuinka kauan olette seurustelleet?
-kuinka kauan olette asuneet yhdessä?
Jos kyse on vuosista, niin lasten äiti vaikuttaa tekevän kiusaa. Jos kyse on kuukausista, hän ei ole varmaankaan saanut asiaa vielä käsiteltyä, ja teidän pitäisi antaa hänelle aikaa. Toki lasten pitää isäänsä tavata mutta ei sitä kukaan halua antaa lapsiaan vieraalle tai "huonoksi tiedetylle" henkilölle kylään oli joulu tai ei.
En ymmärtänyt miksi peittelitte yhteenmuuttoanne? Kyllähän se miehen exällä kuitenkin joskus tulisi selviämään. Onko hänelle nyt samaan aikaan selvinnyt että mies on muuttanut sinun kanssasi yhteen ja lapset viettäisivät sinun kanssasi joulua?
Jos on sovittu että lapset viettävät joulun miehen kanssa, niin on aivan eri tilanne että yhtäkkiä kuvioissa on miehen entinen salarakas lapsineen esittämässä miehen vanhemmille sitä perinteistä joulua. Kaikki äidit varmasti samassa tilanteessa haluavat suojella lapsiaan tuollaiselta tilanteelta, varsinkin jos uutta naista on piiloteltu ja salattu ex-vaimolta.
Ei tarvitse olla mustis vaan ihan tervejärkinen nainen käyttäytyy noin ja suojelee lapsiaan vastaavassa tilanteessa, varsinkin kun ap:n empatiakyky näyttää olevan aika vähissä. Jos uusi nainen on noin kylmä, miten mahtaa käydä lapsiparkojen joulunvieton uuden äitipuolen kanssa?
ja äiti luulee, että lapset menevät vain isälleen, en minäkään suostuisi tuollaiseen.
Ap turhaan itkee, että jouluvalmistelut on tehty ja ruoat ostettu. Onhan teitä sinä ja mies ja miehen vanhemmat ja lapsesi syömässä ja viettämässä joulua. Miksi haluat siihen välttämättä miehen lapset.
Vahingonilo ja halu näpäyttää. Sitä se on. Kosto siitä, että mies palasi eka kerralla vaimonsa tykö kun sinä panit ehdot, joko tai. Nyt miehen olet saanut ja haluat näpäyttää vaimoa, että ähäkutti, etpä tiennyt kenen luo kakarasi tulevat joulua viettämään.
ap oli laittanut ehdot, että hän tai tämä lasten äiti. Mies oli tunnustanut kotona ja palannut vaimon luo.
Nyt eronnut ja muuttanut ap.n luo salaa ex-vaimoltaan.
Mietipä tätä kuviota. Ap oikein tihkuu vahingoniloa ja uhkailee poliisihässäköillä. Nauttisi varmaan jos poliisit repisivät itkevät lapset äidin luota.
-kuinka kauan sitten sinulla ja miehelläsi oli suhde? -kuinka kauan sitten miehesi erosi ex-vaimostaan? -kuinka kauan olette seurustelleet? -kuinka kauan olette asuneet yhdessä? Jos kyse on vuosista, niin lasten äiti vaikuttaa tekevän kiusaa. Jos kyse on kuukausista, hän ei ole varmaankaan saanut asiaa vielä käsiteltyä, ja teidän pitäisi antaa hänelle aikaa. Toki lasten pitää isäänsä tavata mutta ei sitä kukaan halua antaa lapsiaan vieraalle tai "huonoksi tiedetylle" henkilölle kylään oli joulu tai ei. En ymmärtänyt miksi peittelitte yhteenmuuttoanne? Kyllähän se miehen exällä kuitenkin joskus tulisi selviämään. Onko hänelle nyt samaan aikaan selvinnyt että mies on muuttanut sinun kanssasi yhteen ja lapset viettäisivät sinun kanssasi joulua?
yleensä niissä sopimuksissa on hieman tarkemmin.
