Nainen, mitä "naisten tapoja" ihmettelet?

Korjaanpa pari asiaa: mieheni lisäksi minulla ei ole koskaan ollut muita miespuolisia ystäviä. Naispuolisia ystäviä on ollut pikkutytöstä kolmekymppiseksi. Ystävyyssuhteet ovat hiipuneet pois.



"Siedän" oikein hyvin naisten seuraa, tulen hyvin toimeen työkavereiden kanssa. Akateemisia eri-ikäisiä naisia, joihin vähintään kaksi listassa mainittua asiaa sopii, moneen lähes kaikki. Minulla on naispuolisia kavereita (miehiä ei ole), eikä tämä suunnaton "naisvihani" näy mitenkään päälle.



Lista ei ole minusta negatiivinen. Minähän en sitä kirjoittanut, mutta huumorintajuttomuus on tietysti aika rankka kommentti. Koska en voi vannoa, että minun huumorintajuni olisi parempi kuin jonkun muun, sanon, että se on erilainen. Listassa olevat asiat ovat niitä, joissa koen poikkeavani useimmista naisista. Tämä on arvoneutraali toteamus, en tiedä onko oma ajattelutapani oikeampi.



En ole koskaan kaivannut ystävyydeltä sellaista kaiken jakamista, ja kaverisuhteissakin törmään siihen, että toinen osapuoli haluaa tunkeutua enemmän yksityiselämääni kuin mitä minä haluan. Minulle myös kerrotaan liian intiimejä asioita. Tässä koen olevani jotenkin epänaisellinen, ja tätä ap kysyi.

Se, että pikku-Fifi on tärkeämpi kuin vaikka oma seurustelukumppani. Muutenkin eläinten liian suuri inhimillistäminen ja muka sen käsittäminen, mitä eläin milloinkin ajattelee.

Se ettei osata pitää kunnolla puoliaan. Kummastelen sitä, vaikka itse olen monissa asioissa juuri sellainen, että annan periksi. Palkka-asioissa olen kyllä oppinut paremmin "miesten tavoille", mutta monissa muissa jutuissa olen yhä ihan liian kiltti ja luotan siihen, että muut jotenkin tajuaisivat olla kilttejä minulle, kun vaan olen itse ensin heille kiltti (esim. työnjako niin töissä kuin kotonakin).

Huomasin tämän, kun aloitin opiskelut naisvaltaisella alalla. Jo alussa kaikki luokassa pariutui jonkun kanssa ja tämän parhaan kaverin kanssa sitten liikutaan koko ajan, käydään vessassa ja syömässä, tehdään kaikki parityöt ja vietetään vapaa-aikakin yhdessä.



Toisiin luokkalaisiin ei oikein haluta edes ihmeemmin ottaa kontaktia, kun se yksi vakibestis on jo heti alussa valittu. Auta armias, jos Milla ja Laura on parhaita kavereita ja menen ehdottamaan Lauralle, että voisiko hän tehdä parityön minun kanssani. Voi sitä paheksunnan ja Millan mustasukkaisuuden määrää, koska senhän pitäisi olla itsestäänselvyys, että Milla ja Laura tekee aina kaiken yhdessä. Tosi rajoittunutta mun mielestä.



Itse oon sellainen, että tykkään mennä ja tulla yksin ilman, että kukaan tietty roikkuu perseessä koko ajan. Lisäksi minusta on kiva, että jos tänään olen istunut Hennan, Sannan, Hannan ja Jennan kanssa ruokailussa, niin seuraavana päivänä voin tehdä parityötä Maijan kanssa ja sitten jutella vaikka Tiinan, Liisan ja Veeran kanssa. Ahdistaisi, jos pitäisi liikkua vain yhden tyypin kanssa.



On miehilläkin varmasti parhaita kavereita, mutta minun näkemyksen mukaan miehet eivät niin tiivisti roiku kiinni bestiksissään. Miesporukat on ehkä isompia ja niihin hyväksytään helpommin muitakin. Ei ole niin tarkkaa, että ketä jengiin kuuluu.

Huomasin tämän, kun aloitin opiskelut naisvaltaisella alalla. Jo alussa kaikki luokassa pariutui jonkun kanssa ja tämän parhaan kaverin kanssa sitten liikutaan koko ajan, käydään vessassa ja syömässä, tehdään kaikki parityöt ja vietetään vapaa-aikakin yhdessä.

