Lue keskustelun säännöt.
Saako lapsi (alle vuoden) jotain traumoja kun itkee itkee ja itkee
03.12.2012 |
Eli kärsii siis eroahdistuksesta ja varmaan yleisestäkin ahdistuksesta kun äitin pitäis kokoajan touhuta toisen kanssa. Syöttötuolissa kun syö niin alkaa siinäkin yleensä huutamaan ja syömisestä ei tuu mitään. Kohotan yleensä vaan kulmia ja annan purkaa pahimmat paineet pihalle, sitten otan syliin ja lohdutan (joskus sekään ei auta vaan vetää itsensä suoraksi ja huutaa kahta kauheammin). En siis heti ala paapomaan. Tuli sitten mieleen kun tänään imuroin ja muksu katto nätisti vierestä, mutta kun lopetin imuroimisen ja aloin laittaa travaroita paikalleen ja lapsi rupeskin yhtäkkiä huutamaan enkä reagoinnu siihen mitenkään, että voiko siitä olla jotain haittaa että en vastaa hänen hätähuutoonsa heti? Eikse oo ihan hyvä ettei heti ole joku hoivaamassa, oppii ns. odottamaan?
On siis esikoinen eikä leikkikaveria mailal halmeilla. Paitsi mamma :)
Vähän tuntuu pahalta jos on kädet taikinassa ja toinen kiljuu vieressä mutta mä en yksinkertaisesti pysty olemaan 24/7 hänen kanssaan. Ja päivät on siis ollu tälläsiä jo pari kuukautta, illalla yliväsyneenä on toooosi iloinen ja touhukas leidi, naurattaa isiä ja äitiä pikku tempuillaan ja uusilla taidoillaan :D
Niin ja siis lapsi on kohta 10kk ja ois kiva kuulla että tää on ohimenevä vaihe? :)
terveisin välillä hermoraunio äiti.
Kommentit (16)
itkuun ei reagoida.
"Eikse oo ihan hyvä ettei heti ole joku hoivaamassa, oppii ns. odottamaan?"
Ei, ei noin pieni vielä ymmärrä asioita samalla tavalla kuin vanhempi. Itse asiassa pikkulapselle on erittäin tärkeä psykologinen kehitysvaihe, että hän voi kokea itsensä kaikkivaltaiseksi, sellaiseksi että kun hän inahtaa, maailma reagoi. Tällä tavalla lapsi oppii kommunikoimaan ulkomaailman kanssa ja vähitellen erottamaan omat rajansa maailman ja äidin rajoista.
Tässä vaiheessa syntyvät hylkäämiskokemukset jättävät usein hyvin vaikeasti käsiteltäviä traumoja, koska ne ovat niin varhaisia, että tietoinen mieli ei helposti pääse niihin käsiksi esim. älyllisen pohdiskelu- ja muisteluprosessin kautta.
Mutta eihän se toki niinkään ole että jos joskus hetken vauva joutuu huutamaan niin heti olisi kehitys pilalla. Fakta on ettei kukaan äiti pysty vastaamaan aina heti kun vauva huutaa. Mutta tahallaan ei pidä huudattaa ja ajatella että sillä jotenkin opettaisi kärsivällisyyttä tms. vauvalle - vauva ei vielä pysty semmoista oppimaan.
Minä kanniskelin tuonikäistä aina kantoliinassa mukanani kun tein askareita, silloin voi tehdä kotona hommia suhteellisen vapaasti ja samalla lapsi saa läheisyytensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
reagoida heti lapsen humio kitinään/huutoon. Kyllähän lapsi oppii, että saa kaiken mitä haluaa heti kun äänen päästää.
vai ajatte´letko, että miehelle tekee ihan hyvää, että ihan heti ei reagoida.
Puhu sille lapselle! Kyllä se oppii, että huomiota saa joskus puheena, joskus toimintana.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsen_on_vaikea_erota_van…
Itsekään en tarkoituksella jättäisi vauvaa itkemään. Aina olen antanut syliä tai lohtua jos se on ollut mahdollista.
Jos itkevä lapsi ahdistaa kovasti, niin kannattaa pyytää puolisoa olemaan lapsen kanssa enemmän ja ottaa omaa aikaa vaikka kävelylenkin verran joka päivä. Jos tämä ei ole mahdollista mummia, kummia tai jotakuta muuta voisi vaivata sillöin tällöin edes parin tunnin ajaksi.
reagoida heti lapsen humio kitinään/huutoon. Kyllähän lapsi oppii, että saa kaiken mitä haluaa heti kun äänen päästää.
Näin sanotaan esim. psykologian teoksessa:
"Eräänlainen symbioosi jatkuu kuitenkin vielä toisen vuoden loppupuolelle asti ajatus- ja tunnetason yhteyden kokemisena. Tässä vaiheessa lapselle on ominaista kaikkivoipaisuuden tunne, jolloin lasta ei estä mitkään rajat ja hän tuntee olevansa suurin, kaunein ja mahtavin koko maailmassa. Lapsen itsetunto tarvitsee kehittyäkseen tämän kaikkivoipaisuuden tunteen sillä se on suoja monimutkaista ulkomaailmaa vastaan. Jos tätä lapsen kehitykseen normaalina kuuluvaa vaihetta ei sivuuteta onnellisesti, ilmenee se aikuisella ihmisellä omnipotenssin puolustusmekanismina, ihmisellä säilyvänä harhaisena käsityksenä omasta kaikkivoipaisuudesta ja oikeudesta tehdä mitä tahansa."