Jos olisin tuo exä, lähtisin lasten kanssa muualle. Siitä saa sakot vasta sitten, kun mies vie asian oikeuteen.
ja haluaa vaikeuttaa lasten elämää.
ja kuinka paljon tapahtuu lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä kun lapset on annettava isälle ja äitipuolelle.
Miksi aina ensimäisenä ajatellaan, että äiti haluaa tehdä kiusaa. Kyllä äiti haluaa suojella lapsiaan, mutta kukaan ei usko.
Tuollaiset naiset kuin ap ovat hyviä manipuloimaan ja puhumaan ihmiset puolelleen ja sitten saakin miehen lapsille tehdä mitä tahansa kun kukaan ei usko heidän äitiään.sellaiselle naiselle jouluksi, kenen henkilöllisyyden mies on lasten äidiltä piilotellut. Miettikää nyt itse. Olette eronneet ja sopineet, että lapset menee isälleen. Sitten ilmenee, että iskä on muuttanut uuden naisen kanssa yhteen ja iskä ei suostu sanomaan kuin naisen etunimen. Sitten paljastuu kuka se on ja äiti haluaa viedä lapset Lappiin pakoon. Jotain omistuista tässä on, koska äiti haluaa suojella lapsiaan naiselta, kenen henkilöllisyyden isä halusi peitellä. Älkää unohtako Eerikaa. Siinäkin äiti halusi lapsen pois, mutta ei saanut kun kaikki uskoi isää ja äitipuolta ja lopuksi lapsi tapettiin.
Että olisiko äidillä mielessä pelkkä kiusanteko. Siltä pahasti nimittäin vaikuttaa, ettei halua muuta kuin kiusata lasten isää ja lapsia.
Ensin äiti ehdottaa että lapset on joulun isän ja tämän uuden puolison luona. Sitten kun selviää, että puoliso onkin henkilö, josta äiti ei pidä, perutaan koko juttu. Kaiken lisäksi uhataan viedä lapset pohjoiseen, ettei isä näe heitä koko jouluna. Ikävä kyllä tällainen vieraannuttaminen on aika helppoa, jos lapset on pieniä. Ap:han vielä kertoi, että lapset tulisivat heille mielellään.
Ei tässä ap kostoretkellä ole. Kyllä muakin vituttais katsoa tollasta persetouhua vierestä.
Ja mistä ihmeestä jengi vetää nää hyväkskäyttö ja pahoinpitelyjutut tähän! Ne nyt on kuitenkin onneksi todella harvinaisia äärimmäistapauksia. Isän naisystävän salailu johtui siitä, että isällä oli ollut suhde tähän avioliiton aikana. Ap ja miehensä varmastikin arvasivat, että äidin reaktio on tämä. Toimivat siis ihan järkevästi.
Voi jättää kommentoimatta.
Olen kirjoittanut että mies valitsi vaimonsa mutta haki eroa kahden kuukauden päästä. HAKEE EROA EI OLE SAMA AIA KUIN MUUTTO MINUN LUOKSENI TAI EDES SEURUSTELUN ALOITUS MINUN KANSSANI.
Jos ei pysty tämän vertaa ymmärtämään niin ei tarvii vastata tähän ketjuun.
Ap
ap oli laittanut ehdot, että hän tai tämä lasten äiti. Mies oli tunnustanut kotona ja palannut vaimon luo.
Nyt eronnut ja muuttanut ap.n luo salaa ex-vaimoltaan.Mietipä tätä kuviota. Ap oikein tihkuu vahingoniloa ja uhkailee poliisihässäköillä. Nauttisi varmaan jos poliisit repisivät itkevät lapset äidin luota.
ap oli laittanut ehdot, että hän tai tämä lasten äiti. Mies oli tunnustanut kotona ja palannut vaimon luo.
Nyt eronnut ja muuttanut ap.n luo salaa ex-vaimoltaan.Mietipä tätä kuviota. Ap oikein tihkuu vahingoniloa ja uhkailee poliisihässäköillä. Nauttisi varmaan jos poliisit repisivät itkevät lapset äidin luota.