Toisiin luokkalaisiin ei oikein haluta edes ihmeemmin ottaa kontaktia, kun se yksi vakibestis on jo heti alussa valittu. Auta armias, jos Milla ja Laura on parhaita kavereita ja menen ehdottamaan Lauralle, että voisiko hän tehdä parityön minun kanssani. Voi sitä paheksunnan ja Millan mustasukkaisuuden määrää, koska senhän pitäisi olla itsestäänselvyys, että Milla ja Laura tekee aina kaiken yhdessä. Tosi rajoittunutta mun mielestä.

Itse oon sellainen, että tykkään mennä ja tulla yksin ilman, että kukaan tietty roikkuu perseessä koko ajan. Lisäksi minusta on kiva, että jos tänään olen istunut Hennan, Sannan, Hannan ja Jennan kanssa ruokailussa, niin seuraavana päivänä voin tehdä parityötä Maijan kanssa ja sitten jutella vaikka Tiinan, Liisan ja Veeran kanssa. Ahdistaisi, jos pitäisi liikkua vain yhden tyypin kanssa.

On miehilläkin varmasti parhaita kavereita, mutta minun näkemyksen mukaan miehet eivät niin tiivisti roiku kiinni bestiksissään. Miesporukat on ehkä isompia ja niihin hyväksytään helpommin muitakin. Ei ole niin tarkkaa, että ketä jengiin kuuluu.

Hauska huomio tästä ketjusta on se, että kun kerrotaan omista, muista naisista poikkeavista ominaisuuksista se:

A) On aivan törkeän hillitöntä itsekehua, jolla lytätään muita naisia

B) Ainakin tulkitaan siekailemattömaksi itsekehuksi, jolloin kiirehditään ketjuun haukkumaan kirjoittajaa

Itsensä inhoaminen eli korkkarit, meikkaus, feikki tuo ja tämä, karvojen poisto...kamalasti vaivaa nainen käyttää muokatakseen kehoaan, jotta mahtuisi johonkin ulkopuolisten asettamaan muottiin.



Naisen käsitys seksistä (ja pornosta..) on sama lässynlää-Harlekiinifantasia, joita löytää markettien pokkariosastoilta kympillä kolme kirjaa. Sanan "rakastelu" ylikäyttö, yöks.

Ehkä ette ole vain vaivaantuneet tutustumaan naisiin syvällisemmin? Mun näkemyksen mukaan loppujen lopuksi todella harva nainen on oikeasti tuollainen.

-ihme avautumiskulttuuri; ystävien kans pitäis aina puhua miehistä, lapsista, anopista, valkovuodoista, ihmissuhteista tai muista henk.koht. asioista

-huumorintajuttomuus

-lapsijutut jatkuvalla syötöllä

-siivous- ja sisustuskilpailu

-tarve olla tyylikäs ja siisti ja kunnollinen

-jatkuva ihmissuhdevatulointi kahvin ja tortun äärellä

No, tän takia mulla ei oo ystäviä.

Tarpeetonta sanoakaan, mutta mies on paras tai pikemminkin ainoa ystäväni.

oletkin nainen. Aika armotonta suhtautumista omaan sukupuoleesi, aivan kuin olisit ainoa laatuasi jonka seuraa voi sietää. Surullista.

Mä oon tuon listan kirjoittanut paska. En jaksa oikeesti tutustua enää kehenkään. Mua niin rassaa se paskanjauhaminen. Ei silti, jos olisin mies, olisin ihan yhtä ärsyttävä ja epäsosiaalinen.

Mua ärsyttää kaikenlainen länkytys epäolennaisista asioista. Tykkään olla yksin. Sosiaalisiksi kontakteiksi riittää kaupan kassa ja joku satunnainen puliukko/-akka kerran päivässä.

Ja voi vittu, että mua ärsyttää just tuollainen "SURULLISTA"-kommentointi. Täs ei ole mitään surullista. Ihan kivaa on näinkin elää.

Jos ap mainitsi naisten tavoiksi bloggajien haukkumisen, lienee selvää, että sana vapaa myös sellaisten piirteiden käsittelyyn, jotka ovat naisille tyypillisempiä kuin miehille (keskustelun kohde voikin sitten olla onko näin vai ei). Jos täytyy olla naisten tapa, joka on kaikille muille naisille tyypillinen, mutta minulle ei, vastaan menstruointi.



En tunne yhtään miestä, joka kääntäisi jokaisen keskustelun omiin lapsiinsa, naisia useampia.

Aika moni asia kolahtaa kohdalleen! Itse vastaan, että se saamarin teennäisyys, kun asioista ei voida oikeasti puhua niiden oikeilla nimillä, pitää sievistellä ja esittää niin saaanan mukavaa ja empaattista, jota ei oikeasti ole... Näkeehän sen piiloaggressiivisuuden määrän jo tällä palstallakin, nih! Onko se "tee itse ja haista vee" livenä sanominen niin vaikeaa?

