En ymmärrä vanhempia, jotka ohjailevat lapsiaan

Lapsi saa kyllä harrastaa, mutta itseohjautuvasti (ja voi silti käydä jossain ohjatussa harrastuksessa, mutta aloite ja menohalu tulee aina lapselta itseltään eikä sitä tarvitse ehdottaa tai esitellä lapselle).



Olen itse saanut tällaisen samanlaisen kasvatuksen ja olen löytänyt itseni aikuisena. Olen harrastanut aina kaikenlaista. Myös oma lapseni saa tällaisen samanlaisen hyvän kasvatuksen. Hänkin harrastaa (esim. lukemista).

ja en myöskään ymmärrä mitä siitä harraastamisesta myöhemmällä iällä saa? Miten siitä aikuisena hyötyy, jos jotain on lapsena/nuorena harrastanut.

Että äitini huomasi musikaaliset lahjani ja laittoi minut musiikkikouluun. Opin soittamaan erästä instrumenttia :) Tästä on ollut hyötyä ja iloa paljon näin myöhemmälläkin iällä sekä itselleni, että muille!

Minua ei ole "ohjailtu", kun sillä tässä tapauksessa näytetään tarkoittavan jotain ohjattua harrastamista. En koskaan harrastanut mitään. Mieheni on harrastanut 6-7 vuotiaasta futista ja lätkää (tuohon aikaan se oli helpompaakin, kun futista pelattiin vain kesällä). Seuraus, mieheni on terveempi kuin minä, tarvitsee liikuntaa, syö tervellisemmin ja jaksaa paremmin. Liikunnan opettelu yli kolmikymppisenä on todella kovaa työtä, joka lopahtaa todella helposti. JA miehelläni on ystäviä ja kontakteja, jotka nyt kun työelämässä ollaan ovat moneen kertaan osoittautuneet erittäin hyödyllisiksi, kaikki nämä kontaktit lapsuuden ja nuoruuden uerheiluharrastuksen kautta.



Että tässä muutama esimerkki miksi itse "ohjailen" lapsiani: elävät terveempänä pitempään ja saavat ystäviä, niin eivät sitten ammuskele tuolla koulun käytävissä jonain päivänä. Tai räjäyttele pommeja ostareilla.

tehdä valintansa. Mutta ehkä meillä on ollut niin fiksut lapset, ettei ole tarvinnut ohjailla heitä, vaan he ovat itse osanneet tehdä hyviä valintoja.

Kerro, missä näet näitä rumia tuloksia.

vaan ohjaan. Ja ihan riittävästi on nähty näitä tapauksia, joita EI ole ohjattu vaan ovat vapaasti saaneet kasvaa aikuisiksi. Lopputulos ei ole kaunis.

harrastuksiin. Läskejä ja ylipainoisia sohvaperunoita suurin osa.

Miksi ette jatka aikuisina sitä harrastusta, jos te uskotte niiden niin vaikuttavan aikuisuuteen

aaveellä enää mistään hämmästyt, mutta oletko sä oikeasti - anteeksi nyt vaan - noin tyhmä?

Ja haluisin edelleen kuulla näkemyksiä, miten siitä aikuisena hyötyy, että on jotain lapsen/nuorena harrastanut?

Minut on myös kasvatettu näkemykseni mukaisella tavalla ja haluan myös kasvattaa lapseni näin. Ja joku aikaisemmin kommentoi, että lapsesta tulee kömpelö makaronikäsi harrastuksetta. Eikö se lapsi tai nuori osaa itse käskemättäkin mennä kävelylle tai vaikka hiihtämään?

Ja en tosiaan ymmärrä, miten siitä aikuisena hyötyy, eikö lukeminen tai vaikka tietokoneella näpräily ole paljon kehittävämpää kuin jokin raajojen liikuttelu tansiien ta voimistellen tai pallon perässä juokseminen tai hampaat irvessä painojen nostelu?

taisi selvittääkin sen, että ap on provo.

