Uskomatonta!! Lähiäiti ei päästä
miehen lapsia meille vaikka sopimuksessa on että viettävät joka toisen joulun isällään.
Mies muutti juuri minun sekä lapsieni luokse ja hänen lapset ovat tavanneet minut monesti. Äidille ei olla suhteesta kerrottu koska tiedossa on että ei pidä minusta.
On uhkaillut lähtevänsä lapsien kanssa Pohjoiseen koko joululomaksi niin ettei mies pääsisi näkemään heitä ollenkaan. Ja kaikki tämä vain siksi että minä ja mies muutimme yhteen.
Aivan raivostuttava ämmä. Kiva miehen alkaa nyt joulun alla tästäkin tappeleen.
Kommentit (194)
aikuisia aikuisia. Ei mitään juonittelevia ja salailevia liittolaisia, jotka tekevät niinkuin kakarat kiusaa sille kolmannelle osapuolelle.
Jos olisitte ap olleet avoimesti liikkeellä ja lasten äidillä olisi ollut rauhassa aikaa sulatella teidän petosta, niin tämä joulukin olisi jo selvä juttu, eikä tarvisi siitä riidellä.
Vaikka naama ei miellytä, niin lasten takia välit pitää olla sopuisat ja rehelliset.
Minutkin vaihdettiin toiseen naiseen ja hän oli juuri samanlainen kuin sinä. Ensin salailtiin, että mitään naista on olemassakaan, mutta sitten meinattiin aloittaa kotileikki lasteni kanssa.
Lapset eivät lähteneet täältä minnekkään, ennenkuin sain kasvoista kasvoihin tavata tuon naisen. On se nyt kumma, että aikuiset ihmiset eivät pysty ottaa vastuuta käytöksestään, mutta ovat vaatimassa toisen lapsia luokseen ja ottavan heistä osavastuun.
Eksän kanssa ollaan loistavissa väleissä ja tapaamiset ja niiden muutokset saadaan aina sovittua sulassa sovussa. Mutta tuo kasvonsa menettänyt nyksä ei vieläkään pysty olla kanssani missään tekemisissä. Ei anna mm. puhelinnumeroaan minulle, vaikka on joskus täysin vastuussa lapsistani miehen ollessa viikonloppuna jokusen tunnin töissä.
Jännä juttu, kun hänelläkin, aivan niinkuin ap:lla on omia lapsia, mutta silti käyttydytään kuin pahaiset kakarat. Tuskin hekään lapsiaan tuntemattomalle ihmiselle tyrkkäävät hoitoon, varsinkaan jouluna.
millainen olet, mutta olen itse ollut vähän samanlaisessa tilanteessa, eli ex-mies muutti uuden aisen ja taman lasten luo, minä sain tietää vaan naisen etunimen, ja asuinalueen, kyllä mulle ihan lastensuojeluviranomaiset sanoi, että ei pidä lapsia kys. paikkaan päästää, kyllä mun on äitinä ja lasten lähihuoltajana oltava tietoinen KENEN luona, ja MISSÄ mun lapset viettää aikansa, kun ovat isänsä luona.Nykyään on tosiaan tullut noita äitipuolia esille jos minkälaisia, onko vaikeuksia ymmärtää tätä?
mahoja ja vihaa miehiä ja keksii kaikenlaisia tekosyitä, miten lapset saisi erotuettua isästään. Varsinkin kuten ap.n tapauksessa isä on löytänyt ihanan ja kauniin ja nuoren naisen itselleen, kenen kanssa on seurustellut jo naimisissaoloaikana. Nyt miehelle pitää kostaa ja mies ei saa uuden vaimonsa kanssa viettää ydinperhejoulua, vaan exä haluaa erottaa lapset isästään.