Tää tekoempaattisuus tökkii ja pahasti.

Katelkaapa nyt vaikka naisten fb-seiniä. Siellä on sydämiä ja "voi muru" -juttuja plus tietty "Elämään eksyneet" -koiranpentupaskafilosofiaa. Oikeesti jokaista kyrsii niin vitusti. Minusta on ehkä maailman ärsyttävintä, jos joku TEESKENTELEE empaattista tai lässyttää mulle. Ihan vois opetella olemaan oma itsensä.

Miks naiset ei uskalla näyttää negatiivisia tunteita avoimesti?

Edes itselle ei uskalleta myöntää, että ollaan kateellisia, pahansuopia tai vihaisia.

Sen sijaan, että vihastuttaisiin, ollaan muka surullisia, huolissaan tai empaattisia. Se on jotain NIIIIIIN rasittavaa!

Siis analysoidaan toisten käytöstä, yritetään löytää siitä piilomerkityksiä ja pohtia, mitä henkilö _oikeasti_ toiminnallaan tarkoitti.

Olen itsekin harrastanut tätä ja harrastan varmasti vieläkin, mutta huomasin tämän tosi naurettavaksi sen jälkeen, kun tutustuin yhteen naiseen, joka tekee tätä jatkuvasti.

Miksi ei voi vain ajatella yksinkertaisesti, että "moikka" tarkoittaa tosiaankin "moikka", eikä siihen liity mitään kummallisempaa, vaikka kuinka se olisi sanottu oudohkolla äänensävyllä. Näin niin kuin kärjistettynä. Elämässä pääsee paljon helpommalla, kun ei turhaan vatvo ja analysoi kaikkea. Yleensä ihmiset vaan toimii tarkoittamatta teoillaan mitään sen ihmeellisempää.

Tää laantuu iän myötä. Liittyy aikuisidentiteetin kypsymiseen ja on

hurjimmillaan siinä 25-30-vuotiaana, silloin kun nuori aikuinen tekee arviota siitä miltä vaikuttaa itsenäisenä ihmisenä muiden silmissä. Omat lapset ja aktiivinen työelämä vähentävät ylianalysointia todella paljon. Se on vaihe jonka työstämisestä on suuresti hyötyä loppuelämän kannalta. Miehille sama itseanalyysivaihe iskee usein vasta viidenkympin tienoilla. t. psykologi

Tuntemani analysoija-nainen oli nelikymppinen, tosin lapseton opiskelija. Itse olen parikymppinen

ja mulla oli tarve analysoida kaikkea teini-iässä, nykyään huomattavasti vähemmän.

Ylianalysointi oli mun mielestä tosi ahdistavaa silloin kun itse luulen sitä harrastaneeni. Iskeeköhän mulle taas 25-30 vuotiaana kova tarve analysoida kaikkea?

Olo oli usein epävarma. Eihän loppujen lopuksi voi ikinä tietää varmuudella, halusiko joku toiminnallaan viestittää jotakin muuta kuin aluksi päälle päin näytti. Nykyään olen alkanutkin kuunnella enemmän toisten ihmisten suoria viestejä, enkä tulkita kaikkia mahdollisia sivumerkityksiä. Ei tule niin vainoharhaista oloa ihmisten suhteen. :D

Toisaalta, olen muuten tylsä akateemikko, joten sallin itselleni tämän paheen :)

"Akateemikko eli akatemian jäsen on Suomessa arvonimi, jonka tasavallan presidentti myöntää erityisen ansioituneille tieteen- ja taiteenharjoittajille. Vuosina 1947—1969 niin sanotussa vanhassa Suomen Akatemiassa oli kaksitoista akateemikon virkaa (neljä luonnontieteellistä, kolme hengentieteellistä, kolme taiteellista, kaksi vaihtuvaa), joiden haltijat velvoitettiin harjoittamaan ja edistämään omaa tieteellistä tai taiteellista alaansa. Vuodesta 1972 akateemikko on ollut valtiollinen arvonimi."

kyllä taas pitää kaikessa päteä. akateemikon sijaan sanon siis tästä lähtien olevani akateemisella alalla. huhhuh.

Mulla ei vaan oo tarvetta sellasiin.

Toki tykkään tavata ystäviäni, mutta vaan 1-2 kerrallaan.

