Lue keskustelun säännöt.
Jestas.. naurattais ehkä, ellei niin ärsyttäis.. perheateria meillä, teoriassa ja käytännössä:
08.12.2012 |
Ajattelin tuossa pari tuntia sitten, että olisi mukavaa touhuta perheen kanssa, kerrankin kun miehellä ja itselläni samaan aikaan vapaa viikonloppu, olisi kiva saada lapset pois telkkarin äärestä, tehtäisiin yhdessä koko perhe jotain hyvää syötävää ja syötäisiin yhdessä, rentoa, mukavaa, vähän jouluista fiilistä jo.
No, ensin ehdotan intoa täynnä lapsille, että tehdäänpäs pikkupizzoja ja jälkiruoaksi joulutorttuja! Joku raastaisi juuston, joku tekisi pohjan, toinen täyttäisi pizzat jne. Pyytelen pariin kertaan, vastauksena nurinaa ja "ei kiinnosta".
No, tässä vaiheessa vielä ihan jees, päätän että no teen ne sitten itse. Ja niin tein, leivoin pikkupizzat ja joulutortut. Sitten ajattelin laittaa kaikki kauniisti tarjolle, katoin pöydän, servetit, kynttilöitä, taustalle joulumusiikkia. Ja pyysin perheen syömään.
Nurinaa. Televisio-ohjelma on kesken. Joudun pyytelemään useaan kertaan, ja lopuksi menen ja sammutan television ja kannan pienimmän pöytään.
Ja itse ruokapöydässä, olin ajatellut rentoa ja mukavaa, kiireetöntä ja fiksua oleskelua, jutustelua perheen kesken. Ja tässä todellisuus: isompi härnää pienempää, pienempi tönii isompaa, toinen hokee vuorotellen pissa-kakka-vitsejä ja räkättää päälle. Pienin valuu tuolillaan ja konttaa pöydän alla (ei ole mikään vauva enää). Kauhea meteli, kakkavitsejä kielloista huolimatta, räkätystä ja tuolilla pyörimistä. Yksi ei halua syödä, on kuulemma pahaa. Toinen murustelee kaiken pöydän alle. Lopulta mies jyrähtää isommalle että pissa-kakka-vitsit loppuvat nyt tähän. Sen jälkeen on hiljaista, ehkä puolen minuutin verran, ja kaikki alkaa taas uudelleen. Tätä about 6 minuuttia, ja sitten isompi lähtee pöydästä, röyhtäisee ja menee avaamaan television. Pienempi seuraa perässä. Mieskin nousee, ottaa kahvikupin ja lähtee olohuoneeseen.
Joudun huutamaan koko porukalle, että mihinkäs se kiitos jäi, ja että jokainen nyt tulee ja vie lautasensa itse pois pöydältä. Sen he sentään tekevät, ja kiitoskin tulee...
huh huh.
Nyt mä otin kahvia ja läppärin, tulin tänne toiseen huoneeseen (kauas olkkarista, missä muu perhe remuaa ja katsoo televisiota) ja ihailen pihalle sytyttämääni jäälyhtyä ja jouluvaloja. Ah, mikä rauha.
Kommentit (49)
ja osataan olla pöydässäkin yhdessä. Ymmärrän että laittaa itkettämään. Sympatiat!
t: äiti vuodesta -94
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuli mieleen kesälomat isovanhempien kanssa mökillä - lapset tuolloin 2, 8 ja 10v. Keskimmäinen on toivoton kikattaja joka ei pysty lopettamaan kerran aloitettuaan... Laitettiin lapset juoksemaan mökin ympäri että rauhoittuisivat. Aika monta kertaa lapset kiersivät mökkiä ympäri ennenkuin ateriat saatiin syötyä... Vieläkin muistelevat tätä monta kertaa kuukaudessa kun yhä - nyt aikuisina - naurattavat toisiaan kilpaa....
ja on ihan ihmeissään, kun muilla on muut suunnitelmat. Sinä ajattelit, että tehdään nyt yhdessä näin, mutta tiesitkö, että perhe ei ole sinun jatkeesi vaan joukko erillisä ihmisiä omine ajatuksineen.