Pidä ap pääsi ja hommatkaa lapset vaikka poliisien kyydillä. Exä on joku kuivapillu, joka haluaa kiusata miestään. Pidä pintasi, äläkä anna miehen ax-vaimon pilata jouluanne.
millainen olet, mutta olen itse ollut vähän samanlaisessa tilanteessa, eli ex-mies muutti uuden aisen ja taman lasten luo, minä sain tietää vaan naisen etunimen, ja asuinalueen, kyllä mulle ihan lastensuojeluviranomaiset sanoi, että ei pidä lapsia kys. paikkaan päästää, kyllä mun on äitinä ja lasten lähihuoltajana oltava tietoinen KENEN luona, ja MISSÄ mun lapset viettää aikansa, kun ovat isänsä luona.Nykyään on tosiaan tullut noita äitipuolia esille jos minkälaisia, onko vaikeuksia ymmärtää tätä?
... tai oikeusaputoimistoon, jos on oikeusapuun oikeutettu. Oikeuden kautta voi hakea tapaamisia estävälle lähivanhemmalle uhkasakkoa.
Kyse on ennen kaikkea lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin, ja se menee toisen vanhemman kiusaamisoikeuden edelle.
Toisen vanhemman perhesuhteiden muutos ei oikeuta toista vanhempaa estämään tapaamisia tai jättämään lapsia palauttamatta tapaamisilta.
Jos etävanhempi toimii tavalla, joka vaarantaa lapsen hengen tai terveyden tai on haitaksi lapsen kehitykselle, lähivanhempi voi hakea valvottuja tapaamisia. Aloittajan tapauksessa mistään tällaisesta ei kuitenkaan näyttäisi olevan kyse.
Lastenvalvojalla ei ole oikeutta tehdä mitään päätöksiä. LV voi ottaa tapaamisia estävään vanhempaan yhteyttä ja kehottaa tätä noudattamaan lainvoimaista sopimusta. Ainoastaan oikeusistuin voi kuitenkin määrätä uhkasakon.
... usein jo kirje asianajajalta saa tapaamisia estävän vanhemman miettimään tekoaan ja se tehoaa ilman mitään muita toimia.
Tsemppiä Ap, tiedän miltä tuntuu, olin itse hieman vastaavanlaisessa tilanteessa 10 vuotta sitten. Nyt lapset ovatkin riittävän vanhoja ja alkaneet yksi toisensa jälkeen äänestää jaloillaan ja muuttaneet meille.
... tai oikeusaputoimistoon, jos on oikeusapuun oikeutettu. Oikeuden kautta voi hakea tapaamisia estävälle lähivanhemmalle uhkasakkoa.
Kyse on ennen kaikkea lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin, ja se menee toisen vanhemman kiusaamisoikeuden edelle.
Toisen vanhemman perhesuhteiden muutos ei oikeuta toista vanhempaa estämään tapaamisia tai jättämään lapsia palauttamatta tapaamisilta.
Jos etävanhempi toimii tavalla, joka vaarantaa lapsen hengen tai terveyden tai on haitaksi lapsen kehitykselle, lähivanhempi voi hakea valvottuja tapaamisia. Aloittajan tapauksessa mistään tällaisesta ei kuitenkaan näyttäisi olevan kyse.
Lastenvalvojalla ei ole oikeutta tehdä mitään päätöksiä. LV voi ottaa tapaamisia estävään vanhempaan yhteyttä ja kehottaa tätä noudattamaan lainvoimaista sopimusta. Ainoastaan oikeusistuin voi kuitenkin määrätä uhkasakon.
että äiti ei tiedä uudesta naisesta mitään ja lastensuojeluviranomaisetkin ohjeistavat tässä tilanteessa, että on lasten etu ettei äiti päästä lapsiaan sellaiseen paikkaan, jonka kaikkia aikuisia ei ole edes tavannut tai tietää ehkä vaan etunimen.
Sitäpaitsi äitipuoli ei voi vaatia yhtään mitään, joten koko keskustelu on ihan turha.
Lasten äiti ei edelleenkään ole ainoa vanhempi lapsille. On myös se isä.
Ikävä tuottaa pettymys, mutta myös isän arvio uudesta puolisostaan riittää. Äiti ei ole se, joka määrää kaikesta kaiken.
Lapsilla on yleensä 2 huoltajaa, ei yksi joka määrää kaikesta.