Se että pitää haukkua omaa sukupuoltaan

saadakseen miehiltä hyväksyntää, ihan pahimpia ovat ne naiset jotka julistavat aina olleensa poikatyttöjä ja inhoavansa muiden naisten seuraa.

Jokainen tuntemani aikuinen mies ja nainen on oma yksilöllinen tyyppinsä, en pystyisi lokeroimaan omien tuttavieni perusteella ihmisiä näin ahtaasti.

Ap:n kaltaiset naissovinistit ovat niitä kaikkein säälittävimpiä otuksia. Itsetunto-ongelmia?

Toisaalta, olen muuten tylsä akateemikko, joten sallin itselleni tämän paheen :)

"Akateemikko eli akatemian jäsen on Suomessa arvonimi, jonka tasavallan presidentti myöntää erityisen ansioituneille tieteen- ja taiteenharjoittajille. Vuosina 1947—1969 niin sanotussa vanhassa Suomen Akatemiassa oli kaksitoista akateemikon virkaa (neljä luonnontieteellistä, kolme hengentieteellistä, kolme taiteellista, kaksi vaihtuvaa), joiden haltijat velvoitettiin harjoittamaan ja edistämään omaa tieteellistä tai taiteellista alaansa. Vuodesta 1972 akateemikko on ollut valtiollinen arvonimi."

kyllä taas pitää kaikessa päteä. akateemikon sijaan sanon siis tästä lähtien olevani akateemisella alalla. huhhuh.

Että turha huokailla siellä.

t: joku muu

Toisaalta, olen muuten tylsä akateemikko, joten sallin itselleni tämän paheen :)

"Akateemikko eli akatemian jäsen on Suomessa arvonimi, jonka tasavallan presidentti myöntää erityisen ansioituneille tieteen- ja taiteenharjoittajille. Vuosina 1947—1969 niin sanotussa vanhassa Suomen Akatemiassa oli kaksitoista akateemikon virkaa (neljä luonnontieteellistä, kolme hengentieteellistä, kolme taiteellista, kaksi vaihtuvaa), joiden haltijat velvoitettiin harjoittamaan ja edistämään omaa tieteellistä tai taiteellista alaansa. Vuodesta 1972 akateemikko on ollut valtiollinen arvonimi."

kyllä taas pitää kaikessa päteä. akateemikon sijaan sanon siis tästä lähtien olevani akateemisella alalla. huhhuh.

Että turha huokailla siellä.

t: joku muu

pointti oli ehkä siinä, ettei kukaan tuskin minun odottanut olevanikaan akateemikko sanan virallisessa merkityksessä (jos edes tietoinen tuosta historiallisesta merkityksestä on). ottaa vain päähän nämä mammalaisten turhat pätemiset.

ymmärrä yhteistä vessareissua. Tai silloin sen ymmärrän, jos toinen mainitsee vessahädän, niin jostain syystä itsellenikin tulee (en tiedä miksi, minulla on muutenkin todella huono seurustelurakko). Harmittavan usein minulla vain on seurassa sellaisia ihmisiä, jotka haluavat tulla seurakseni vessaan muuten vain. Tai harvoin käy niin, että halutaan minutkin vessaan, jos sillä hetkellä ei sattunutkaan se seurapissahätä tulemaan.

Ainakin nuorten naisten keskuudessa ei ikinä voida mennä yksin vessaan ! Jos erehtyy sanomaan, että on käytävä (julkisessa, ulko-, vieraassa paikassa) vessassa heti on joku sanomassa, että odota tuun kanssa. Tai vaihtoehtoisesti kysytään voisitko tulla mun kaa vessaan. Yök ! Minä käyn yksin vessassa, enkä halua odotella vessassa kavereitani. Juttupissa ei ole mun juttu.

Ja näin +40kg ylipainoa kantavana minua hymyilyttää se, kuinka normaalipainoiset ihmiset kauhistelevat "makkaroitansa". Tietty hienoa, jos elämässä ei ole muuta murehtimista, mutta ei itseäni kiinnosta boostata muiden huonoja itsetuntoja, kun omanikin kasvattamisessa on ollut ihan tarpeeksi työtä, kiitos vain. Ja kyllä, pukeudun itselleni sopivalla tavalla ja kannan itseni selkä suorana, siksi ihmiset ehkä eivät vain "huomaa" (noteerata olisi varmaan parempi sana) minun kilojani, koska en itsekkään huomaa niitä.

Pahansuopainen juoruilu muista ihmisistä on myös todella ikävää. Onneksi sellaisia ihmisiä ei enää ympärilläni liiku, sillä minusta on kamalaa kuunnella, kuinka minun hyviä ystäviäni haukutaan ja parjataan minulle. kahden ihmisen väliset riidat pysykööt heidän välisinään, minusta on turha saada puolueellista mihinkään suuntaan.