Lapset HALUAVAT mennä isänsä ja äitipuolensa luokse jouluna!
riita poikki ja ratkaisu on tässä:
Kutsutte äidin myös viettämään joulua kanssanne. En edes tunne olevani ap:n puolella asiassa mutta lapsillehan tämä olisi paras kun mitään sopimuksia ei rikota ja lapset saavat viettää joulua myös äidin kanssa. Pyyntö pitää tosin esittää hyvin sovittelevasti ja pahoitella salailua sun muuta mutta pidemmän päälle lapsille on parasta että aikuiset rakentavat jonkinlaisen aikuismaisen suhteen keskenään. Tehän olette tavallaan yhtä suurta perhettä! Eli kerrotte äidille että toivotte myös hänen tulevan viettämään joulua kanssanne koska joulu on perhejuhla ja lapsille tärkeää olla molempien vanhempien kanssa. Jotenkin kuitenkin luulen että ap ei tähän kykene ja pelkää liikaa miehen arvioivan ja vertailevan näitä "vaimojaan." Petturimies kun on kyseessä.
Toiseksi paras vaihtoehto on että lapset viettävät joulun äidillään ja isä menee sinne mukaan. Ap:llahan ei ole lapsia miehen kanssa? Tämäkin olisi huikean sovitteleva ja aikuismainen ele ap:lta ja mieheltä. Mitä väliä sillä on jos jotain jouluruokia on jo tehty vai onko niitä lapsia joku armeijallinen vai? Ehkä jouluruokien tason takia tämä voisi olla hyvä vaihtoehto, jos äiti osaa tarjota tuoreempaa ruokaa lapsilleen? Oikeasti, sinä olet ap ulkopuolinen kuitenkin tässä asiassa, haittaa vaan aiheutat jos omia oikeuksiasi vaadit.
ja toivottavasti joku linkittää tämän ketjun miehelle. Voipi olla joulun tunnelmat pilalla kun mies näkee tämän retostelun. Noista ap:n faktoista on erittäin helppo tunnistaa.
tarkasti nää kommentit läpi? pariskunta on eronnut 2 kk sitten ja nyt muuttanut mies uuden kanssa yhteen. jos onkin äiti puhelimessa uhannut ettei päästä en yhtään ihmettelisio. nainen voi olla murheen murtama ja kriiisiavun tarpeessa, se että vielä lapset lähtee jouluksi voi tuntua viimeiseltä naulallta arkkuun. kukaan normaali nainen ei lähtisi tänne palstalle ulisemaan miehensä puolesta asiasta joka saattaisi rauhallisen keskustelun jälkeen ratketa kivuttomasta, ilman ap:ta joka ei kuulu asiaan.
Eikös tuo sanonut, että aapeella ja exällä oli lyhyt suhde, mies palasi vaimonsa luo, mutta erosi kahden kuukauden päästä. Tämän jälkeen ap ja mies aloottivat uudelleen, mutta missään ei sanota, että erosta olisi kaksi kuukautta aikaa.
Ehkä jouluruokien tason takia tämä voisi olla hyvä vaihtoehto, jos äiti osaa tarjota tuoreempaa ruokaa lapsilleen?
Mitäköhän tällä meinasit? Siis pakkoko on kaikesta mollata... Kohta kai alat arvostelemaan APn kodin siisteyttä, siitäKÄÄN mitään tietämättä? Häpeäisit ihmissaasta!
ap oli laittanut ehdot, että hän tai tämä lasten äiti. Mies oli tunnustanut kotona ja palannut vaimon luo. Nyt eronnut ja muuttanut ap.n luo salaa ex-vaimoltaan. Mietipä tätä kuviota. Ap oikein tihkuu vahingoniloa ja uhkailee poliisihässäköillä. Nauttisi varmaan jos poliisit repisivät itkevät lapset äidin luota.
Lapset HALUAVAT mennä isänsä ja äitipuolensa luokse jouluna!
Miehesi jätti vaimolleen kertomatta et uusi äitipuoli on se sama salarakas joka rikkoi avioliiton.