Poikien äidit, tunnetteko jäävänne jostain paitsi?

Itselläni kaikki lapset ovat poikia ja kilttejä sellaisia.

Olen itse vielä lapseton, mutta haluaisin nimenomaan pojan tai poikia. Tyttöä en ollenkaan.

Miksi haluaisit nimenomaan poikia? Kiinnostaa, millaiset asiat olisivat mielestäsi positiivisia, siis noin ulkopuolisin silmin? :)

aina halunnut nimenomaan poikien tai pojan äidiksi. Olen suvusta, jossa meitä tyttöjä on ollut vähän, serkuistani suurin osa on poikia. Jotenkin jo lapsena "kadehdin" näitä äitejä, joilla oli pelkkiä poikia. Jotain sellaista tiettyä reippautta ja iloa näissä äideissä tuntui olevan. Samalla ihailin sellaista kuningatarmehiläisen roolia siinä perheessä ainoana naisena.

Näistä serkuista on myös kasvanut todella huomaavaisia, sivistyneitä ja herkkiäkin miehiä. Tuntuu, että kun äiti ei ole kuluttanut kaikkea herkkyyttään ja söpöilyä tyttöön, niin pojat ovat saaneet sitä näissä perheissä enemmän ja ovat siten kasvatettu unelmamiehiksi.

Ymmärtääköhän kukaan mitä yritän kertoa.

Sain ensin poikia, viimeinen oli tyttö. Tiedä sitten ehdinkö niin hyvin tottua poikien maailmaan, etten vieläkään innostu tyttöjen mekoista tms.

Niitä en ole itse ostellut yhtään tytölle, suku kyllä raahaa ties minkälaista kampetta.

Koska olen myös tytön äiti.

Tavallaan jään varmasti jostain paitsi tai elämä siis muodostuu erilaiseksi. Kolmen pojan kanssa elän jatkuvassa fyysisessä, urheilullisessa, menevässä maailmassa. Kiinnostuksen kohteeni ovat vaihtuneet lätkään, jalkapalloon, moottoriurheiluun, musiikkimaku rokkiin ja heviin. Ei ne aina jaksais kiinnostaa. Toisinaan kaipaan sitä, että joku perheessä pitäisi asioista, joista minä pidän. Pojista ei taida saada shoppailuseuraa eivätkä he koskaan kokeile meikkejä, kynsilakkoja jne. Kuitenkin elämäni on ihanaa ja olen äärettömän ylpeä pojistani. Kolmen tytön äitinä elämäni olisi varmasti erilaista.

Mullaon kolme poikaa ja vanhin on jo 14v. Itse olen 37 v. Joskus toivoin salaa tyttölasta, mutta itsekkäin ajatuksin. Nykyään en voisi paremmin toivoa; kolme tervettä määrätietoista poikalasta, jotka varmasti pärjäävät maailmalla! Vaatteidenkierrätys on helppoa kun suoraan pieneksijääneet kuteet menevät pienemmän veljen vaatekaappiin. Lisäksi kun olen perheen ainoa nainen, minua kohdellaan "prinsessana" ja lapset ottavat minut erityisesti huomioon. Minulla on kolme suvunjatkajaa, joten ehkä sieltä tulee jonkun vuoden jälkeen lastenlapsia ja tyttövauvakin...

Minulla kaksi vanhinta lasta on poikia ja lapsiluvun piti jäädä siihen kahteen. Kävin noita samoja tunteita ja mietteitä läpi ja yritin päästä niistä yli ja olla onnellinen kahdesta terveestä ja ihanasta lapsesta. Kuitenkin olin jollain tasolla ajatellut itselleni aina omaa tytärtä, siis lähtien ihan ensimmäisistä vauvahaaveista aikoinaan. Tunsin että vaikka olinkin saanut kaksi mahtavaa lasta, jokin aukko oli kuitenkin jäänyt tyhjäksi.



No, tulin sitten kuitenkin vielä vahingossa raskaaksi. Kumi petti ja hain vielä jälkiehkäisypillerinkin nopeasti tapahtuneen jälkeen, mutta se ei tehonnut. Raskaus oli ihan positiivinen yllätys ja tästä tuloksena tyttö, joka on nyt vuoden ikäinen. Ja nyt voin sanoa että se tyhjä aukko joka minulla tuolla jossain sisällä oli, on täytetty. En voi sanoa että rakastan tytärtäni enemmän kuin poikiani, mutta jollain tasolla tämä on kuitenkin erilaista, erityisempää.



