Lue keskustelun säännöt.
Jestas.. naurattais ehkä, ellei niin ärsyttäis.. perheateria meillä, teoriassa ja käytännössä:
08.12.2012 |
Ajattelin tuossa pari tuntia sitten, että olisi mukavaa touhuta perheen kanssa, kerrankin kun miehellä ja itselläni samaan aikaan vapaa viikonloppu, olisi kiva saada lapset pois telkkarin äärestä, tehtäisiin yhdessä koko perhe jotain hyvää syötävää ja syötäisiin yhdessä, rentoa, mukavaa, vähän jouluista fiilistä jo.
No, ensin ehdotan intoa täynnä lapsille, että tehdäänpäs pikkupizzoja ja jälkiruoaksi joulutorttuja! Joku raastaisi juuston, joku tekisi pohjan, toinen täyttäisi pizzat jne. Pyytelen pariin kertaan, vastauksena nurinaa ja "ei kiinnosta".
No, tässä vaiheessa vielä ihan jees, päätän että no teen ne sitten itse. Ja niin tein, leivoin pikkupizzat ja joulutortut. Sitten ajattelin laittaa kaikki kauniisti tarjolle, katoin pöydän, servetit, kynttilöitä, taustalle joulumusiikkia. Ja pyysin perheen syömään.
Nurinaa. Televisio-ohjelma on kesken. Joudun pyytelemään useaan kertaan, ja lopuksi menen ja sammutan television ja kannan pienimmän pöytään.
Ja itse ruokapöydässä, olin ajatellut rentoa ja mukavaa, kiireetöntä ja fiksua oleskelua, jutustelua perheen kesken. Ja tässä todellisuus: isompi härnää pienempää, pienempi tönii isompaa, toinen hokee vuorotellen pissa-kakka-vitsejä ja räkättää päälle. Pienin valuu tuolillaan ja konttaa pöydän alla (ei ole mikään vauva enää). Kauhea meteli, kakkavitsejä kielloista huolimatta, räkätystä ja tuolilla pyörimistä. Yksi ei halua syödä, on kuulemma pahaa. Toinen murustelee kaiken pöydän alle. Lopulta mies jyrähtää isommalle että pissa-kakka-vitsit loppuvat nyt tähän. Sen jälkeen on hiljaista, ehkä puolen minuutin verran, ja kaikki alkaa taas uudelleen. Tätä about 6 minuuttia, ja sitten isompi lähtee pöydästä, röyhtäisee ja menee avaamaan television. Pienempi seuraa perässä. Mieskin nousee, ottaa kahvikupin ja lähtee olohuoneeseen.
Joudun huutamaan koko porukalle, että mihinkäs se kiitos jäi, ja että jokainen nyt tulee ja vie lautasensa itse pois pöydältä. Sen he sentään tekevät, ja kiitoskin tulee...
huh huh.
Nyt mä otin kahvia ja läppärin, tulin tänne toiseen huoneeseen (kauas olkkarista, missä muu perhe remuaa ja katsoo televisiota) ja ihailen pihalle sytyttämääni jäälyhtyä ja jouluvaloja. Ah, mikä rauha.
Kommentit (49)
Kannattaisiko teidän yrittää tehdä vähän enemmänkin asioita perheenä? Kävittekö tänään ulkoilemassa? Monta tuntia telkkarin edessä ei ole yleensä hyväksi lasten keskittymiskyvylle. Tietty ne nurisevat, että eivät keksi tekemistä, mutta kyllä ne vaan keksii kun telkka pysyy kiinni. Ei tylsyyteen kukaan ole vielä kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä tuloksella, että vihaan heitä sydämeni pohjasta.
Omat lapset jostain syystä (ja onneksi) ovat halunneet yleensä osallistua äiteen juttuihin. Ilman pakottamista siis.
koska vihaat heitä.
Aluksi he olivat vain pieniä lapsia. Sitten se inhon kohteena olo alkoi rasittaa. Jossain vaiheessa lopetin kaiken yrittämisen.
