Vituttaa, että nuoria ohjataa opiskelemaan sitä mikä kiinnostaa - työllistymisestä ei puhuta.

Kyllä ainakin minä kerron työllisyysnäkymistä, mutta nuoret tahtovat katsoa asiaa vaaleanpunaisten lasien läpi ja kuvittelevat juuri itse olevansa se paras ja kaunein, joka saa töitä, vaikka muut eivät saisikaan. Ei niitä toisen unelmia voi täysin lytätäkään, ainakaan niin kauan kun valtiovalta tukee taidealojen koulutuksen järjestämistä. Koulutuspaikkojen määrä pitäisi korjata rankalla kädellä vastaamaan kysyntää.

Mmä halusin lukemaan filosofia tai psykologiaa. Isä torppasi haihatteluna ja jos meinaisin lukea humanistista niin opintoapuja ei tarvitsisi odotella. No hampaat irveessä luin Kauppakorkeaan sisälle. Tänään tienaan erittäin hyvin alalla joka kiinnostaa vaikkakin olen talouspuolella. Mutta on mielenkiintoista ja hyvin palkattua. Olen nyt onnellinen pienestä pakosta, työttömänä folkloristina olisin katkera.

tuntuu olevan, että monille aloille on koulutettu väkeä aivan liikaa. Koko ajan puskee uutta korkeakoulutettua väkeä työmarkkinoille, joille aiemmin valmistuneetkaan eivät ole sijoittuneet.



Mutta ei se laskelmointikaan välttämättä ole tie onneen. Voi löytää itsensä väärältä alalta työhönsä lopen väsyneenä.

että nykyään yhteishaku tehdään netissä. Nuori saa lain mukaan ihan itse päättää, mihin ruksaa haluavansa. Siinä kohtaa ei paljon auta, vaikka isä tai opo sanoisivat mitä, jos nuori itse on päättänyt hakea vaikka matonpesualalle. Nuoren omaa valintaa ei pysty kukaan muuttamaan.



Meidän koulussamme opo ainakin yrittää kovasti kertoa työllisyysnäkymistä, mutta mitään varmaa alaahan ei tosiaan ole olemassa. Toisaalta opon tunteja on hirveästi vähennetty. Kasilla ei opoa ole lainkaan. Seiskalla opon tunnit käytetään siihen, että uusi luokka ryhmäytyy ja kaikki löytävät paikkansa ja kaverinsa, ja lisäksi keskitytään opiskelutekniikkaan ja oppimisvaikeuksiin. Ysin syksy menee tet-rumbassa, ja vasta talvella päästään kunnolla ammatinvalintaan. Jos opoa olisi kasillakin, se voitaisiin käyttää niihin eri ammattialoihin ja palkkauksiin tutustumiseen, mutta valtio katsoi oppilaanohjauksen niin tarpeettomaksi, että vähensi tuntimäärää rajusti. Kyllä opo haastattelee sekä seiskoja että ysejä henkilökohtaisesti useampaankin kertaan. Ongelma vain on se, että nuoret eivät itse useinkaan osaa laisinkaan sanoa, mihin he haluaisivat tai mikä heitä kiinnostaisi, joten siinä on vaikea mennä ehdottelemaankaan mitään täsmällistä.

vaan vasta lukion jälkeen. Jos nuori hakee ammattikouluun, hän on valmistuessaan vasta 18-19. Kyllä silloin vielä ehtii hakea toiselle alalle jos ensimmäinen ei olekaan hyvä.

Ja osittain eri mieltä. 80-luvun maaseudul ns. hyödytöntä opiskelevat saivat kuulla kunniansa. Uskalsin silti. Lopputulos olisi voinut olla parempi, jos olisin saanut kannustusta ja uskonut itseeni. Nyt on energiaa tuhlaantunut haahuiluun. Kadehdin nykynuorten vapaampaa henkistä ympristöä.

yksinään.



Osasyylliset löytyy kotoa, vanhemmat ja nuori itse voivat tehdä paljon asioita nuoren tulevaisuuden eteen.