En ole provo. Minä en vain ymmärrä sitä ihmisten harrastuskohkaamista.

Ja selitä, miksi viestini vaikuttaa sinusta provolta? On nimittäin mielestäni hieman loukkaavaa.

t.ap

suomalainen, sinun kuuluukin ajatella noin. Muuten minulla ei kertakaikkiaan ole selitystä sille, mistä näitä junttinuoria kasvaa...

ja en myöskään ymmärrä mitä siitä harraastamisesta myöhemmällä iällä saa? Miten siitä aikuisena hyötyy, jos jotain on lapsena/nuorena harrastanut.

siitäpä voi harrastuksesta riippuen saada vaikkapa fyysistä kuntoa, sosiaalisia taitoja ja ihmissuhteita, harjoitusta pitkäjänteiseen itsen kehittämiseen (mihin pystyminen ja onnistuminen tukee itsetuntoa ja lisää itsetuntemusta), mukavia muistoja ja kokemuksia jotka tuottavat iloa...Siinäpä muutamia asioita. Mielestäni aika oleellisia sellaisia.

Eihän ne harrastukset mitään pakollisia ole, mutta ainakin omalla kohdalla on tuoneet elämään aika paljon mielekkyyttä silloin lapsena ja nuorena, ja vielä aikuisenakin.

Se taas sitten on eri asia että pitääkö siitä harrastamisesta edes olla jotain hyötyä aikuisuuteen saakka, vai voisiko joitain asioita tehdä ihan siksi että se on kivaa ja itsessään palkitsevaa?

Aika harvalle 8-10 vuotiaalle riittää enää äidin kanssa askartelu tai leipominen...

Ja ainakin täällä maaseudulla lapsia on pakko kuskata jos ei halua heidän roikkuvan kylillä tai pelaavan tietsikalla kaiket illat.

vaikkapa sitä, että lapselle hankitaan joku harrastus. Mielestäni lapsen on itse keksittävä ja hankittava tekemisensä koulun ulkopuolella ja koulu on riittävä "ohjattu tekeminen" lapselle. Ja onhan se vanhemmallekin rasittavaa kuskailla lasta iltaisin. Molemmat voivat paremmin ilman harrastusta.

t.ap

Muutama lainaus tuosta:

"Tutkimukset toisensa perään todistavat sen tosiasian, että hoikka, vetävännäköinen ja vetovoimainen henkilö on työmarkkinoilla selvästi suositumpaa valuuttaa kuin jenkkakahvat kasvattanut kollega."

"– Onhan se aivan selvää, että sporttinen ja lihasmassaa kasvattanut vetoaa työnantajaan, Pekka Räsänen toteaa."

ja sain hyväpalkkaisen työpaikan ihan sen takia, että olin opiskellut itselleni pätevyyden työhöni. Minun ei tarvinnut lainkaan ajatella, että pitää ensin jumpata jenkkakahvat pois, kun saatoin rauhassa hakea työpaikkaa älykkyyteni perusteella.

vaikkapa sitä, että lapselle hankitaan joku harrastus. Mielestäni lapsen on itse keksittävä ja hankittava tekemisensä koulun ulkopuolella ja koulu on riittävä "ohjattu tekeminen" lapselle. Ja onhan se vanhemmallekin rasittavaa kuskailla lasta iltaisin. Molemmat voivat paremmin ilman harrastusta.

t.ap

kyllä meillä lapset harrastavat enemmän kuin mielellään ja lasta kuunnellen on harrastukset valittu. Penempänä sai kokeilla monenlaista ja nyt on molemmilla yksi harraste johon tosissaan panostaa. Hyvä harrastus näkyy myös hyvänä koulumenestyksenä, motivaationa, työmoraalina jne.

