Lue keskustelun säännöt.
Jestas.. naurattais ehkä, ellei niin ärsyttäis.. perheateria meillä, teoriassa ja käytännössä:
08.12.2012 |
Ajattelin tuossa pari tuntia sitten, että olisi mukavaa touhuta perheen kanssa, kerrankin kun miehellä ja itselläni samaan aikaan vapaa viikonloppu, olisi kiva saada lapset pois telkkarin äärestä, tehtäisiin yhdessä koko perhe jotain hyvää syötävää ja syötäisiin yhdessä, rentoa, mukavaa, vähän jouluista fiilistä jo.
No, ensin ehdotan intoa täynnä lapsille, että tehdäänpäs pikkupizzoja ja jälkiruoaksi joulutorttuja! Joku raastaisi juuston, joku tekisi pohjan, toinen täyttäisi pizzat jne. Pyytelen pariin kertaan, vastauksena nurinaa ja "ei kiinnosta".
No, tässä vaiheessa vielä ihan jees, päätän että no teen ne sitten itse. Ja niin tein, leivoin pikkupizzat ja joulutortut. Sitten ajattelin laittaa kaikki kauniisti tarjolle, katoin pöydän, servetit, kynttilöitä, taustalle joulumusiikkia. Ja pyysin perheen syömään.
Nurinaa. Televisio-ohjelma on kesken. Joudun pyytelemään useaan kertaan, ja lopuksi menen ja sammutan television ja kannan pienimmän pöytään.
Ja itse ruokapöydässä, olin ajatellut rentoa ja mukavaa, kiireetöntä ja fiksua oleskelua, jutustelua perheen kesken. Ja tässä todellisuus: isompi härnää pienempää, pienempi tönii isompaa, toinen hokee vuorotellen pissa-kakka-vitsejä ja räkättää päälle. Pienin valuu tuolillaan ja konttaa pöydän alla (ei ole mikään vauva enää). Kauhea meteli, kakkavitsejä kielloista huolimatta, räkätystä ja tuolilla pyörimistä. Yksi ei halua syödä, on kuulemma pahaa. Toinen murustelee kaiken pöydän alle. Lopulta mies jyrähtää isommalle että pissa-kakka-vitsit loppuvat nyt tähän. Sen jälkeen on hiljaista, ehkä puolen minuutin verran, ja kaikki alkaa taas uudelleen. Tätä about 6 minuuttia, ja sitten isompi lähtee pöydästä, röyhtäisee ja menee avaamaan television. Pienempi seuraa perässä. Mieskin nousee, ottaa kahvikupin ja lähtee olohuoneeseen.
Joudun huutamaan koko porukalle, että mihinkäs se kiitos jäi, ja että jokainen nyt tulee ja vie lautasensa itse pois pöydältä. Sen he sentään tekevät, ja kiitoskin tulee...
huh huh.
Nyt mä otin kahvia ja läppärin, tulin tänne toiseen huoneeseen (kauas olkkarista, missä muu perhe remuaa ja katsoo televisiota) ja ihailen pihalle sytyttämääni jäälyhtyä ja jouluvaloja. Ah, mikä rauha.
Kommentit (49)
ja on ihan ihmeissään, kun muilla on muut suunnitelmat.
Sinä ajattelit, että tehdään nyt yhdessä näin, mutta tiesitkö, että perhe ei ole sinun jatkeesi vaan joukko erillisä ihmisiä omine ajatuksineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sympatiat sinne.
t. toisen ketjun ap, joka ei saa mitään siivous apua ja peruu kohta joulun. :(
Joskus onnistuu paremmin joskus huonommin. Ei tuosta kannata kovin isoa numeroa tehdä.
Äiti vuodesta -97
ja on ihan ihmeissään, kun muilla on muut suunnitelmat.
Sinä ajattelit, että tehdään nyt yhdessä näin, mutta tiesitkö, että perhe ei ole sinun jatkeesi vaan joukko erillisä ihmisiä omine ajatuksineen.
vissiin perheelläkin oli kuitenkin aikeissa syödä jotain tänään?