Minusta tässä on kiteytettynä erittäin hieno ja toteenosuva ajatus - komppi tälle!
taas huvittaa tuo, että pitäisi suunnitella koko perheen kanssa tekemiset :) Pissakakkajutuista päätellen ap:n lapset ovat aika pieniä, jolloin suunnitelmat olisivat varmaan sitä tasoa, että syödään pussilinen karkkia telkkarin ääressä ja hypitään sitten sohvalla. Ja miksei niinkin voisi silloin tälllöin tehdä, mutta pidemmän päälle ei ehkä ole järkevää korvata sillä päivällisiä...
kyllä meillä on tapana kertoa lapsille, että "äiti väsää nyt pikkupizzoja ja joulutorttuja, ne syödään 30 min kuluttua" ja uudestaan muistutan 15 min kuluttua, että ruoka on kohta jne.
En ole koskaan laittanut ruokaa valmiiksi ja sitten yllätyksenä vaatinut perhettä pöytään.
En ole koskaan laittanut ruokaa valmiiksi ja sitten yllätyksenä vaatinut perhettä pöytään.
äidin ruuanteko voi tulla yllätyksenä.
meillä ei ole televisiota. Ei ole eikä tule. Selviää ilman turhia riitoja ja nipotuksia ihan joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..kerran jos toisenkin olen saanut pettyä jos olen jotain kivaa suunnitellut perheen kesken tehtäväksi. Esim. reissu museoon; lapsi raivoaa koko päivän niin ettei lähdöstä tule mitään. Mennään huvipuistoon; ranneke ostetaan mutta mihinkään ei uskalleta mennä. Kokataan yhdessä; lapsi on jumissa leikissään eikä halua tehdä muuta kuin korkeintaan yrittää syödä salaa raaka-aineita.
Parhaat hetket vietänkin nykyään itsekseni, kera hyvälaatuisen suklaan ja kirjan tai pelin.
Kun lapsesi vuosia myöhemmin muistelee hyviä hetkiä lapsuudestaan, ne on just nuo pikkupizzojen syömiset =). Nyt tilanteet on hanurista mutta olen ihan varma, että lapsesi muistelevat noita juttuja lämmöllä.. ja niin teet sinäkin. Aika kultaa muistot ja tekee niistä lämpöisiä =).
Juuri näin mäkin luulen sen menevän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisiko teidän yrittää tehdä vähän enemmänkin asioita perheenä? Kävittekö tänään ulkoilemassa? Monta tuntia telkkarin edessä ei ole yleensä hyväksi lasten keskittymiskyvylle. Tietty ne nurisevat, että eivät keksi tekemistä, mutta kyllä ne vaan keksii kun telkka pysyy kiinni. Ei tylsyyteen kukaan ole vielä kuollut.
Kun lapsesi vuosia myöhemmin muistelee hyviä hetkiä lapsuudestaan, ne on just nuo pikkupizzojen syömiset =). Nyt tilanteet on hanurista mutta olen ihan varma, että lapsesi muistelevat noita juttuja lämmöllä.. ja niin teet sinäkin. Aika kultaa muistot ja tekee niistä lämpöisiä =).
Juuri näin mäkin luulen sen menevän.
miten äiti karjuu heille naama punaisena, että nyt tehdään yhdessä jotain, minä vaadin teitä tekemään kanssani jotain, minä tahdon nyt tehdä jotain yhdessä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan laittanut ruokaa valmiiksi ja sitten yllätyksenä vaatinut perhettä pöytään.
äidin ruuanteko voi tulla yllätyksenä.
jossa on sen verran toimiva ilmanvaihto, että ruuanlaitto keittiössä ei näy, kuulu tai tuoksu muualle talossa.
jossa on sen verran toimiva ilmanvaihto, että ruuanlaitto keittiössä ei näy, kuulu tai tuoksu muualle talossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten äiti karjuu heille naama punaisena, että nyt tehdään yhdessä jotain, minä vaadin teitä tekemään kanssani jotain, minä tahdon nyt tehdä jotain yhdessä jne.
Meillä tuossa iässä ehdoton maksimi oli tunti päivässä. (Toki joskus saatettiin joustaa, jos oli jokin vähän pidempi lastenelokuva, mutta se oli silloin ainoa, jota sinä päivänä katsottiin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ollut aika ennen telkkaria, puhumattakaan tietokoneista sun muista turhakkeista. Paskallekaan ei voi mennä ilman että on naamakirjan tavoitettavissa. Kyllä on maailma mennyt pilalle ja ihmiset orjuutettu juoksemaan kieli pitkällä tiedonvaltateille. Ihmekös tuo että tämä kansa voi erittäin huonosti.