Vanhemman ei ole tarkoituskaan olla se sohvaperuna joka jämähtää illaksi "voimaan hyvin" vaivautumatta edes harrastuksiin viemään. Pääseehän siinä samalla vaikka itse harrastamaan.

ja en myöskään ymmärrä mitä siitä harraastamisesta myöhemmällä iällä saa? Miten siitä aikuisena hyötyy, jos jotain on lapsena/nuorena harrastanut.

ihan konkreettisena hyötynä sen, että paljolti lapsuuden ja nuoruuden kilpaurheiluharrastuksen ansiosta minulla on tosi hyvä paineensietokyky, enkä juurikaan jännittänyt esim. ylioppilaskirjoituksia tai myöhemmin työelämässä esim. esiintymistilanteita, koska olin nuoresta saakka oppinut sietämään kilpailujännitystä ja käsittelemään sitä tietyillä rutiineilla ja tavallaan "sulkemaan" häiritsevät tekijät ympäriltä keskittyessäni.

No, nyt tietenkin sata av:laista kertoo kuinka ei koskaan harrastannut mitään muuta kuin korkeintaan mustikoiden pomimista ja silti on älyttömän hyvä keskittyjä ja esiintyjä.

Mutta omalla kohdallani sanoisin ettei se ole ollut synnynnäistä vaan omaksuttu ominaisuus. Olen perusluonteeltani aika ujo.

Ja tämä siis vain yksi "hyöty". Tuskin tarvitsee mainita niitä elinikäisiä ystäviä, liikunnallista elämäntapaa ja ihan konkreettisia suhteita - meistä lapsiurheilijoista kasvoi juristeja, lääkäreitä, kauppatieteilijöitä... ei ole hirveästi töitä tarvinnut koskaan hakea kun verkoston kautta on pikemminkin pyydetty töihin.

tässä hyvä esimerkki ap sulle->



http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1732976/32vuotias_po…



vai oletko sinä juuri tämä aikamiespojan äiti? =)

Onkohan ap ymmärtänyt jotain väärin? Ei ohjailu ja normaali kasvatus ole todellakaan mitään pakottamista.



Aikuinen yleensä tietää enemmän asioita kuin lapsi. Siksi vastuu lapsen kasvatuksesta ja ohjailusta on aikuisella.



Ei lapsi osaa edes lukea, millaisia harrastusmahdollisuuksia olisi. Esimerkiksi hyvin lahjakas ja kilpailuintoinen lapsi saattaa löytää tavallaan "henkisen kotinsa" samanlaisten urheilijoiden parista, taikka lahjakas taiteilija edistyä menestyväksi ammattitaiteilijaksi lapsena aloittamansa harrastuksen pohjalta.



En pitäisi lapsen harrastuksessa kuljettamista ajanhukkana. Itse asiassa se on sijoitus tulevaisuuteen samalla tavalla kuin vaikkapa opiskelu. Ei useana päivänä viikossa haitaksi asti, mutta pari kertaa ei ole ollenkaan liikaa.

liikaa urheilun pariin.



Läheltä seuraan sellaista tapausta, missä pojasta tehdään jääkiekkoilijaa. Toisessa tapauksessa tytöstä tanssijaa. Tyttö jo viime viikolla purskahti itkuun kesken koulutunnin burnoutissa ja on ollut saikulla jo viikon. Pojalla on selkeitä mielenterveysongelmia jo suorittamisesta.



Sitäkö te haluatte, että nuorenne on jo 30v loppuunpalaneita kun suorittavat teidän vanhempien unelmia.

Miten teitä "ohjailevia vanhempia" on sitten "ohjailtu"?

Ja haluisin edelleen kuulla näkemyksiä, miten siitä aikuisena hyötyy, että on jotain lapsen/nuorena harrastanut? Että on ollut pakko, kun kyse ei ole koulusta, useana päivinä viikossa tiettyyn aikaan mennä tekemään jotain?