Eli päinvastoin kuin voisi luullla, se, ettei lapsi saa olla "kaikkivoipainen" vauvaiässä, voi johtaakin siihen että hänestä tulee aikuisena sellainen joka luulee voivansa tehdä mitä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itkuun ei reagoida.
"Eikse oo ihan hyvä ettei heti ole joku hoivaamassa, oppii ns. odottamaan?"
Ei, ei noin pieni vielä ymmärrä asioita samalla tavalla kuin vanhempi. Itse asiassa pikkulapselle on erittäin tärkeä psykologinen kehitysvaihe, että hän voi kokea itsensä kaikkivaltaiseksi, sellaiseksi että kun hän inahtaa, maailma reagoi. Tällä tavalla lapsi oppii kommunikoimaan ulkomaailman kanssa ja vähitellen erottamaan omat rajansa maailman ja äidin rajoista.
Tässä vaiheessa syntyvät hylkäämiskokemukset jättävät usein hyvin vaikeasti käsiteltäviä traumoja, koska ne ovat niin varhaisia, että tietoinen mieli ei helposti pääse niihin käsiksi esim. älyllisen pohdiskelu- ja muisteluprosessin kautta.
Mutta eihän se toki niinkään ole että jos joskus hetken vauva joutuu huutamaan niin heti olisi kehitys pilalla. Fakta on ettei kukaan äiti pysty vastaamaan aina heti kun vauva huutaa. Mutta tahallaan ei pidä huudattaa ja ajatella että sillä jotenkin opettaisi kärsivällisyyttä tms. vauvalle - vauva ei vielä pysty semmoista oppimaan.
Minä kanniskelin tuonikäistä aina kantoliinassa mukanani kun tein askareita, silloin voi tehdä kotona hommia suhteellisen vapaasti ja samalla lapsi saa läheisyytensä.
Siis tosiaan, onko tällaisia vanhempia jotka ajattelee näin tyhmästi?
Alle vuoden ikäinen on tosi pieni, ei sillä ole vielä aikoihin aikuisen ajattelukykyä.
"Minäpä tässä odotan kun äiti vaan tekee muuta, tämä on varmaan hyväksi mulle"...
Vauva elää hetkeä ja ilmaisee sen hetkiset tunteensa. Jos on hätä, niin on.
Tällä lailla leivotaan taas ahdistuneita ja traumatisoituneita aikuisia ja mt-palveluiden kysyntä on taattua.
Meidän nuorempi hiukan yli 1v (isoveli 2,5v). Ei meilläkään aina saa sitä mitä tahtoo, vaikka huutaisi kuinka lujaa. Kuitenkin aina reagoin pienemmän huutoon. Eli esimerkiksi, kun lapsi roikkuu ja kitisee lahkeessa, kun teen jotain kotihommaa, niin sanon, että äitillä on nyt hommat kesken, äiti ottaa kohta. Tai jos lapsella on selvästi tylsää, niin ohjaan leikkiin, esim. viemällä palikoiden luokse laittamalla malliksi pari palikkaa päällekkäin ja sitten sanon, että leiki sinä tässä äiti menee tekemään xxx loppuun. Joskus toimii, joskus takiainen on taas kohta nilkassa kiinni.
Selkeään kauhuitkuun (esim. pelkää jotain ääntä tai on kupsahtanut kumoon tai herää kesken unien) pyrin vastaamaan heti ainakin huudahtamalla jotain (tyyliin tuliko pipi, äiti tulee kohta) ja tulemalla avuksi heti kun mahdollista. Mutta en usko, että tästäkään traumoja tulee vaikka pienen hetken joutuu välillä odottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä voi edes äippälomalla olla oikeesti sitä lasta varten, vaan pitää olla esim. "kädet taikinassa", ei varmaan ihan elintärkeetä tänä päivänä leipoa. Kyllä se on tärkeempää olla vauvalle läsnä ne kehitykselle kriittiset hetket. Noin pieni tarvitsee kaiken huomion.
Kuulostat hirveen kylmältä äidiltä, sit ihmetellään muutaman vuoden päästä kun on ties mitä käytöshäiriöitä ym. lapsella.
Jos on vaikka ne kädet taikinassa tai joku muu akuutti juttu kesken, pitää kuitenkin huomioida se lapsen itku ja hätä, eli sitten sanallisesti kertoa ettei ole mitään hätää ja äiti ottaa kohta syliin jne. Meidän todella itkuisella kuopuksella auttoi äidin laulu, eli jos vaikka isompi sisarus tarvitsi juuri apua jossain niin tämä pienin parahti itkuun jo etukäteen ihan tajutessaan että äiti pukee nyt siskoa viisi minuuttia eikä ole käytettävissä;) lauleskelin siinä samalla sitten aina kuopusta tyynnyttääkseni yhtä ja samaa lastenlaulua ja aika pian oppikin rauhoittumaan siihen lauluun silloin kun äidillä oli kädet täynnä tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka paljon muistat omasta lapsuudestasi tuolta iältä?