Jos vanhemmat ovat allekirjoittaneet sopimuksen tapaamisista ja se on hyväksytty lastenvalvojalla tai oikeudessa, se on lainvoimainen (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta) ja tapaamiset voidaan panna täytäntöön vastoin toisen vanhemman tahtoa.
Jos olet kiinnostunut, täällä on lisätietoa lain täytäntöönpanosta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960619
Ap ei muuten käsittääkseni väitä olevansa äitipuoli vaan isän avopuoliso. Hän on ottanut asiakseen selvittää asiaa ja olla lasten isälle avuksi.
Jos vanhemmat ovat allekirjoittaneet sopimuksen tapaamisista ja se on hyväksytty lastenvalvojalla tai oikeudessa, se on lainvoimainen (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta) ja tapaamiset voidaan panna täytäntöön vastoin toisen vanhemman tahtoa.
Jos olet kiinnostunut, täällä on lisätietoa lain täytäntöönpanosta: <a href="http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960619" alt="http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960619">http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960619</a>
Ap ei muuten käsittääkseni väitä olevansa äitipuoli vaan isän avopuoliso. Hän on ottanut asiakseen selvittää asiaa ja olla lasten isälle avuksi.
Asia ei kuulu hänelle. Ja ap voisi käyttää järkeään tässä tilanteessa, vaikka laki sanoisi mitä. Kamalan kylmiä naisia täällä, toivottavasti joudutte antamaan lapsenne joulua viettämään jonkun täysin vieraan naisen hoiviin joskus.

No jaa, enköhän itse luottaisi eksäni arviointiin uudesta puolisostaan :)
Eihän tässä olekaan kyse ap:sta tai äidistä, vaan siitä ettei lapset pääse isänsä luokse.
Onhan se isäkin siellä paikalla eikä pelkästään ap ja hänen lapsensa.
...että laki voittaa AV-mammojen harmituksen ja lapsen tapaamisoikeus ajaa äidin kiusantekohalujen edelle.
Deal with it, mammat!
Asia ei kuulu hänelle. Ja ap voisi käyttää järkeään tässä tilanteessa, vaikka laki sanoisi mitä. Kamalan kylmiä naisia täällä, toivottavasti joudutte antamaan lapsenne joulua viettämään jonkun täysin vieraan naisen hoiviin joskus.
No jaa, enköhän itse luottaisi eksäni arviointiin uudesta puolisostaan :)
Eihän tässä olekaan kyse ap:sta tai äidistä, vaan siitä ettei lapset pääse isänsä luokse.
Onhan se isäkin siellä paikalla eikä pelkästään ap ja hänen lapsensa.
Ja maksaisin sen mielelläni. Mutta joulua ei lapseni tuollaisen naisen seurassa viettäisi, ja isänkin arviointikyky on hieman kyseenalainen, jos ei tilannetta ymmärrä.
Kyllä se nyt vaan kuuluu myös AP:lle, keitä hänen kotiinsa tulee jouluna kylään.
Ja tokihan lasten visiitit kuuluvat ja näkyvät sille toisellekin puolisolle, kun samaa kotia asutaan. Kysehän on uusPERHEestä.
Vaikka lasten äitiä miten harmittaisi, laki on lasten ja isän puolella tässä.
Voitte hakea lapset aatoksi teille ja äiti ei voi sitä mitenkään estää!
tietysti voitte hakea. Saattaa olla, että lapset ei ole kotona.
Asia ei kuulu hänelle. Ja ap voisi käyttää järkeään tässä tilanteessa, vaikka laki sanoisi mitä. Kamalan kylmiä naisia täällä, toivottavasti joudutte antamaan lapsenne joulua viettämään jonkun täysin vieraan naisen hoiviin joskus.
No jaa, enköhän itse luottaisi eksäni arviointiin uudesta puolisostaan :)
Eihän tässä olekaan kyse ap:sta tai äidistä, vaan siitä ettei lapset pääse isänsä luokse.
Onhan se isäkin siellä paikalla eikä pelkästään ap ja hänen lapsensa.Ja maksaisin sen mielelläni. Mutta joulua ei lapseni tuollaisen naisen seurassa viettäisi, ja isänkin arviointikyky on hieman kyseenalainen, jos ei tilannetta ymmärrä.