Ja mitenkäs, jos oot sitä mieltä, että mun pitää ottaa huomioon heidän suunnitelmansa, niin eikö heidän pidä ottaa huomioon myös mun suunnitelmat?
Eli sustako ei riitä, että muu perhe katselee televisiota (nyt jo ties kuinka monetta tuntia) ja kun mä haluaisin, että me syötäisiin yhdessä (menee max. 20 min, jos rauhassa oltais syöty) niin se on liikaa vaadittu?
Et onnistunut nyt kyllä ees ärsyttämään mua, nyt mua jo naurattaa sun kommenttis myötä :D
ap
ja on ihan ihmeissään, kun muilla on muut suunnitelmat. Sinä ajattelit, että tehdään nyt yhdessä näin, mutta tiesitkö, että perhe ei ole sinun jatkeesi vaan joukko erillisä ihmisiä omine ajatuksineen.
vissiin perheelläkin oli kuitenkin aikeissa syödä jotain tänään? Ja mitenkäs, jos oot sitä mieltä, että mun pitää ottaa huomioon heidän suunnitelmansa, niin eikö heidän pidä ottaa huomioon myös mun suunnitelmat? Eli sustako ei riitä, että muu perhe katselee televisiota (nyt jo ties kuinka monetta tuntia) ja kun mä haluaisin, että me syötäisiin yhdessä (menee max. 20 min, jos rauhassa oltais syöty) niin se on liikaa vaadittu? Et onnistunut nyt kyllä ees ärsyttämään mua, nyt mua jo naurattaa sun kommenttis myötä :D ap
ja kysyä toisten mielipiteitä. Meillä ei natsimaisesti käskytetä tekemään siten kuin äiti tai isä tahtoon vaan sovitellaan jokaisen tarpeet ja suunnitelmat yhteen. Jos telkkarista tulee jotain kivaa, jonka lapset aikovat katsoa, ei käy edes mielesssä vaatia syömään juuri silloin (toisaalta meillä on säännölliset ruoka-ajat, joten lapset tietävät tasan tarkkaan, koska syödään, ei tule tuollaisia teidän perheen ikäviä yllätyksiä).
Minusta sinun vaatimuksesi on liikaa, jos et puolestasi jousta jossain (kuten vaadit nyt perhettä joustamaan). Perhe on kokonaisuus, ei äidin ikioma sätkynukkekokoelma. Onneksi osaan kysyä lapsilta, mitä he aikovat tehdä enkä määräile sinun tavallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapsesi vuosia myöhemmin muistelee hyviä hetkiä lapsuudestaan, ne on just nuo pikkupizzojen syömiset =). Nyt tilanteet on hanurista mutta olen ihan varma, että lapsesi muistelevat noita juttuja lämmöllä.. ja niin teet sinäkin. Aika kultaa muistot ja tekee niistä lämpöisiä =).
jos teillä ei juurikaan ole tapana kokoontua yhteen istumaan ja jutustelemaan. Ei ne ihmiset muutu sormea napsauttamalla mamman mielialojen mukaan.
Tuollaiset uudet tavat pitää ottaa käyttöön ajan kanssa, vähitellen. Juttele perheellesi, että kaipaisit yhdessäoloa. Kerro mitä olet ajatellut, kysy mitä mieltä he ovat. Kysy mikä heidän mielestään olisi kiva yhdessäolemisen muoto. Ties vaikka lähtisivät mielummin pelaamaan jääkiekkoa kanssasi kuin taittelemaan servettejä.
Jutteleminen ei ehkä lähde luonnistumaan tuosta vain. Aloittaka saman pöydän ääreen istuminen vaikka lautapelin äärellä. Tee oheen naposteltavaa.
Tehkää hommasta toistuva tapa, vaikka kerran viikossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin meidän perheessä. Ehkä sillä erotuksella, että minä saatan olla se, joka luovuttaa ennen miestä ja lampsin kahvikupin kanssa muualle tai alan lukea lehteä :)
Mutta eniten ihmettelen miksi yhtäkkiä oletat että kaikki haluaa intona osallistua sinun suunnittelemaan ja sinun mielestä kivaan juttuun. Olisiko pitänyt miettiä lasten kautta, mitä lapset haluaisivat tehdä yhdessä. Leipominen ei aina ole lapsille mikään mieluisa juttu. Luulen että maalailit vain mielessäsi täydellistä touhua yhdessä, lapset nauraisivat ja söpöilisivät iloisesti yhdessä ja kaikki sujuisi kuin amerikkalaisessa perheleffassa konsanaan.