On myös muistettava se että koko elämä on oppimista varten, monilla meistä on useita työuria.



Mielestäni on rikastuttavaa opiskella/kokeilla useampia aloja, tehdä erilaisia työtehtäviä. Ei tule kyllästymistä.



Nuoren on saatava kasvaa ja kokea oma kasvuprosessinsa. Ei voi olettaa että 15-vuotiaana tietää mitä kolmekymppisenä haluaa elämässään tehdä.

yksinään.

Osasyylliset löytyy kotoa, vanhemmat ja nuori itse voivat tehdä paljon asioita nuoren tulevaisuuden eteen.

On myös muistettava se että koko elämä on oppimista varten, monilla meistä on useita työuria.

Mielestäni on rikastuttavaa opiskella/kokeilla useampia aloja, tehdä erilaisia työtehtäviä. Ei tule kyllästymistä.

Nuoren on saatava kasvaa ja kokea oma kasvuprosessinsa. Ei voi olettaa että 15-vuotiaana tietää mitä kolmekymppisenä haluaa elämässään tehdä.

Ei voi olettaa, että nuorena tietää kaiken ja toki vanhempanakin tekee virheitä ja ylipäänsä haluaa aika ajoin "jotain uutta". Minusta on vaan silti aikamoinen ongelma, että veronmaksajien rahoilla suodaan se ilmainen koulutus vaikka kuinka monta kertaa. Ei kai kotona ja kouluissa panostetakaan tarkkaan harkintaan, kun aina voi muuttaa mieltään ja vaihtaa alaa. Minullekin vain toitotettiin, että tärkeintä on päästä yliopistoon sisään ja siitä se sitten urkenee - puhujina yleensä ns. vanhan kansan ihmiset. En tiennyt mitään - en sitä, mitä halusin, enkä sitä, mikä olisi ns. kannattanut. Mutta olin nuori, eikä nuorelta vaan voi vaatia ihan hirvittävän kypsää ajattelua, sitä vasta harjoitellaan. Tosi tuuliajolla olin ja taitavat olla tämänkin päivän nuoret.

Ottakaapa huomioon että nykyään yhteishaku tehdään netissä. Nuori saa lain mukaan ihan itse päättää, mihin ruksaa haluavansa. Siinä kohtaa ei paljon auta, vaikka isä tai opo sanoisivat mitä, jos nuori itse on päättänyt hakea vaikka matonpesualalle. Nuoren omaa valintaa ei pysty kukaan muuttamaan.

Meidän koulussamme opo ainakin yrittää kovasti kertoa työllisyysnäkymistä, mutta mitään varmaa alaahan ei tosiaan ole olemassa. Toisaalta opon tunteja on hirveästi vähennetty. Kasilla ei opoa ole lainkaan. Seiskalla opon tunnit käytetään siihen, että uusi luokka ryhmäytyy ja kaikki löytävät paikkansa ja kaverinsa, ja lisäksi keskitytään opiskelutekniikkaan ja oppimisvaikeuksiin. Ysin syksy menee tet-rumbassa, ja vasta talvella päästään kunnolla ammatinvalintaan. Jos opoa olisi kasillakin, se voitaisiin käyttää niihin eri ammattialoihin ja palkkauksiin tutustumiseen, mutta valtio katsoi oppilaanohjauksen niin tarpeettomaksi, että vähensi tuntimäärää rajusti. Kyllä opo haastattelee sekä seiskoja että ysejä henkilökohtaisesti useampaankin kertaan. Ongelma vain on se, että nuoret eivät itse useinkaan osaa laisinkaan sanoa, mihin he haluaisivat tai mikä heitä kiinnostaisi, joten siinä on vaikea mennä ehdottelemaankaan mitään täsmällistä.