Hän on kertonut muuttaneensa uuden puolisonsa kanssa yhteen. Näin ex on siitä tiennyt.
Hänen ongelma onkin katkeruus kun sai tietää KUKA se nainen on. Eli ei ilmeisesti ihan täysin outo ihminen ole, koska ex tietää ap:n.
Jos sinä olisit valmis vaarantamaan lähiäitinä olosi tuollaisen takia, niin sitten tekisit niin. Ongelmiahan siitä sinulle tulisi jos alkaisit pelleilemään.
Loppujen lopuksi, jos isä oikeasti haluaa lastensa kanssa viettää aikaa lähiäidistä huolimatta, hän saa kyllä sen tehtyä. Ja lähiäiti tekee itselleen vain hallaa aiheuttamalla ongelmia isän ja lasten välille.
Täällä ollaan valmiita maksamaan tuhansia euroja vain siitä, että saisi tehdä kiusaa omalle lapselleen.
Koittakaa nyt hyvät naiset muistaa, että se toinen aikuinen ei ihan oikeasti kärsi näistä tapaamisten estämisistä läheskään niin paljoa kuin pieni lapsi. Tämä on asia mitä en koskaan voi käsittää, miten vanhempi voi estää lasta tapaamasta toista vanhempaansa?
Tässäkään tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse mistään narkkarifaijsta - jos lapselle oikeasti olisi haittaa tapaamisista, kuka tahansa aidosti huolissaan oleva ja lapsensa parasta haluava äiti olisi jo hakenut valvottuja tapaamisia. Nyt kyse on silkasta kiusanteosta ja oman katkeruuden purkamisesta omaan lapseen.
Aika sydämetöntä ap:n vaatia itselleen miehen lapsia, kun mukana on myös omat lapset ja miehen vanhemmat. Lasten äiti jätetään yksin viettämään joulua.Kukaan äiti ei halua antaa lapsiaan sellaisen naisen luo, joka on ollut suhteessa naisen aviomieheen ja aiheuttanut avioeron. Ja sitten äidille ei edes ole kerrottu että nainen asuu miehen kanssa. Sairasta.
Lähtisin ehdottomasti lasten kanssa jouluksi pois, kestäisi jonkun aikaa etsiä meidät ja sakot maksaisin enemmän kuin mielelläni tässä tilanteessa.

Joka tapauksessahan lähiäiti joutuisi olemaan joka toisen joulun yksin ilman lapsiaan. Sopimuksen kun oli tehnyt.
Ei olisi suostunut mihinkään sopimuksiin jos ei halua lasten näkevän isäänsä.
Se on vähän turha jälkikäteen itkeä asiaa.
Ja kannattaa muistaa, että jokainen kertoo tarinansa niin, että se oma osuus on mahdollisimman hyvän kuuloinen ja aina mustamaalataan sitä toista osapuolta. Kannattaa olla kriittinen lukemansa suhteen :)
AP:llä ei pitäisi olla mitään sanottavaa tähän asiaan, koska se ei hänelle kuulu. Asia on miehen ja sen miehen ex:n välinen.
Viimeaikaisten äitipuoliuutisten valossa mä ymmärrän täysin epäluulot miehen nykyistä kohtaan. Varsinkaan kun tämä ei kuulosta mitenkään miellyttävältä ihmiseltä ja ollut osasyynä eroon.
Ymmärrän sua ap, mutta toisaalta pakko tarttua tuohon edellä lainattuun lauseeseen... Siis etkö itse haluaisi tietää, jos lasten toisen kodin olosuhteet muuttuisivat niin radikaalisti, että siellä yhden aikuisen sijasta asuisikin kaksi aikuista? Ja vaikka et haluaisikaan, niin kyllä minusta sinulla olisi oikeus tietää ja ex-miehelläsi velvollisuus kertoa. Ja tässä tapauksessa siis toisinpäin. Mitä väliä tykkääkö toinen asiasta vai ei, mutta minusta aikuisten ihmisten on tällaiset olosuhdemuutokset osattava kertoa.