En minäkään jätä esimerkiksi vessareissua kesken siksi, että lapseni 7,5 kk aloittaa itkun, kun poistun huoneesta. En myöskään vie lastani mukana vessaan, kenties olen jonkun mielestä huono äiti.
Oletkohan tarpeeksi kiintynyt lapseesi, tai liian väsynyt? Tottahan vauvan tarvitsevuus on rassaavaa, mutta olet kotona juuri sitä varten! Ei lasta tarvitse aina heti syliin ottaa, mutta itkuun ja muuhunkin ääntelyyn ja kommunikointiin tulisi silti REAGOIDA, vaikka juurikin sanoa, että "odotapa vähän, äiti ottaa sinut ihan kohta syliin". Ei lapsi välttämättä silloin lopeta itkuaan, mutta tietää, että hänet on kuultu ja että kohta tulet hänen luokseen.
Tuolla, että annat "purkaa pahimmat paineet" ensin, opetat lapselle vain sen, että vain kunnolla huutamalla hän saa huomiosi ja apua/syliä. Juuri sitähän et halua opettaa, eikö? Parempi reagoida heti, niin huuto ei pääse niin pahaksi. Vaikka toki joskus lapsi huutaa ihan vaan väsymystään, mutta ymmärsin, että tässä ei nyt siitä ollut kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten joku sanoikin: lapsen itkuun TULEE aina reagoida ottamalla syliin, puhumalla rauhallisesti, laulamalla, ihan mitä vaan. Kylmä olet, jos et reagoi ollenkaan.
Meillä tuo eroahdistusvaihe oli rankka. Jos lapsi itki syöttötuolissa, otin syliin. Jos itki vessanoven takaa, puhuin rauhoittavasti, että äiti tulee kohta ja otin sen jälkeen syliin. Tyttö oli muuten usein kanssani jopa vessassa pahimpana eroahdistuskautena. pidin paljon sylissä, lauloin ja juttelin. Jätin siivoukset yms. Kodin hommat vähemmälle. Hyvin selvittiin.
Vaikka kesken taikinanteon lasta ei voisikaan ottaa syliin, saako hän päivän mittaan istua paljon sylissäsi, halailetko, pusutteletko ja kehutko häntä paljon joka päivä, ja tuleeko joka päivä tarpeeksi hetkiä, että hän saa jakamattoman huomiosi. Jos näin on, satunnaiset eroahdistusitkut ei varmaan ole vakavaa, jos ei sitä muutamaa minuuttia pidemää jatku.
MUTTA mulla on kolmekymppinen ystävä, joka on sairastanut vuosia masennusta ja käynyt terapeutilla vuosien ajan. Terapian avulla on selvinnyt, että ilmeisesti ystäväni äiti on kärsinyt masennuksesta/uupumuksesta tms. ystäväni vauva-aikana, ja hän ei ole saanut pikkulapsena yhtään läheisyyttä äidiltään. Hänelle on kuulemma palautunut jotain tunnemuistoja siitä, kuinka hän itkee ja itkee sängyllä eikä kukaan kiinnitä huomiota. Tästä on jäänyt koko iän kestävä yksinäisyyden tunne ja sietämättömyys kaikkea läheisyyttä kohtaan.
Eli kyllä, vauvaikäisen jatkuvasta huomionpuutteesta ja itkusta voi jäädä trauma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvan huuto saa yltyä ennen kuin pääsee syliin. Isommat lapsetkin vinkuvat kymmeniä minuutteja samaa asiaa, ennen kuin saavat kiellon/myöntymisen.
Tulos: heidän lapsensa vinkuvat (ja vauva itkee) koko ajan. Isommat aloittaa kaiken kommunikaation kovaäänisellä vinkunalla, myös aikuisten puheen päälle.
Ihmettelee meidän lapsia, kun normaalilla äänellä kysyvät asiaansa ja odottavat vuoroaan, jos on joku toinen asia kesken (toki välillä huutavatkin, mutta ei puolen tunnin välein)
Itse en ikinä voisi käyttäytyä noin.
Muuta pian tapasi.
ja sitä huomiota pitäisi MUN MIELESTÄ kyllä mieluummin olla kuin kohotella kulmia. Tai siis tuon ikäinen ei vielä uhmaa. Jostain syystä hänellä on paha olla kun kerran itkettää, ja siihen minun mielestä pitäisi äidin ja isän reagoida lohduttamalla ja rohkaisemalla auttaa kestämään pahaa mieltä, jos sen syytä ei voi selvittää tai korjata. Tai ainakin osoittaa että huomaa että häntä itkettää. Jos ei joka tilanteessa saakkaan ihan aina syliin, niin voi jotenkin muuten koskea tai puheella lohduttaa.