Todellisuus on vähän eri jos lapset eivät ole tottuneet tuollaiseen yhdessä tekemiseen ja olemiseen. Silloin äidin pyyntö osallistua pizzan tekemiseen tuntuu pakolta ja velvollisuudelta. Ja siihenhän ei lapset tunnetusti halua osallistua nurisematta. Pöytätapojen opettaminenkin on tärkeää, ei ne muuten osaa siinä nätisti istua milloinkaan.
Voin sanoa ettei meidän perheessä ikinä ole lapset riekkuneet tuolla tavalla tai pissa- ja kakkavitsejä kertoneet ruokapöydässä. Lapsia neljä ja nyt kaikki jo aikuisia. Yhteisiä sääntöjä ja tapoja ruokapöydässä on opetettu ihan vauvasta asti, ei se muuten yhtäkkiä joulupöydässäkään onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksi terävimmistä muistikuvista lapsuuden ärsytyksistä on se, kun mutsin piti AINA alkaa tyyliin imuroimaan silloin, kun me siskon kanssa katsottiin tvstä jotain ohjelmaa. Sitten kun yritti vedota siihen, mutsi veti palkokasvin nenäänsä ja imuroi tyyliin puolet meidän leluista raivopäissään ja marttyyrina tuhisten ja huokaillen.
Näitähän voisi suunnittella vähän paremmin. Eilen kysyä, että missä välissä olisi paras aika, jokaisella voi olla 1 ohjelma joka PAKKO nähdä (tallentava on pelastaja).
Muutenkin ongelmat kuulostavat lähinnä kurin ja sääntöjen puutteelta, kuin yksittäisen pitza-torttuvääntämisen aiheuttamia ongelmia. Teillä vain kestetään ja kuunnellaan törkuvitsejä, kunnes isukilla katkeaa suoni otsalta? Ja sama apinatalo-meininki jatkuu? KASVATUSTA KASVATUSTA.
Meillä syötiin nätistä, ei ahmittu, suu kiinni, ei ryystetty. Kyynärpäät pöydällä. Kun sai syötyä, saattoi odottaa muita jos toisilla ei ollut paljoa, tai jos olisi paljonkin ennen valmis, sai kiittää ruuasta, ja poistua pöydästä. Kun kaikki olivat syöneet, käytiin viemässä astiat pois pöydästä.
ruokailuhetkiin, eikä niitä kunnioiteta pätkän vertaa. Surullista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole ennenkään lapsilta vaadittu tai heille opetettu, miten ihmeessä he ne sisäistäisivät sinun pitsa-ateriasi ajaksi? Ruokailukulttuuri opitaan jo vauvasta.
ja on ihan ihmeissään, kun muilla on muut suunnitelmat.
Sinä ajattelit, että tehdään nyt yhdessä näin, mutta tiesitkö, että perhe ei ole sinun jatkeesi vaan joukko erillisä ihmisiä omine ajatuksineen.
vissiin perheelläkin oli kuitenkin aikeissa syödä jotain tänään?
Ja mitenkäs, jos oot sitä mieltä, että mun pitää ottaa huomioon heidän suunnitelmansa, niin eikö heidän pidä ottaa huomioon myös mun suunnitelmat?Eli sustako ei riitä, että muu perhe katselee televisiota (nyt jo ties kuinka monetta tuntia) ja kun mä haluaisin, että me syötäisiin yhdessä (menee max. 20 min, jos rauhassa oltais syöty) niin se on liikaa vaadittu?
Et onnistunut nyt kyllä ees ärsyttämään mua, nyt mua jo naurattaa sun kommenttis myötä :D
ap
ja on ihan ihmeissään, kun muilla on muut suunnitelmat. Sinä ajattelit, että tehdään nyt yhdessä näin, mutta tiesitkö, että perhe ei ole sinun jatkeesi vaan joukko erillisä ihmisiä omine ajatuksineen.