Juuri siihen pitäisi satsata vähintään koko yläkoulun ja lukion ajan. Ajatelkaa, miten paljon aikaa, vaivaa ja myös kuluja säästyisi, kun jo hyvissä ajoin käytäisiin kunnolla läpi koulunkäyntiin liittyviä asioita, oppilaan mielenkiinnon kohteita, taipumuksia sekä vaihtoehtoja koulun jälkeen. Oppilaiden ei tarvitsisi haahuilla vuosikausia. Yrittämistä ja erehtymistä varmaan vieläkin sattuisi, mutta vähemmän. Olen ihan varma, että jos opoon paneuduttaisiin kunnolla, ei lapsillakaan olisi välttämättä tuota tilannetta edessä, ettei mistään oikein mitään tiedä eikä mikään sen takia oikein kiinnosta.

Kun koulujen "parhaimmuutta" vertaillaan, yksi tärkeimmistä vertailukriteereistä pitäisi olla, miten sieltä valmistuneet sijoittuvat jatko-opintoihin. Miten suuri osa on jatko-opiskelemassa vuoden kuluttua koulusta valmistumisestaan?

Meidän suomalaiskoulussa olen puhunut tästä asiasta ja myös he pitävät asiaa tärkeänä. Yksittäinen koulu voi tehdä jotakin, mutta parempi olisi, kun asia ymmärrettäisiin laajemmin. Kunpa opon tärkeys saisi valtakunnallistakin näkyvyyttä.

Sosiologialla kyllä saa töitäMe kilpailemme töistä sosionomien kanssa. Töitä kyllä riittää, itse olen tällä hetkellä lastentarhassa, aiemmin olin "sossutäti". Ihan oman alan töitä ovat ;)

Sosiologian opinnot eivät pätevöitä sossuun eivätkä päiväkotiin.

Opo täytti jatko-opiskeluhakemukseni 9 luokalla, numeroiden perusteella, koska itseäni ei vittujakaan olisi voinut kiinnostaa. Nyt minulla on ammatti ja joudun lähtemään opiskelemaan toista alaa, mikä kiinnostaa vaikka omalla alalla on töitä pilvin pimein, mutta ei KIINNOSTA. Onneksi opiskelun mahdollisuudet on rajattomat. Ja tasan opetan lapseni lähtemään opiskelemaan sitä mikä kiinnostaa, ei kannata tehdä töitä ammatissa mikä ei kiinnosta, sieltähän se porukka juuri lähtee pois ja jatko-opiskelee ;)

leikataan juuri. Jo ensikeväänä tosi vähän aloituspaikkoja.

Olen itse kulttuurialalla ja minulla on ollut kokoajan hyvin töitä, mutta ihan suoraan voin sanoa, että pärjätäkseen saa todella näyttää parhaansa aina.

Se, että joka tuutista ei tule enää taiteilijan alkuja tai kulttuurituottajia on mielestäni erittäin terve asia.

Jos tällä alalla haluaa pärjätä, niin pitää olla niin lahjakas, että pääsee niille muutamalle aloituspaikalle. Niin oli silloin kun itse aloitin. Sitten 2000-luvun alussa joka paikassa pystyi opiskelemaan taiteita.

Pitkä ketju jo, mutta haluaisin kommentoida tuota että joku on kouluttautunut "varmalle" it-alalle. It-ala ei ensinnäkään ole yhtään varma, vaan erittäin suhdanneherkkä, siellä on ukkoa pistetty pihalle nyt jo kolmisen vuotta kiihtyvään tahtiin. Toiseksi it-alalla ei pärjää sillä koulussa opitulla. Siihen täytyy olla jonkin sortin taipumusta, että ne asiat yleensäkkään menee kaaliin ja että niitä tulee opiskeltua jatkuvasti ja vapaaehtoisesti myös siinä työn ohessa.



Monessa muussakin hommassa ratkaisee oikeastaan se oma kiinnostus. Se että sen koulussa opitun lisäksi on omaa kiinnostusta opetella vähän enemmän kuin ne tuhat muuta opiskelijaa. Kaikki ei ole samalla viivalla valmistuttuaan ja vuosi vuodelta valmistumisen jälkeen toiset menee eteenpäin ja toiset lähinnä taantuu. Koulu, oli se mikä tahansa, ei riitä mihinkään työelämässä.

vaan ainoastaan sivuaineena. Turhaan siis kannatte huolta naistutkimusta pääaineena opiskelleiden koulutuksen turhuudesta.