Joka päivä syödään yhdessä ja jutellaan päivän tapahtumista. Jos joskus ei niin tehdä, lapsi hämmästyy.
ollut aika ennen telkkaria, puhumattakaan tietokoneista sun muista turhakkeista. Paskallekaan ei voi mennä ilman että on naamakirjan tavoitettavissa. Kyllä on maailma mennyt pilalle ja ihmiset orjuutettu juoksemaan kieli pitkällä tiedonvaltateille. Ihmekös tuo että tämä kansa voi erittäin huonosti.
Telkkari pannaan kiinni kun on ruoka-aika. Ja kännykkää ei tuoda pöytään.
ja koskaan ei ole näin kamalaa kuin meillä. Taputapu!
Meillä on vähän vaikeaa pitää kiinni mistään säännöllisistä ruoka-ajoista ja perhelounaista, koska minä ja mies olemme molemmat vuorotöissä. On harvoja hetkiä, kun perhe on koolla kokonaan ja voitaisiin syödä yhdessä. Eikä tämä toki ollut ensimmäinen kerta, kun yritän tätä, nyt oli vaan täydellinen katastrofi.
ap
Ei vaadi mitenkään molempia vanhempia se, että ruoka-ajoista ja perhelounaista pidetään kiinni. Meillä on aina mies tehnyt epäsäännöllistä vuorotyötä. Silti minä olen pitänyt kiinni ruokarytmistä ja "perhelounaista", vaikka tynkäperheenäkin. Lapset ovat isoja jo, pöytäkeskustelut ovat vilkkaita ja luontevia. On heilläkin joskus muuta hommaa (paitsi se televisio, sillä sen katsomista säännöstelen edelleen), josta on vaikea irrota syömään. Mutta pidän kiinni yhteisistä aterioista.
Harrastuksiin joutuu joskus yksi kolmesta lapsesta irtoamaan ennen ruokailua, se on asia erikseen. Silti meillä vietetään ruoilla aikaa yhdessä paljon. Iltapalalla varsinkin. Silloin jutellaan päivän asiat poikki ja pinoon, viihdytään yhdessä ilman kiirettä. Harjoittelehan tätä ap!
Meillä on se periaate, että ruokahetket ollaan yhdessä. Ei karkailuja tietokoneelle, puhelimeen tai television äärelle. Vaan kaikki yhdessä syödään ja ollaan hetki. Aamupalat eivät kuulu tähän kuvioon, eivätkä tietenkään lounaat arkena, sillä lapset ovat jo kouluikäisiä.
samaa meininkiä ilmassa itsenäisyyspäivänä kun ahkeroin meille 3n ruokalajin illallisen. Alkuruokaan lapset sanoivat PAHAA, pääruoka kelpasi jotenkin (vaikka oli kiire takaisin television ääreen), jälkiruoka sentään oli nam. Ja meillä syödään joka ainoa päivä joka ainoa ateria yhdessä eli ei mitään yllättävää lapsille mut aina joskus se menee näin. Itse silti nautiskelin ruoasta:)
Sillä tuloksella, että vihaan heitä sydämeni pohjasta.
Omat lapset jostain syystä (ja onneksi) ovat halunneet yleensä osallistua äiteen juttuihin. Ilman pakottamista siis.
koska vihaat heitä.
Aluksi he olivat vain pieniä lapsia. Sitten se inhon kohteena olo alkoi rasittaa. Jossain vaiheessa lopetin kaiken yrittämisen.
Koskaan en ole motkottanut, syyttänyt, huutanut tai osoittanut paheksuntaa, että yritykseni olla "aikuinen" ja tehdä kuten "aikuisen kuuluu" vastaanotto ("yäk") olisi jotenkin pahasta. Mutta jossain vaiheessa ämpäri täyttyi ja alkoi läikkyä yli.
Muistan kun joskus pyysin lapsia auttamaan isänpäiväkakun koristelussa, toinen kiersi pöytää ja hoki "saatana saatana saatanan saatana".
koska vihaat heitä.