Tiedän ettei tytöstäni lainkaan välttämättä tule minulle kaveria "tyttöjen juttuihin" tai että hän tulisi olemaan odotusteni mukainen. Mutta minulle hän toi sen täyttymyksen elämään, joka "pelkkien poikien" jälkeen jäi. Tiedän että tämä aihe on tabu, mutta nämä ovat kuitenkin minun tunteeni, rehellisesti.

varmaan ihmisillä joilla on odotuksia kaikesta ja halua paikata omia tekemättä jääneitä asioitaan, voi tulla tunne paitsi jäämisestä.

ja siksi yritämme vielä kolmatta lasta, kaksi poikaa entuudestaan. olen kyllä kiitollinen ihanista pojistani ja uskon että poikien äidit päsevät joissain helpommalla kuin tyttöjen. mutta olen itse niin naisellinen etta haluaisin ostella niitä pinkkejä mekkoaj, kammata tukkaa yms..

ja onneksi myös tyttö:)Jäisin ilman muuta jostakin paitsi jollei olisi..Mutta eihän sille sukupuolelle itse mitään voi. Todellakin "pääasia että on terve" pitää täysin paikkaansa. Mukavaa odotusta!

En ole näjnyt äitiäni 10 vuoteen. Meillä ei ole mitään äititytär suhdetta, emme ole läheioä, äitini ei ole edes nähnyt lapsiani eli ei ole ollenkaan mummo, ei ole tiennyt yhdestäkään raskaudestani (syntymästä ilmoitettu jälkikäteen tekstarilla). Ikinä emme ole shoppailleet, jutelleet asioista, jakaneet iloja tai suruja.



Mä en YMMÄRRÄ mistä nää stereotypiat ja ihme keksityt elämät "millaista sen tyttären kanssa olisi" oikein tulee.



Ja mulla on kaksi tytärtä, mutta en todellakaan OLETA mitään shoppailuja, äiti-tytärjuttuja, läheistä asioista puhumista. Ne tulee jos lapsi haluaa, ei äiti sitä voi päättää.

Tahdoin aina molempia, mutta kesti kauan ennen kuin sain tytön. Ajattelin samalla lailla,kun sinä. Jäänkö paitsi jostain. Kaipasin myös tyttöä.



Sain tytön ja ei elämä sen kummempaa ole. Koen olevani onnekas. On ihanaa,kun on kolme poikaa ja viimeinen on tyttö.



Nyt tyttö on kaksivuotias. Ei hän ole sen erilaisempi kuin pojatkaan. Samat asia ollaan käyty läpi kuin poikien kanssa.



Toki hän on tyttömäisempi. Peilaa ja keikistelee peilin edessä, tykkää koruista ja muista sellaisita, muttei ne ole sellaisia asioita, joka tekisi toisesta lapsesta erilaisempaa tai parempaa. Meidän jokaisella lapsella on omat viehättävät erikosipiirteensä, joista he tykkäävät. Eka tykkää autoista, toinen kärpäsistä, kolmas rakentelusta ja viimienen nukeista.



Ei kai sillä niin ole merkitystä mitä sukupuolta on. Pääasia on se mitä tuntee omaa lasta katsoessaan - ytenäisyyttä, iloa, rakkautta, läheisyyttä jne.



On ihan sama kumpaa sukupuolta lapsi on. Tunne rakkaudesta on tärkeintä. Lapset ovat kaikki erilaisia. Minulla on kolme poikaa ja yksi tyttö. Kaikki he ovat erilaisia yksilöitä, ihania ja upeita omine peroonineen. Vähin erottava tekijä on se, että viimeinen on sukupuoleltaan tyttö. Se on vain sivuhuomatus heidän erilaisuudessaan. Tärkeintä on, että he ovat ainutlaatuisia heinä itsenään - sukupuolesta piittaamatta!



Ps. Halusin saada tytön, sain tytön ja huomasin sen jälkeen, ettei sukupuolella ole merkitystä. Jokainen lapsi on viehättävä erilainen persoona sukupuolesta riippumatta!