Se mikä suomalaisessa koulusysteemissä on ylivoimaisesti pahiten pielessä on oppilaanohjaus.



Jos vertaa vaikka meidän lasten highschooliin: oppilaita on noin 100 per vuosiluokka ja seniorivuonna ennen joulua heistä 98:lla oli opintoala ja yliopistopaikka selvillä ja ne loput kaksi menivät armeijaan.



Tämä lopputulos oli pitkäjänteisen, vuosia kestäneen oppilaanohjauksen ansiota.

Opinto-ohjaus oli minunkin kohdalla aivan tyhjän kanssa. Kerran lukion kolmannella oli kahdenkeskinen tuokio opon kanssa, jossa hän kysyi epäkiinnostuneesti, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Koska olin hyvä kaikissa aineissa, opo vain hymähteli ajatuksilleni.



Olisi todellakin ollut hyvä miettiä suuntautumistaan jo vähän aikaisin, koska nyt 25-vuotiaana en vieläkään ole siellä unelmieni koulussa, koska meni niin monta ihan turhaan haihatteluun ja eri koulujen kokeiluun. Yksi kesä kasvoin sitten aikuiseksi ja tajusin, minne kannattaa hakea työllistymisen kannalta ja mikä vastaa kiinnostuksenkohteitani eniten. No tässä yritetään lukea töiden ohella pääsykokeisiin ja perheenperustamisesta ei voi vielä edes unelmoida.



Tällaisia luusereita se huono oppilaanohjaus joissain tapauksissa yhteiskunnalla tuottaa.

Opot ovat aivan pihalla tehtävistään eikä henkilökohtaista neuvomista juuri ole.

Kai tähän Suomi-meininkiin vaikuttanee sekin, että täällä ei ole koulutettuja ollut kovin monta sukupolvea, vaan ennen vain "mentiin töihin" kunhan peruskoulusta/kansakoulusta selvittiin. Siten iso osa vanhemmistakaan ei ole osannut ohjeistaa jälkikasvuaan ammatinvalinnassa. Valtio taas on sokeasti satsannut koulutukseen, viis siitä mitä koulutusta on tarjolla - onneksi linja lienee hiukan muuttumassa.



Oma äitinkin ohjeisti 20 vuotta sitten: tukka poninhännälle ja töitä kyselemään... Tai JOHONKIN kouluun. Minusta tuli sitten köyhä, opintovelkainen humanisti, joka aikansa siivottuaan yms. kouluttautui aikuisena työllistävälle alalle.



Olisi sitä vähän helpommallakin voinut päästä. "Kiva" alkaa tässä kartutella eläkettä yli 30-vuotiaana (kun pitäähän niitä lapsiakin hoitaa kotona vuosikaudet - miksi tuonkaan valeen uskoin?).



Ap

Tunsin itseni lähinnä huijatuksi, kun valmistuin käsityöammattiin. Ala jota lähdin siis opiskelemaan sillä perusteella että se on ihan kivaa, kun en muutakaan keksinyt. Opintojenohjaus silloin ala-arvoista ja täysin riittämätöntä.

Kymmenen vuotta myöhemmin, olen opiskelemassa uuteen ammattiin.



Sääliksi käy niitä monia nuoria jotka höpöhöpö-ammatteihin ovat opiskelemassa. Se kun on niin pieni prosentti joka alalle jää.

Mä olin outo lintu ja valitsin jo parikymmentä vuotta sitten kylmästi alani sen mukaan, missä on hyvät palkat ja todennäköisesti työtä. Valintani oli IT-ala. Enkä ole kyllä päivääkään katunut, vaikka opintoja aloittaessa minua ei kiinnostaneet tietokoneet ja ohjelmointi pätkääkään itsessään. Kyllä se kiinnostus siitä syntyy kun tietää että jos jaksaa opiskella, saa tulevaisuudessa riittävästi rahaa kohtuullisella työmäärällä.