Ja viimeisenä ihmettelen sitä itsestäänselvyyttä, että jokaisen naisen suurin unelma on tulla äidiksi. Tässä olen nyt vierestä seurannut niin perheellisiä, kuin yksinhuoltajiakin, enkä minä näe heidän elämässään mitään erityistä auvoisuutta. Enemmän minä näen sitä väsymystä, unettomuutta, ärtymystä, huonoa muistia ja oman kunnon ja minuuden kadottamista lapseen. Ehkä se auvoisuus tulee sitten vauva-iän jälkeen, mene ja tiedä. Ainoastaan yksi äiti on ollut aidosti onnellinen äitiydestään ja se on ollut siskoni. Siis omassa tuttavapiirissäni, en väitä että hän olisi ainoa maailman äidillisin äiti. Voisimpa tähän vielä lisätä sen, että vaikka olenkin nainen ja mielelläni kuuntelen perheellisten ongelmia, niin älkää ihmeessä kysykö minulta mitään neuvoja. Mielipiteitä minulla olisi vaikka muille jakaa ja suuntaan jos toiseenkin, mutta en minä halua niitä kertoa, kun en koko kuvaa voi mitenkään nähdä. Ja itsekkin tiedän, että neuvoni eivät läheskään aina ole mitenkään yksinkertaisesti toteutettavissa. Tätä vain ei piireissäni tunnuta sisäistettävän millään, kun aina mielipidettäni kysytään ja aina kieltäydyn asiaa kommentoimasta.

Siinäpä ne sitten tulikin. Ja viimeistä ei tarvitse sitten ottaa minään kivityksenä lapsellisia kohtaan, ainoastaan tuo ensimmäinen lause on se, jota todella hämmästelen.

Se että pitää haukkua omaa sukupuoltaan

saadakseen miehiltä hyväksyntää, ihan pahimpia ovat ne naiset jotka julistavat aina olleensa poikatyttöjä ja inhoavansa muiden naisten seuraa.

Jokainen tuntemani aikuinen mies ja nainen on oma yksilöllinen tyyppinsä, en pystyisi lokeroimaan omien tuttavieni perusteella ihmisiä näin ahtaasti.

Ap:n kaltaiset naissovinistit ovat niitä kaikkein säälittävimpiä otuksia. Itsetunto-ongelmia?

Olen jo aikaisemminkin kehottanut ottamaan tämän vähän vähemmän vakavasti. Mullakin on sekä naisille ominaisia piirteitä että sitten tätä tiettyjen piirteiden puuttumista. En vihaa naisia enkä ole koskaan ollut tuollainen poikatyttöjulistaja jossa ensimmäisessä lainauksessa puhutaan. Mun parhaat ystävät on kaikki naisia ja hyviä tyyppejä. Olen myös oikein hyvin tietoinen siitä, ettei ihmisiä voi oikeasti lokeroida yksioikoisesti minnekään.

Kuten sanottu, niin tämän ketjun ei siis alunperinkään ollut tarkoitus olla mitenkään vakavahenkinen.

ap

Lohipartioita, eli naisryhmässä liikkuminen, esim. ravintoloissa tai risteilyllä tai ihan missä vaan, niin että koko porukka menee yhdessä vessaankin. Meikataan yhdessä ennen juhlia vaikka työpaikalla.



En ole ikinä harrastanut moisia akkain juttuja. Minusta tuollaiset partiot näyttävät vastenmielisiltä ja vaikea kuvitella että ketään miestä kiinnostaisi niissä parveilevat naiset.

vaan myös lukuisten miesten vaiva. Mä ihmettelen, miksi te ette pysty näkemään miesten turhamaisuuttaa? Koska se kohdistuu stereoihin ja lihaksiin? Mikä se pohjimmainen ero?



Selkäänpuukotus on niin miesten juttu ettei tosikaan! Monia tilanteita ollut todistamassa. Mutta naisen tekemänä se on selkäänpuukotus, miesten tekemänä pojat on poikia -tyyppistä kilpailuhenkeä.



voi jessus... jos jossain, niin tässä ketjussa tekopyhyys kukkii.

shoppailua, miehen kainalossa märisemistä ja nyyhkyttämistä, nalkuttamista, sitä, että miehen menoja aletaan rajoittaa raskausaikana/vauva-aikana/oli mikä tahansa aika.

Enkä sitä, että "iiiik! Mulla on selluliittia!!"