Koskaan en ole motkottanut, syyttänyt, huutanut tai osoittanut paheksuntaa, että yritykseni olla "aikuinen" ja tehdä kuten "aikuisen kuuluu" vastaanotto ("yäk") olisi jotenkin pahasta. Mutta jossain vaiheessa ämpäri täyttyi ja alkoi läikkyä yli.
Muistan kun joskus pyysin lapsia auttamaan isänpäiväkakun koristelussa, toinen kiersi pöytää ja hoki "saatana saatana saatanan saatana".
että kysytään vahvaa aikuisuutta, että jaksaa rakastaa
VAIKKA ne on miten on tai VAIKKA ne ei ole "omia"
eikä ota itseensä tai ryhdu marttyyriksi
se on pitkä tie, se maksaa itselle takaisin
se on aikuisuutta
sekä mieheni että minä olemme tajunneet opettaa lapset tavoille heti alusta alken. Pöydässä käyttäydytää, ei viljellä pieru-kakkahuumoria, ei röyhtäillä, ollaan kohteliaita, syödään rauhassa jne.
Kun kutsu syömään tulee, tullaan heti. Yleensä ilmoitan etukäteen, esim. viiden minuutin päästä on ruoka joten jokainen ehtii ajatuksissaan valmistautua telkkarin sammutukseen.
Eli kasvata, kasvata ja kasvata. Älä hyväksy puolinaista.
eli kiusaamista, tönimistä, kakkajuttuja.
Miksi olet sallinut lapsiltasi moisen? Ja miten ihmeessä kuvittelet, että lapset yhtäkkiä ovat ihmisiksi, jos ne on vuosia saaneet olla kuin sikapossut.
Ajatellaan että kyllä ne sitten jossain vaiheessa arvostavat kun ymmärtävät mitä äiti on tehnyt :) Mutta joskus mietin että pitäiskö munkin ruveta kuvaamaan kaikki ruuat blogiin tai faceen että edes joku näkisi minkä aivan olen nähnyt?! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei sitten osallistu yhteisiin juttuihin yhtään? Ette saa puhuttua asiasta keskenänne?
Ja lapset täysin kasvattamatta, miksi ne saa räplätä telkkaria noin kauan? Jos tulee leffa, se katsotaan vaikka koko perhe yhdessä, mutta muuten lapset ei roiku sen ääressä. Ja kyllä lapset tavallisesti on innolla mukana leipomassa! Onko se teillä sitten niin harvinaista ollut?
Sun kannattais pitää ensinnäkin miehen kanssa keskustelu teidän perheen säännöistä ja toimintatavoista. Ja ottaa myös lapset mukaan perheneuvotteluun, jossa kuunneltaisiin kaikkien mielipide siitä, mitä he toivovat että perheenä tehtäisiin.
Mua ei jotenkin naurattanut toi sun kertomus, vaan huolestutti enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta minusta on aina ollut ihmeellistä ettei asioista voi sopia etukäteen. Koko muulla perheellä saattaa olla ihan eri fiilis vaikka eivät varsinaisesti mitään tekisikään. Jos olet suunnitellut makailevasi ei silloin huvita huhkiä leipomassa pitsapohjia.
Miksi et ap alunperin päättänyt toteuttaa koko juttua itse jos sinulla oli sellainen fiilis?
Tosin sitä en hyväksy, että joku on näynyt vaivaa ja ruokapöytään tullaan tappelemaan ja tönimään. Sen verran pitää toisen tunteita ajatella ettei tee niin.
Koska tuo oli kuin meidän itsenäisyyspäivästä. Ajattelin samoin, että tehtäisi perheellä jotain hyvää ruokaa, saunottaisiin ja katsottaisi linnajuhlia.
Joo.. minä tein ruuat, kukin kävi saunassa kun tv:n töllöttämiseltään jouti, linnajuhlia ei katsonut kuin minä..
Tää on niin tätä, mutta tiedätkö, aika kultaa muistot. Joskus mietimme näitä haikeudella kun lapset on jo lentäneet pesästä.