Hienot kommentit:)

Olen kolmen pojan äiti ja en koe jääväni mistään paitsi. Kolmannen pojan syntymän jälkeen koko joukko tuntui entistä rakkaammalta. En toki pääse ostamaan tyttöjen mekkoja, mutta se ei mielestäni ole niin iso juttu. Enemmän tällähetkellä on mukavaa se, että vaatteet menee isolta pienille. Mielestäni poikien kasvatus on jollain tapaa tunnetasolla helpompaa varsinkin kun oma äitisuhde ei ole ihan kunnossa. Varmasti tyttö olisi yhtä rakas kuin pojatkin, mutta en eritysemmin ole sukuopuolta toivonut. Tuo mummo juttu on mielestäni ihan älytön, lapset itse päättävät haluavatko mummoa elämäänsä. Se on enemmän siitä kiinni millaisen suhteen on saanut luotua eikä sukupuolesta, uskon vahvasti niin. Eikä missään nimessä tuollaisia asioita kannata murehtia siis tarkoitan jotain asioita mitkä tapahtuvat todennäköisesti vasta noin 30 vuoden kuluttua. Onnea pojasta :)

että ei tarvitse toimia "naisen mallina" samastumismielessä. Ja ainakin oman anoppini kanssa olen tosi läheinen, kuten myös nuo kaksi poikaani.



Mekkojen ostelu on kuitenkin aika sivuseikka - suurimman osan ajasta tytötkin pitävät muita vaatteita kuin mekkoja...

Pelkään, että joudun luotisateeseen tämän kysymyksen takia, mutta tässä se tulee: koetteko, poikien äidit, että jäätte jostain paitsi elämässänne? Ihanien mekkojen ostelusta, läheisestä mummona olemisesta, oman tyttären raskaudesta, naisten jutuista, sukulaisten toiveiden täyttämisestä, naisen mallina olemisesta, äiti-tytär -suhteesta tai jostain muusta, enemmän tai vähemmän tärkeästä? Miten se vaikuttaa elämäänne va vaikuttaako mitenkään?

Pohdin tätä siksi, että odotan toista poikaa, ja raskaana ollessa päässäni pyörii tuhansia ajatuksia, joita haluan selvitellä...

En ole kokenut jääväni mistään paitsi. Poikienkin äitinä saa ja pitää olla naisen malli- jopa ehkä enemmän kuin tytön kanssa. Mekkoja en ehkä olisi tytölle ostellut kovin paljon, en koe ylipäätään tuon shoppailupuolen vaikuttavan elämääni millään tavalla (en tykkää shoppailemisesta). Ajoittain mietin tuota mummona olemista, mutta ryhdyn murehtimaan sitä tosissani sitten, jos tarvetta on. Toivon, että sitten joskus osaan antaa miniälleni sen arvostuksen, kunnioituksen hänen valintojaan ja äitinä olemisen tapaa kohtaan, sekä oman tilan hoitaa perheensä asioita jotta hän mielellään antaisi minun olla osa perheensä elämää.

Sain pojan.

Kertokaa viisaammat. Tyttöyttäni ja naisellisuuttani olen saanut toteuttaa sisareni, äitini ja ystävieni kanssa, onko se jotenkin erilaista tyttären kanssa?

[/

Ilmeisesti ihmisen täytyy olla aika yksinäinen jollei ole hsyvällisiä naisystävä vaan tarvitsee siihen asemaan tyttären

Tähän mennessä keskustelu on ollut mukavan asiallista. En siis väitä mitään, vaan todellakin kyselen erilaisten ihmisten erilaisia näkökulmia asiaan :) Ja kiitos niistä.

Tein tuohon alkuun sattumanvaraisen listan asioista, joita paitsi _ehkä_ joku voisi kokea jäävänsä paitsi jostain - tai sitten ei. Lista ei ole mikään gallupkysely, vaan ajattelin sen olevan keskustelunherättäjä, jonka avulla voidaan lähteä liikkeelle. Ehkä jokin ihan muu asia onkin se, jota paitsi voi kokea jäävänsä. Tai sitten ei. Mukavia kommentteja!

Meillä kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Pojat on ihan mainioita, tytöt on ihan mainioita. Lapset on omia, rakkaita persooniaan ja vaikka sukuuoli selkeästi näkyy, en usko että jäisin mistään paitsi jos meillä olisi vain poikia tai vain tyttöjä. Ne on omia rakkaita itsejäänn ja vain niin kovin pienen ajan "meidän".