Pitäisikö teidän mielestä vai vanhemmalla tavallaan olla velvollisuus viedä harrastukseen ja näin omaakin aikaa hukata, mikä taas vaikuttaa vanhemman omaan hyvinvointiin ja sitä kautta lapseen?

t.ap

Tietysti jos sen kuskaamisen tosiaan ajattelee ajan hukkaamisena niin kai se vastenmielistä onkin...

Eihän se aina ole mitään herkkua kuskata noita 4 lasta ympäri kaupunkia ja viikonloppuisin lähikuntiinkin peleihin. Varsinkin pimeinä kuukausina joskus tympii. Ikinä en ole kuitenkaan ajatellut että se olisi jotenkin mun omasta ajasta pois tai vaikuttaisi hyvinvointiini!! Kyllä se on ihan siitä pyykiirumban pyörittämisestä ja keittiön lattianpesusta pois! ;) Enkä todellakaan ainakaan silloin voi hyvin jos lapset eivät voi...

Olen kohta 10v pyörittänyt tätä harrastusrumbaa ja seurannut kuinka lapset iloinneet onnistumisista, saaneet ihania uusia ystäviä ja mielekästä tekemistä teininäkin, ettei tarvitse kaupungilla kirkua illat pitkät silakan joka ilta! Itse olen saanut myös uusia ystäviä toisista äideistä lasten harrastusten kautta.

Nyt kun kaksi vanhinta lasta ovat jo teinejä huomaan että välillä heidän kanssaan keskustelu on todella hankalaa. Autossa se kuitenkil usein onnistuu! Siksi olen viime aikoina lähtenyt usein pidemmillekkin pelireissuille kuskiksi. Huomaan myös nuoremmista lapsista kuinka heille ön todella tärkeää se että osallistun heidän harrastukseensa! Tuntevat että välitän ja olen kiinnostunut heidän tekemisistään. Niinhän vanhemman kuuluukin!

Miten teitä "ohjailevia vanhempia" on sitten "ohjailtu"?

Ja haluisin edelleen kuulla näkemyksiä, miten siitä aikuisena hyötyy, että on jotain lapsen/nuorena harrastanut? Että on ollut pakko, kun kyse ei ole koulusta, useana päivinä viikossa tiettyyn aikaan mennä tekemään jotain?

Pitäisikö teidän mielestä vai vanhemmalla tavallaan olla velvollisuus viedä harrastukseen ja näin omaakin aikaa hukata, mikä taas vaikuttaa vanhemman omaan hyvinvointiin ja sitä kautta lapseen?

t.ap

Tietysti jos sen kuskaamisen tosiaan ajattelee ajan hukkaamisena niin kai se vastenmielistä onkin...

Eihän se aina ole mitään herkkua kuskata noita 4 lasta ympäri kaupunkia ja viikonloppuisin lähikuntiinkin peleihin. Varsinkin pimeinä kuukausina joskus tympii. Ikinä en ole kuitenkaan ajatellut että se olisi jotenkin mun omasta ajasta pois tai vaikuttaisi hyvinvointiini!! Kyllä se on ihan siitä pyykiirumban pyörittämisestä ja keittiön lattianpesusta pois! ;) Enkä todellakaan ainakaan silloin voi hyvin jos lapset eivät voi...

Olen kohta 10v pyörittänyt tätä harrastusrumbaa ja seurannut kuinka lapset iloinneet onnistumisista, saaneet ihania uusia ystäviä ja mielekästä tekemistä teininäkin, ettei tarvitse kaupungilla kirkua illat pitkät silakan joka ilta! Itse olen saanut myös uusia ystäviä toisista äideistä lasten harrastusten kautta.

Nyt kun kaksi vanhinta lasta ovat jo teinejä huomaan että välillä heidän kanssaan keskustelu on todella hankalaa. Autossa se kuitenkil usein onnistuu! Siksi olen viime aikoina lähtenyt usein pidemmillekkin pelireissuille kuskiksi. Huomaan myös nuoremmista lapsista kuinka heille ön todella tärkeää se että osallistun heidän harrastukseensa! Tuntevat että välitän ja olen kiinnostunut heidän tekemisistään. Niinhän vanhemman kuuluukin!