Minusta tässä on kiteytettynä erittäin hieno ja toteenosuva ajatus - komppi tälle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja koskaan ei ole näin kamalaa kuin meillä. Taputapu!
Meillä on vähän vaikeaa pitää kiinni mistään säännöllisistä ruoka-ajoista ja perhelounaista, koska minä ja mies olemme molemmat vuorotöissä. On harvoja hetkiä, kun perhe on koolla kokonaan ja voitaisiin syödä yhdessä. Eikä tämä toki ollut ensimmäinen kerta, kun yritän tätä, nyt oli vaan täydellinen katastrofi.
Ja siis todellakaan televisiosta ei tullut mitään tärkeää, kunhan ipanat räpläävät kanavalta toiselle ja tuijottavat telkkaria, kuten sanoin, jo ehkä neljättä tuntia. Ja meillä kyllä on tallennusmahdollisuudet jne.
Ei mua enää ees ärsytä, on ihan jees että pääsee rauhassa istuskeleen tänne toiseen huoneeseen. Apinalauma meillä jatkaa melskaamistaan olohuoneessa, tehköön nyt niin :P
ap
Otan osaa AP - näin käy av:llä.
Jos yrität jotain järjestää, olet natsi ja itsekäs, jos et niin et sen parempi.
Mehän tiedämmee: KAIKKI on aina äidin syytä.
ja on ihan ihmeissään, kun muilla on muut suunnitelmat. Sinä ajattelit, että tehdään nyt yhdessä näin, mutta tiesitkö, että perhe ei ole sinun jatkeesi vaan joukko erillisä ihmisiä omine ajatuksineen.
Minusta tässä on kiteytettynä erittäin hieno ja toteenosuva ajatus - komppi tälle!
taas huvittaa tuo, että pitäisi suunnitella koko perheen kanssa tekemiset :) Pissakakkajutuista päätellen ap:n lapset ovat aika pieniä, jolloin suunnitelmat olisivat varmaan sitä tasoa, että syödään pussilinen karkkia telkkarin ääressä ja hypitään sitten sohvalla. Ja miksei niinkin voisi silloin tälllöin tehdä, mutta pidemmän päälle ei ehkä ole järkevää korvata sillä päivällisiä...
Sillä tuloksella, että vihaan heitä sydämeni pohjasta.
Omat lapset jostain syystä (ja onneksi) ovat halunneet yleensä osallistua äiteen juttuihin. Ilman pakottamista siis.
Aluksi hyvä ote provoiluun, mutta alkaa jo mennä vähän yli, tapu-tapu.
ja koskaan ei ole näin kamalaa kuin meillä. Taputapu!
Meillä on vähän vaikeaa pitää kiinni mistään säännöllisistä ruoka-ajoista ja perhelounaista, koska minä ja mies olemme molemmat vuorotöissä. On harvoja hetkiä, kun perhe on koolla kokonaan ja voitaisiin syödä yhdessä. Eikä tämä toki ollut ensimmäinen kerta, kun yritän tätä, nyt oli vaan täydellinen katastrofi.
Ja siis todellakaan televisiosta ei tullut mitään tärkeää, kunhan ipanat räpläävät kanavalta toiselle ja tuijottavat telkkaria, kuten sanoin, jo ehkä neljättä tuntia. Ja meillä kyllä on tallennusmahdollisuudet jne.
Ei mua enää ees ärsytä, on ihan jees että pääsee rauhassa istuskeleen tänne toiseen huoneeseen. Apinalauma meillä jatkaa melskaamistaan olohuoneessa, tehköön nyt niin :P
ap
Jos teillä ei ole tapana syödä yhdessä ja lapset eivät sellaista ole oppineet, niin miksi yhtäkkiä odotat että osaisivat siinä nätisti käyttäytyä?
Saattasin käydä sanomassa perheelle, että mitään en tee enää kenenkään eteen ennenuin ovat oppineet vähän kiitollisuutta ja osallistumista. Tai sit en kävis sanomassa. Riippuis kuin paljon mua vituttais.