Silakkana notkuvat siellä kaupungilla nuo nykyteinit! :D Oiskohan pitänyt kirjoittaa että ei tarvitse roikkua siellä kaupungilla

Pari harrastemammaa ainakin valittaa koko ajan, kuinka vituttaa kuskata ja kuinka väsyttää töiden jälkeen ja kun ei ole omaa aikaa ja koti on sekaisin ja miehen kans ei ole aikaa.

Miten teitä "ohjailevia vanhempia" on sitten "ohjailtu"?

Ja haluisin edelleen kuulla näkemyksiä, miten siitä aikuisena hyötyy, että on jotain lapsen/nuorena harrastanut? Että on ollut pakko, kun kyse ei ole koulusta, useana päivinä viikossa tiettyyn aikaan mennä tekemään jotain?

Pitäisikö teidän mielestä vai vanhemmalla tavallaan olla velvollisuus viedä harrastukseen ja näin omaakin aikaa hukata, mikä taas vaikuttaa vanhemman omaan hyvinvointiin ja sitä kautta lapseen?

t.ap

Tietysti jos sen kuskaamisen tosiaan ajattelee ajan hukkaamisena niin kai se vastenmielistä onkin...

Eihän se aina ole mitään herkkua kuskata noita 4 lasta ympäri kaupunkia ja viikonloppuisin lähikuntiinkin peleihin. Varsinkin pimeinä kuukausina joskus tympii. Ikinä en ole kuitenkaan ajatellut että se olisi jotenkin mun omasta ajasta pois tai vaikuttaisi hyvinvointiini!! Kyllä se on ihan siitä pyykiirumban pyörittämisestä ja keittiön lattianpesusta pois! ;) Enkä todellakaan ainakaan silloin voi hyvin jos lapset eivät voi...

Olen kohta 10v pyörittänyt tätä harrastusrumbaa ja seurannut kuinka lapset iloinneet onnistumisista, saaneet ihania uusia ystäviä ja mielekästä tekemistä teininäkin, ettei tarvitse kaupungilla kirkua illat pitkät silakan joka ilta! Itse olen saanut myös uusia ystäviä toisista äideistä lasten harrastusten kautta.

Nyt kun kaksi vanhinta lasta ovat jo teinejä huomaan että välillä heidän kanssaan keskustelu on todella hankalaa. Autossa se kuitenkil usein onnistuu! Siksi olen viime aikoina lähtenyt usein pidemmillekkin pelireissuille kuskiksi. Huomaan myös nuoremmista lapsista kuinka heille ön todella tärkeää se että osallistun heidän harrastukseensa! Tuntevat että välitän ja olen kiinnostunut heidän tekemisistään. Niinhän vanhemman kuuluukin!

Läheltä seuraan sellaista tapausta, missä pojasta tehdään jääkiekkoilijaa. Toisessa tapauksessa tytöstä tanssijaa. Tyttö jo viime viikolla purskahti itkuun kesken koulutunnin burnoutissa ja on ollut saikulla jo viikon. Pojalla on selkeitä mielenterveysongelmia jo suorittamisesta.

Sitäkö te haluatte, että nuorenne on jo 30v loppuunpalaneita kun suorittavat teidän vanhempien unelmia.

Normaalit tervepäiset vanhemmat osaavat kyllä tukea harrastuksia lapsen jaksamisen ja terveyden ehdoilla. Useimmilla on kuitenkin tavoitteena lapsen ilo ja onnistumisen kokemukset ja järkevä ajankäyttö. Noita väkisin urheilijan tekijöitä vaikka lapsi voi sen takia huonosti on koko väestössä aika vähän, ja he ovat selkeästi häiriintyneitä.